Linkki radio-ohjelmaan epigenetiikasta

"Kuuntele ja katsele" -osion kautta voit kuunnella radio-ohjelman, joka kertoo epigenetiikasta ja siitä, miten synnin seuraukset periytyvät.
http://www.yle.fi/tiede/

Kyseinen ohjelma oli tänään YLE Radio 1:n Radiaattorissa klo 11.00-11.40.

Haastateltavana oli lääketieteellisen genetiikan professori Päivi Peltomäki Helsingin Yliopistosta.
Ohjelman toimittaja oli Sisko Loikkanen.
11263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sivulla oli mielenkiintoisempiakin aiheita, kuten Yksi Jumala-ohjelmasarja. Siinä kerrotaan, miten Raamatun käsitys Jumalasta on kehittynyt muiden uskontojen jumalakuvauksista.

Äänestä
  • ohjelmantekijöiden sivistyksestä kertoo jotain se, että he uskovat yksijumalaisen uskonnon alkaneen yleise nkäsityksen mukaan Siinain vuorelta.
    Tottakai Jumalan luoma ihmiskunta on tiennyt aikojen alussa, että oli yksi Jumala. MEhän olemme Aadamin ja Eevan jälkeläisiä. Joten tutkijoiden yksiniitiset oletukset yksijumalaisen uskon kehityksesta kumoutuvat heti kun ymmärretään, että avoluutio on roskaa, niinkuin se on.

    Äänestä

  • Pente (ei kirj.) kirjoitti:

    ohjelmantekijöiden sivistyksestä kertoo jotain se, että he uskovat yksijumalaisen uskonnon alkaneen yleise nkäsityksen mukaan Siinain vuorelta.
    Tottakai Jumalan luoma ihmiskunta on tiennyt aikojen alussa, että oli yksi Jumala. MEhän olemme Aadamin ja Eevan jälkeläisiä. Joten tutkijoiden yksiniitiset oletukset yksijumalaisen uskon kehityksesta kumoutuvat heti kun ymmärretään, että avoluutio on roskaa, niinkuin se on.

    Aika valikoivasti päätät, mikä on tiedettä ja mikä ei. Samalla sivulla yksi juttu, joka tukee teoriaasi, on tiedettä, mutta toinen, joka ei tue, ei ole. Kovasti yksiniittistä - ja vähemmän rehellistä.

    Äänestä

  • Eh eh eh... kirjoitti:

    Aika valikoivasti päätät, mikä on tiedettä ja mikä ei. Samalla sivulla yksi juttu, joka tukee teoriaasi, on tiedettä, mutta toinen, joka ei tue, ei ole. Kovasti yksiniittistä - ja vähemmän rehellistä.

    Ei kyse ole mistään päättämisestä, vaan totuudesta!

    Äänestä

No nythän se selvisi, minä olen pitänyt tähän asti niitä tuhansia vuosia vanhoja tutkimuksia siitä, miten kirjavat lampaat on saatu siittämään valkoisia karitsoja pelkästään näyttämällä lampaalle valkoista villaa tämän paritellessa pässin kanssa, huuhaana.
Aina oppii uutta!

Jos joku haluaa lukaista, mistä tutkimuksesta oikein puhun, klikatkoon
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000117&posting=22000000025434242
ja etsiköön [ctrl f] kappaleen, jossa esiintyy sana "hallavat"! se, sekä kolme sen alla olevaa kappaletta selittävät tuon tuhansia vuosia sitten Israelissa tehdyn "tutkimuksen".

lähde/kohde: Musta Raamattu, LUKU 3: Israelilaisten Taikavoima

Äänestä
  • ei kovin paljon kannata lukea, jos haluaa pysyä tolkussaan.

    Äänestä

Kohta väitetään että Jeesus olikin USA:sta. ja vain USA:laiset pelastuvat kansana

Äänestä
  • Kaikki ihmiset ovat samalla viivalla.

    Äänestä

samasta aiheesta. No eihän penten aivokopassa ole mitään omaa, vaan kaikki on muilta lainattua ja provsoitua! Oletko eded kokenut uskoon tuloa, ettet vain oliskopsasssut sitäkin jonkin toisen aatteista, esim isältäsi!

Äänestä
  • ...

    Äänestä

  • Pentecostal.1 kirjoitti:

    ...

    Sinulla lienee tuo epigeeni niin lujassa, että et pysty rauhoittumaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pentecostal.1 kirjoitti:

"Kuuntele ja katsele" -osion kautta voit kuunnella radio-ohjelman, joka kertoo epigenetiikasta ja siitä, miten synnin seuraukset periytyvät.
http://www.yle.fi/tiede/

Kyseinen ohjelma oli tänään YLE Radio 1:n Radiaattorissa klo 11.00-11.40.

Haastateltavana oli lääketieteellisen genetiikan professori Päivi Peltomäki Helsingin Yliopistosta.
Ohjelman toimittaja oli Sisko Loikkanen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu