Tutustuin teologian historiaan...
Jotkut teologit ovat näköjään lähestyneet Jumalaa järjen avulla. He ovat omistaneet elämänsä erilaisten hienojen jumalateorioiden ja oppijärjestelmien kehittämiseen. Lopputulos tuosta työstä on kuitenkin ollut aina sama: Jumala on pysynyt suurena mysteerinä.
Jotkut teologit ovat puolestaan lähestyneet Jumalaa tunteiden kautta. He ovat paastonneet ja mietiskelleet, viettäneet aikaansa erilaisisissa hengellisissä harjoituksissa. Tämänkin touhun lopputulos on kuitenkin aina ollut sama: Jumala on pysynyt suurena mysteerinä.
Johtopäätös: teologia on hullun hommaa.
Mitä järkeä on selvitellä vuosikausia jotain sellaista asiaa, mistä ei voi saada mitään tolkkua? Tuotetaan valtavia määriä tekstiä, ja lopputulos on aina sama, eli ei mitään!
Jos joku höynähtänyt humanisti omistaa elämänsä Jean Sibeliuksen uimataidon tutkimiseen, niin hänellä on sentään toivoa saada jotain tutkimustuloksia. Ja tutkimuksen kohde on todellinen. Mutta teologit haparoivat aina vain samassa pimeydessä. He eivät pysty sanomaan jumalastaan mitään varmaa tai edes melkein varmaa.
Jotkut teologit ovat näköjään lähestyneet Jumalaa järjen avulla. He ovat omistaneet elämänsä erilaisten hienojen jumalateorioiden ja oppijärjestelmien kehittämiseen. Lopputulos tuosta työstä on kuitenkin ollut aina sama: Jumala on pysynyt suurena mysteerinä.
Jotkut teologit ovat puolestaan lähestyneet Jumalaa tunteiden kautta. He ovat paastonneet ja mietiskelleet, viettäneet aikaansa erilaisisissa hengellisissä harjoituksissa. Tämänkin touhun lopputulos on kuitenkin aina ollut sama: Jumala on pysynyt suurena mysteerinä.
Johtopäätös: teologia on hullun hommaa.
Mitä järkeä on selvitellä vuosikausia jotain sellaista asiaa, mistä ei voi saada mitään tolkkua? Tuotetaan valtavia määriä tekstiä, ja lopputulos on aina sama, eli ei mitään!
Jos joku höynähtänyt humanisti omistaa elämänsä Jean Sibeliuksen uimataidon tutkimiseen, niin hänellä on sentään toivoa saada jotain tutkimustuloksia. Ja tutkimuksen kohde on todellinen. Mutta teologit haparoivat aina vain samassa pimeydessä. He eivät pysty sanomaan jumalastaan mitään varmaa tai edes melkein varmaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Päin vastoin, teologia jäsentää uskonnollisia ilmiöitä ja saattaa järjestystä siihen sekasotkuun, joka syntyy, jos ihmiset villisti vaan uskovat. Uskonto kun nyt kuitenkin kuuluu ihmisen elämään sanoivatpa ateistit mitä hyvänsä.
En tiedä, kuuluuko uskonto elämään. Suurimmalla osalla suomalaisista se ei kuulu elämään.
Sen tiedän, että sekasotku kuuluu uskontoon. Kuka tahansa uskovainen voi fiilispohjalta kumota toisen uskovaisen näkemykset. Ja vaikka joku auktoriteetti (paavi, kirkolliskokous, Luther) jyrähtäisi, että "asia on näin ja kaikki muu on harhaoppia", niin silti jää jäljelle kysymys siitä, onko auktoriteetilla Jumalan tuki takanaan vai onko auktoriteetti kenties Perkeleen asialla...
Raamattuakin voi tulkita miten päin vain, hyvänä esimerkkinä kysymys naispappeudesta.
Ja mitä enemmän teologiaa harrastetaan, sitä suuremmaksi sekasotku käy... Antiikin kristityillä oli helpompaa, kun kilpailevia tulkintoja oli vähemmän. Nyt erilaisia kristinuskon lahkoja taitaa olla tuhansia?
Sekasotku kuuluu ihmisyyteen. Ja suuri osa maailman ihmisistä on uskonut tai uskoo johonkin, ateistitkin, nimittäin itseensä. Viimeisenä toivon kipinänä ja elämän tavoitteena ja päämääränä oma minä on kuitenkin jotenkin säälittävä asia.
Uskominen on kritiikin hylkäämistä uskomuksensa suhteen. Uskominen jumalaan on kritiikin hylkäämistä jumalan olemassaolemattomuuden suhteen.
Kaikilla terveillä ihmisillä on kyky itsekritiikkiin. Koska usko on lähtöisin ihmisestä itsestään - uskohan on peräisin meidän päämme sisältä eikä mistään yliluonnollisesta ulottuvuudesta - kritiikittömästi uskova ihminen ajattelee epäterveesti.
Siis, kun väität että ateisti uskoo itseensä, olet väärässä. Ateisti soveltaa kritiikkiä myös omiin uskomuksiinsa, kun taas uskovainen ei tähän kykene. Huomaamme tämän helposti kysymällä uskovaiselta, miksi hän uskoo. Perustelusta löytyy täysin poikkeuksetta jostakin kohtaa kritiikin puute, joka sen auktoriteetin kritiikki, jolta uskomus alunperin opittiin, tai sitten omien johtopäätösten kritiikin puute.
"Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset." 1 Kor. 1:20-25.
Eli teologia (=järkeisoppi Jumalasta) ei johda mihinkään ja on todella hullun hommaa!
Toiset taasen haluavat oppia tuntemaan Jumalan lain tekojen (paastot ja mietiskelyt, jopa itsensä ruoskimiset , rangaistukset, hyvät teot) kautta. Jumalan sana on myös hyvin "tyly" näitä asioita kohtaan:
"mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.....koska mikään liha ei tule vanhurskaaksi lain teoista....silloinhan Kristus olisi turhaan kuollut".
Eli teologeillekin on tarjolla vain yksi tosiasia, joka menee järjen ja kaikkien ihmisen omien mahdollisuuksien yläpuolelle tullakseen tuntemaan Jumalan:
Usko ristin Herraan Jeesukseen, niin pelastut ja opit tuntemaan Jumalan!
Paavali oli suuri kristillinen teologi (jumaluusoppinut), eräs heistä :).
Noin sen minäkin näen. Mitä mieltä on tutkia ja kehitellä oppirakenteita asioista, joita ei voi kuin kuvitella. Jumalan / jumalien olemuksesta ja toiminnasta ei ole mitään konkreettisia havaintoja, eikä mistään siihen liittyvästä voida saada ensi käden tietoja. On enintään toisen (tai ties kuinka monennen) käden kertomuksia ihmisistä, joiden kerrotaan kokeneen jotain jumalallista.
Niinpä mitään konkreettista ei voida mitenkään saada aikaan, vaan vain parhaimmillaankin sekundäärisiä pohdintoja siitä, mitä jotkut muut ovat mahdollisesti ajatelleet.
on turhanpäiväinen juttu, olen samaa mieltä ateistien kanssa! Teologiset kiemurat vievät vain pois Raamatusta!
uskis
teologisessa instituutissa menettää uskonsa helposti, koska siellä Raamattu ei ole pääopppikirja, vaan selitysteoksia pitää jankata, joissa ei ole uskon kanssa juurikaan tekemistä. Monet uskovat papit ovat sanoneet, että on vaikea säilyä uskossa Jeesukseen Kristukseen edellämainituista syistä!
Ja tämä tieto varmasti ateisteja miellyttää? ;)
Teologiset oppilaitokset pannaan!!
uskis
"Jos joku höynähtänyt humanisti omistaa elämänsä Jean Sibeliuksen uimataidon tutkimiseen, niin hänellä on sentään toivoa saada jotain tutkimustuloksia. Ja tutkimuksen kohde on todellinen. Mutta teologit haparoivat aina vain samassa pimeydessä. "
Uskonnolliset ilmiöt, käsitykset ja opetukset ovat käsitteekseni ihan todellinen asia maailmassa?
"Uskonnolliset ilmiöt, käsitykset ja opetukset ovat käsitteekseni ihan todellinen asia maailmassa?"
Sekä uskiksen kuupassa että taikauskoissa riittää tutkittavaa, ongelma vain näiden teologien kanssa on se että heillä menee hyvin usein faktat ja fiktiot sekaisin, ts. ovat itsekin taikauskoisia.
Siksi teologia on arveluttavaa, varsinkin yhteiskunnan kustantaman, kun on olemassa tieteenaloja jotka kattavat sekä mytologiat että ihmismielen toiminnan.
"Teologi on kuin sokea henkilö pimeässä huoneessa etsimässä mustaa kissaa, jota siellä ei ole — ja löytää sen!"
Täysin totta..