niin olen harkitsemassa Corollan vaihtamista ceediin. Teltta-auto lupasi paljon huonomman hyvityksen kuin Toyota nykyisestä mutta tuo Toyotan ruostesuojauspolitiikka ei miellytä. Mikäs on tilanne ceedin kohdalla?
Ruostesuojaus ceed vs. Auris
87
6165
Vastaukset
- kaikkiin
Kiaan sen varmasti tarvitset. Toyota taas on puolueettomissa testeissä todettu yhdeksi parhaaksi ruosteenkestoltaan (kts. www.autoliitto.fi) joten siihen et sitä välttämättä tarvitse.
- saa toki
kaikkiin, kiassa se kuuluu jopa hintaan, toyoon sen joutuu itse maksamaan, ja se sitä vasta kaipaakin...
- näköjään
ruostesuojattu noissa tutkituissa autoissa ja TM:n tutkimuksen mukaan oli huono.
- kehiin
Toyotan "ruostesuojaus" on ollut jo 70-luvulta lähtien pelkkä vitsi. Japsien ongelmana on se, että ne eivät kykene uusiutumaan ja toteuttamaan uusia ja parempia ideoita.
Kuten Toyotan F1-tallista huomaa, niin menestystä ei tule, ennen kuin vanhanaikainen johtamistapa muuttuu. Vanhoja virheitä toistetaan ja toisteaan.
Ei onnistu Toyotalta esimerkiksi edes toimivan diesel-moottorin valmistaminen henkilöautoon - suomalaisiin olosuhteisiin.
Korealainen sentään yrittää parantaa mainettaan.
Toyota loi maineensa halpabrändinä. Nyt korealaiset ovat viemässä tämän valtikan pois heiltä. Ja lisäksi valmistavat bonuksena laadukkaampia ajokkeja, joihin voi antaa ennätyspitkän takuun. - faktaa...
kehiin kirjoitti:
Toyotan "ruostesuojaus" on ollut jo 70-luvulta lähtien pelkkä vitsi. Japsien ongelmana on se, että ne eivät kykene uusiutumaan ja toteuttamaan uusia ja parempia ideoita.
Kuten Toyotan F1-tallista huomaa, niin menestystä ei tule, ennen kuin vanhanaikainen johtamistapa muuttuu. Vanhoja virheitä toistetaan ja toisteaan.
Ei onnistu Toyotalta esimerkiksi edes toimivan diesel-moottorin valmistaminen henkilöautoon - suomalaisiin olosuhteisiin.
Korealainen sentään yrittää parantaa mainettaan.
Toyota loi maineensa halpabrändinä. Nyt korealaiset ovat viemässä tämän valtikan pois heiltä. Ja lisäksi valmistavat bonuksena laadukkaampia ajokkeja, joihin voi antaa ennätyspitkän takuun.Lainaus:Ruotsin Korroosioinstituutti on julkaissut jälleen tutkimuksen 25 Pohjoismaissa suosituimman automallin ruosteenkestävyydestä. Vuosimalleista 2000 – 2001 hyvin ruostekestäviä malleja oli lukuisia: Audi A4, Citroën C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla.
Sen sijaan huonoiten ruostumista sietivät Hyundai Accent, Ford Focus, Mercedes E-sarja ja Ford Mondeo. Tuolta linkistä lisätietoa:
http://www.autoliitto.fi/ximg/ruoste_01062005.pdf
Kian ruostesuojaus on näköjään välttämätöntä koska tehtaan jäljiltä korealaiset näyttävät olevan luokattomia.
Ja tutkimuksessa sanotaan sanasta sanaan:
"Vuosimalleista 2000-2001 usea osoittautui erinomaisesti ruostetta kestäväksi: Audi A4, Citroen C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla." - ei löydy
faktaa... kirjoitti:
Lainaus:Ruotsin Korroosioinstituutti on julkaissut jälleen tutkimuksen 25 Pohjoismaissa suosituimman automallin ruosteenkestävyydestä. Vuosimalleista 2000 – 2001 hyvin ruostekestäviä malleja oli lukuisia: Audi A4, Citroën C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla.
Sen sijaan huonoiten ruostumista sietivät Hyundai Accent, Ford Focus, Mercedes E-sarja ja Ford Mondeo. Tuolta linkistä lisätietoa:
http://www.autoliitto.fi/ximg/ruoste_01062005.pdf
Kian ruostesuojaus on näköjään välttämätöntä koska tehtaan jäljiltä korealaiset näyttävät olevan luokattomia.
Ja tutkimuksessa sanotaan sanasta sanaan:
"Vuosimalleista 2000-2001 usea osoittautui erinomaisesti ruostetta kestäväksi: Audi A4, Citroen C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla."Lähes 10 vuotta vanhaan tutkimustulokseen vetoaminen on joutavaa. Vanhat Hyundait ovat ruostepommeja. Tuskin kukaan edes muuta väittää. Toyota on aina ollut kuuluisa huonosta ruosteenkestosta.
Kia on ollut Suomessa myynnissä vasta vähän aikaa. Siitä huolimatta uusi Ceed on sinkittyine pelteineen todennäköisesti melko hyvin ruostesuojattu. Kialla brändinä on yritystä mukana. Muut yrittävät ratsastaa vanhalla maineellaan. Joka aika usein on toisilla melko huono. - tutkimuksella
faktaa... kirjoitti:
Lainaus:Ruotsin Korroosioinstituutti on julkaissut jälleen tutkimuksen 25 Pohjoismaissa suosituimman automallin ruosteenkestävyydestä. Vuosimalleista 2000 – 2001 hyvin ruostekestäviä malleja oli lukuisia: Audi A4, Citroën C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla.
Sen sijaan huonoiten ruostumista sietivät Hyundai Accent, Ford Focus, Mercedes E-sarja ja Ford Mondeo. Tuolta linkistä lisätietoa:
http://www.autoliitto.fi/ximg/ruoste_01062005.pdf
Kian ruostesuojaus on näköjään välttämätöntä koska tehtaan jäljiltä korealaiset näyttävät olevan luokattomia.
Ja tutkimuksessa sanotaan sanasta sanaan:
"Vuosimalleista 2000-2001 usea osoittautui erinomaisesti ruostetta kestäväksi: Audi A4, Citroen C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla."ei ole juuri mitään tekemistä Corollan ruostuvuuden kanssa. Tutkimuksessa olleista autoista vain yksi prosentti oli Suomesta. Corollat ruostesuojattiin Ruotsissa 2000-2001 ja ne ovat mukana tutkimuksessa. Siltikin Toyota (Corolla) oli vain mediaanimerkki. Tuossa tutkimuksessa ei ollut KIA ollenkaan mukana.
TM teki viime vuonna ruostuvuustutkimuksen ja huonohan Corolla oli. Niistä löytyi ruostetta jo ensimmäisessä katsastuksessaan!
Ruosterekisterin mukaan Cee'din kori on täysgalvanoitu ja se saa neljä pistettä viidestä. Uutta Corollaa ei vielä ole mutta aikaisemmat mallit saivat vain kaksi tähteä viidestä.
http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp
Vähän rajaa Tojouskovaisten juttuihin! - perustele!
faktaa... kirjoitti:
Lainaus:Ruotsin Korroosioinstituutti on julkaissut jälleen tutkimuksen 25 Pohjoismaissa suosituimman automallin ruosteenkestävyydestä. Vuosimalleista 2000 – 2001 hyvin ruostekestäviä malleja oli lukuisia: Audi A4, Citroën C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla.
Sen sijaan huonoiten ruostumista sietivät Hyundai Accent, Ford Focus, Mercedes E-sarja ja Ford Mondeo. Tuolta linkistä lisätietoa:
http://www.autoliitto.fi/ximg/ruoste_01062005.pdf
Kian ruostesuojaus on näköjään välttämätöntä koska tehtaan jäljiltä korealaiset näyttävät olevan luokattomia.
Ja tutkimuksessa sanotaan sanasta sanaan:
"Vuosimalleista 2000-2001 usea osoittautui erinomaisesti ruostetta kestäväksi: Audi A4, Citroen C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla.""Kian ruostesuojaus on näköjään välttämätöntä koska tehtaan jäljiltä korealaiset näyttävät olevan luokattomia."
Nyt unohdit tykkänään perustelut.
Kia cee'd, pisteitä 4/5 Vi Bilägaren ruostesuojausarviossa sivulla http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp. Harvinaisen hyvä tulos.
"Kias nya bil har fått ett imponerande välgjort rostskydd. Karossen är galvaniserad till 87 procent och grundskyddas med en ny metod. Istället för att dras på längden genom ett grundlackbad roteras karossen. Därigenom kan skyddslacken tränga in mer effektivt i hålrum och skarvar. Dörrar, motorhuv, baklucka och även mittstolparna har dessutom behandlats invändigt med vax. Det finns också gott om skyddsvax i tröskellådor och balkar under bilen.
Hela underredet är täckt med ett tjockt slitskydd och plåten skonas från grus- och smutssprut av stänklappar vid alla hjul. Innerskärmarna är av plast och täcker bra.
Det som hindrar Kia från att få högsta rostbetyg är att hela karossen är gjord av plåt och att sparklådornas skarv vänts nedåt. Bränsletanken är, ovanligt nog, av plåt.
– Kia Cee´d är föredömligt behandlad och i särklass den bäst rostskyddade Kiabilen, säger Vi Bilägares expert Thomas Widström och ger Cee´d en fyra i betyg." - Hyundait
ei löydy kirjoitti:
Lähes 10 vuotta vanhaan tutkimustulokseen vetoaminen on joutavaa. Vanhat Hyundait ovat ruostepommeja. Tuskin kukaan edes muuta väittää. Toyota on aina ollut kuuluisa huonosta ruosteenkestosta.
Kia on ollut Suomessa myynnissä vasta vähän aikaa. Siitä huolimatta uusi Ceed on sinkittyine pelteineen todennäköisesti melko hyvin ruostesuojattu. Kialla brändinä on yritystä mukana. Muut yrittävät ratsastaa vanhalla maineellaan. Joka aika usein on toisilla melko huono.Vanhemmat Hyundait ovat 70 % galvanoituja koriltaan.
Saivat kolminkertaisen ruostesuojauksen 90 luvulla. - tutkimus
perustele! kirjoitti:
"Kian ruostesuojaus on näköjään välttämätöntä koska tehtaan jäljiltä korealaiset näyttävät olevan luokattomia."
Nyt unohdit tykkänään perustelut.
Kia cee'd, pisteitä 4/5 Vi Bilägaren ruostesuojausarviossa sivulla http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp. Harvinaisen hyvä tulos.
"Kias nya bil har fått ett imponerande välgjort rostskydd. Karossen är galvaniserad till 87 procent och grundskyddas med en ny metod. Istället för att dras på längden genom ett grundlackbad roteras karossen. Därigenom kan skyddslacken tränga in mer effektivt i hålrum och skarvar. Dörrar, motorhuv, baklucka och även mittstolparna har dessutom behandlats invändigt med vax. Det finns också gott om skyddsvax i tröskellådor och balkar under bilen.
Hela underredet är täckt med ett tjockt slitskydd och plåten skonas från grus- och smutssprut av stänklappar vid alla hjul. Innerskärmarna är av plast och täcker bra.
Det som hindrar Kia från att få högsta rostbetyg är att hela karossen är gjord av plåt och att sparklådornas skarv vänts nedåt. Bränsletanken är, ovanligt nog, av plåt.
– Kia Cee´d är föredömligt behandlad och i särklass den bäst rostskyddade Kiabilen, säger Vi Bilägares expert Thomas Widström och ger Cee´d en fyra i betyg."Rostregistret arvailee miten autot saattavat kestää. Tuo tutkimus taas osoitti miten Toyota oli kestänyt erinomaisesti kun kolariautot revittiin auki ja tutkittiin. Toyotan eriomaisuutta ei kukaan voi kiistää. Tulokset kertoivat kaiken.
- kiistetty
tutkimus kirjoitti:
Rostregistret arvailee miten autot saattavat kestää. Tuo tutkimus taas osoitti miten Toyota oli kestänyt erinomaisesti kun kolariautot revittiin auki ja tutkittiin. Toyotan eriomaisuutta ei kukaan voi kiistää. Tulokset kertoivat kaiken.
eikö noin yksinkertainen asia mene Corolla-kuskin päähän? -00 ja -01 vuosimallit olivat poikkeuksellisti ruostesuojattuja (siis Corolla). Tutkimus koskee siis ruostesuojattuja Corollia.
TM:n ruostetutkimus 2006 osoitti Corollan olevan huonon.
Ruosterekisterissä Corolla sai vain kaksi pistettä kun ceed sai neljä. - vaarallisesti
tutkimus kirjoitti:
Rostregistret arvailee miten autot saattavat kestää. Tuo tutkimus taas osoitti miten Toyota oli kestänyt erinomaisesti kun kolariautot revittiin auki ja tutkittiin. Toyotan eriomaisuutta ei kukaan voi kiistää. Tulokset kertoivat kaiken.
Tosiasiassa Toyota Avensis on joutunut takaisinkutsun kohteeksi vaarallisen ruostumisen takia.
- Fokkeri
tutkimus kirjoitti:
Rostregistret arvailee miten autot saattavat kestää. Tuo tutkimus taas osoitti miten Toyota oli kestänyt erinomaisesti kun kolariautot revittiin auki ja tutkittiin. Toyotan eriomaisuutta ei kukaan voi kiistää. Tulokset kertoivat kaiken.
Ja uudessa TM:ssä oli tutkinnassa käytetty Corolla -03 aj. 154tkm. Ei ruostesuojattu mutta täysin ruosteeton auto. Laatua koko rahalla vaikka kateelliset jaksavat täälläkin räksyttää päivästä toiseen!
- välissä
kiistetty kirjoitti:
eikö noin yksinkertainen asia mene Corolla-kuskin päähän? -00 ja -01 vuosimallit olivat poikkeuksellisti ruostesuojattuja (siis Corolla). Tutkimus koskee siis ruostesuojattuja Corollia.
TM:n ruostetutkimus 2006 osoitti Corollan olevan huonon.
Ruosterekisterissä Corolla sai vain kaksi pistettä kun ceed sai neljä.Sehän on jo täällä moneen kertaan todettu että niitä ei ollut suojattu. Harmi sinun kannaltasi. Menee kaikki provoilun ainekset noita parempia autoja kohtaan.
http://www.autoliitto.fi/ximg/ruoste_01062005.pdf
Perusteellisesta suojauksesta huolimatta esim. BMW:t olivat kokonaisruostumisasteeltaan yli kolminkertaisessa ruosteessa suojaamattomaan Toyotaan verrattuna!
Samoin useat muutkin suojatut autot olivat kaukana Toyotan takana. Tämä tulos vie pohjan ruosterekisterin uusien autojen ruostesuojaustarkastelulta todellisen ruostumisen arvioimisessa!
Lukekaa sieltä lopusta muuten yhteenveto eri merkkien kohdalta. Punaista väriä taulukossa eli huomattavaa ruostumista löytyi monelta autolta:
Audi A4 -98/99
BMW 3 kaikki
Xantia -98/99
Punto -98/99
Mondeo kaikki
Focus kaikki
Hyundai kaikki
626 kaikki
Carisma -98/99
Primera -00/01
Astra -98/99
Megane -98/99
Oktavia -98/99
V40 kaikki
Golf -98/99
Toyota Corollassa ei missään mallissa ollut huomattavaa ruostumista. - vaikka tuolta
välissä kirjoitti:
Sehän on jo täällä moneen kertaan todettu että niitä ei ollut suojattu. Harmi sinun kannaltasi. Menee kaikki provoilun ainekset noita parempia autoja kohtaan.
http://www.autoliitto.fi/ximg/ruoste_01062005.pdf
Perusteellisesta suojauksesta huolimatta esim. BMW:t olivat kokonaisruostumisasteeltaan yli kolminkertaisessa ruosteessa suojaamattomaan Toyotaan verrattuna!
Samoin useat muutkin suojatut autot olivat kaukana Toyotan takana. Tämä tulos vie pohjan ruosterekisterin uusien autojen ruostesuojaustarkastelulta todellisen ruostumisen arvioimisessa!
Lukekaa sieltä lopusta muuten yhteenveto eri merkkien kohdalta. Punaista väriä taulukossa eli huomattavaa ruostumista löytyi monelta autolta:
Audi A4 -98/99
BMW 3 kaikki
Xantia -98/99
Punto -98/99
Mondeo kaikki
Focus kaikki
Hyundai kaikki
626 kaikki
Carisma -98/99
Primera -00/01
Astra -98/99
Megane -98/99
Oktavia -98/99
V40 kaikki
Golf -98/99
Toyota Corollassa ei missään mallissa ollut huomattavaa ruostumista."Sedan 1999 görs en extra behandling i svensk importhamn på alla Toyota-modeller."
http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp
Meni koko pohja väittelyltäsi. Harmi. Tosin Toyota oli siltikin vain mediaanimerkki vaikka kuinka yrität vääristellä.
TM:n ruostetutkimuskin soitti Corollan huonouden.
Saa nähdä tuoko Toyota koskaan kunnolla sinkittyä koria markkinoille. - ruosteessa
Fokkeri kirjoitti:
Ja uudessa TM:ssä oli tutkinnassa käytetty Corolla -03 aj. 154tkm. Ei ruostesuojattu mutta täysin ruosteeton auto. Laatua koko rahalla vaikka kateelliset jaksavat täälläkin räksyttää päivästä toiseen!
Corollassa. Kannattaa lukea se TM:n ruostetutkimus jossa on tutkittu enemmän kuin yksi kappale.
Kannattaa myös kysellä suurilta kolarikorjaamoilta. - edellinen
vaikka tuolta kirjoitti:
"Sedan 1999 görs en extra behandling i svensk importhamn på alla Toyota-modeller."
http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp
Meni koko pohja väittelyltäsi. Harmi. Tosin Toyota oli siltikin vain mediaanimerkki vaikka kuinka yrität vääristellä.
TM:n ruostetutkimuskin soitti Corollan huonouden.
Saa nähdä tuoko Toyota koskaan kunnolla sinkittyä koria markkinoille.Vaikka uudemmissa olisi ollutkin joku suojattu mitä ei ole pystytty todistamaan oli KAIKKIEN Corollien KAIKKI tutkitut pinnat ilman merkittävää ruostumista!
Vaikka kuinka yritätä vääristellä on Corolla sarjassa erinomaiset. Todistetusti maailman suurimmalla tutkimuksella. Kova paikka mutta ei voi mitään. - käytä.
ruosteessa kirjoitti:
Corollassa. Kannattaa lukea se TM:n ruostetutkimus jossa on tutkittu enemmän kuin yksi kappale.
Kannattaa myös kysellä suurilta kolarikorjaamoilta.Ja sama koskee joka autoa. Suuret kolarikorjaamot ovat juuri niin tietämättömiä asiasta kuin odottaa saattaakin. Yksi parhaimmista on Toyota heidänkin mukaansa kuten kaikki tiedämme.
- edes lukea?
edellinen kirjoitti:
Vaikka uudemmissa olisi ollutkin joku suojattu mitä ei ole pystytty todistamaan oli KAIKKIEN Corollien KAIKKI tutkitut pinnat ilman merkittävää ruostumista!
Vaikka kuinka yritätä vääristellä on Corolla sarjassa erinomaiset. Todistetusti maailman suurimmalla tutkimuksella. Kova paikka mutta ei voi mitään.ai niin oli vieraskielistä tekstiä. Siellä siis sanotaan, että vuodesta 1999 kaikille Toyotan malleille on tehty ylimääräinen käsittely maahantuojan toimesta. Siltikin Corolla jäi todella kauaksi parhaista. Miten huono tilanne olisi ollutkaan ilman ruostesuojausta Corollan kohdalla.
Tuntuu olevan kova paikka kun Toyotassa ei ole kunnollista sinkittyä koria.
Toisaalta KIA ceedissä on sinkkikori ja se on saanut sen neljä pistettä ruosterekisterissä. Uutta Corollaa ei siellä vielä ole mutta vanhemmat mallit ovat saaneet vain kaksi pistettä. - Maailma teki
edellinen kirjoitti:
Vaikka uudemmissa olisi ollutkin joku suojattu mitä ei ole pystytty todistamaan oli KAIKKIEN Corollien KAIKKI tutkitut pinnat ilman merkittävää ruostumista!
Vaikka kuinka yritätä vääristellä on Corolla sarjassa erinomaiset. Todistetusti maailman suurimmalla tutkimuksella. Kova paikka mutta ei voi mitään.viime vuonna ruostetutkimuksen. Kerrotko meille miten paljon huonompi Corollan ruosteindeksi oli verrattuna parhaimpaan? Paljonko se on prosentuaalisesti? Etpä taida kertoa...
- ymmärtäminen
edes lukea? kirjoitti:
ai niin oli vieraskielistä tekstiä. Siellä siis sanotaan, että vuodesta 1999 kaikille Toyotan malleille on tehty ylimääräinen käsittely maahantuojan toimesta. Siltikin Corolla jäi todella kauaksi parhaista. Miten huono tilanne olisi ollutkaan ilman ruostesuojausta Corollan kohdalla.
Tuntuu olevan kova paikka kun Toyotassa ei ole kunnollista sinkittyä koria.
Toisaalta KIA ceedissä on sinkkikori ja se on saanut sen neljä pistettä ruosterekisterissä. Uutta Corollaa ei siellä vielä ole mutta vanhemmat mallit ovat saaneet vain kaksi pistettä.Jos olet tuolla asteella niin et voi kuin yrittää pärjätä meidän normaalien joukossa.
- kiinnosta
Maailma teki kirjoitti:
viime vuonna ruostetutkimuksen. Kerrotko meille miten paljon huonompi Corollan ruosteindeksi oli verrattuna parhaimpaan? Paljonko se on prosentuaalisesti? Etpä taida kertoa...
Meillä on tuo suuri ruostetutkimus. Ei minua mitkään kyläkierrokksen tulokset kiinnosta. Lue uusimmasta TM:stä miten erinomainen oli jälleen sattumanvaraiseti valittu käytetty Corolla tutkimuksessa.
- kelpaaakin
kiinnosta kirjoitti:

TM:n juttu. Mutta ainakin minun tietääkseni TM:n suuren ruostetutkimuksen jälkeen ei ole tehty uudempaa tutkimusta. Se on siis viimeistä tietoa ja kyse on Suomessa uutena ostetuista autoista. Kyllä se sinua kiinostaisi kovasti jos Toyota olisi pärjännyt.
Tuulilasin Turboliitteessä oli koeajossa kolme vuotta vanha käytetty Lexus. Siinä sanottiin, että Lexuksen ruosteenesto on retuperällä. Tukivarsien hitsisaumat olivat tukevasti ruosteessa. Tuskin Lexukseen pistetään huonompaa tavaraa kuin Tojoon. - sitten pärjätä
ymmärtäminen kirjoitti:
Jos olet tuolla asteella niin et voi kuin yrittää pärjätä meidän normaalien joukossa.
huomattavasti normaalia paremmin kun osaan tulkita tilastot ja jos sinä edustat normaalia tasoa, heh.
- "tutkimus"
kelpaaakin kirjoitti:
TM:n juttu. Mutta ainakin minun tietääkseni TM:n suuren ruostetutkimuksen jälkeen ei ole tehty uudempaa tutkimusta. Se on siis viimeistä tietoa ja kyse on Suomessa uutena ostetuista autoista. Kyllä se sinua kiinostaisi kovasti jos Toyota olisi pärjännyt.
Tuulilasin Turboliitteessä oli koeajossa kolme vuotta vanha käytetty Lexus. Siinä sanottiin, että Lexuksen ruosteenesto on retuperällä. Tukivarsien hitsisaumat olivat tukevasti ruosteessa. Tuskin Lexukseen pistetään huonompaa tavaraa kuin Tojoon.Jos muutama auto kelpaa tutkimukseksi niin uusin "tutkimus" on silloin TM:n uusiummassa numerossa jossa käytetty Corolla todettiin ruostumattomaksi.
- mutta...
"tutkimus" kirjoitti:
Jos muutama auto kelpaa tutkimukseksi niin uusin "tutkimus" on silloin TM:n uusiummassa numerossa jossa käytetty Corolla todettiin ruostumattomaksi.
kun suuren ruostetutkimuksen tulokset ei miellytä niin sitten pitää hakea kaikki lehdet läpi jotta löytyisi sopiva... you know
- yksi auto
"tutkimus" kirjoitti:
Jos muutama auto kelpaa tutkimukseksi niin uusin "tutkimus" on silloin TM:n uusiummassa numerossa jossa käytetty Corolla todettiin ruostumattomaksi.
kelpaa käytetyn auton koeajossa (joka ei ole ruostetutkimus) niin sittenhän leimaat Lexuksen ruostepommiksi.
Et taida ymmärtää edes käytetyn auton koeajon ja ruostetutkimuksen välistä eroa. "Muutama" auto ruostetutkimuksessa antaa paljon paremman kuvan asiasta kuin yksi auto käytetyn auton koeajossa. - seli...
yksi auto kirjoitti:
kelpaa käytetyn auton koeajossa (joka ei ole ruostetutkimus) niin sittenhän leimaat Lexuksen ruostepommiksi.
Et taida ymmärtää edes käytetyn auton koeajon ja ruostetutkimuksen välistä eroa. "Muutama" auto ruostetutkimuksessa antaa paljon paremman kuvan asiasta kuin yksi auto käytetyn auton koeajossa.Harmi kun sinulla ei ole mitään varsinaista sanottavaa. Selittelyä selittelyn perään.
Mutta mikään ei muuta ruostetutkimuksen tulosta: Corolla on erinomainen tässäkin asiassa. - skoota
seli... kirjoitti:
Harmi kun sinulla ei ole mitään varsinaista sanottavaa. Selittelyä selittelyn perään.
Mutta mikään ei muuta ruostetutkimuksen tulosta: Corolla on erinomainen tässäkin asiassa.Nyt pojat välillä päikkäreille ni jaksaa taas illemmalla.
- skoota
yksi auto kirjoitti:
kelpaa käytetyn auton koeajossa (joka ei ole ruostetutkimus) niin sittenhän leimaat Lexuksen ruostepommiksi.
Et taida ymmärtää edes käytetyn auton koeajon ja ruostetutkimuksen välistä eroa. "Muutama" auto ruostetutkimuksessa antaa paljon paremman kuvan asiasta kuin yksi auto käytetyn auton koeajossa.ja taas jaksaa illalla väitellä. Mun iskä voittaa teidän iskät.
- skoota
seli... kirjoitti:
Harmi kun sinulla ei ole mitään varsinaista sanottavaa. Selittelyä selittelyn perään.
Mutta mikään ei muuta ruostetutkimuksen tulosta: Corolla on erinomainen tässäkin asiassa.ja eikun unta palloon. Päiväunille ja iskän tietsikka kiinni.
- ruostetutkimuksen
seli... kirjoitti:
Harmi kun sinulla ei ole mitään varsinaista sanottavaa. Selittelyä selittelyn perään.
Mutta mikään ei muuta ruostetutkimuksen tulosta: Corolla on erinomainen tässäkin asiassa.tulos jo kumottu Corollan osalta. Corolla on huono tässäkin asiassa.
Ja sehän sinua harmittaa. - apuun
ruostetutkimuksen kirjoitti:
tulos jo kumottu Corollan osalta. Corolla on huono tässäkin asiassa.
Ja sehän sinua harmittaa.Anna hänen selittää sinulle mitä tässä lukee:
http://www.autoliitto.fi/ximg/ruoste_01062005.pdf
Perusteellisesta suojauksesta huolimatta esim. BMW:t olivat kokonaisruostumisasteeltaan yli kolminkertaisessa ruosteessa suojaamattomaan Toyotaan verrattuna!
Samoin useat muutkin suojatut autot olivat kaukana Toyotan takana. Tämä tulos vie pohjan ruosterekisterin uusien autojen ruostesuojaustarkastelulta todellisen ruostumisen arvioimisessa!
Lukekaa sieltä lopusta muuten yhteenveto eri merkkien kohdalta. Punaista väriä taulukossa eli huomattavaa ruostumista löytyi monelta autolta:
Audi A4 -98/99
BMW 3 kaikki
Xantia -98/99
Punto -98/99
Mondeo kaikki
Focus kaikki
Hyundai kaikki
626 kaikki
Carisma -98/99
Primera -00/01
Astra -98/99
Megane -98/99
Oktavia -98/99
V40 kaikki
Golf -98/99
Toyota Corollassa ei missään mallissa ollut huomattavaa ruostumista. - Lukija X
kiinnosta kirjoitti:
Meillä on tuo suuri ruostetutkimus. Ei minua mitkään kyläkierrokksen tulokset kiinnosta. Lue uusimmasta TM:stä miten erinomainen oli jälleen sattumanvaraiseti valittu käytetty Corolla tutkimuksessa.
tuosta Corollasta. Kuvassa toimittaja osoittaa kahdella sormella miten kynnyskotelon etureuna on jo ruosteessa. Vaikea kuvitella monen muun merkin ruostuvan noin.
"Sattumantasaisesti" valitun Corollan omistaa Toyotan Autotalo. - vielä!
Lukija X kirjoitti:
tuosta Corollasta. Kuvassa toimittaja osoittaa kahdella sormella miten kynnyskotelon etureuna on jo ruosteessa. Vaikea kuvitella monen muun merkin ruostuvan noin.
"Sattumantasaisesti" valitun Corollan omistaa Toyotan Autotalo.itse en ole lukenut koko lehteä kun en ole kestotilaaja enkä ostanut irtonumeroa koska kannen mukaan lehdessä ei näyttänyt olevan mitään mielenkiintoista
Jäipä Rolla-Ukko sitten taas kiinni. - tyhmä?
kiistetty kirjoitti:
eikö noin yksinkertainen asia mene Corolla-kuskin päähän? -00 ja -01 vuosimallit olivat poikkeuksellisti ruostesuojattuja (siis Corolla). Tutkimus koskee siis ruostesuojattuja Corollia.
TM:n ruostetutkimus 2006 osoitti Corollan olevan huonon.
Ruosterekisterissä Corolla sai vain kaksi pistettä kun ceed sai neljä.Tuossa Pohjoismaisessa tutkimuksessa todetaan täysin yksiselitteisesti että Corolla oli selvinnyt erinomaisesti. Kian rinnakkaismerkki Hyundai taas on ihan kaikkein surkeimpien joukossa. Miksei tällaista kiistatonta faktaa voi vain hyväksyä vaan pitää aloittaa hirveä selittelykierre. Onko se jotenkin sinulta Kian omistajalta pois että Toyota on yksi parhaista?
- testi.
Hexahdus kirjoitti:
Ei niin mairittelevia tuloksia. http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp
Sieltä.Siinä pintapuolisesti vain tutkikaan onko auto ruostesuojattu.
- Kojootti
testi. kirjoitti:
Siinä pintapuolisesti vain tutkikaan onko auto ruostesuojattu.
erittäin hyvin ruostesuojauksen tason.
- ruosteenkestoa
Kojootti kirjoitti:
erittäin hyvin ruostesuojauksen tason.
Sen näyttää sitten aikanaan taas se Suuri Pohjoismainen testi missä Toyota on luokiteltu erinomaiseksi.
- luokittelu
ruosteenkestoa kirjoitti:
Sen näyttää sitten aikanaan taas se Suuri Pohjoismainen testi missä Toyota on luokiteltu erinomaiseksi.
Pohjoismaisessa ruostetutkimuksessa joka tehtiin Ruotsissa:
Vuosien 1998-1999 autoista Toyotaa (Corolla) parempia oli kymmenen merkkiä ja huonompia kahdeksan merkkiä. Corolla oli keskitasoa ruostuvampi auto. Toyotan ruostesuojaus aloitettiin Ruotsissa 1999. Varmuudella en tiedä onko kaikki 1999-malliset Toyotat ruostesuojattu Ruotsissa vai ei joten siitä ei voi ottaa kantaa tuon enempää. Corollan ruostumisindeksi oli noin 3.000 % huonompi kuin kolmen kärjen.
Vuosien 2000-2001 autoista Toyotaa (Corolla) parempia oli kahdeksan merkkiä ja huonompia kahdeksan merkkiä. Corolla oli keskitasoa vähemmän ruostuva auto. Varmuudella tiedetään, että 2000-2001 malliset Toyotat ruostesuojattiin Ruotsissa. Eli vertailussa verrataan siis ruostesuojattua Corollaa (Suomessa Corollaa ei ruostesuojattu ko. vuosina). Mainittakoon, että testissä oli vain yksi vuoden 2000-mallinen Corolla. Corollan ruostumisindeksi on prosentuaalisesti äärettömän paljon huonompi kuin kolmen kärjen.
Ruosterekisteri ennustaa todella hyvin autojen ruostuvuuden ja pitää hyvin paikkansa verraten esim. vuoden 2006 Tekniikan Maailman tekemään ruostevertailuun. - faktaa!
luokittelu kirjoitti:
Pohjoismaisessa ruostetutkimuksessa joka tehtiin Ruotsissa:
Vuosien 1998-1999 autoista Toyotaa (Corolla) parempia oli kymmenen merkkiä ja huonompia kahdeksan merkkiä. Corolla oli keskitasoa ruostuvampi auto. Toyotan ruostesuojaus aloitettiin Ruotsissa 1999. Varmuudella en tiedä onko kaikki 1999-malliset Toyotat ruostesuojattu Ruotsissa vai ei joten siitä ei voi ottaa kantaa tuon enempää. Corollan ruostumisindeksi oli noin 3.000 % huonompi kuin kolmen kärjen.
Vuosien 2000-2001 autoista Toyotaa (Corolla) parempia oli kahdeksan merkkiä ja huonompia kahdeksan merkkiä. Corolla oli keskitasoa vähemmän ruostuva auto. Varmuudella tiedetään, että 2000-2001 malliset Toyotat ruostesuojattiin Ruotsissa. Eli vertailussa verrataan siis ruostesuojattua Corollaa (Suomessa Corollaa ei ruostesuojattu ko. vuosina). Mainittakoon, että testissä oli vain yksi vuoden 2000-mallinen Corolla. Corollan ruostumisindeksi on prosentuaalisesti äärettömän paljon huonompi kuin kolmen kärjen.
Ruosterekisteri ennustaa todella hyvin autojen ruostuvuuden ja pitää hyvin paikkansa verraten esim. vuoden 2006 Tekniikan Maailman tekemään ruostevertailuun.Sehän on jo täällä moneen kertaan todettu että niitä ei ollut suojattu. Harmi sinun kannaltasi. Menee kaikki provoilun ainekset noita parempia autoja kohtaan.
http://www.autoliitto.fi/ximg/ruoste_01062005.pdf
Perusteellisesta suojauksesta huolimatta esim. BMW:t olivat kokonaisruostumisasteeltaan yli kolminkertaisessa ruosteessa suojaamattomaan Toyotaan verrattuna!
Samoin useat muutkin suojatut autot olivat kaukana Toyotan takana. Tämä tulos vie pohjan ruosterekisterin uusien autojen ruostesuojaustarkastelulta todellisen ruostumisen arvioimisessa!
Lukekaa sieltä lopusta muuten yhteenveto eri merkkien kohdalta. Punaista väriä taulukossa eli huomattavaa ruostumista löytyi monelta autolta:
Audi A4 -98/99
BMW 3 kaikki
Xantia -98/99
Punto -98/99
Mondeo kaikki
Focus kaikki
Hyundai kaikki
626 kaikki
Carisma -98/99
Primera -00/01
Astra -98/99
Megane -98/99
Oktavia -98/99
V40 kaikki
Golf -98/99
Toyota Corollassa ei missään mallissa ollut huomattavaa ruostumista. - ruotsinkieltä
faktaa! kirjoitti:
Sehän on jo täällä moneen kertaan todettu että niitä ei ollut suojattu. Harmi sinun kannaltasi. Menee kaikki provoilun ainekset noita parempia autoja kohtaan.
http://www.autoliitto.fi/ximg/ruoste_01062005.pdf
Perusteellisesta suojauksesta huolimatta esim. BMW:t olivat kokonaisruostumisasteeltaan yli kolminkertaisessa ruosteessa suojaamattomaan Toyotaan verrattuna!
Samoin useat muutkin suojatut autot olivat kaukana Toyotan takana. Tämä tulos vie pohjan ruosterekisterin uusien autojen ruostesuojaustarkastelulta todellisen ruostumisen arvioimisessa!
Lukekaa sieltä lopusta muuten yhteenveto eri merkkien kohdalta. Punaista väriä taulukossa eli huomattavaa ruostumista löytyi monelta autolta:
Audi A4 -98/99
BMW 3 kaikki
Xantia -98/99
Punto -98/99
Mondeo kaikki
Focus kaikki
Hyundai kaikki
626 kaikki
Carisma -98/99
Primera -00/01
Astra -98/99
Megane -98/99
Oktavia -98/99
V40 kaikki
Golf -98/99
Toyota Corollassa ei missään mallissa ollut huomattavaa ruostumista.http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp
Näin lukee Corolla 2000:n tiedoissa:
"Sedan 1999 görs en extra behandling i svensk importhamn på alla Toyota-modeller. Slitskyddet på bottenplattan förstärks."
Näin lukee Toyota Previa 2001:n tiedoissa:
"Vid införseln till Sverige får alla Toyota ett extra slitlager av rostskyddsmassa över största delen av underredet." - faktaa!
ruotsinkieltä kirjoitti:
http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp
Näin lukee Corolla 2000:n tiedoissa:
"Sedan 1999 görs en extra behandling i svensk importhamn på alla Toyota-modeller. Slitskyddet på bottenplattan förstärks."
Näin lukee Toyota Previa 2001:n tiedoissa:
"Vid införseln till Sverige får alla Toyota ett extra slitlager av rostskyddsmassa över största delen av underredet."Tutkimuksen sivu 40: Lue siitä mitkä mallit oli suojattu ja mitkä ei (-98/99). Tämän voit itse lukea koska ilmeisesti ymmärrät suomea vaikkakin sinulla on vaikeaa ymmärtää sisältöä.
Siinä luetellaan siis autot jotka on täysin suojattu ja myös ne jotka on osittain suojattu.
Corolla ei ole kummassakaan listassa siis ne ovat suojaamattomia. Täysin kiistaton asia, ei mahdollisuutta spekulointiin.
Perusteellisesta suojauksesta huolimatta esim. BMW:t olivat kokonaisruostumisasteeltaan yli kolminkertaisessa ruosteessa suojaamattomaan Toyotaan verrattuna!
Samoin useat muutkin suojatut autot olivat kaukana Toyotan takana. Tämä tulos vie pohjan ruosterekisterin uusien autojen ruostesuojaustarkastelulta todellisen ruostumisen arvioimisessa!
Lukekaa sieltä lopusta muuten yhteenveto eri merkkien kohdalta. Punaista väriä taulukossa eli huomattavaa ruostumista löytyi monelta autolta:
Audi A4 -98/99
BMW 3 kaikki
Xantia -98/99
Punto -98/99
Mondeo kaikki
Focus kaikki
Hyundai kaikki
626 kaikki
Carisma -98/99
Primera -00/01
Astra -98/99
Megane -98/99
Oktavia -98/99
V40 kaikki
Golf -98/99
Toyota Corollassa ei missään mallissa ollut huomattavaa ruostumista. - vaan tulkintaa!
faktaa! kirjoitti:
Tutkimuksen sivu 40: Lue siitä mitkä mallit oli suojattu ja mitkä ei (-98/99). Tämän voit itse lukea koska ilmeisesti ymmärrät suomea vaikkakin sinulla on vaikeaa ymmärtää sisältöä.
Siinä luetellaan siis autot jotka on täysin suojattu ja myös ne jotka on osittain suojattu.
Corolla ei ole kummassakaan listassa siis ne ovat suojaamattomia. Täysin kiistaton asia, ei mahdollisuutta spekulointiin.
Perusteellisesta suojauksesta huolimatta esim. BMW:t olivat kokonaisruostumisasteeltaan yli kolminkertaisessa ruosteessa suojaamattomaan Toyotaan verrattuna!
Samoin useat muutkin suojatut autot olivat kaukana Toyotan takana. Tämä tulos vie pohjan ruosterekisterin uusien autojen ruostesuojaustarkastelulta todellisen ruostumisen arvioimisessa!
Lukekaa sieltä lopusta muuten yhteenveto eri merkkien kohdalta. Punaista väriä taulukossa eli huomattavaa ruostumista löytyi monelta autolta:
Audi A4 -98/99
BMW 3 kaikki
Xantia -98/99
Punto -98/99
Mondeo kaikki
Focus kaikki
Hyundai kaikki
626 kaikki
Carisma -98/99
Primera -00/01
Astra -98/99
Megane -98/99
Oktavia -98/99
V40 kaikki
Golf -98/99
Toyota Corollassa ei missään mallissa ollut huomattavaa ruostumista."Tutkimuksen sivu 40: Lue siitä mitkä mallit oli suojattu ja mitkä ei (-98/99). Tämän voit itse lukea koska ilmeisesti ymmärrät suomea vaikkakin sinulla on vaikeaa ymmärtää sisältöä.
Siinä luetellaan siis autot jotka on täysin suojattu ja myös ne jotka on osittain suojattu.
Corolla ei ole kummassakaan listassa siis ne ovat suojaamattomia. Täysin kiistaton asia, ei mahdollisuutta spekulointiin."
Tutkimuksen sivulla 40 on taulukko "Eri korinosien syöpymien syvyydet mikrometreinä, mitattuna metallografisella mikroskoopilla".
Se ei todellakaan ole luettelo suojatuista tai osittain suojatuista automalleista vaan taulukko syöpymien mittaustuloksista. Vm. 1998/1999 autoista taulukkoon on valittu vain niitä joissa on huomattavaa ruostetta.
On pelkästään sinun tulkintaasi tuon taulukon merkitys. Sinun tavallasi tulkiten Volkswagenissa ja Skodassa ei olisi suojausta koska ne puuttuvat listasta. Fakta kuitenkin on niiden tehdassuojaus kuumavahalla. Volkswagenit ja Audit on suojattu mainitulla tavalla jo vuodesta 1978 ja suojataan edelleen. - sanaan...
vaan tulkintaa! kirjoitti:
"Tutkimuksen sivu 40: Lue siitä mitkä mallit oli suojattu ja mitkä ei (-98/99). Tämän voit itse lukea koska ilmeisesti ymmärrät suomea vaikkakin sinulla on vaikeaa ymmärtää sisältöä.
Siinä luetellaan siis autot jotka on täysin suojattu ja myös ne jotka on osittain suojattu.
Corolla ei ole kummassakaan listassa siis ne ovat suojaamattomia. Täysin kiistaton asia, ei mahdollisuutta spekulointiin."
Tutkimuksen sivulla 40 on taulukko "Eri korinosien syöpymien syvyydet mikrometreinä, mitattuna metallografisella mikroskoopilla".
Se ei todellakaan ole luettelo suojatuista tai osittain suojatuista automalleista vaan taulukko syöpymien mittaustuloksista. Vm. 1998/1999 autoista taulukkoon on valittu vain niitä joissa on huomattavaa ruostetta.
On pelkästään sinun tulkintaasi tuon taulukon merkitys. Sinun tavallasi tulkiten Volkswagenissa ja Skodassa ei olisi suojausta koska ne puuttuvat listasta. Fakta kuitenkin on niiden tehdassuojaus kuumavahalla. Volkswagenit ja Audit on suojattu mainitulla tavalla jo vuodesta 1978 ja suojataan edelleen."Kaiken kaikkiaan 13:ssa tutkituista 23 autosta oli ruosteenestoaineiden hyvä tai osittainen kattavuus helmakoteloiden pistehitsaussaumpoissa.!
Siis nimenomaan tutkittiin ruosteenestoaineiden määrää! Ei mitään muuta tässä kohdassa. Toyotassa niitä ei ollut.
Skoda oli täysin suojattujen joukossa ja VW osittain suojattujen joukossa. Huomaa muuten että sivut 39/40 pdf-tiedostossa ovat tulostettuna sivut 38/39. - näin se menee
vaan tulkintaa! kirjoitti:
"Tutkimuksen sivu 40: Lue siitä mitkä mallit oli suojattu ja mitkä ei (-98/99). Tämän voit itse lukea koska ilmeisesti ymmärrät suomea vaikkakin sinulla on vaikeaa ymmärtää sisältöä.
Siinä luetellaan siis autot jotka on täysin suojattu ja myös ne jotka on osittain suojattu.
Corolla ei ole kummassakaan listassa siis ne ovat suojaamattomia. Täysin kiistaton asia, ei mahdollisuutta spekulointiin."
Tutkimuksen sivulla 40 on taulukko "Eri korinosien syöpymien syvyydet mikrometreinä, mitattuna metallografisella mikroskoopilla".
Se ei todellakaan ole luettelo suojatuista tai osittain suojatuista automalleista vaan taulukko syöpymien mittaustuloksista. Vm. 1998/1999 autoista taulukkoon on valittu vain niitä joissa on huomattavaa ruostetta.
On pelkästään sinun tulkintaasi tuon taulukon merkitys. Sinun tavallasi tulkiten Volkswagenissa ja Skodassa ei olisi suojausta koska ne puuttuvat listasta. Fakta kuitenkin on niiden tehdassuojaus kuumavahalla. Volkswagenit ja Audit on suojattu mainitulla tavalla jo vuodesta 1978 ja suojataan edelleen.Corollassa ei ole kuumavahoja tai kunnollista sinkitystä. Ne ovat sen sijaan ruostesuojattu Ruotsissa 1999-2001 ja näitä autoja siellä tutkittiin.
Tekniikan Maailman teki viime vuonna ruostetutkimukssen jossa Corolla todettiin huonoksi. - lukemaan
sanaan... kirjoitti:
"Kaiken kaikkiaan 13:ssa tutkituista 23 autosta oli ruosteenestoaineiden hyvä tai osittainen kattavuus helmakoteloiden pistehitsaussaumpoissa.!
Siis nimenomaan tutkittiin ruosteenestoaineiden määrää! Ei mitään muuta tässä kohdassa. Toyotassa niitä ei ollut.
Skoda oli täysin suojattujen joukossa ja VW osittain suojattujen joukossa. Huomaa muuten että sivut 39/40 pdf-tiedostossa ovat tulostettuna sivut 38/39.äläkä esittele -98 ja -99 ruostesuojauksia ja -00 ja -01 tuloksia sekoittaen niitä keskenään. Esität mielelläsi, että Bemari oli ruostuvampi auto kuin Corolla. Katsopa -98 ja -99 tuloksia. Asiahan on päinvastoin.
Vuoden 2000 ja 2001 Corollat olivat ruostesuojattuja. Niinpä Corolla nousi keskitason alapuolelta yläpuolelle juuri noissa vuosimalleissa.
http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp
Näin lukee Corolla 2000:n tiedoissa:
"Sedan 1999 görs en extra behandling i svensk importhamn på alla Toyota-modeller. Slitskyddet på bottenplattan förstärks."
Näin lukee Toyota Previa 2001:n tiedoissa:
"Vid införseln till Sverige får alla Toyota ett extra slitlager av rostskyddsmassa över största delen av underredet."
Vuosien 1998-1999 autoista Toyotaa (Corolla) parempia oli kymmenen merkkiä ja huonompia kahdeksan merkkiä. Corolla oli keskitasoa ruostuvampi auto. Toyotan ruostesuojaus aloitettiin Ruotsissa 1999. Varmuudella en tiedä onko kaikki 1999-malliset Toyotat ruostesuojattu Ruotsissa vai ei joten siitä ei voi ottaa kantaa tuon enempää. Corollan ruostumisindeksi oli noin 3.000 % huonompi kuin kolmen kärjen joka on Audi A4, Volvo S70/V70 ja Saab 9-5.
Vuosien 2000-2001 autoista Toyotaa (Corolla) parempia oli kahdeksan merkkiä ja huonompia kahdeksan merkkiä. Corolla oli keskitasoa vähemmän ruostuva auto. Varmuudella tiedetään, että 2000-2001 malliset Toyotat ruostesuojattiin Ruotsissa. Eli vertailussa verrataan siis ruostesuojattua Corollaa (Suomessa Corollaa ei ruostesuojattu ko. vuosina). Mainittakoon, että testissä oli vain yksi vuoden 2000-mallinen Corolla. Corollan ruostumisindeksi on prosentuaalisesti äärettömän paljon huonompi kuin kolmen kärjen joka on Audi A4, Citroen C5 ja Renaulta Laguna.
Ruosterekisteri ennustaa verrattain hyvin auton ruostumisherkkyyden. Tietenkään se ei voi ottaa huomioon jos joku automalli ruostesuojataan eri lailla kuin sen tutkima.
Toyota Corolla on osoittaunut melko ruosteherkäksi autoksi. Tätä tukee myös Tekniikan Maailman vuonna 2006 tekemä tutkimus. Corollasta löytyi ruostetta jo ensimmäisessä katsastuksessa! - Pekka+
sanaan... kirjoitti:
"Kaiken kaikkiaan 13:ssa tutkituista 23 autosta oli ruosteenestoaineiden hyvä tai osittainen kattavuus helmakoteloiden pistehitsaussaumpoissa.!
Siis nimenomaan tutkittiin ruosteenestoaineiden määrää! Ei mitään muuta tässä kohdassa. Toyotassa niitä ei ollut.
Skoda oli täysin suojattujen joukossa ja VW osittain suojattujen joukossa. Huomaa muuten että sivut 39/40 pdf-tiedostossa ovat tulostettuna sivut 38/39.Ei voi muuta kuin todeta sinulla olevan pahoja puutteita luetun ymmärtämisessä.
- kinata?
vaan tulkintaa! kirjoitti:
"Tutkimuksen sivu 40: Lue siitä mitkä mallit oli suojattu ja mitkä ei (-98/99). Tämän voit itse lukea koska ilmeisesti ymmärrät suomea vaikkakin sinulla on vaikeaa ymmärtää sisältöä.
Siinä luetellaan siis autot jotka on täysin suojattu ja myös ne jotka on osittain suojattu.
Corolla ei ole kummassakaan listassa siis ne ovat suojaamattomia. Täysin kiistaton asia, ei mahdollisuutta spekulointiin."
Tutkimuksen sivulla 40 on taulukko "Eri korinosien syöpymien syvyydet mikrometreinä, mitattuna metallografisella mikroskoopilla".
Se ei todellakaan ole luettelo suojatuista tai osittain suojatuista automalleista vaan taulukko syöpymien mittaustuloksista. Vm. 1998/1999 autoista taulukkoon on valittu vain niitä joissa on huomattavaa ruostetta.
On pelkästään sinun tulkintaasi tuon taulukon merkitys. Sinun tavallasi tulkiten Volkswagenissa ja Skodassa ei olisi suojausta koska ne puuttuvat listasta. Fakta kuitenkin on niiden tehdassuojaus kuumavahalla. Volkswagenit ja Audit on suojattu mainitulla tavalla jo vuodesta 1978 ja suojataan edelleen.Nämä koulupojat veivaavat ja vääristelevät selviä faktoja ja täysin selviä asioita jotka voidaan lukea kyseisestä testistä. Toyota Corolla oli ja on erinomainen ja piste!
- aivan muuta
kinata? kirjoitti:
Nämä koulupojat veivaavat ja vääristelevät selviä faktoja ja täysin selviä asioita jotka voidaan lukea kyseisestä testistä. Toyota Corolla oli ja on erinomainen ja piste!
vuosien 98 ja 99 tilastoissa Corolla on keskitasoa huonompi yli 3.000 % parhaita jäljessä. Täytyy melkoisten Tojolasien läpi katsoa jos väittää tulosta erinomaiseksi.
- hyviä?
aivan muuta kirjoitti:
vuosien 98 ja 99 tilastoissa Corolla on keskitasoa huonompi yli 3.000 % parhaita jäljessä. Täytyy melkoisten Tojolasien läpi katsoa jos väittää tulosta erinomaiseksi.
Corolla 2000-2001, joita oli kokonaista 8kpl, olivat mediaaniautoa hieman parempia. Syykin on selvä. Autot olivat Ruotsissa maahantuojan toimesta ruostesuojattuja vaikka joku väärinymmärtäjä yrittää täällä muuta vaittää.
Asia on loppuun käsitelty ja ruostesuojaamisen tärkeys todistettu. - asiasta
kehiin kirjoitti:
Toyotan "ruostesuojaus" on ollut jo 70-luvulta lähtien pelkkä vitsi. Japsien ongelmana on se, että ne eivät kykene uusiutumaan ja toteuttamaan uusia ja parempia ideoita.
Kuten Toyotan F1-tallista huomaa, niin menestystä ei tule, ennen kuin vanhanaikainen johtamistapa muuttuu. Vanhoja virheitä toistetaan ja toisteaan.
Ei onnistu Toyotalta esimerkiksi edes toimivan diesel-moottorin valmistaminen henkilöautoon - suomalaisiin olosuhteisiin.
Korealainen sentään yrittää parantaa mainettaan.
Toyota loi maineensa halpabrändinä. Nyt korealaiset ovat viemässä tämän valtikan pois heiltä. Ja lisäksi valmistavat bonuksena laadukkaampia ajokkeja, joihin voi antaa ennätyspitkän takuun.Otetaan vielä kertaus ettei kenellekään jää epäselväksi näiden rakkien räksytyksessä mikä on todellinen tilanne eli se että Toyota oli tässäkin asiassa erinomainen.
Ruotsin Korroosioinstituutti on julkaissut jälleen tutkimuksen 25 Pohjoismaissa suosituimman automallin ruosteenkestävyydestä. Vuosimalleista 2000 – 2001 hyvin ruostekestäviä malleja oli lukuisia: Audi A4, Citroën C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla.
Sen sijaan huonoiten ruostumista sietivät Hyundai Accent, Ford Focus, Mercedes E-sarja ja Ford Mondeo. Tuolta linkistä lisätietoa:
http://www.autoliitto.fi/ximg/ruoste_01062005.pdf ;
Kian ruostesuojaus on näköjään välttämätöntä koska tehtaan jäljiltä korealaiset näyttävät olevan luokattomia.
Ja tutkimuksessa sanotaan sanasta sanaan:
"Vuosimalleista 2000-2001 usea osoittautui erinomaisesti ruostetta kestäväksi: Audi A4, Citroen C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla." - erinomainen!
kinata? kirjoitti:
Nämä koulupojat veivaavat ja vääristelevät selviä faktoja ja täysin selviä asioita jotka voidaan lukea kyseisestä testistä. Toyota Corolla oli ja on erinomainen ja piste!
Siinä se. Tarkemmin asian voi lukea tutkimuksesta.
- todettakoon
asiasta kirjoitti:
Otetaan vielä kertaus ettei kenellekään jää epäselväksi näiden rakkien räksytyksessä mikä on todellinen tilanne eli se että Toyota oli tässäkin asiassa erinomainen.
Ruotsin Korroosioinstituutti on julkaissut jälleen tutkimuksen 25 Pohjoismaissa suosituimman automallin ruosteenkestävyydestä. Vuosimalleista 2000 – 2001 hyvin ruostekestäviä malleja oli lukuisia: Audi A4, Citroën C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla.
Sen sijaan huonoiten ruostumista sietivät Hyundai Accent, Ford Focus, Mercedes E-sarja ja Ford Mondeo. Tuolta linkistä lisätietoa:
http://www.autoliitto.fi/ximg/ruoste_01062005.pdf ;
Kian ruostesuojaus on näköjään välttämätöntä koska tehtaan jäljiltä korealaiset näyttävät olevan luokattomia.
Ja tutkimuksessa sanotaan sanasta sanaan:
"Vuosimalleista 2000-2001 usea osoittautui erinomaisesti ruostetta kestäväksi: Audi A4, Citroen C5, Renault Laguna, Volvo 70-sarja, Saab 9-5, VW Golf, Skoda Octavia, Opel Astra ja Toyota Corolla."että 98 ja 99 malleissa Corolla oli huono. Sen ruostumisaste oli yli 3.000 % huonompi kuin parhaimpien.
Noissa 00 ja 01 malleissa Corolla pärjäsi jo vähän paremmin johtuen Ruotsissa tehdystä ruosteenestokäsittelystä. Parempia merkkejä oli edellä kahdeksan. Tutkimuksessa oli mukana tosin vain yksi 00 mallin Corolla.
Tekniikan maailma teki ruostetutkimuksen vuonna 2006. Siinä Corolla todettiin huonoksi. - lapsellisia
todettakoon kirjoitti:
että 98 ja 99 malleissa Corolla oli huono. Sen ruostumisaste oli yli 3.000 % huonompi kuin parhaimpien.
Noissa 00 ja 01 malleissa Corolla pärjäsi jo vähän paremmin johtuen Ruotsissa tehdystä ruosteenestokäsittelystä. Parempia merkkejä oli edellä kahdeksan. Tutkimuksessa oli mukana tosin vain yksi 00 mallin Corolla.
Tekniikan maailma teki ruostetutkimuksen vuonna 2006. Siinä Corolla todettiin huonoksi.Ruoste ja ruoste.Kian omistajat ei muuta puhu kuin
toisten automerkkien ruosteesta.Kioja jouduttu esimerkiksi uudelleenmaalaamaan.
MIKSI?
Hyvä keppihevonen nyt toi suojaus asia kuin ei
muuta keksitä oman auton puolustamiseen.
Mitä Kian pelleissä nyt niin erinomaista on että
täytyy joka käänteessä noin kehua ja toisia
haukkua?
Samaa peltiä se on kuin muissakin autoissa.
Katotaan muutaman vuoden päästä kun Kiat alkaa
ruostuun. - katotaan
lapsellisia kirjoitti:
Ruoste ja ruoste.Kian omistajat ei muuta puhu kuin

ruostuun."Katotaan muutaman vuoden päästä kun Kiat alkaa
ruostuun."
Niin ja verrataan nimenomaan sitten Ceediä ja Aurista. Esimerkiksi Ceed ei tule enää samasta sylttytehtaasta kuin aikaisemmat Koreassa kasatut Kiat.
Mutta tosiaan - aika näyttää. Kialla ei ainakaan toistaiseksi ole ollut kovin hyvä maine. Mutta Toyotakin on aina kuulunut pahiten ruostuvien merkkien joukkoon. - tutustua
lapsellisia kirjoitti:
Ruoste ja ruoste.Kian omistajat ei muuta puhu kuin
toisten automerkkien ruosteesta.Kioja jouduttu esimerkiksi uudelleenmaalaamaan.
MIKSI?
Hyvä keppihevonen nyt toi suojaus asia kuin ei
muuta keksitä oman auton puolustamiseen.
Mitä Kian pelleissä nyt niin erinomaista on että
täytyy joka käänteessä noin kehua ja toisia
haukkua?
Samaa peltiä se on kuin muissakin autoissa.
Katotaan muutaman vuoden päästä kun Kiat alkaa
ruostuun.asioihin. Eri autopeltien välillä on suuret erot, jopa samojen automerkkien eri mallien välillä. Nyt KIA ceedissä on lähes kokonaan sinkitty kori. Toki sinkkikerroksen paksuudella on merkityksensä.
Itselläni ei muuten ole KIA:aa. Tojoja on ollut mutta olen siirtynyt kalliimpiin ja parempiin merkkeihin. Perheessämme kun on kolme autoa niin melko usein joku niistä vaihtuu. Tuo ceed on varteenotettava vaihtoehto kokoluokassaan meillekin. - aina tulee
tutustua kirjoitti:
asioihin. Eri autopeltien välillä on suuret erot, jopa samojen automerkkien eri mallien välillä. Nyt KIA ceedissä on lähes kokonaan sinkitty kori. Toki sinkkikerroksen paksuudella on merkityksensä.
Itselläni ei muuten ole KIA:aa. Tojoja on ollut mutta olen siirtynyt kalliimpiin ja parempiin merkkeihin. Perheessämme kun on kolme autoa niin melko usein joku niistä vaihtuu. Tuo ceed on varteenotettava vaihtoehto kokoluokassaan meillekin.Kyllä Toyota aina tulee olemaan ykkönen.
Pitäkää Kia romunne. - viimeisten
aina tulee kirjoitti:
Kyllä Toyota aina tulee olemaan ykkönen.
Pitäkää Kia romunne.joukossa ominaisuuksissa. "Kammottava ajaa" arvostelee lehdetkin. Onneksi pääsin eroon Tojon romusta 2004. Oli se varsinainen tuuliviiri.
- käytetä
käytä. kirjoitti:
Ja sama koskee joka autoa. Suuret kolarikorjaamot ovat juuri niin tietämättömiä asiasta kuin odottaa saattaakin. Yksi parhaimmista on Toyota heidänkin mukaansa kuten kaikki tiedämme.
Tojoissa kun Corollan ostajakunta on vanhaa, keski-iältään Euroopan korkeinta. Osittain siksi ne ovat tientukkoina.
Kolarikorjaamojen mukaan pellit kestävän parhaiten Audissa sekä isoissa Pösöissä ja Volvoissa. Toyota kuuluu huonoimpien joukkoon. - anastas vararatas
ei löydy kirjoitti:
Lähes 10 vuotta vanhaan tutkimustulokseen vetoaminen on joutavaa. Vanhat Hyundait ovat ruostepommeja. Tuskin kukaan edes muuta väittää. Toyota on aina ollut kuuluisa huonosta ruosteenkestosta.
Kia on ollut Suomessa myynnissä vasta vähän aikaa. Siitä huolimatta uusi Ceed on sinkittyine pelteineen todennäköisesti melko hyvin ruostesuojattu. Kialla brändinä on yritystä mukana. Muut yrittävät ratsastaa vanhalla maineellaan. Joka aika usein on toisilla melko huono.Mistä löytyy dokumentti, että ceedin kori on sinkitty? Sinkitystä ei mainita ainakaan myyntiesitteessä. Ja tehtaan koritakuuhan on "vain" 7 vuotta. Maahantuoja tervaa autot ennen luovutusta erikseen ja antaa "maahantuojan" 10v puhkiruostumattomuus takuun erikseen. Takuun 10v voimassaolon pysyminen ilmeisesti vaatinee maksullisia jälkikäsittelyjä. Siis onko ceed'in kori todella sinkitty, muutenkin kuin vain myyntipuheissa. Löytyykö valmistajan dokumettia ja todistusta sinkityksestä? Sehän nostaisi auton pois "lada-luokasta" ja lisää kiinnostavuuta oleellisesti.
- ei mulla oo
viimeisten kirjoitti:
joukossa ominaisuuksissa. "Kammottava ajaa" arvostelee lehdetkin. Onneksi pääsin eroon Tojon romusta 2004. Oli se varsinainen tuuliviiri.
Heh,heh ei mulla oo Toyotaa.Menit lankaan.
- huono!
erinomainen! kirjoitti:
Siinä se. Tarkemmin asian voi lukea tutkimuksesta.
Kuten me kaikki jo tiedämme, olivat kaikki 7 kpl vertailussa ollutta Ruotsissa suojattua vm. 2000 ja 2001 Corollaa erinomaisessa kunnossa. Se kertoo kiistatta suojauksen hyödyllisyydestä.
Vielä paremmassa kunnossa olivat jo tehtaalla valmiiksi asti tehdyt 59 kpl Volkswagen-konsernin autoa, 13 ranskalaista autoa, 12 Saabia, 46 Volvoa ja 21 Opelia.
Vanhemmat suojaamattomat Corollat olivat kehnossa kunnossa verrattuna saman ikäisiin tehtaalla valmiiksi tehtyihin autoihin.
Tarkempaa tietoa löytyy tutkimuksesta! - huono!
erinomainen! kirjoitti:
Siinä se. Tarkemmin asian voi lukea tutkimuksesta.
ruostesuojaamattomana huono ja ruostesuojattunakin löytyi kahdeksan parempaa merkkiä joissa oli vain tehdassuojaus.
Valitettavasti nämä Suomessa myydyt eivät ole suojattuja.
- seeti 23
meillä on helmikuun lopulla hommattu seeti. ja vieläkin välillä tuntuu pistävä rs. aine nenään. onsanottu että ne on alh ylös puolväl asti. ainaki ovissa
- skoota
maahantuoja suojaa kaikki kiat täydellisellä dinitrol käsittelyllä. Fakta.
- Saapasjalkasippaja
AINAKAAN DINITROL KÄSITTELYLLÄ !
- kyllä se suojaa
Saapasjalkasippaja kirjoitti:
AINAKAAN DINITROL KÄSITTELYLLÄ !
Vaikka kuinka se asia korroos... siis korolla-miestä harmittaakin.
- Saapasjalkasipuli
kyllä se suojaa kirjoitti:
Vaikka kuinka se asia korroos... siis korolla-miestä harmittaakin.
mutta usko mielummin ammattilaista joka autosi tutkii
kuin jotakin mainoslehtistä tai huhua. - ..vaihtoehto..
Saapasjalkasipuli kirjoitti:
mutta usko mielummin ammattilaista joka autosi tutkii
kuin jotakin mainoslehtistä tai huhua...on, että kukaan ei tiedä mitään - varsinkaan näillä moderoimattomilla palstoilla.
Puolueeton testi koskien ruostesuojausta olisi kiva, mutta eipä ne nykyisiä kotimaisia autolehtiä kiinnosta.
Isossa maailmassa autolehdet teettävät jopa törmäystestejä omaan piikkiin. Joten luulisi jonkun kotimaisen vaihtoehdon raaskivan poraavan muutaman reijän yleisimpien vaihtoautohelmojen läpi, ja tutkivan mitä sieltä löytyy.
Mutta kun ei.
- Kialta
Maahantuoja on fiksu kun tekee ennen myyntiä ruostesuojauksen, olisi hyvä asia kaikille muillekin -ehkä VAG:n ja PSA:n autoja lukuunottamatta. Eipähän tule karseaa mainetta ruostejuttujen takia. Todella fiksua, kuten Ceedin muukin hinnoittelu. Ilmeisimmin itse ostan uuden crd:n kun koeajokokemus oli todella positiivinen ja löpön kulutus pihiä.
- ongelmia
Kian hankinta näyttää aiheuttavan Skodan lailla itsetunto-ongelmia. Ja kadehdinnan kohteena näyttää olevan juuri se auto mikä olisi ostettu jos varaa olisi ollut.
- Tinitrooli
imartele liikaa itseäsi Hyundai-mies. No ei tässä ole vielä lopullisia päätöksiä tehty mihin Corolla vaihtuu. Monta merkkiä on vielä koeajamatta. Itseasiassa tuo Skodakin ja Jetta se kuulemma on oikein hyvä. Mutta ties vaikka päätyisin siihen Hyundaihin.
- se tuli
Enpä jaksaisi kirjoittaa Corollasta ja Auriksesta provoja jos olisin sellaisen pystynyt ostamaan. Kiteytit olennaisen.
- Tinitrooli
se tuli kirjoitti:
Enpä jaksaisi kirjoittaa Corollasta ja Auriksesta provoja jos olisin sellaisen pystynyt ostamaan. Kiteytit olennaisen.
en ole mitään provoja kirjoitellut tietääkseni. Jos kysymykseni ovat mielestäsi jotain provoja niin kyllä ihmettelen. Toyotan mallit ovat poissa laskuista, siitäkö on kiinni vai mikä ihme on? Enkö saisi valita itselleni omasta mielestäni parasta vaihtoehtoa. Eikö Corollaa saisi vaihtaa parempaan?
- anastas vararatas
Onko ceed 'ssä sinkitty kori ?? Sinkitystä ei mainita ainakaan myyntiesitteessä. Ja tehtaan koritakuuhan on "vain 7 vuotta". Maahantuoja sitten tervaa autot ennen luovutusta erikseen ja antaa "maahantuojan 10v puhkiruostumattomuus" takuun erikseen. Takuun 10v voimassaolon pysyminen ilmeisesti vaatinee (??) maksullisia jälkikäsittelyjä. Siis onko ceed'in kori todella sinkitty ?? Muutenkin kuin vain myyntimiesten puheissa. Löytyykö asiasta valmistajan dokumettia ja todistusta sinkityksestä? Joka tietää, että on sinkitty vois merkitä linkin tälle palstalle mistä löytyy valmistajan sertifikaatti. Sehän nostaisi ceedin korin pois "lada-luokasta" ja lisäisi kiinnostavuuta oleellisesti. Siihen, kun vielä tulis lisäki törmäystestien hyvä tulos (sitäkään ei ole julkaistu) niin a'vot jo olis entiselle Lada-kuskillekkin kova peli...
- sinkkikori
tuosta ruosterekisteristä voit tarkistaa. Kyllä ceedin kori vaikuttaa paljon paremmalle kuin esim. Auriksen kori joka lienee ceedin pahin kilpailija.
- linkki tulemaan
sinkkikori kirjoitti:
tuosta ruosterekisteristä voit tarkistaa. Kyllä ceedin kori vaikuttaa paljon paremmalle kuin esim. Auriksen kori joka lienee ceedin pahin kilpailija.
Haluaisin että joku laittaisi nyt linkin jossa
kerrotaan sinkityksestä. - linkki.
linkki tulemaan kirjoitti:
Haluaisin että joku laittaisi nyt linkin jossa
kerrotaan sinkityksestä.http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp
Valkkaa tosta automerkiksi Kia ja malliksi ceed. Sitten paina "sök i rekisteristä". Sitten tulee heijaa svärje -kielellä paapatusta aiheesta.
"Karossen är galvaniserad till 87 procent"
Se on kyseenalaista millä tavalla svedut on tuollaisen ihmeprosentin kehittäneet. Voi olla huuhaata koko juttu.
Aurista ei vielä löydy, mutta uskoisin Yaris 2006:n vastaavan melko lähelle sitä. - tosta
linkki. kirjoitti:
http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp
Valkkaa tosta automerkiksi Kia ja malliksi ceed. Sitten paina "sök i rekisteristä". Sitten tulee heijaa svärje -kielellä paapatusta aiheesta.
"Karossen är galvaniserad till 87 procent"
Se on kyseenalaista millä tavalla svedut on tuollaisen ihmeprosentin kehittäneet. Voi olla huuhaata koko juttu.
Aurista ei vielä löydy, mutta uskoisin Yaris 2006:n vastaavan melko lähelle sitä.Otappa tosta selvää,mikä on totta tai sitten ei.
- totta tuo
tosta kirjoitti:
Otappa tosta selvää,mikä on totta tai sitten ei.
tue 87 % tarkoittaa sinkityn sellin osuutta eli joku peltiosa joka ei ole herkkä ruostumaan ei ole sinkitty. Oisko kattopelti en tiedä.
- selviää
tosta kirjoitti:
Otappa tosta selvää,mikä on totta tai sitten ei.
"While the all-new bodyshell that Kia has engineered for the cee'd is both stronger and stiffer than the previous Kia C-segment models, there was an inevitable weight gain, but this has been minimised. The body-in-white uses a high percentage of high tensile-strength steel (67%) for structurally critical components (to save weight and to increase torsional stiffness), while more than 87% of the bodyshell is made from anti-corrosion steel."
- anti-corrosion
selviää kirjoitti:

tarkoittaa sinkitty. Itse olisin kyllä sanonut ruostumaton steel eli teräs.
- steel..
anti-corrosion kirjoitti:
tarkoittaa sinkitty. Itse olisin kyllä sanonut ruostumaton steel eli teräs.
Olisihan se tyylikästä, jos auto olisi tehty ruostumattomasta teräksestä.
- anastas vararatas
linkki. kirjoitti:
http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp
Valkkaa tosta automerkiksi Kia ja malliksi ceed. Sitten paina "sök i rekisteristä". Sitten tulee heijaa svärje -kielellä paapatusta aiheesta.
"Karossen är galvaniserad till 87 procent"
Se on kyseenalaista millä tavalla svedut on tuollaisen ihmeprosentin kehittäneet. Voi olla huuhaata koko juttu.
Aurista ei vielä löydy, mutta uskoisin Yaris 2006:n vastaavan melko lähelle sitä.Kiitos linkistä. Kyseisen tiedoston mukaan ceed on paras kia korin suojauksen osalta. Ja ruostesuojauksen pisteytys ko arvioijan mukaan on yhtä hyvä kuin vw golf (?), mikä siis ei ole mitenkään vähän lausuttu ?
- piirke69
youtubessa tehtaan video, jossa uittavat koria jossain "sinkkiliemessä"
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241546- 291393
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691217- 781194
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18952Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855