exän

Kukaan ei voi sinua estää suremasta sitä mitä suret..se vaan on näin..eikä tartte hävetä...ollu osaa elämääsi kuitenkin..

En tiedä oletko lukenut palstaa, mutta olen kirjoittanut tällä nimimerkillä tänne.

Minun ex-mieheni kuoli silmiemme eteen joulun alla. Valehtelisin suuresti jos väittäisin etten
sure !!

Meillä on yhteinen tytär ja erostamme on jo kauan, mutta olen mm. järjestänyt suurelta osin
hänen hautajaisensa, perunkirjoitukset, asunnon ja auton myynnin ja noin miljoona muuta käytännön
hommaa. Esim. nyt järkkään hautakiveä.

Suren häntä ihan joka päivä. Eromme jälkeen meistä tuli ystävät ja hän mm. purki minuun oman
isänsä kuolemisen tuskan. Puhuimme silloin tuntikausia puhelimessa. Minulla oli siinä viheessa uusi mies (ei ole enää) mutta siitä
huolimatta käsittelimme asian yhdessä, samoin
kuin monta monta muuta asiaa. Meillä on yhteisiä
kummilapsia, jotka nyt jäivät minun "yksinhuoltooni", samoin kuin yhteinen
lapsemme.

Ja surra saa ihan ketä hyvänsä, ei se sitä katso oletteko "virallisesti yhdessä" vai ette.
Jos blokkaat surun sisääsi, aiheutat vaan itsellesi siinä pahaa, anna tulla ulos vain.
Jos sitä joku paheksuu, se on hänen oma häpeänsä.
Sinä itse tiedät tunteesi poismennyttä kohtaan
eikä kukaan muu.
Läheisen kuolema koskettaa aina, riippumatta siitä mitkä ovat sen hetkiset välit. Toivottavasti ne jäivät teillä hyviksi ?

Itse olen kiitollinen siitä ettei jäänyt mitään
hampaan koloon, kuolema tuli niin yllättäen että
varmasti syyttäisin itseäni jos viimeiset sanani
hänelle olisivat ollet vihaiset tai välinpitämättömät.

Oli ilta, tytön piti tulla luokseni joulua laittamaan, näin oli sovittu. Tyttö soitti
hädissään ja sanoi äiti tule, nyt on kiire,
iskällä on paha kohtaus ja hän on soittanut
ambulanssin. Olin paikalla parin minuutin päästä , elvytys oli juuri aloitettu.

N. 40 minuuttia myöhemmin se lopetettiin
tuloksemattomana. Olin vieressä viimeiseen asti.

Suren. Ja ihan julkisesti. Enkä vielä toistaiseksi ole saanut siitä mitään kieroja
katseita tai kommentteja. Oikeastaan päin vastoin, moni yhteinen tuttavamme on tarjonnut
keskustelu- ym apua ja esittänyt surunvalittelunsa. Esim. ex-mieheni pomo kävi
täällä luonani ja sanoi että häneltä voi pyytää
ihan mitä vain, vaikka tiesi kyllä että emme ole
enää naimisissa pitkään aikaan.

Joten älä patoa sitä surua sisällesi, kyllä sen
pitää antaa tulla ulos!

Voimia, jaksamista, kestämistä.
Teillä oli yhteinen menneisyys, toivottavasti hyvä.