On totta, että Mooseksen 1.kirjassa opetetaan "valtaamaan maa." Ja siellä on myös annettu ohjeet kuinka syödä ja elää terveesti.
On annettu käsky tehdä lapsia ja tehdä työtä.
Uudessa testamentissa on valotettu armon suuruutta.
Omilla töilläsi et voi pelastua.
Maailma elää juuri niin kuin Jumala on suunnitellut. Näin me uskomme, siitäkin huolimatta että emme saisi uskoa, sillä Jeesus Kristus syntyi ja kuoli, että me, syntiset ihmiset, saisimme toisen mahdollisuuden.
Ilman uskoontuloa=syntien anteeksianoa ja niistä parannusta tehneenä, et pääse taivaan kotiin.
Raamatun mukaan Lucifer on tämän maailman ruhtinas.
Siksi me ei saataisi "mukautua maailman menoon." Me ei saada nukahtaa ja kuvitella että kaikki on hyvin, koska "muillakin on kaikki hyvin." se on epäjumalan palvontaa.
Monet tekevät näin. Se ei kiinnosta Jumalaa, joka sanoo:"samoin te kaikki hukutte, ellette tee parannusta."
Ulkokultaiset teotkaan eivät hyödytä Herraa, koska Hän vaatii meiltä rakkautta itseään kohtaan, ensisijaisesti. Kaikkein tärkeintä on osata antaa anteeksi.
Ei ole sattumaa, että Isä Meidän-rukouksen jälkeen siirrytään tähän aiheeseen. "Ellette te kukin anna toisillenne anteeksi, ei teidän taivaallinen isännekään anna teille anteeksi."
Se ei kuitenkaan tarkoita orjuutta ja toisten pakonomaista miellyttämistä. sinun on kohdattava ensimmäiseksi oma itsesi.
Jos syytät tilanteestasi äitiäsi tai puuttunutta isääsi, palvot ihmistä nimeltä Freud. Hän oli aikansa "silmäätekevä"ja sai monet uskomaan itseensä.
Hän oli oivaltanut mitä tarkoittaa tämä raamatunlause:"monet isien pahat teot kostautuvat heidän lapsilleen 3.ja 4.polveen."
Hän teki kirjoja, joissa toisteltiin viisailta kuulostavia sanoja ja sai näin ihmiset ymmärtämään oman älynsä.
Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet hänen olleen oikeassa.
Tiedän esimerkiksi yhden lapsena hylätyn äidin, joka aikuisena hylkäsi vastaavasti oman lapsensa.
Alitajunta ohjasi hänet siihen.
Tuo Raamatunpaikka(jonka siis tämä "Freud"oli tajunnut.)toteutuu profetian lailla. Me emme voi sille mitään.
Ainoastaan Jumala, joka tietää ja tuntee jokaisen voi meidät muuttaa ja katkaista kahleemme.
Meidän on annettava anteeksi. Anna anteeksi äidillesi ja isällesi.
Jos sinua on lyöty lapsena tai viattomuuttasi on loukattu sillä tavalla että olet joutunut sopeutumaan vanhempiesi eroon, anna anteeksi.
Minä tiedän, että se tuottaa kipua. Koe se tuska, sillä voit pelastaa sielusi.
Vie syntisi ristin juurelle oman itsesi tähden.
Epäjumalan palvominen
8
334
Vastaukset
niin, ymmärrän että oikean jumalan puuttuessa on tyydyttävä itse luotuihin.
- kirjoitit
todella hyvin, kiitos siitä.
- piikitellyt
auroraboreallis kirjoitti:
mun pitää mennä laittamaan pyykit.
vaan pidin todella hyvänä tuota kirjoitustasi. Siunausta sinulle.
- mieltä
kanssasi.Äidillinen halaus Sarille.
- savolainenmies
Ompa neiti haaskan näkönen! Eiköhän tehä tällit silakkahalliin. Parannellaan muailimoo ja puhutaan hilijoo ja kovvoo. Lakkoo vihottelemasta, kukkaan ei haluva sinulle mittään pahhoo, ruavitaan vaan mahhoo, elä tie pahhoo ja naati elämästä.
Hymmyillään kun nähhään.!
Savolaene ku puhhuu vastuu siirtyy kuulijalle!
Uon varattu, ei oo emmännänpaekkoo aaki oikeesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh824280Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.1163303Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit1213287Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi412734Miten Yxäri iskettiin?
Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j2182524"Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä
Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk192181Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?
Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella112016- 291954
Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?
Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.01903Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa
Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk461895
