Muistan omasta maaseutukaupunkiin sijoittuneesta lapsuudestani, miten eläinrääkkäys oli lasten arkipäivää, jatkuva huvi kaiken muun keskinäisen tappelemisen ja tyttöjen kiusaamisen lisäksi. Siilit, hiiret, sisiliskot, sammakot, oravat ja isommatkin eläimet olivat pulassa, jos pikkupojat pääsi niihin käsiksi.
Sitä sadistista mielikuvitusta joka jokaisen ekaluokkalaisen mielessä näköjään elää ei vanhemmat aina pysty edes kuvittelemaan. Suurinta huvia niille on panna heikommat kärsimään, ja rääkkäämistä harrastivat nekin joilla oli hyvä tausta tai koulumenestys tai itsetunto. Ei sillä välttämättä ole mitään tekemistä minkään traumojen purkamisen kanssa.
Joillekin tuotti suurinta iloa ihan varsinainen tappaminen. Moni siili potkittiin kuoliaaksi, moni lintu napsittiin ilmakiväärillä. Lintujen pesiä tuhottiin sitä mukaa kun löydettiin. En minä mitään sellaista tehnyt, muuten en tätäkään kirjoittaisi.
Ehkä pahin mitä olen nähnyt oli kun pari meidänluokkalaista poikaa yritti hirttää kulkukissaa jossain takapihalla. Silloin menin kyllä väliin ja kissan henki säästyi vaikka kuristuminen oli lähellä.
Sitä sadistista mielikuvitusta joka jokaisen ekaluokkalaisen mielessä näköjään elää ei vanhemmat aina pysty edes kuvittelemaan. Suurinta huvia niille on panna heikommat kärsimään, ja rääkkäämistä harrastivat nekin joilla oli hyvä tausta tai koulumenestys tai itsetunto. Ei sillä välttämättä ole mitään tekemistä minkään traumojen purkamisen kanssa.
Joillekin tuotti suurinta iloa ihan varsinainen tappaminen. Moni siili potkittiin kuoliaaksi, moni lintu napsittiin ilmakiväärillä. Lintujen pesiä tuhottiin sitä mukaa kun löydettiin. En minä mitään sellaista tehnyt, muuten en tätäkään kirjoittaisi.
Ehkä pahin mitä olen nähnyt oli kun pari meidänluokkalaista poikaa yritti hirttää kulkukissaa jossain takapihalla. Silloin menin kyllä väliin ja kissan henki säästyi vaikka kuristuminen oli lähellä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä äiti huusi monesti meille koltiaisille pienenä kun kiususasimme elukoita, mutta vasta isän mukana pienenä metsällä opein kun ukko sano metsäreissuilla että metsässä ei saa meluta eikä roskata ja saalista pitää kunnioittaa, eikä räiskiä huvin vuoksi vaan se mikä ammutaan, se päätyy suuhun. Nyt sitä ymmärtää jo kaikenlaista eläinkunnasta kun on ollut mukana riistanhoidossa ja samoilemassa ja muutenkin erästelemässä aika vankasti.
Luulenpa että rääkkääminen ja tappaminen pikkuklopeilla kuuluu uteliaisuuteen ja siihen että pitää näyttää muille pojille kovuutta. Sitä arvostetaan joka on kylmin ja raain kaveri. Se on ihmisen luonteessa, eikä sitä saa mihinkään seuraavaan 100 000 vuoteen.
Perhettämme ei voi kehua malliperheeksi, on riidelty ja räyhätty mutta siitä huolimatta lapsemme (pojat) eivät ole ikinä rääkänneet mitään eläimiä.
Jos lapselle opettaa pienestä, kun joku kolmevuotias tuntee viehtymystä kiskoa kärpäseltä siivet, että miten se koskee kärpäseen ja miten ällöttävää sellainen on, niin kyllä se siitä oppii!
Mutta mitä opitaan perheissä, jossa isä tieten tahtoen kiihdyttää autoaan, jotta saa murskata siilin!
Nämä on aina hauskimpia: -meidän lapset eivät ikinä ole...!
Sarjamurhaajia tutkineet psykologithan ovat huomanneet että väkivaltaisuus lapsena eläimiä kohtaan on varma merkki väkivaltaisuudesta. Monet sarjamurhaajat sekä muuten väkivaltaiset ihmiset kiduttavat koiria...yms eläimiä lapsina.
IMHO, eläimiä kiduttavat lapset todennäköisesti päätyvät vankilaan jossain vaiheessa elämää.
En ole edes vielä kovin vanha, mutta voin sanoa että en IKINÄ ole kiduttanut yhtäkään eläintä, ja syykin löytyy: minulle on ihan pienestä pitäen opetettu että niin ei saa tehdä. Yksinkertaista mutta harvinaisen toimivaa kun jämäkästi sen pienelle lapselle sanoo. Eläimiä ei saa inhimillistää, mutta niitä pitää ehdottomasti kunnioittaa ja arvostaa osana luontoa, mihin ihminenkin kuuluu. Naurettavaa katsella sitä pikkupoikien touhua, tottahan sitä pitää olla tosikovis kun kiusaa viattomia, mutta kyllä sen pojan vanhemmille voi nauraa ja osoittaa syyttävällä sormella tympeitä ja laiskoja kasvatusmetodeja.