Näyttää

dieselien aika alkaa käymään vähiin. Bensakoneet ovat kehittymässä hurjaa vauhtia volkkarin TSI johtotähtenä. Pienien dieselautojen omistajien olisi varmaankin nyt oikea hetki luopua noista käryttävistä ja saastuttavista ajoneuvoista.
333876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Dieselien aika ei ole käymässä vähiin. Downsizing-poliitiikka (kuten VW TSI) tarkoittaa sitä, että samaan moottoriin yritetään saada ristiriitaisia ominaisuuksia, eli pieni polttoaineen kulutus ja paljon tehoa. Siinä käytetään hyväksi pikkumoottorin pientä kulutusta, mutta suuren moottorin teho otetaan ulos tavanomaista suuremmilla ahtopaineilla.

Kun pikkumoottorilla teetetään suuren moottorin työt, välitön seuraus on moottorin nopeampi kuluminen ja iän lyhentyminen. Rahalla saa kulutuskestävyyttä aina saman verran. Suurempi kone on kalliimpi ja kestävämpi.

Downsizing-moottorit eivät muutenkaan yllä vieläkään dieselin hyötysuhteeseen, vaikka niiden hyötysuhde onkin tavallista bensiinikonetta korkeampi.

Kuten sanoit, downsizing kilpailee ainoastaan pieniä dieseleitä vastaan.

Äänestä
  • Tuli vain mieleen, että missäs se piendieselin raja menee? Henkilöautojen 2l, maastureiden 3-4l, kuorma-autojen 5-7l, rekka-autojen 10l vai laivojen

    Äänestä

  • isompiakin dieseleitä vastaan. VW:n downsizing 1,4 litraisena kilpailee jo keskikokoistenkin 2 ltr dieseleiden kanssa, mutta mikään ei estä tekemästä downnsizing-versiota vaikka 2-litraisena, jolloin se kilpailee minkä ha-dieselin kanssa tahansa.

    Äänestä

  • Erkko! kirjoitti:

    Tuli vain mieleen, että missäs se piendieselin raja menee? Henkilöautojen 2l, maastureiden 3-4l, kuorma-autojen 5-7l, rekka-autojen 10l vai laivojen

    "Bensakoneista voisikin sanoa että niissä voidaan käyttää kolmea adjektiivia: taloudellinen, kestävä ja tehokas.. kaksi voit valita, mutta kolmatta et saa. =)"

    Bensakoneilla voi edes valita, mitkä kaksi haluaa. Dieselillä ei voi valita noista kolmesta kuin aina samat kaksi: taloudellinen ja kestävä.

    Tehokasta et saa, jos vähänkin verrataan vastaavan bensakoneeseen.
    Turha puhua mistään väännöstä kun sitä löytyy vain tosi kapealla kierrosalueella ja alaväännöstä ei voi puhuakaan.
    Jotakin se ajamisen miellyttävyyskin merkitsee.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    Perus tdi:n optimaalinen vääntöalue on noin 70% käytettävissä olevista kierroksista. Bensakoneella normaalisti luokkaa 30%. Kierroksia on toki vähemmän käytössä, mutta se voidaan hoitaa välityksillä, sitä vääntöä kun löytyy.

    Niinpä. Ajomukavuus merkitsee jotain. Siksi sivistynyt diesel.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Jos sinusta vaihdekepin vatkaaminen on sivistynyttä, niin siitä vaan!

    Äänestä

  • hoitaa välityksillä! kirjoitti:

    Jos sinusta vaihdekepin vatkaaminen on sivistynyttä, niin siitä vaan!

    Jos dieselvehkeessä on yhtä monta vaihdetta kuin bensakoneessa, joilla hoidetaan suurin piirtein samat nopeusalueet, miksi ihmeessä sitä vaihdetta pitäisi vatkata ENEMMÄN?

    Dieselillä ja bensalla on se ero, että jos bensaa haluaa ajaa järkevällä kierrosalueella on vaihdettava jatkuvasti. Dieselissä on vääntöä koko kierrosalueen, jolloin vaihtamistarve laskee.

    liene koskaan autoa ajanut. Päälaellaan ovat käsitykset väännöstä ja kierroslukualueista.
    Dieselin väännöt on hyvin kapealla alueella esim. tyypillisesti 2-litraisessa henkilöautossa 1750-2500 r/min. Molemmin puolin vääntö putoaa romahdusmaisesti. Aja siinä sitten vaihtamatta.

    Äänestä

  • ei sitten kirjoitti:

    Esim. Omassa 1.9 TDI:ssä vääntöalue (tehokas sellainen) on noin väli 1500 - 3000. Toki kun tuolla noin 1000 rpm:llä normaalisti tulee valoista lähdettyä, niin pari sekuntia menee ennen kuin kunnolla alkaa tehoa löytymään...

    Autoa en kyllä ole paljoa ajanut, täytyy myöntää. Vasta kolmas auto menossa ja noin 300 000 kilsaa tullut ajeltua.

    silmään tällainen mielipide, jota nyt lainaan häpeilemättä:
    "Firmalla on muutama sellainen uusi volkkarin pakettiauto. Dieselmoottori kuudella vaihteella. Alavääntöä ei ole edes huonon bensakoneen vertaa. Sitten kun se turbon potku tulee niin se on kierrosalueella 2708-2785. Aivan paska kone. Se sammuukin liikkeellelähdettäessä n. joka toinen kerta. Aika paskaa tekniikkaa alkaa olla tuo volkkarin dieselmylly nykyisin. Sitä samaa vanhaa 90-luvun tekniikkaa vaan päivitetään turboa kiristämällä."

    Samansuuntaiset ovat omatkin kokemukseni diesel-henkilöautoista, joita olen omistanut 2 kpl. Nykyisin ajelen bensakäyttöisellä 6-koneella ja täytyy sanoa, että ajamisesta voi nauttiakin.

    Pienet on sulla vielä km-lukemat, mutta ajan mittaan sitä oppii kantapään kautta.

    Äänestä

  • sopivasti kirjoitti:

    Olet ilmeisesti kokeillut jotain turbottomia vanhoja nakuja? Nykyaikainen turbodiesel on vähän erilainen tapaus.

    Lainaamastasi kommentista en muuta sano, kuin että moottori pitää valita auton ja käytön mukaan. Jos raskaassa lastissa olevaan pakuun laitetaan joku perus 1.9 TDI (näitä on), niin saattaa todellakin olla että pedaalia pitää polkea aika reilusti että liikkuu. Sen sijaan henkilöautoon tuo riittää aivan reilusti.

    Ihan oikeasti. Kun 2 2 henkilöä ja takakontti niin täynnä kuin vain mahtuu (joskaan ei hirveän raskasta tavaraa) lähtee rekkaa ohittamaan, niin viimeistään huomaa dieselin hyvyyden. Vaihdekeppiä ei tarvitse turhaan sotkea kun vitosella kiihtyy kivasti ohi.

    Sellaista se on. Jos joskus 80- luvulla on oppinsa dieseleistä kerännyt (tai aiemminkin), niin voisi olla aika päivittää tietoja... Ja saahan bensakoneitakin toki vääntävinä ja mukavina, tuppaavat vaan olemaan aika kovaruokaisia (luokkaa 10 l/100)...

    kehittyisivät. Kaukana ovat nyky-dieselitkin vielä ison bensakoneen ajomukavuudesta. Köyhäilemään jos joutuu, niin onhan se taloudellinen valinta. Mutta jos rajoitta voi valita, niin ei kukaan vapaa-ehtoisesti dieselillä aja.
    Tuo viimeisempi dieselini oli 2005-mallin Honda CRV, yksi vuosi riitti sitä ajoa minulle.

    Äänestä

  • dieselitkin kirjoitti:

    ymmärtänyt puheita dieselin ajomukavuudesta. Viimeisimmät kokemukseni ovat mersun tällä vuosituhannella valmistetusta cdi koneesta ja aika outoa puhua mukavuudesta, kun kaasua painat niin kotvan kuluttua alkaa jotain tapahtumaan. Eikä takana ajavatkaan nauti yskiessään mustan pilven keskellä. Joo, bensakoneella ehtii tiukkaankin väliin, mutta ei noilla turbodieseleillä. Ne vaativat tarkkaa suunnittelua kulkemisessa. Vai mukavuutta. Pah, persaukisten nuukailijoitten selittelyä.

    Äänestä

  • koskaan kirjoitti:

    Etkä tule ymmärtämäänkään jos kokeilet vain pikkukoneisella, käsivaihteisella karvalakkimallilla.
    Ohituskiihtyvyys mukavuuden mittarina on mopoikäisten ajatusmaailmaa.
    Totta tietysti on, että 3...4 litraisella turbobensavehkeellä ehtii ohituksissa selvästi dieseliä paremmin. Jos nyt sellaisella oikeasti muka ajelet???

    Äänestä

  • Pappatiisseli kirjoitti:

    vuoden aikana olen oikeastaan ajanut lähinnä automaattivaihteisia autoja ja niistä mielipiteeni muodostanut . En kaahaile, mutta hiukan ärsyttää dieselin nuokkuminen valoista lähtiessä. Siis se ei ole ajomukavuutta, tai ainakaan minä en koe sitä sellaiseksi.

    Äänestä

  • sopivasti kirjoitti:

    silmään tällainen mielipide, jota nyt lainaan häpeilemättä:
    "Firmalla on muutama sellainen uusi volkkarin pakettiauto. Dieselmoottori kuudella vaihteella. Alavääntöä ei ole edes huonon bensakoneen vertaa. Sitten kun se turbon potku tulee niin se on kierrosalueella 2708-2785. Aivan paska kone. Se sammuukin liikkeellelähdettäessä n. joka toinen kerta. Aika paskaa tekniikkaa alkaa olla tuo volkkarin dieselmylly nykyisin. Sitä samaa vanhaa 90-luvun tekniikkaa vaan päivitetään turboa kiristämällä."

    Samansuuntaiset ovat omatkin kokemukseni diesel-henkilöautoista, joita olen omistanut 2 kpl. Nykyisin ajelen bensakäyttöisellä 6-koneella ja täytyy sanoa, että ajamisesta voi nauttiakin.

    Pienet on sulla vielä km-lukemat, mutta ajan mittaan sitä oppii kantapään kautta.

    Tuon kirjoittanut ei joko ymmärrä mitään autojen tekniikasta tai ei tosiaankaan ole ajanut kirjoittamallaan autolla.

    Ensinnäkin alaväännön puuttuminen: kun katsoo valmistajan ilmoittamista tehokäyristä niin 1000rpm on 2.5TDI:ssä jo tuommoiset 180Nm. Ja liikkeelle lähtiessä kierroksia tuntuu olevan vähintään 1200rpm, joten ei nyt kovin huono tuo 'alavääntö' ole.

    'Turbon potku' 2700rpm kohdalla: Olisi kiva nähdä missä dieselissä tulee turbon potku vasta vääntökäyrän alkaaessa laskea :)
    Tuo turbon potku tulee yhdellä ahtimella varustetyissa dieseleissä kuitenkin aina alle 2000rpm:n ja lähempänä 1500rpm.

    Sammuukin liikkeelle lähtiessä: Vain täysi tunari saa uuden T5:n sammumaan liikkeelle lähtiessä. Siinä kun on vakiona mäkilähtöavustin yms. Ja jos on noin tunari että saa sen silti sammumaan niin lienee parasta käyttää automaattivaihteista autoa myös bensalla käyvissä malleissa.

    Selvästi tuo alkuperäinen kirjoittaja ei ole ko. autolla edes ajanut, ei muuten noin päättömiä väittäisi.

    Mitä tulee mukavalla bensa koneella ajamiseen niin toki sekin on ihan mahdollista, ei se ole mitenkään dieselien yksinoikeus :)
    Kyllä 2.0TFSI esim. on parempi ajettava kuin 2TDI, mutta kun kulutus ja hinta on aivan jotain muuta niin paljon ajavalle tulee huomattavasti halvemmaksi ostaa diesel. Tehoeroahan noissa on kuitenkin vain 30hv esim. RS Octaviassa ja hinnanero jää 2k€ tuntumaan. Ero ajettavuudessa noissa ei kuitenkaan ole niin suuri, ettäkö itse maksaisin bensan suurempana kulutuksena 40-50tkm ajot vuodessa.

    Äänestä

että dieselit tulee yleistymään kovasti suomessa johtuen päästöveroihin siirtymisestä.Volkkarin uudet TSI autot on kalliita säästäjiä.Samalla rahalla saa hyvän dieselauton joka luultavasti kestää puolet pitempään.Ja katsoppas tolppahinnat asemilla,eroa taitaa olla dieselin hyväksi jotain 35centtiä ja se on paljon meikäläisen ajuilla 40 000km/v

Äänestä
  • tulee nousemaan viikonloppuna 1.45 ja nafta voi nousta 1 euroon luultavasti

    Äänestä

bensaautoilla ajetaan viimeistä takakaarretta ennen loppusuoraa ja maaliin tuloa. Viimeiset merkittävät öljylöydöt tehtiin 70 luvulla. Öljytuottajamaat eivät ole vuosiin ilmoittaneet öljyvarojaan, ehkä poliittisistä syistä. Suuria öljylöytömahdollisuuksia ei ole edes olemassa, joten mielestäni on turha viisastella millä autolla ajetaan. Tämä siis bensa kuten Diesel käyttöiset autot. Hyvin lähellä on aika, jolloin polttonesteen hinta kohoaa vain ja ainoastaan ylös, ellei ole jo alkanut.

Äänestä
  • Tällä hetkellä tunnetut öljyvarat riittävät ainakin 30 vuoden kulutukseen. Muutenkin kysymys on vain tuotantotekninen, eli helposti pumpattavaa öljyä käytetään niin kauan kuin se on taloudellista. Öljy-yhtiöt kehittavät koko ajan uutta teknologiaa ja esim. kiinteään liuskeseen sitoutuneita öljyvaroja on tiedossa ainakin yhtä paljon kuin pumpattavaakin öljyä.

    Öljyä riittää ja hinta itseasiassa halpenee koko ajan kunhan uusi tarjonta on käytettävissä.

    Autoilu ei ainakaan öljyn loppumisen takia muutu miksikään. Eri asia on sitten jos muut energialähteen ajavat ohitse; aurinko, vety, sähkö ...

    Äänestä

  • höpö,,, kirjoitti:

    Tällä hetkellä tunnetut öljyvarat riittävät ainakin 30 vuoden kulutukseen. Muutenkin kysymys on vain tuotantotekninen, eli helposti pumpattavaa öljyä käytetään niin kauan kuin se on taloudellista. Öljy-yhtiöt kehittavät koko ajan uutta teknologiaa ja esim. kiinteään liuskeseen sitoutuneita öljyvaroja on tiedossa ainakin yhtä paljon kuin pumpattavaakin öljyä.

    Öljyä riittää ja hinta itseasiassa halpenee koko ajan kunhan uusi tarjonta on käytettävissä.

    Autoilu ei ainakaan öljyn loppumisen takia muutu miksikään. Eri asia on sitten jos muut energialähteen ajavat ohitse; aurinko, vety, sähkö ...

    Kerrotko vielä mistä sitä löytyy 30 vuodeksi tämän hetken kulutuksella. Kivihiiltä t.h kulutuksella noin 200vuodeksi, siitäkin saadaan pensaa. Ellei ole väärin laskettu niin Suomessa on turvetta joka asukkaalle noin 2000 t tonnia. Kyllä pensaa tullaan saamaan vielä pitkään, mutta millä hinnalla. Nykyinen hinta on murtoosa tulevasta.
    Alaskassa ja Siperian roudan alla on hyödyntämättömiä öljyvaroja, mutta ei lähellekään lähiidän määrille. Suuret öljylöydöt on tehty, valitettavasti. Tai ei sentään, jos, tai kun etelämantereen jäätikkö sulaa, voi löytyä mitä vain.

    Äänestä

  • ilouutinen kirjoitti:

    maaperästä löydy, joko merenpohjasta, tai kuivan maaperän alta. Se, että suuret öljylöydöt on tehty, ei tarkoita sitä, etteikö nämä löydöt riittäisi vielä 30 vuodeksi.
    Yhtä kaikki, öljyä ja sitä jalostettua bensaa saadaan nyt ja tulevaisuudessa riittävästi autoilun tarpeisiin.
    Ei hintakaan tule olemaan ongelma. Eihän bensalla sinänsä ole mitään hintalappua, sen hinta muodostuu tuotantokustannuksista, jotka tekniikan kehittyessä halpenevat ja tietysti markkinataloudessa kysynnän ja tarjonnan lain mukaan.
    Lyhyellä tähtäyksellä saattaa tuntua, että saannin rajallisuus (?) nostaa hintaa, mutta se ei toimi kauan. Jo nyt suuret öljy-yhtiöt satsaavat miljardeja uuteen öljyn erotusteknologiaan. Ensimmäisenä ehtivä korjaa potin, mutta pian kilpailu hoitaa hinnat taas kohtuullisiksi kun kaikilla on samat mahdollisuudet tuotantoon. Raaka-ainevarat ovat käytännössä ehtymättömät niin kauan kuin autoja nykymuodossa muutenkaaan liikkumisvälineinä käytetään.

    Äänestä

  • se sieltä kirjoitti:

    huolen häivää. Hän joka tietää öljyn riittävyyden, kerro kuka hän on ja mistä tiedot. Varmaa on, että öljyn määrä on rajallinen eikä rajaton, kuten annoit ymmärtää ja määrä vähenee koko ajan ennen loppumista. Heti kun oljy halpenee merkittävästi, lupaan syödä hatullisen sitä, mitä se nyt oli, ai niin, ulostemassaa.

    Äänestä

  • ei siis kirjoitti:

    keskustelun aihe käsistä, eli arvailut moottoritekniikan kehityksestä. Ja näyttää todella siltä, että bensakoneet ovat tulevaisuudessa ainoa henkilöautojen voimanlähde keveytensä ja halvemman hintansa vuoksi. Päästöongelmat on myöskin halvempi ratkaista bensamoottoreissa. Raskasliikenne vaatii tietysti raskaat koneet.

    Äänestä

  • ei siis kirjoitti:

    huolen häivää. Hän joka tietää öljyn riittävyyden, kerro kuka hän on ja mistä tiedot. Varmaa on, että öljyn määrä on rajallinen eikä rajaton, kuten annoit ymmärtää ja määrä vähenee koko ajan ennen loppumista. Heti kun oljy halpenee merkittävästi, lupaan syödä hatullisen sitä, mitä se nyt oli, ai niin, ulostemassaa.

    ruoansulatuksen toimia samaan suuntaan kuin ennekin. En väittänyt öljyn hinnan halpenevan merkittävästi, vaan sen hinnan pysyvän kohtuullisella tasolla tulevaisuudessakin.
    Öljyn määrä on sinänsä rajallinen, mutta sillä ei ole mitään merkitystä autojen polttoainemielessä. Jokunen kymmenen vuotta öljyäkin riittää, mutta autojen liikkumiseen tarvittava energia otetaan sitä ennen jo aivan muista lähteistä.

    Äänestä

  • ilouutinen kirjoitti:

    Kerrotko vielä mistä sitä löytyy 30 vuodeksi tämän hetken kulutuksella. Kivihiiltä t.h kulutuksella noin 200vuodeksi, siitäkin saadaan pensaa. Ellei ole väärin laskettu niin Suomessa on turvetta joka asukkaalle noin 2000 t tonnia. Kyllä pensaa tullaan saamaan vielä pitkään, mutta millä hinnalla. Nykyinen hinta on murtoosa tulevasta.
    Alaskassa ja Siperian roudan alla on hyödyntämättömiä öljyvaroja, mutta ei lähellekään lähiidän määrille. Suuret öljylöydöt on tehty, valitettavasti. Tai ei sentään, jos, tai kun etelämantereen jäätikkö sulaa, voi löytyä mitä vain.

    tehtyä öljystä, rasvoista, kivihiilestä, turpeesta, puusta...

    tekoprosessi on kallis kun vertaa saudi-arabian öljynpumppauskustannuksiin (noin 2 dollaria/barrelli eli 159 litraa)mutta noin 50 dollaria kun on öljytynnyrin hinta, niin kivihiilestä saa kannattavasti tehtyä polttoaineita. monissa maissa moiset tehtaat tekevät nyt hyvää pisnestä. esimerkiksi etelä-afrikassa tekevät nyt vientiinkin asti. siellä kun oli talouspakotteita, ei öljyä, eivät saaneet polttoainetta ostettua, mutta kivihiiltä piisaa...

    pitkällä aikavälillä öljyn hinta ei siis kipua paljoa 50 dollarin yli barrelilta, muuten öljyn käyttö bensan/dieselin tekoon vaihtuu

    Äänestä

  • saadaan kirjoitti:

    muustakin. Kyllä se nyt vaan on niin että öljyvarat hupenee nopeasti. Jo useamman vuoden on öljyn kulutus ollut paljon suuremmpi kuin uudet löydöt. Mikä on pitkä aikaväli? 2002 maksoi jenkkilässä, joka on ylivertaisesti suurin kuluttaja, gallona bensaa noin 1,25$, nyt yli 3 taalaa. Mielestäni tämän hetkinen bensan hinta tulee noin kolminkertaistumaan 5 vuoden aikana, hyvä jos tämä riittää. Bensan valmistus esim kivihiilestä tai muusta tämän hetken kulutusta vastaavaksi, ei ole ainakaan toistaiseksi mahdillista, määrä ja hinta ovat liian korkeat.

    Äänestä

  • ja monesta kirjoitti:

    murehdi näitä öljyjä. Me emme voi asialle yhtään mitään. Kulutamme tai säästämme niin sillä ei ole yhtään mitään merkitystä asiaa globaalisti mietittynä. Ota vaan iisisti ja nuku yösi rauhaisasti. Elät pitempään ja näet enemmän.

    Äänestä

  • nyt liikaa kirjoitti:

    murehdi näitä öljyjä. Me emme voi asialle yhtään mitään. Kulutamme tai säästämme niin sillä ei ole yhtään mitään merkitystä asiaa globaalisti mietittynä. Ota vaan iisisti ja nuku yösi rauhaisasti. Elät pitempään ja näet enemmän.

    huolesta minua kohtaan. Nyt vain on niin, että omahyväisesti totean, minua ei tuleva saatavuus ja hinta öljystä ei juuri koske. Olen oman osani jo kuluttanut ja yötkin nukun niin hyvin että saan moitteita vaimoltani, paitsi jos on tullut otetua vi...aa. En väitä ja on vaikea ajatella että öljyntuotanto loppuu, mutta vaikeutuu ja hinta muodostuu aivan toiselle tasolle. Hinta tulee tuplaantumaan ehkä noin 3-5 vuoden välein ja tämä on jo alkanut.

    Äänestä

  • ja monesta kirjoitti:

    muustakin. Kyllä se nyt vaan on niin että öljyvarat hupenee nopeasti. Jo useamman vuoden on öljyn kulutus ollut paljon suuremmpi kuin uudet löydöt. Mikä on pitkä aikaväli? 2002 maksoi jenkkilässä, joka on ylivertaisesti suurin kuluttaja, gallona bensaa noin 1,25$, nyt yli 3 taalaa. Mielestäni tämän hetkinen bensan hinta tulee noin kolminkertaistumaan 5 vuoden aikana, hyvä jos tämä riittää. Bensan valmistus esim kivihiilestä tai muusta tämän hetken kulutusta vastaavaksi, ei ole ainakaan toistaiseksi mahdillista, määrä ja hinta ovat liian korkeat.

    Tämän päivän Hesarissa oli kuva bensapumpusta kaliforniasta. Regular (paikallinen 95) maksoi 4,339 $/gallona. Aika hinnakasta. 90-luvulla sitä sai vielä alle taalan gallona.

    Suomessa korkea verotus on suojellut meitä moiselta (prosentuaaliselta) hinnannousulta.

    Äänestä

  • kaliforniassa kirjoitti:

    tulleen hintautelun mukaan maksoi regular bensa Philadelphiassa 3,00 $/gallona ja New Jerseyssä 2,80 $. Olikohan Arskan "läänissä" hinta vuoden edellä.

    Äänestä

  • kaliforniassa kirjoitti:

    Tämän päivän Hesarissa oli kuva bensapumpusta kaliforniasta. Regular (paikallinen 95) maksoi 4,339 $/gallona. Aika hinnakasta. 90-luvulla sitä sai vielä alle taalan gallona.

    Suomessa korkea verotus on suojellut meitä moiselta (prosentuaaliselta) hinnannousulta.

    Juu eilenhän 4 uutisissa kerrottiin että bensahinta alkaa olemaan todella lähellä suomen hintatasoa. Ja ei ole montaa vuotta kun hintaero oli moninkertainen. Onneksi olkoon vain katumaastureiden omistajille... =)

    Äänestä

0,927 ja 1,399

näin meillä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

siltä, että kirjoitti:

dieselien aika alkaa käymään vähiin. Bensakoneet ovat kehittymässä hurjaa vauhtia volkkarin TSI johtotähtenä. Pienien dieselautojen omistajien olisi varmaankin nyt oikea hetki luopua noista käryttävistä ja saastuttavista ajoneuvoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu