Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja
on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room.6:23
on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room.6:23
Toivo
Usko10
10911
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
että minulle kostettiin, ja kuolema vei poikani minun syntieni tähden..??niinkö?
Onnittelen kostajaa, sait minut polvilleni..paras tapa kostaa minulle..
ja kaikki muut kun sanoo..älä vaan itseäsi syyllistä..huh huh..
Ei sinulle kostettu, kuka kostaisi? eikä kuolema vienyt poikaasi sinun syntien tähden, vaan oli hänen aikansa lähteä, otan osaa suruusi, on yksi joka on kuollut meidän syntien tähden hän on Herra Jeesus Kristus.
minulle, että äitien ja isien pahat teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen sukupolveen. Puhuin papin kanssa, että onko Jumala niin kostonhimoinen, että kostaa kuolemalla viatonta? Pappi yritti selittää, että se tarkoittaa sitä, että ihmiset syntyvät tiettyihin huonoihin olosuhteisiin ja nämä huonot olosuhteet jatkuvat seuraavassakin sukupolvessa ja sieltä on vaikea nousta; esimerkkinä alkoholismi ja huumeet.
Kysyin papilta, että mitä niin pahaa olen tehnyt, että lapseni kuoli? Tähän pappi sanoi, että kysymys ei ole minun pahoista teoista eikä kostosta, vaan siitä, että Jumala ei tahtonut lapseni kuolevan, vaan salli näin tapahtua. Koeta nyt hakea siitä sitten lohdutusta. Sain kuitenkin lohtua jutellessani papin kanssa. Sanoin papille, että en ikinä voi hyväksyä lapseni kuolemaa. Pappi antoi ymmärtää, että en tee väärin, vaikka kapinoinkin Jumalaa vastaan. Jumala ymmärtää?
Synnin palkka on kuolema. Palkka tarkoittaa nimenomaan POSITIIVISESSA MIELESSÄ sitä, että on päässyt pois täältä synnin ja kärsimyksen keskeltä ja kuolema on PALKKA siitä, että kesti aikansa täällä. Palkka-sanalle löytyy muitakin vastaavia sanoja, kuten palkinto, palkkio jne. Ajatelkaa, ei kuolema ole kosto, vaan palkinto siitä, että olimme täällä maan päällä niin kauan kuin olimme. Jumalan Suuri Armo tarkoittaa sitä, että Jumala armahtaa meitä ihmisiä hyvin paljon esim. kuoleman kautta (tuskaisen sairaudet, raskas elämä yms.) ja kuoleman jälkeenkin Taivaassa, koska hän ymmärtää, että ne teot mitä me teemme täällä, eivät aina johdu yksistään meistä, vaan sukupolvien ketjusta. Eli siinä selitys "minä kostan tekonne sukupolvelta toiselle", tämä tarkoittaa sitä, että sukupolvilta toisille tapahtuneet asiat vaikuttavat aina sukupolvesta toiseen. Jumala käyttää vain kovin raakoja ja kovia sanoja, jotta me "pelkäisimme" ja kunnioittaisimme Häntä. Jos ei ole rajoja, ei ole rakkautta. Näinhän se menee meillä ihmisilläkin, että rakkauden vuoksi me asetamme mm. lapsillemme, itsellemme ja läheisillemme rajoja mitä saa tehdä ja mitä ei, jotta kaikki menisi hyvin. Jumalan Rakkaus tarkoittaa samaa. Hänen sanansa ovat vain "kovankuuloisia", niitä täytyy pohtia ja ymmärtää mitä ne OIKEASTI tarkoittavat.
Raamatussahan sanotaankin, että sinun tulee lukea ja kuunnella minun sanojani, pohdiskella niitä, jotta oppisit ymmärtämään sanomani tarkoituksen. Että tällaista.
Ei ole kysymys kostamisesta, vaan ihan maallisesta SYY JA SEURAUS- jutusta. Tietyt asiat, kuten juuri alkoholismi, perheväkivalta, huumeet jne. menevät sukupolvesta toiseen, jättävät näkyviä traumoja, piilotraumoja, toiset jatkavat tätä ketjua, toiset osaavat katkaista tämän ketjun jne. Jumala ei haluaisi lastemme kuolemaa, mutta hän sallii sen, jotta hänen kärsimyksensä loppuisivat. Taivaassa on lepo ja rauha. Jumalaa vastaan saakin kapinoida ja kirotakin. Hän kyllä ymmärtää sinua. "Hän, joka tuo surun, tuo myös lohdutuksen." Mutta se vie aikaa. Ehkä me emme ikinä tule hyväksymään lapsemme kuolemaa, mutta jospa me oppisimme kuitenkin elämään tämän hirveän asian kanssa. Kirjoitin siksi sanan "ehkä", kun tämä elämä sellaista henkistä kasvua koko ajan, mitä pidemmälle eletään...ainakin pitäisi olla...jotkut ihmisethän eivät muutu ja kasva ihmisenä koskaan. Sekin on oma juttunsa.
No voi helvetti sentään ainakaan minun lapsellani ei käsitykseni mukaan ollut mitään raskasta eikä helvetillistä elämää vaan hän oli iloinen toisia auttava ja ihmisistä pitävä lapsi ,täynnä tulevaisuuden suunnitelmia ja täynnä elämäniloa.Niin jäi koulu kesken ja vanhemmat kärsimään loppuelämän tuskaa,sisarukset kaipaamaan veljeään.
Kyllä minä en ymmärrä ja ei minun tarvitsekaan ymmärtää tuota jumala hömppää.
Jos minua rangaistiinkin tällä tavalla omista töppäyksistäni niin miksi myös hänen isäänsä ja veljeään?
Ei kyllä tämä menee yli hilseen
Kaipaamaan jäivät myös muut sukulaiset ja ystävät,mummit ja kummit
Toivon todella että nämä uskovaiset ja jumalanpalvojat menisivät omalle palstalleen
Minun poikani oli juuri samanlainen, kuin kerroit oman poikasi olleen. Ei kertakaikkiaan mitään ennakoitavaa ollut, että näin tulisi käymään. Vasta valmistunut ammattiin, elämä edessä...olimme kaikki niin onnellisia.
Minulle on sanottu monesti, että me emme voi tietää omista lapsistammekaan aina mitä he loppujen lopuksi ajattelevat omassa päässään, me emme näe niitä ajatuksia, eivätkä he aina puhu syvimmistä tunnoistaan, vaikka olisivat kuinka ulospäinsuuntautuviakin. Olen sitten monesti pohtinut jälkeen päin, että enkö sittenkään tuntenut lastani? Mutta uskon edelleenkin siihen, että meille kaikille on luotu aikamme olla täällä ja aikamma lähteä. Toivon todellakin, ettet ajattele, että sinua olisi tällä tavalla rangaistu jostakin. Syy ei ole sinun, ei isänsä, eikä veljensä. Elämä menee niin helvetin väärin välillä.
Nämä asiat menee yli hilseen, kun on surun kaaoksessa, eikä jaksa, ei kykene eikä haluakaan ajatella mistä kaikki loppujen lopuksi alkaa ja loppuu. Mutta toivon todellakin, että ajan myötä asiat selkenevät,kuten toivon kaikille surunsa kanssa taisteleville, koska sen jälkeen tulee helpompaa. Voimia kaikille. Aika auttaa, rauhoittaa ja tuo lohtua mukanaan. Unohdusta ei tapahdu ikinä, eikä tarvitsekaan.
minulle, että äitien ja isien teot kostetaan kolmanteen ja neljänteen sukupolveen. En ole huumeidenkäyttäjä enkä alkoholisti, eikä lapsenikaan ollut. Lisäksi en tiedä, että suvussani olisi huumeidenkäyttäjiä. Lapseni oli hyvässä asemassa työelämässä, oma asunto ja hyviä ystäviä ja hyvät suhteet meihin vanhempiin. Lapseni kuolema tuli yllättäen, silloin kun sitä vähiten osasi odottaa. Siksi kapinoin, miksi Jumala salli lapseni kuolevan?
vaakalaudalla oman lapsen kuoleman jälkeen.
JOS kuolema on palkka, miksi ihmeessä sitten pitää edes maan päällle syntyä, ja miksi puhutaan että sielut palaavat maahan oppiakseen lisää?
Minä en juo, isä ei juo eikä löapsenikaan juonnut.Olemme tavallisia ihmisiä, tai siis olimme..
Poikani ei hakannut mummoja , ei ryöstellyt kauppoja tai pankkeja, ei murhannut eikä raiskannut..
Kuten ei myöskään me vanhemmat.
Yleensä sanotaan ja opetetaan jopa lapsia vastaamaan omista teoistaan, eikä monen sukupolven takaisista teoista jotka joku on tehnyt,.
Onko jumala niin armoton että antaa pienen lapsen kärsiä maan päällä esim.syövän kourissa , tuntea kipua kivun perään ja lopputuloksena vanhemmat jolle kokemukset jää ikuisiksi ajoiksi mieleen.Lopputuloksena se että hautaat oman lapsesi joka ei taatusti ole pahaa tehnyt kellekkään.
Jos josta8in olen kiitolline4n asiasta joka ei olisi pitänyt tapahtua, niin siitä että poikani kuoli suht nopeasti.
Kun mietin tapauksia missä koko perhe on mennyt.Tunnustan ajatelleeni sen olevan hyvä onnea perheelle.Perhe josta puuttuu yksi jäsen ei ole koskaan enää perhe.Oman lapsen menetys ei unohdu koskaan keneltäkään perheessä.
Aina jää joku suremaan ja ehkä se onkin suurin rangaistus minkä voi saada osakseen, koska se kipu ei hellitä koskaan.
Olen kuullut sanottavan, että meidän tulee syntyä uudelleen niin kauan tänne maan päälle, että olemme kokeneet kaikkien ihmisten osan.
Että tämä olisi sitä kasvua täydelliseksi sieluksi taivaaseen.
Jotkut taas sanovat, että on myös mahdollisuus valita siellä sielun matkalla joko on valmis jäämään sinne niine kokemuksineen mitä on jo kokenut vai haluaako vielä palata takaisin maan päälle kasvaakseen lisää sieluna.
Kaikki tämä siksi, että kokisi olevansa sitten lopuksi niin paljon kasvanut, että uskoo voivansa jäädä sieluksi taivaaseen ja kuulemaan onko Jumala samaa mieltä.
Että monenlaista kuulee ja siitä sitä sitten valitsee omat uskomuksensa.
Michael Newtonin kirja "Sielujen matka" on muuten kirja, joka kannattaa lukea ja tehdä siitä sitten yhdenlaiset johtopäätöksensä. Minun silmiäni se avasi paljon ja toi lohtua surussani.