Olavi Paavolainen - takinkääntäjä

Linjaton, moraaliton ja periaatteeton, muoti- ja matkakirjojen rustaaja Olavi Paavolainen olisi korkea aika pudottaa jalustaltaan. Miten voimme kunnioittaa miestä joka flirttaili vuoroon modernismismin, kansallissosialismin ja fascismin kanssa PÄÄTYEN LOPULTA SALONKIKOMMUNISTIKSI (joka äityi jopa ihailemaan Stalinin kielitieteellisten tutkimusten nerokkuutta)?

Paavolainen haistoi syksyllä 1944, miten tuuli oli kääntynyt, ja alkoi kosiskella kommunisteja, SKDL:ää ja valvontakomission venäläisiä. Hän väärensi sota-ajan päiväkirjansa ja julkaisi ne nimellä Synkkä yksinpuhelu. Kirja antaa valheellisen kuvan niin Paavolaisen sodanaikaisista asenteista kuin suomalaisen poliittisen ja sotilaallisen johdon toiminnasta 1941-1944. Teoksella oli tietysti valtava propaganda-arvo äärivasemmistolle, joka pyrki tuohon aikaan mustaamaan sodanaikaisten johtajien maineen.

Onneksi Synkkä yksinpuhelu nostatti ilmeisen valheellisuutensa vuoksi myös kiivaan vastareaktion, joka mursi Paavolaisen narsistisen persoonallisuuden: hän sortui alkoholismiin ja kuoli unohdettuna 1960-luvun alussa. Mies sai mitä ansaitsikin. Vasta viime vuosikymmenien vielä Paavolaisen dagdrivare-tasoakin pinnallisempi kotimainen "kulttuurieurooppalaisuus" on nostanut Paavolaisen uudelleen siihen asemaan, jota hän todellakaan ei ansaitse.

Älkäämme ihailko takinkääntäjiä ja ruskeakielisiä salonkisosialisteja, onhan maamme historia täynnä oikeitakin suurmiehiä, kuten Paavolaisen tulenkantajatoverit Mika Waltari ja Martti Haavio, joiden moraalista ryhtiä Paavolainen kadehti, koska tiesi sen itselleen saavuttamattomaksi.
Ilmoita


Paavolainen oli todellinen opportunisti, turhake ja suuri narsisti.

Tietenkään se ei tee tyhjäksi kaikkia hänen kirjoittamiaan teoksia, joista jotkut on varmasti erittäin hyviäkin. Mutta se Synkkä yksinpuhelu...

Loppuvuotensa hän vietti kimpassa oikean emäryssän, Hertta Kuusisen kanssa ja ryyppäsi lopussaan itsensä hengiltä. Taisi olla jo melko sekaisin muutenkin.

Edes hänen kirjoittamansa Synkkä yksinpuhelu ei ollut aito. Toimiessaan propagandaupseerina hän piti ns. päiväkirjaa ja sen pohjalta kirjoitti tuon teoksen. Tosin TK -mieskolleegat kertoivat, ettei se Paavo välillä pitänyt mitään päiväkirjaa, ei pitkiin aikoihin... No perästä päin on helppoa kirjoittaa mitä haluaa ja olla oikeassa. Tämä kaikki kerrotaan kirjassa Loistava Olavi Paavolainen.

Kurjensaari, Matti, Loistava Olavi Paavolainen : henkilö- ja ajankuva / Matti Kurjensaari, Helsinki : Tammi, 1975
2 VASTAUSTA:
"Suursiivous kirjallisessa lastenkamarissa" oli aikoinaan hyvä ja tarpeellinen kirja, koska se paljasti sen ajan nuorten kirjailijoiden tuotannon sisällöttömyyden ja harrastelijamaisuuden. "Lähtö ja loitsu" edustaa paikoin hyvää matkakuvausta. Mutta "Synkkä yksinpuhelu" on todellakin yksi pahimmista historian väärentämisyrityksistä Suomen historiassa yhdessä Väinö Linnan historiallisten romaanien kanssa.
Lähtö ja poitsu kirjoitti:
"Suursiivous kirjallisessa lastenkamarissa" oli aikoinaan hyvä ja tarpeellinen kirja, koska se paljasti sen ajan nuorten kirjailijoiden tuotannon sisällöttömyyden ja harrastelijamaisuuden. "Lähtö ja loitsu" edustaa paikoin hyvää matkakuvausta. Mutta "Synkkä yksinpuhelu" on todellakin yksi pahimmista historian väärentämisyrityksistä Suomen historiassa yhdessä Väinö Linnan historiallisten romaanien kanssa.
asiassa Linna "väärentää" historiallisia totuuksia ? Siihen tuskin pystyt vastaamaan. Et ole varmaan valmis vastaamaankaan kysymykseen. Linnahan ei ollut historioitsija vaan kirjailija. Kyseenalaista sitten kaikkien kirjalijoiden aikaansaanokset, jotka eivät sovi sinun maailmankuvaasi. Niitähän riittää, suomalaisiakin.
+Lisää kommentti
Pieleen mennään jos intellektuellia arvioidaan unohtaen tuon ihmistyypin erityislaatuisuus.

Intellektuelleja ei kannata sijoittaa moraalikategorioihin, koska he tuottavat uutta ajattelua, jonka vakiinnuttua vasta luodaan ne kategoriat joissa heitä mahdollisesti voidaan arvioida. Siis mahdollisesti. Hyvin suurin varauksin.

Ihmiskunta on historiassaan tarvinnut intellektuelleja. Kaikki yhteisöt, kansat ja valtiot, tarvitsevat intellektuellinsa. Ilman yksilöitä joita mikään ei sido kansakunnat ovat tuomitut henkiseen kuolemaan. Henkistä kuolemaa seuraa myös fyysinen kuolema.

Edelläkävijöiden roolia ei voi korvata millään. Eikä tuota roolia voi muuttaa mitenkään. Kaikki intellektuellit ovat "narsisteja", kaikki luovat itse omat ajattelun- ja elämänehtonsa, kaikki seuraavat vain omaa luomispakkoaan -- ja moraalille ei näissä kuvioissa juuri jää sijaa. Kaikki intellektualismi ei saata tuottaa historiassa kestävää tulosta, mutta tätä ei koskaan voida nähdä aikalaistasolla. Vasta historia suorittaa luovan ajattelun laadunmäärittelyn.

Olavi Paavolainen ei eronnut muista intellektuelleista näissä tyypillisissä piirteissään. Kun tällaisen ihmisen ominaislaatu tajutaan, ei enää tarvitse punnita hänen tekemisiään samalla vaa'alla kuin valtavirran teot on punnittava. Tämä ei merkitse että intellektuelleja olisi kohotettava jalustoille tai että heille olisi suotava rajattomasti erivapauksia kaikissa suhteissa. On vain opittava tajuamaan mikä heidän roolinsa kokonaisuudessa on, ja moraalisen närkästelyn sijaan annettava heille siedettävät mahdollisuudet luomispakkonsa toteuttamiseen. Heidän osaansa ei kannata kadehtia, sillä luomispakko ei ole kevyt kuorma.
3 VASTAUSTA:
Olavi Paavolainen ei ollut mikään intellektuelli (hänen aikanaan oli useita aitoja sellaisia), vaan pelkkä lehtisenttaritasoinen oikeiden avantgardistien ideoiden varastaja ja tukkumyyjä.
Kerho 33 kirjoitti:
Olavi Paavolainen ei ollut mikään intellektuelli (hänen aikanaan oli useita aitoja sellaisia), vaan pelkkä lehtisenttaritasoinen oikeiden avantgardistien ideoiden varastaja ja tukkumyyjä.
Mies vaikka tulevaisuutta, takana loistavat arvostelut ja snobin menneisyys.
Kerho 33 kirjoitti:
Olavi Paavolainen ei ollut mikään intellektuelli (hänen aikanaan oli useita aitoja sellaisia), vaan pelkkä lehtisenttaritasoinen oikeiden avantgardistien ideoiden varastaja ja tukkumyyjä.
"Olavi Paavolainen ei ollut mikään intellektuelli (hänen aikanaan oli useita aitoja sellaisia), vaan pelkkä lehtisenttaritasoinen oikeiden avantgardistien ideoiden varastaja ja tukkumyyjä."

Mutta 1920- ja 1930-luvun, sisällissodan jäljiltä kulttuurisesti äärimmäisen ahdashenkisen ja sisäänpäin kääntyneen Suomen oloissa sekin oli merkittävä saavutus.
+Lisää kommentti
Saat kuusikymppiä jokaisesta järkevästä kirjailijasta, jolla oli 30-luvulla näkemystä ja sanottavaa, muttei sinusta olisi kääntänyt takkiaan 1944 syksyllä.
Takinkääntäjiä oli eversteissä, majureissa, yliopistomiehet suorastaan kilpailivat venäläismyönteisyydellään ja huipuksi kulttuurimme väkihän otti SKDL:n jäsenkirjoja. Niitä muuten otti moni suuriääninen korkea lahtariupseerikin.
Samoin kävisi nytkin kiivaasti. Poliittisten aaltojen mukana nimenomaan kulttuuriväki ja itseään sivistyneenä pitävä yliopistoväki oitis taas ojentaisi kätensä punalippuun ja jäsenkirjaan.
1 VASTAUS:
On näitä ns. intellektuelleja nähty monenlaisia sodan jälkeenkin! Tai sellaisina itseään pitäviä.
Eräskin opettaja luki Maon Punaista kirjaa kansakoulun 5. luokan aamun avauksessa, vieläpä useastikin. Nyt Kaikkosen Eino on arvostettu opettaja ja kirjoittaa kirja-arvosteluja Hesariin. Täytti pari vuotta sitten 60 -vuotta ja oli oikein radiossa ohjelma.

1.5.2007, oli ohjelmaa vasemmmiston laululiikkeestä ja laulavasta vallankumouksesta Suomessa 1970 -luvulla. Tämä Isänmaan tyhmimmistö naurattaa ja kauhistuttaa!

Minua aina huvittaa ja samalla kauhistuttaa suuresti, kun näistä 1970 -luvun komukoista, Maolaisista ja Taistolaisista tulee juttua. AINA muistetaan korostaa kuinka kyse oli silloisen opiskelija-ÄLYMYSTÖN tekemisistä ja -liikkeestä.

Nuo sokeat, tyhmät ja hyväuskoiset idiootit olivat valmiita mihin tahansa, jopa pettämään isänmaansa, sokeassa kommunismin palvonnassaa!

Kuinka noin kritiikittömästi ajattelevat (ajattelemattomat?) ihmiset ilkeävät vielä väittää edustavan ÄLYMYSTÖÄ?

Minusta pitäisikin puhua 1970 -luvun TYHMIMMISTÖSTÄ aina, kun puhe kääntyy noihin vasemmisto-opiskelijaliikkeen ihmisiin.

Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa, kun tiedämme noiden ihmisten olevan juuri nyt tämän yhteiskunnan eri viroissa ja vakansseissa. Ajattelevatkohan he tänäänkin yhtä puusilmäisesti ja ovatko he yhtä helposti harhautettavissa vieraan vallan palvelukseen?

Selityksenä tuohon komukoitten "suuren harppauksen" aiheuttamaan jälkikrapulaan tarjotaan aina nuorison idealismia ja radikalismia. Sitä ei haluta myöntää, että oltiin täydellisen tyhmiä, sokeita, kuuroja ja Neuvostoliiton ohjaamia Marionetteja idän ja lännen välisessä valtapelissä kommunismin levittämiseksi kautta maailman.
+Lisää kommentti
Ennen kuin "heitätte lapsen pesuveden" mukana ja olavi Paavolaisen historian roskatunkiolle kannattaa tutustua tähän teokseen: Henri Terho (toim.): Paavolaisen paikat. Kohtaamisia Olavi Paavolaisen kanssa, SKS 2003.

Enkä allekirjoita väitettä, että Paavolainen oli taktinen takinkääntäjä. Hän oli ailahteleva ja herkkä aikansa tulkki ja monitahoinen kulttuuripersoona, jonka "opportunismi" oli liikkumista yhteiskunnallisella ilmiötasolla olemuksen ymmärtäen, aikana jolloin jähmetyttiin yhteiskunnallisiinja poliittisin asemiin kuin pa...ka junttilan tuvan seinään. Eli tausta toiminnalle oli jähmeä. Ehkä meidän aikamme kulttuuripersoonissa eniten on paavolaisuutta Jörn Donnerissa.
3 VASTAUSTA:
Paavolaisen analyysit oman aikansa ilmiöistä olivat pinnallisia, ja silloinkin kun ne jotenkin osuivat kohdalleen, kyse oli ulkolaisen kirjallisuuden suorasta lainaamisesta lähteitä mainitsematta. Eipä silti, samaa tapahtuu Suomen kulttuurielämässä vieläkin...

Ylipäänsä kaikki ne ilmiöt ja ideologiat, joista Paavolainen eri vaiheissa oli viehättynyt, ovat sittemmin saanet historialta jyrkän moraalisen tuomion.
jos objektiivisia ollaan kirjoitti:
Paavolaisen analyysit oman aikansa ilmiöistä olivat pinnallisia, ja silloinkin kun ne jotenkin osuivat kohdalleen, kyse oli ulkolaisen kirjallisuuden suorasta lainaamisesta lähteitä mainitsematta. Eipä silti, samaa tapahtuu Suomen kulttuurielämässä vieläkin...

Ylipäänsä kaikki ne ilmiöt ja ideologiat, joista Paavolainen eri vaiheissa oli viehättynyt, ovat sittemmin saanet historialta jyrkän moraalisen tuomion.
Eipä tainnut olla Paavolainen ainoa, joka viehättyi Natsi-Saksaan. sen todistaa jo vilkaisu tämän palstan aiheisiin, viehättyjiä löytyy yhä, kun pitäisi olla selvää, miten perseestä kolmas valtakunta oli.

Paavolainenhan suhtautui pelonsekaisella ihailulla 1930-luvun totalitaristisiin diktatuureihin, Saksaan ja Neuvostoliittoon. Järjestiväthän ne hienoja spektaakkeleja.
meikämie kirjoitti:
Eipä tainnut olla Paavolainen ainoa, joka viehättyi Natsi-Saksaan. sen todistaa jo vilkaisu tämän palstan aiheisiin, viehättyjiä löytyy yhä, kun pitäisi olla selvää, miten perseestä kolmas valtakunta oli.

Paavolainenhan suhtautui pelonsekaisella ihailulla 1930-luvun totalitaristisiin diktatuureihin, Saksaan ja Neuvostoliittoon. Järjestiväthän ne hienoja spektaakkeleja.
"Paavolainenhan suhtautui pelonsekaisella ihailulla 1930-luvun totalitaristisiin diktatuureihin, Saksaan ja Neuvostoliittoon."

Paavolainen vieraili Saksassa 1936 ja Neuvostoliitossa 1939, aivan toisen maailmansodan puhkeamisen aattona. Hän tiesi Neuvostoliiton valtavat voimavarat omakohtaisen kokemuksen kautta, ja halusi syksyllä 1939 välittää vaikutelmansa suomalaisille. Paavolaisen esitelmä ei kuitenkaan herättänyt juurikaan kiinnostusta. Suomalaiset pitivät edellään päätään pensaassa. Juuri tämä asenne osaltaan aiheutti talvisodan katastrofin.
+Lisää kommentti
... kestänyt kuin aikakauden kansallisromanttinen ja isänmaallinen paska.
Ilmoita
Synkän yksinpuhelun väärennöshöpötyksiin ei enää juuri uskota. Paavolaisella oli vain tk-miehenä käytössään eri tavalla ulkomaalaisten tiedotusvälineiden materiaalia kuin useimmilla suomalaisilla, mistä väärennös- ja jälkiviisaussyytteet. Tekijästään irrotettuna Synkkä yksinpuhelu on mielenkiintoinen dokumentti sinänsä, ei mitenkään turha kirja. Kuten Kolmannen valtakunnan vieraanakin.
1 VASTAUS:
Paavolainen Olavi Synkkä yksinpuhelu

Lue se alkuperäinen versio. Paavolainen Olavi Synkkä yksinpuhelu - päiväkirjan lehtiä vuosilta 1941-1944 osat I ja II

WSOY, 1946, yht 977 s., painos: 1

Synkän yksinpuhelun uudemmat versiot on Paavolaisen itsensä myöhemmin stilisoimia!

Varmaankin juuri kirjan aiheuttaman kovan alkukohun seurauksena hän itse muokkasi myöhempiä painoksia. Ainoastaan vuonna 1946 ilmestynyt kaksiosainen alkuperäisteos sisältää koko teoksen lyhentämättömänä, ja kaikki muut painokset perustuu Paavolaisen muokkaamaan ja lyhentämään laitokseen.

Synkkä Yksinpuhelu lienee pitkälti pelkkää huiputusta, varsinkin loppua kohti mentäessä. Tuo opportunisti natsien ihailija (lue ensin Kolmannen valtakunnan vieraana) käänsi vikkelästi kelkkaansa kun sota maailmalla alkoi kallistua Liittoutuneiden hyväksi. Kirjan loppuosan tapahtumat ja tilannetiedotukset on suoraan kirjoitettu Päämajan ns. "Sinisistä" tiedotuksista. Tämä kerrotaan ihan suoraan Matti Kurjensaaren kirjassa Loistava Olavi Paavolainen ja Martti Haavion Me marssimme Aunuksen teitä.

Haavio kertoo kirjassaan Me marssimme Aunuksen teitä, kuinka OP unohti välillä pitkiksi ajoiksi kirjoittaa... Siis puheet omakohtaisesta tai henkilökohtaisesta päiväkirjasta saa kyllä unohtaa, etenkin kesän 1944 osuuden. Silloin oli Haavionkin mukaan "muuta tekemistä".

Haavio kertoo ihan sumeilematta kuinka Synkkä yksinpuhelu -kirjan alkuarkkien ollessa jo painossa, Paavolainen kirjoitti loppuosaa suoraan Päämajan Sinisistä. Sellainen "näkijä" meillä oli. Toki Haavion kerrontaa saattaa sävyttää mustasukkaisuus. Tulevalla vaimolla oli luultavasti ollut OP:n kanssa jotain sutinaa hieman aiemmin...

Loppuaikansanhan tuo alkoholisoitunut takinkääntäjä bunkkasi arkkikommunisti Hertta Kuusisen kanssa.
+Lisää kommentti
Mitähän tuo "herkkä intellektuelli" tekee tuolla?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_tunnetuista_homo-_ja_biseksuaaleista
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Voi teitä Olavi Paavolaisen, yhden maamme kirjallisuushistorian upeimman saavutuksen, Synkän yksinpuhelun ymmärtämättömät ja täten kirjallisuushistoriamme osaamattomuutenne samalla myöntäjät. "Isänmaallisten", tunkkkaisten ja visvaisten poteroidenne pohjalla on varmaan autuas, sinivalkoinen, sisukkaan analfabeettinen olo.
1 VASTAUS:
>Voi teitä Olavi Paavolaisen, yhden maamme kirjallisuushistorian upeimman saavutuksen, Synkän yksinpuhelun ymmärtämättömät ja täten kirjallisuushistoriamme osaamattomuutenne samalla myöntäjät.<

Mitähän versiota tarkoitat? Sitäkö 1. ja "oikeaa" hai tekijän itsen stilisoimaa?

Tässä 1961 versiossa se on kutistunut vain 599 sivuiseksi:

Paavolainen Olavi Valitut teokset - I -IV
Otava, 1961, 526 497 325 599 s., 3. painos

Lue Matti Kurjensaaren kirja Loistava Olavi Paavolainen ja kerro sitten uudestaan mielipiteesi Paavolaisesta!

Minusta OP oli opportunisti ja takinkääntäjä, joka vehtasi lopun elämänsä viinapullon kanssa ja öitsi Hertta Kuusisen, tuon emäkomukan punkassa.

Synkkää yksinpuheluaan hän kirjoitti, ( näin Kurjensaari kertoo kirjassaan Loistava Olavi Paavolainen), kesän 1944 osalta suoraan Päämajan Sinisistä, siis Päämajan omasta tiedotuslehdestä, jossa kaikki rintaman tapahtumat kerrottiin "sisäpiiritietona" asianomaisille.

MUISTAKIN lukea VAIN se ALKUPERÄINEN teos 1946 vuodelta...

Paavolainen Olavi: Synkkä yksinpuhelu I-II. Päiväkirjan lehtiä vuosilta 1941-1944
WSOY, 1946, 977 s., 1. painos

ÄLÄ lue tätä, sillä se on Paavolaisen itsensä stilisoima ja lähes 300 sivua on sensuroitu pois! Näin kaikki ankaraa kritiikkiä sisältäneet kohdat on poistettu tai muutettu ja loivennettu.

Paavolainen Olavi Synkkä Yksinpuhelu - valitut teokset IV
Otava, 1961, 599 s., 3. painos
+Lisää kommentti
Jotenkin tulee mieleen, että kukaan teistä ei tiedä, mistä kirjoittaa. On aika infantiili lähtökohta miettiä historiallista ihmistä aspektilla tykkään - en tykkää. Lukekaa kirjoja, kaikenlaisia sellaisia.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Olavi Paavolainen - takinkääntäjä

Linjaton, moraaliton ja periaatteeton, muoti- ja matkakirjojen rustaaja Olavi Paavolainen olisi korkea aika pudottaa jalustaltaan. Miten voimme kunnioittaa miestä joka flirttaili vuoroon modernismismin, kansallissosialismin ja fascismin kanssa PÄÄTYEN LOPULTA SALONKIKOMMUNISTIKSI (joka äityi jopa ihailemaan Stalinin kielitieteellisten tutkimusten nerokkuutta)?

Paavolainen haistoi syksyllä 1944, miten tuuli oli kääntynyt, ja alkoi kosiskella kommunisteja, SKDL:ää ja valvontakomission venäläisiä. Hän väärensi sota-ajan päiväkirjansa ja julkaisi ne nimellä Synkkä yksinpuhelu. Kirja antaa valheellisen kuvan niin Paavolaisen sodanaikaisista asenteista kuin suomalaisen poliittisen ja sotilaallisen johdon toiminnasta 1941-1944. Teoksella oli tietysti valtava propaganda-arvo äärivasemmistolle, joka pyrki tuohon aikaan mustaamaan sodanaikaisten johtajien maineen.

Onneksi Synkkä yksinpuhelu nostatti ilmeisen valheellisuutensa vuoksi myös kiivaan vastareaktion, joka mursi Paavolaisen narsistisen persoonallisuuden: hän sortui alkoholismiin ja kuoli unohdettuna 1960-luvun alussa. Mies sai mitä ansaitsikin. Vasta viime vuosikymmenien vielä Paavolaisen dagdrivare-tasoakin pinnallisempi kotimainen "kulttuurieurooppalaisuus" on nostanut Paavolaisen uudelleen siihen asemaan, jota hän todellakaan ei ansaitse.

Älkäämme ihailko takinkääntäjiä ja ruskeakielisiä salonkisosialisteja, onhan maamme historia täynnä oikeitakin suurmiehiä, kuten Paavolaisen tulenkantajatoverit Mika Waltari ja Martti Haavio, joiden moraalista ryhtiä Paavolainen kadehti, koska tiesi sen itselleen saavuttamattomaksi.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta