mollaamiseen ja epäonnistui. Studioon oli hankittu yliopistoprofessori, joka kyllä aluksi yhtyi mainosteleviosion kantaan, että Halosella ei ole oikeutta puuttua tiedotusvälineiden uutisointiin. Media on itseriittoinen ja vain se itse luo vapauden käsitteet sekä tarjoilee niitä katselijoille ja lukijoille, ihan niinkuin sen korva syyhyyn sopii.
Professori taisi sitten loppujen lopuksi todeta tulleensa väärään paikkaan ja väärään aikaan. Mielikuvaksi jäi ettei häntä ollut riittävästi ennakkoon valmennettu ja, että saattoi olla jopa samaa mieltä, että media teki virheen Viro uutisoinneissaan.
Suomen "vapaa lehdistö" on vapaa totuudesta.
Professori taisi sitten loppujen lopuksi todeta tulleensa väärään paikkaan ja väärään aikaan. Mielikuvaksi jäi ettei häntä ollut riittävästi ennakkoon valmennettu ja, että saattoi olla jopa samaa mieltä, että media teki virheen Viro uutisoinneissaan.
Suomen "vapaa lehdistö" on vapaa totuudesta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
MTV3:n uutiset tekivät myös näyttävästi työtä kokoomuksen Eduskuntavaalikampanjoinnin puolesta ja sehän näkyi.
Presidentti Halonen teki virheen puuttuessaan sananvapauteen.
Mauno Koivisto vaati aikoinaan että uutisoinnin tulee olla myönteistä, eikä negatiivisista asioista saa uutisoida.
Kekkosen aikoihin mm. ulkomaisten radiolähetysten kuunteleminen ja radioamatööritoiminta leimattiin rikolliseksi toiminnaksi.
asian esiin nostaminen sananvapauteen ja miten se vaikuttaa?
Erittäin todennäköisesti sekä Viron että Irakin uutisoinnissa on kysymys siitä että mitä jätetään kirjoittamatta, eikä ollenkaan siitä mitä kirjoitetaan.
Patsaan siirrossa ainakin tuli ikävä Knud Möllerin uutisointia, silloin pohdittiin asiaa laajasti, joka puolelta, ainakaan minä en ole vieläkään kuullut todellista syytä, siis, järjellistä syytä patsaan siirtoon, eikä kysymys ole oliko oikeus, tottakai oli, kysymys on siitä miksi se haluttiin siirtää, sama patsas sama symboli, vaikka onkin parin kilometrin päässä entisestä paikastaan.
En ole myöskään kuullut yhtään pohdintaa, en kysymyksiä siitä miksi Viron presidentti oli toista mieltä patsaan siirrosta Viron hallituksen kanssa.