nukkumis-

Miten muut olette saaneet nukuttua tärkeän ihmisen poismentyä? Minä en ole pystynyt, vaikka tuo ihminen ei ollutkaan enää lähipiiristä, mutta menneisyydestä tärkeä kuitenkin. Yöllä koko ajan kelaan ja muistelen, tulee mieleen kaikkia pieniä yksityiskohtia tästä ihmisestä ja meidän suhteesta, dialogia, mitä olisi voinut tehdä toisin jne jne. Mahtaakohan se milloin loppua?... En pysty rauhoittumaan. Tämä on vielä aika tuore tapaus.
201717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

helmikuussa menetin nuoren veljeni ja sen jälkeen ei yhtään kokonaista yötä aina vähän väliä herään.vaikka on jotain nukahtamislääkkeitä niin silti parin tunnin välein herään ja 4 aikaan aamu yöstä ei millään taho saada enään unta.saa nähdä helpottuuko koskaan.

Äänestä
  • tapanne tehdä surutyötä. Kun olette tarpeeksi kelanneet asioita, ne kyllä loppuvat. Voi viedä vuosiakin, vähän riippuen suhteen läheisyydestä.

    On myös hyvä miettiä, mitkä ajatukset ovat tervehenkisiä. Mitään ei voi enää tehdä toisin, kun ihminen on kuollut. On turha kuormittaa mieltään mahdottomilla asioilla. Ne on vaan työnnettävä syrjään....Syyllisyydentunteet kuuluvat surutyöhön, mutta kuten jo mainitsin, mahdotonta ei enää saa tehdyksi ja kuollut ihminen ei enää tiedä mitään. Hän nukkuu ikiunta ja hänen on hyvä olla.

    Äänestä

  • on teidän kirjoitti:

    tapanne tehdä surutyötä. Kun olette tarpeeksi kelanneet asioita, ne kyllä loppuvat. Voi viedä vuosiakin, vähän riippuen suhteen läheisyydestä.

    On myös hyvä miettiä, mitkä ajatukset ovat tervehenkisiä. Mitään ei voi enää tehdä toisin, kun ihminen on kuollut. On turha kuormittaa mieltään mahdottomilla asioilla. Ne on vaan työnnettävä syrjään....Syyllisyydentunteet kuuluvat surutyöhön, mutta kuten jo mainitsin, mahdotonta ei enää saa tehdyksi ja kuollut ihminen ei enää tiedä mitään. Hän nukkuu ikiunta ja hänen on hyvä olla.

    Tiedän hyvin itsekin, että olisi hyvä saada ajatusketju loppumaan, mutta en tiedä miten. Päivällä töissä ei mitään hätää, mutta yöllä, kun herään, ja ajatuksiin tulee mieheni kuolema, silmäni rävähtävät auki ja tuijotan pimeyteen. Ajattelen vain kuinka häntä on sattunut sydänkohtauksen kourissa ja minä en pystynyt auttamaan häntä. Hän ei varmasti enää kuullut ääntäni, silmät olivat nurin päässä ja hän korisi ja kouristeli... en saa näitä ajatuksia pois päästäni.

    Joskus sytytän valot ja yritän kirjoittaa ja se helpottaa, mutta joskus en uskalla liikahtaakaan ja pimeys ja hiljaisuus ympärilläni pelottaa.

    Äänestä

  • old_profile_39340 kirjoitti:

    Kumpa asioita voisikin työntää syrjää...!
    Jos kovin ahdistaa,etkä pääse olostasi eroon,edes ajan kanssa,hakeudu esim.traumaterapiaan.

    Äänestä

  • old_profile_39340 kirjoitti:

    Tiedän hyvin itsekin, että olisi hyvä saada ajatusketju loppumaan, mutta en tiedä miten. Päivällä töissä ei mitään hätää, mutta yöllä, kun herään, ja ajatuksiin tulee mieheni kuolema, silmäni rävähtävät auki ja tuijotan pimeyteen. Ajattelen vain kuinka häntä on sattunut sydänkohtauksen kourissa ja minä en pystynyt auttamaan häntä. Hän ei varmasti enää kuullut ääntäni, silmät olivat nurin päässä ja hän korisi ja kouristeli... en saa näitä ajatuksia pois päästäni.

    Joskus sytytän valot ja yritän kirjoittaa ja se helpottaa, mutta joskus en uskalla liikahtaakaan ja pimeys ja hiljaisuus ympärilläni pelottaa.

    Nukahdin eilen 3 aikaan yöllä telkkarin ääreen sohvalle. Aamuyöstä nukkuessani sohvalla koirani haukkui ja heräsin siihen. Uni ei tule. Ajatukset ovat pojassani, miten hän on kuollut nukkuessaan. Onko kuolema tullut yllättäen, vai onko ollut kouristuksia. Onko ollut tuskia. En tiedä miksi kiusaan itseäni. Äitini sanoi, että poikani nukkuu ikiunta. Hänen on nyt hyvä olla.

    En voi nukahtaa. En pelkää kuolemaa, mutta ajatukset pyörivät niin poikani kuolemassa, ettei uni tule helposti. Telkkarin tekstejä seuraten uni vihdoin tulee. En ole käyttänyt nukahtamislääkkeitä ollenkaan. Silloin tällöin olen ottanut Sirdaludin. Kauanko kestää nukahtamisongelmat? Milloin saan ja sallin itselleni nukahtaa rauhalliseen yöuneen?

    Tänään on syntymäpäiväni. Olen syntynyt klo 2.00 11.5. En aio juhlia syntymäpäivääni. Käyn tänään poikani haudalla ja vien sinne ruusun.

    Äänestä

Kyllä se on totta että läheisen menetys vaikuttaa nukahtamiseen ja yöuniin. Menee välillä montakin yötä ettei saa nukuttua. Vaikka ottaisi nukahtamistabletinkin. Läheisen kuolemasta on vasta 1.5 vuotta ja nyt on alkanut vasta oikein kunnolla uniongelmat.

Äänestä

En ole koskaan uskaltanut nukkua läheisen ihmisen mentyä pois.
Noin kuukauden verran oikein ahdistaa ajatuskin nukkumaanmenosta.

Äänestä

Alkuun ympärivuorokauden rauhoittavia sekä säännöllisesti psyykelääkkeitä sekä unilääkkeitä.Suosittelen tarvittaessa unlääkkeitä,ei pelkkiä nukahtamislääkkeitä.Unen puute sairastuttaa ennenpitkään ja unen merkitys surusta selviämiseen on tärkeää,,,vaikkakin selviäminen vie vuosia.Voimia ja jaksamista kaikille!

Äänestä
  • ja koska imetän en voi käyttää mitään noista lääkkeistä, en nukahtamislääkettäkään.

    Väliin tuntuu ettei tiedä mikä on mitä.
    Mikä totta, mikä näkemätöntä unta.

    Äänestä

  • satu40 kirjoitti:

    ja koska imetän en voi käyttää mitään noista lääkkeistä, en nukahtamislääkettäkään.

    Väliin tuntuu ettei tiedä mikä on mitä.
    Mikä totta, mikä näkemätöntä unta.

    Minä myös olen alkanut miettimään, onko yöllä näkemäni unet sitä minun oikeaa todellisuutta ja tämä hereillä olo vain painajaisunta, vai olivatko ne 10 ihanaa vuotta mieheni kanssa totta vai pelkkää kaunista unta. Olen aika sekaisin!

    Äänestä

Mieheni kuolemasta kohta 4 kuukautta. Pelkään nukkumaan menoa, valvon täällä netissä mahdollisimmän pitkään. Sitten nukahtamislääke "Zopinox" naamaan ja pääsen uneen. Se nukuttaa 4 tai 5 tuntia. Sitten alkaa heräily tunnin välein. Tähän on jo tottunut. Naamasta kyllä näkee, ettei ole tullut nukuttua.
Jos herättyäsi laitat valot päälle ja yrität kirjoittaa jotain ajatuksiasi, se voi helpottaa.
Sanovat, että menee ohi ajallaan.

Äänestä
  • Minä puolesta väliin nukun ja väliin en,saattaa mennä viikkokin että nukun kohtalaisen hyvin,mutta sitten taas jonkun pienen stressin iskettyä heräilen tuossa kolmen aikoihin ja uni ei vaan tule,menen aikaisin töihin joten olisi hyvä saada nukutuksi muutenkin kuin pari kolme tuntia yössä.

    Saatan toisinaan nukahtaa ja herätä tunnin päästä ja heti mieleen rävähtää asiat lapseni onnettomuudesta ja alan kelata sitä ja kauhun tunne tulee kurkkuun,tuntuu että tukehdun.
    Kai se on normaalia tällaisessa tilanteessa,en tosin ole ottanut onnettomuuden jälkeen unilääkkeitäkäänkuin pari kertaa kun väsymys on käynyt mahdottomaksi kestää.

    voimaa teille läheisensä menettäneille

    Äänestä

  • Moi, pitkästä aikaa ennätän koneelle.
    Olen muuttanut exäni tavaroita, sain asunnon
    myytyä (iso homma). Zopinoxia sain tytölle, mutta eihän se mikään ratkaisu ongelmaan ole.
    Nyt on SE ongelma että kaikki tavarat, valokuvat, muistot jotka ovat täällä
    hujan hajan pitkin asuntoa ja vinttiä, muistuttavat meitä kaikesta menneestä.

    Kun vain saisi voimia järjestellä ja siivota !

    Toin hääpukuni, joka on 16v vanha, tänne ja laitoin tuulettumaan. Tyttö enätti koulusta
    ennen kun muistin laittaa sen pois näkyviltä.
    Häntähän ei ollut olemassa silloin kun menimme naimisiin...huh huh.. siitä alkoi taas rumba.
    (minun moka). Hän halusi heti kokeilla pukua. Se istui kuin valettu, ja sitä hän tulee käyttämään aikanaan omissa häissään, omasta tahdostaan.
    Mutta sitten tulvahtivat taas muistot isästä...

    Voi hyvänen aika. Suojellakko häntä vai kertoakko kaikki ? Eromme johtui hyvin pitkälle
    exäni suvun "ihanuudesta" = tosi veemäistä porukkaa, keskinäiset välit olivat vieläkin olleet hyvät ilman sitä, mutta mitäpä sanot tytölle.

    Omaa suruani puran pitkälti toiminnan kautta,
    vaikkakin se tuntuu jotenkin väärältä.

    Tytön psykoterapeutti sanoo jatkuvasti että minun on oltava vahva, mutta mitäs jos en jaksa ? Tämmöisessä ristipaineessa on vaikeaa
    olla edes objektiivinen !!!

    Kenelle tästä elämästä voi valittaa ???
    Mikä on yläkerran ukon puhelinnumero tai sähköpostioisoite ?

    Äänestä

  • meidän tapaus kirjoitti:

    Moi, pitkästä aikaa ennätän koneelle.

    Surutyötä voi tehdä jonkun luovan toiminnan kautta, jokaisesta löytyy jokin luova puoli. Mikä itselleen parhaiten sopii. Itse ajattelin maalata.

    Äänestä

  • meidän tapaus kirjoitti:

    Moi, pitkästä aikaa ennätän koneelle.
    Olen muuttanut exäni tavaroita, sain asunnon
    myytyä (iso homma). Zopinoxia sain tytölle, mutta eihän se mikään ratkaisu ongelmaan ole.
    Nyt on SE ongelma että kaikki tavarat, valokuvat, muistot jotka ovat täällä
    hujan hajan pitkin asuntoa ja vinttiä, muistuttavat meitä kaikesta menneestä.

    Kun vain saisi voimia järjestellä ja siivota !

    Toin hääpukuni, joka on 16v vanha, tänne ja laitoin tuulettumaan. Tyttö enätti koulusta
    ennen kun muistin laittaa sen pois näkyviltä.
    Häntähän ei ollut olemassa silloin kun menimme naimisiin...huh huh.. siitä alkoi taas rumba.
    (minun moka). Hän halusi heti kokeilla pukua. Se istui kuin valettu, ja sitä hän tulee käyttämään aikanaan omissa häissään, omasta tahdostaan.
    Mutta sitten tulvahtivat taas muistot isästä...

    Voi hyvänen aika. Suojellakko häntä vai kertoakko kaikki ? Eromme johtui hyvin pitkälle
    exäni suvun "ihanuudesta" = tosi veemäistä porukkaa, keskinäiset välit olivat vieläkin olleet hyvät ilman sitä, mutta mitäpä sanot tytölle.

    Omaa suruani puran pitkälti toiminnan kautta,
    vaikkakin se tuntuu jotenkin väärältä.

    Tytön psykoterapeutti sanoo jatkuvasti että minun on oltava vahva, mutta mitäs jos en jaksa ? Tämmöisessä ristipaineessa on vaikeaa
    olla edes objektiivinen !!!

    Kenelle tästä elämästä voi valittaa ???
    Mikä on yläkerran ukon puhelinnumero tai sähköpostioisoite ?

    Tuskin se ottaa valituksia vastaan. Valita tänne vaan, tänne mahtuu. Ja on muitakin, joilla on samanlaisia tilanteita. Ainoa, joka voi ymmärtää oikeasti, on sellainen, joka on itsekin käynyt läpi...

    En tosiaan tiedä, kuinka paljon nuorelle tytölle voi kertoa, kysy vaikka terapeutilta. Itse en ainakaan voi kertoa mieheni tyttärille itse kuolemantapauksesta, haluan heitä suojella hirveimmiltä yksityiskohdilta. Riittää, että minä näen niistä painajaisia.

    Hankala tilanne, koska exäsi suku on sukua tyttärellesi, en tiedä tuohonkaan sanoa, miten täytyisi luovia tuollaisessa välissä.

    Ne kaikki tavarat, valokuvat ja muistot, onneksi minun ei tarvitse mitään hävittää, vaan saan pitää ne niin kauan kuin haluan. Ensin kaikki sattuu ihan he...sti, mutta kun tarpeeksi usein törmää niihin, niin eivät enää satu niin kauheasti. Jonkinlaista "siedätyshoitoa" olen itselleni järjestänyt. Videoita en vieläkään pysty katsomaan. Mutta kuviin alkaa jo tottua pikkuhiljaa. Ehkä ne muuttuvat lohdullisiksi ajan mittaan, niin sanovat.

    Tarvitsisitkohan sinäkin ihan oman psykoterapeutin, voitko kysyä?

    Toiminnan kautta surun purkamisessa ei varmaankaan ole mitään väärää. Kunhan jotakin kautta yrittää purkaa.

    Niinhän se on onneksi että tänne tätä tekstiä
    mahtuu ja kiitos kun jaksat nämä napinat lukea.

    Olen koittanut hankkia terapeuttia itsellenikin,
    julkiselta puolelta löytyy aika paljon "leipäpappeja" ja yksityiseen ei ole enää
    varaa, tytön terapeutti maksaa 75 ekeä/ kerta.

    Tässä on nääs se vaikeus vielä että tyttö näki
    isänsä kuoleman, samoin kuin ukkinsa (oli silloin 11v) joten en voi suojella siltä totuudelta häntä millään.

    Kävin juttelemassa tk:ssa yhdelle tädille, joka
    keskittyi puhumaan rullaluistelusta, jota olen
    taas alkanut harrastaa. Joten se siitä... ja kun tunti oli kulunut, hän läimäsi muistiinpanokirjansa kiinni ja tokaisi että aika loppui.

    No- onneksi tänään on ollut pitkästä aikaa kiva
    päivä, käytiin syömässä sisarusten ja äitini kanssa Valamossa. Vietiin tuohus vainajien muistelupöydälle, hiljennyttiin ja kenekään puhumatta mitään muisteltiin hetki kuollutta
    exääni. Sitten tuli tytölle taas itku, mutta
    onneksi meitä oli monta lohduttajaa...

    Palvelusta oli pitämässä mm. Isä Pertti, joka on myös tyttöni fysioterapeutti (jännä ammattiyhdistelmä- pappi / fysioterapeutti). Hän kävi jälkeenpäin antamassa tytölle pitkän lohduttavan halauksen.

    Nyt vaan pitäisi jotenkin saada tyttö houkuteltua
    lähtemään hankalan mummon luokse, vitkuttaa lähtöä niin pitkään kun voi ja palaa heti kun
    on mahdollista. Itse haluaisin vaikka vetäistä
    kunnon lärvit, vaikka onkin äitienpäivä. Saisipahan hetkeksi nollattua pään ! Siihen ei
    vaan taida olla varaa, rittänee kun kaikessa
    hiljaisuudessa nautin lasin, pari (tai koko pullon) punaviiniä illan hämyssä kasvimaata katsellen.

    Siitä saa ihmeesti voimaa kun istuu totaali
    hiljaisuudessa pelkät omat ajatukset seuranaan.
    Ei soi puhelimet, ei laula faxi... !

    Kuinka sinä olet voinut? Onko olosi yhtään parantunut? Oletko saanut purettua ahdistusta ?
    Toivon sinulle ihan kaikkea hyvää, samoin kuin
    jokaiselle joka näitä jorinoita lukee :o)

    Äänestä

  • old_profile_39340 kirjoitti:

    Tuskin se ottaa valituksia vastaan. Valita tänne vaan, tänne mahtuu. Ja on muitakin, joilla on samanlaisia tilanteita. Ainoa, joka voi ymmärtää oikeasti, on sellainen, joka on itsekin käynyt läpi...

    En tosiaan tiedä, kuinka paljon nuorelle tytölle voi kertoa, kysy vaikka terapeutilta. Itse en ainakaan voi kertoa mieheni tyttärille itse kuolemantapauksesta, haluan heitä suojella hirveimmiltä yksityiskohdilta. Riittää, että minä näen niistä painajaisia.

    Hankala tilanne, koska exäsi suku on sukua tyttärellesi, en tiedä tuohonkaan sanoa, miten täytyisi luovia tuollaisessa välissä.

    Ne kaikki tavarat, valokuvat ja muistot, onneksi minun ei tarvitse mitään hävittää, vaan saan pitää ne niin kauan kuin haluan. Ensin kaikki sattuu ihan he...sti, mutta kun tarpeeksi usein törmää niihin, niin eivät enää satu niin kauheasti. Jonkinlaista "siedätyshoitoa" olen itselleni järjestänyt. Videoita en vieläkään pysty katsomaan. Mutta kuviin alkaa jo tottua pikkuhiljaa. Ehkä ne muuttuvat lohdullisiksi ajan mittaan, niin sanovat.

    Tarvitsisitkohan sinäkin ihan oman psykoterapeutin, voitko kysyä?

    Toiminnan kautta surun purkamisessa ei varmaankaan ole mitään väärää. Kunhan jotakin kautta yrittää purkaa.

    Tuli mieleen vielä yksi juttu terapiakäynneistä..
    Tämä ns terapeutti kysyi suurin piirtein ensi töikseen että oletko ottanut viinaa tänään ?

    Ihan täysin järjetöntä ! Aika oli muistaakseni
    aamulla 8.30, olin ihan varmasti väsyneen ja
    ränsistyneen näköinen koko revohkan jälkeen,
    menin sinne autolla, oli muistaakseni auton
    avaimet kädessä niinkuin yleensä etten hukkaa
    niitä isoon laukkuuni.

    Mistähän ihmeen oppikirjasta ne lukee nuo
    tentattavat asiat ??? Menin hetkeksi ihan mykäksi, sitten pisti jo vihaksi. JOS vaikka
    kuvitellaan että oisinkin ottanut niin so what.
    Enhän mennyt siis hoidattaman "alkoholiongelmaa"
    vaan surua.

    Samoin kun tyttöni kävi ekat kerrat tk:n tädillä,
    oli ensimmäinen kommentti että häneltäkin kuoli
    kerran koira. Toisella kerralla olivat katsoneet
    kirjasta kuinka surua käsitellään.

    Sitten vaihdoin yksityiselle terapeutille ja vaikka onkin kallis niin apua on tullut.

    Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

    Äänestä

Sorry kun aina ajatus karkaa, mutta itse en pystynyt nukkumaan kuolemantapauksen jälkeen juuri ollenkaan. Mitään nukahtamislääkkeitä
en voi ottaa, koska tyttö pelkää niin kovin
minun kuolemaani että käy öisin katsomassa
hengitänkö minä. Eli en voi olla tokkurainen.

Nyt olen ottanut sen linjan että "raadan" iseni
väsyneeksi, siis ihan fyysisesti. Ihan mitä tahansa se vaatii; siivousta, pihan laittoa,
työntekoa, pyykinpesua, ulkoilua..

Näin sain avun itselleni, ja onhan siinä sekin hyvä puoli että pysyy kilot kurissa kun ei jää
sohvalle makaamaan :o)

Nukahtamislääkkeissä voi olla se huono puoli että herätessä on ihan pöpperössä ja menee kauan
ennenkuin on tolkuissaan. Käytin niitä nääs
avioeroni jälkeen, joten tiedän suurin piirtein
mikä olo niistä jää.

Entäs jos kokeilet liikuntaa ? Raittiissa ilmassa
oleskelu tuppaa väsyttämään, samoin jos käyt
purkamassa pahaa oloa vaikka kuntosalilla tai
jumpparyhmässä.

Onko huono ajatus... ?

Äänestä

Pitkiä, pimeitä, loputtomia ... jopa näin kesän kynnyksellä.
Olisi jo aamu ja unettomuudet tältä yöltä uneksittu.

Äänestä

Käki kukkuu-mie valavon-miten raskkaat on mietteet näin yöllä...tunttuu koko kehossa se tuska...miks mie valavon?Pimmee on miun mehtäkirkko nyt-uamulla kai jo jottaa näkis...tunttuu nyt,jotta miun voimat on loppu-toivottavasti päivä kohta valakennoo...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ongelma... kirjoitti:

Miten muut olette saaneet nukuttua tärkeän ihmisen poismentyä? Minä en ole pystynyt, vaikka tuo ihminen ei ollutkaan enää lähipiiristä, mutta menneisyydestä tärkeä kuitenkin. Yöllä koko ajan kelaan ja muistelen, tulee mieleen kaikkia pieniä yksityiskohtia tästä ihmisestä ja meidän suhteesta, dialogia, mitä olisi voinut tehdä toisin jne jne. Mahtaakohan se milloin loppua?... En pysty rauhoittumaan. Tämä on vielä aika tuore tapaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu