tutkin asiaa lisäravinteista vain 1 esimerkki.

niin tästähän tulee kunnon käenvääntö.
ja minä en ole asiantuntija eli voin pestä kädet
mutta laitan silti tämän tekstin..

Normaalin ruokavalion pitäisi riittää

Lisäravinteet usein turhia kuntoilijalle

--------------------------------------------------------------------------------

Lihaksikkaammasta vartalosta tai paremmista suorituksista haaveilevalle kuntoilijalle on tarjolla runsas valikoima sallittuja lisäravinteita. Erilaiset pillerit ja jauheet käyvät kaupaksi, vaikka monet tutkimustulokset kiistävät lisäravinteiden hyödyn ja tarpeellisuuden.

- Normaalin ruokavalion pitäisi riittää kuntoilijoille. Pääasia on, että muistaa syödä kulutustaan vastaavan määrän monipuolista ravintoa. Varsinkin hiilihydraattien riittävästä saannista kannattaa huolehtia, painottaa ravitsemusasiantuntija Katri Pöllänen Suomen Kuntourheiluliitosta.

Urheilijoiden lisäravinteista vitamiinit ja kivennäisaineet ovat Pölläsen mukaan suosituimpia. Toiseksi eniten naukkaillaan urheilujuomia, jolla voi parantaa suorituskykyä pitkäkestoisessa rasituksessa. Myös erilaisia proteiinivalmisteita käytetään paljon.

Lisäravinteita napsivat uskovat niiden esimerkiksi parantavan suorituskykyä, kasvattavan lihaksia, polttavan rasvaa tai lisäävän vastustuskykyä.

Ravinteita syödään myös estämään ravintoaineiden puutosta, jota runsas liikunta voisi aiheuttaa. Lisäravinteiden luokittelu tai jakaminen ryhmiin on vaikeaa eikä niistä ole virallista luokitusta.

- Osa lisäravinteista antaa energiaa, niitä ovat lähinnä hiilihydraatit. Sitten on suuri joukko vitamiineja ja kivennäisaineita. Kolmas ryhmä on sekalaisempi. Siihen kuuluvat esimerkiksi aminohappovalmisteet kreatiini ja ubikinoni, luettelee elintarviketieteiden tohtori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta.

Monet kehonrakentajat käyttävät

Erityisesti monet kehonrakentajat ja kuntosalilla käyvät suosivat sallittuja lisäravinteita.

- Kehonrakentajat ovat selvästi suurin sallittuja lisäravinteita käyttävä ryhmä. Myös kestävyysurheilijat käyttävät niitä, mutta paljon vähemmän. Bodaajien valikoimaan kuuluvat esimerkiksi vitamiinit sekä kivennäisaineet ja joukossa on aina proteiineja sisältäviä aineita, Fogelholm kertoo.

Varsinkin proteiinin voimaan uskotaan, koska se on yksi lihastenkasvuun vaikuttava aine. Vaikka kalliita proteiinivalmisteita ahmisi suuria määriä, ei siitä tutkimusten mukaan todennäköisesti ole hyötyä. Elimistö käyttää proteiinia korkeintaan 1,8 grammaa painokiloa kohden.

- Normaalista ravinnosta saa yleensä riittävästi proteiinia. Tutkimusten mukaan ravinnon lisäksi proteiinia ottavat saavat sitä noin 3-4 grammaa painokiloa kohden. Ylimääräinen proteiini kuluu vain elimistön kalliiksi polttoaineeksi, Katri Pöllänen muistuttaa.

Suuresta lisäravinteiden kirjosta kreatiini on myös paljon käytetty aine.

- Kreatiini saattaa parantaa voimaa ja lisätä suorituskykyä lyhyissä, jaksoittaisissa suorituksissa. Näitä vaikutuksia ei tosin ole selkeästi osoitettu huippu-urheilijoilla, Fogelholm kertoo.

Hyödyistä eriäviä mielipiteitä

Fogelholmin mukaan lisäravinteiden käytössä vallitsee eräänlainen ristiriita. Asiantuntijat vakuuttavat, että suurimmasta osasta aineita ei ole todistettavaa hyötyä.

Käyttäjät kuitenkin luottavat aineiden tehoon, koska ne uskotaan ja koetaan hyödyllisiksi. Lisäravinteet ovat myös osa kuntosalimaailmaa.

- Kaikkia myynnissä olevia lisäravinteita ei ole tutkittu. Lisäravinteiden liiallisesta käytöstä tai muista haitoista ei ole tietoa ja ongelmien osoittaminen on vaikeaa, Mikael Fogelholm sanoo.

Lue myös:

Lisäravinteet saattavat sisältää myös lääkkeeksi luokiteltuja aineita
STT-IA
25.8.2000
9724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En voisi hyvällä tahdollakaan olla tuon tekstin kanssa millään tasolla samaa mieltä. Esitetyt faktat eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Äänestä
  • löysin vain sattumoisin tämmösen ja laitoin esille .

    moni asia jakaa mielipiteitä.

    Äänestä

Mä kyllä olen pitkälti kirjoituksen kanssa samaa mieltä.

Äänestä
  • enempi minusta noi lisäravinteet uskon asioita
    ilmanki pärjää, ja olen aatellu itsekkin kokeilla
    ja ohan se monesti helpompi tapa..

    Äänestä

  • m.pieni kirjoitti:

    enempi minusta noi lisäravinteet uskon asioita
    ilmanki pärjää, ja olen aatellu itsekkin kokeilla
    ja ohan se monesti helpompi tapa..

    Kysymys kuuluukin: Haluatko maksimoida kehityksen ja päästä nopeammin tavoitteisiin?

    Minusta on tyhmää treenata kovaa, jos ei ymmärrä lisäravinteiden ja ruokailun merkitystä kehityksessä. Hyvät treenit menee monella hukkaan.

    Äänestä

  • Taitan kirjoitti:

    Me naiset etenkin törmäämme tähän hyvin usein, kun on muutenkin vaikea saada näkyvää tulosta aikaan. Sitten on ystävättäriä, jotka ihmettelevät etteivät saa samaa tulosta samassa ajassa aikaan millään. Kysyn ravinnosta, ja usein se on ihan päin persettä... Lähtökohtana hyvä ruokavalio, sitten ravintolisät.

    m.pienelle sen verran, että kokeile ihmeessä muutama kuukausi. Jos et näe etuja verrattuna entiseen, niin palaa sitten siihen.

    Äänestä

  • Tai_ga kirjoitti:

    juu olen kirjoittanut just tosta että
    aattelin kokeilla.. ja kävin hakemassa just
    kaupasta värkit ja aineet:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

m.pieni kirjoitti:

niin tästähän tulee kunnon käenvääntö.
ja minä en ole asiantuntija eli voin pestä kädet
mutta laitan silti tämän tekstin..

Normaalin ruokavalion pitäisi riittää

Lisäravinteet usein turhia kuntoilijalle

--------------------------------------------------------------------------------

Lihaksikkaammasta vartalosta tai paremmista suorituksista haaveilevalle kuntoilijalle on tarjolla runsas valikoima sallittuja lisäravinteita. Erilaiset pillerit ja jauheet käyvät kaupaksi, vaikka monet tutkimustulokset kiistävät lisäravinteiden hyödyn ja tarpeellisuuden.

--------------------------------------------------------------------------------

- Normaalin ruokavalion pitäisi riittää kuntoilijoille. Pääasia on, että muistaa syödä kulutustaan vastaavan määrän monipuolista ravintoa. Varsinkin hiilihydraattien riittävästä saannista kannattaa huolehtia, painottaa ravitsemusasiantuntija Katri Pöllänen Suomen Kuntourheiluliitosta.

Urheilijoiden lisäravinteista vitamiinit ja kivennäisaineet ovat Pölläsen mukaan suosituimpia. Toiseksi eniten naukkaillaan urheilujuomia, jolla voi parantaa suorituskykyä pitkäkestoisessa rasituksessa. Myös erilaisia proteiinivalmisteita käytetään paljon.

Lisäravinteita napsivat uskovat niiden esimerkiksi parantavan suorituskykyä, kasvattavan lihaksia, polttavan rasvaa tai lisäävän vastustuskykyä.

Ravinteita syödään myös estämään ravintoaineiden puutosta, jota runsas liikunta voisi aiheuttaa. Lisäravinteiden luokittelu tai jakaminen ryhmiin on vaikeaa eikä niistä ole virallista luokitusta.

- Osa lisäravinteista antaa energiaa, niitä ovat lähinnä hiilihydraatit. Sitten on suuri joukko vitamiineja ja kivennäisaineita. Kolmas ryhmä on sekalaisempi. Siihen kuuluvat esimerkiksi aminohappovalmisteet kreatiini ja ubikinoni, luettelee elintarviketieteiden tohtori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta.

Monet kehonrakentajat käyttävät

Erityisesti monet kehonrakentajat ja kuntosalilla käyvät suosivat sallittuja lisäravinteita.

- Kehonrakentajat ovat selvästi suurin sallittuja lisäravinteita käyttävä ryhmä. Myös kestävyysurheilijat käyttävät niitä, mutta paljon vähemmän. Bodaajien valikoimaan kuuluvat esimerkiksi vitamiinit sekä kivennäisaineet ja joukossa on aina proteiineja sisältäviä aineita, Fogelholm kertoo.

Varsinkin proteiinin voimaan uskotaan, koska se on yksi lihastenkasvuun vaikuttava aine. Vaikka kalliita proteiinivalmisteita ahmisi suuria määriä, ei siitä tutkimusten mukaan todennäköisesti ole hyötyä. Elimistö käyttää proteiinia korkeintaan 1,8 grammaa painokiloa kohden.

- Normaalista ravinnosta saa yleensä riittävästi proteiinia. Tutkimusten mukaan ravinnon lisäksi proteiinia ottavat saavat sitä noin 3-4 grammaa painokiloa kohden. Ylimääräinen proteiini kuluu vain elimistön kalliiksi polttoaineeksi, Katri Pöllänen muistuttaa.

Suuresta lisäravinteiden kirjosta kreatiini on myös paljon käytetty aine.

- Kreatiini saattaa parantaa voimaa ja lisätä suorituskykyä lyhyissä, jaksoittaisissa suorituksissa. Näitä vaikutuksia ei tosin ole selkeästi osoitettu huippu-urheilijoilla, Fogelholm kertoo.

Hyödyistä eriäviä mielipiteitä

Fogelholmin mukaan lisäravinteiden käytössä vallitsee eräänlainen ristiriita. Asiantuntijat vakuuttavat, että suurimmasta osasta aineita ei ole todistettavaa hyötyä.

Käyttäjät kuitenkin luottavat aineiden tehoon, koska ne uskotaan ja koetaan hyödyllisiksi. Lisäravinteet ovat myös osa kuntosalimaailmaa.

- Kaikkia myynnissä olevia lisäravinteita ei ole tutkittu. Lisäravinteiden liiallisesta käytöstä tai muista haitoista ei ole tietoa ja ongelmien osoittaminen on vaikeaa, Mikael Fogelholm sanoo.

Lue myös:

Lisäravinteet saattavat sisältää myös lääkkeeksi luokiteltuja aineita
STT-IA
25.8.2000

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu