Lasten tekemät lahjat ja käsityöt on turhanpäiväistä roinaa... joilla ei tee muuta kuin tunkee kaappiin, jos tilaa on ja antaa niiden unohtua sinne. Niillä ei ole mitään käyttöarvoa.
Miksi ihmeessä ei voitaisi teetättää jotakin tarpeellista josta olisi jotakin hyötyäkin.
Silloin olisi lapsi onnellinen nähdessään tuotteen käytössä ja aikuinen iloinen tuntiessaan lämmön läikähdyksen rinnassaan aina käyttäessään sitä.
Leivinliina oli ihana ja tarpeellinen toisen lapsen tuomana.
Eikös tämä ole lasten aliarvioimista, kertakäyttökulttuuriin opettamista, tämän vähäisenkin materiaalin tuhlaamista?
On aika pirun ikävää ilmoittaa lapselle joka kerta...elikkäs monta kertaa vuodessa, että olen pahoillani en voi käyttää tuota sillä se ei toimi, se on hankala ja epäkäytännöllinen tai se ei kestä.
Ei luulisi olevan kovinkaan vaikea homma saada niistä tavaroista toimivia.
Tänäänkin lapsi toi kännykkäkotelon, jota oli rakkaudella tehnyt ajatellen ilostuttaa äitinsä.
Paskan marjat! Kännykkäkotelo jota kannetaan kaulassa on epäterveellinen, kännykkä pitäisi olla vyötärön korkeudella.
Toisekseen kaulassa roikkuessaan se on tiellä heiluessaan ja naurettavan näköistä kantaa avaimia tai kännykkää kaulassa (mautonta).
Kotelo oli niin kapea, että sai taistella saadakseen kännykän ulos sieltä.
Tuote oli niin huonoa laatua (askartelu huopaa) että ei kestäisi käyttöä.
Kaunis se oli, mutta turha!
Näin taas pahoitimme lapseni mielen ja sain ylimääräisen tilan viejän, kun samalla olisin voinut oikeasti saada vaikka laukun olkaimeen roikkuvan kestävämmän kännykkä kotelon jota olisin ylpeänä lapsen tekemänä kantanut ja lapsi olisi onnellisena nähnyt sen ja huomannut kuinka kunnioitan hänen tekemää ja rakastan häntä.
En rupea valehtelemaan, että tämäpä on tarpeellinen kiitos kovasti ja sitten piilotan sen kaappiin.
Mitä luulette lapsen ajattelevan, kun en sitten käytäkkään sitä ja hän huomaa aikojen saatossa sen olevan kaapin perällä?
Muistelkaapa omaa lapsuuttanne!
Tottakai hän tajuaa, että valehtelin hänelle ja hän kuvittelee minun valehtelevan, koska en rakasta häntä!
Mutta hän ei uskalla kysyä, koska pelkää saavansa vastaukseksi etten todellakaan rakasta häntä ja tämä kyräilevä ilmapiiri on valmis ja saanut alkunsa vain näistä typeristä käsitöistä.
Siksipä kerronkin ihan rehellisesti, että taasko teillä teetätettiin tuollaista rojua?
Kyllä sinä oletkin tehnyt sen hyvin, mutta ei tälläkään oikeasti mitään tee. Tässä on tätä ja tätä vikaa.
Pannaan se nyt vain taas muistojen joukkoon.
Kyllä minä kulta sinua silti rakastan eikä tämä ole sinun vikasi vaan opettajan, joka on laiska miettimään valmiiksi otettuihin ohjeisiin parannuksia jotta tästä työstä saisi tomivan ja hyödyllisen.
Mielestäni sellaisella valehtelulla en kunnioita lapsen älykkyyttä ja tunteita. On uskallettava sanoa suoraan.
Vikahan ei ole lapsen vaan opettajien, jotka näitä romuja teetättävät.
Ainoastaan voin vain kehua hyvin tehdystä kauniista työstä ja kertoa, että se on turhanpäiväinen eikä sitä voi käyttää ja laitan sen vintille menemään.
Lapseni on kyllästynyt, että kaikki menee vintille ja toivoisi järkevimpiä töitä, mutta ei ole hänen asiansa valistaa aikuista opettajaa siitä, joka nyt haluaa hieman askarrella.
Tuleekin mieleen että opettajan askartelun tarpeeseenko näitä rojuja teetätetään?
Muuta tarvetta en näille löydä.
Onneksi opettajan ei tarvitse viedä niitä töitään kotiinsa.
Kehtaisikohan hän viedä niitä edes omalle äidilleen?
Voisi olla terapeuttista kantaa niitä parin vuoden ajan sinne, niin jo rupeaisi varmasti hänelläkin korvat punottamaan.
Ryhdistäytykää opettajat!
Muutamalla niksillä tuokin kotelo olisi ollut ihana ja toimiva.
Älkää enää panko mukulaa kantamaan kaikenmaailman rojua kotiin ja pahoittamaan mieltään, kun minä haukun sinut opettaja mitä teetätät lapsellani.
Miksi ihmeessä ei voitaisi teetättää jotakin tarpeellista josta olisi jotakin hyötyäkin.
Silloin olisi lapsi onnellinen nähdessään tuotteen käytössä ja aikuinen iloinen tuntiessaan lämmön läikähdyksen rinnassaan aina käyttäessään sitä.
Leivinliina oli ihana ja tarpeellinen toisen lapsen tuomana.
Eikös tämä ole lasten aliarvioimista, kertakäyttökulttuuriin opettamista, tämän vähäisenkin materiaalin tuhlaamista?
On aika pirun ikävää ilmoittaa lapselle joka kerta...elikkäs monta kertaa vuodessa, että olen pahoillani en voi käyttää tuota sillä se ei toimi, se on hankala ja epäkäytännöllinen tai se ei kestä.
Ei luulisi olevan kovinkaan vaikea homma saada niistä tavaroista toimivia.
Tänäänkin lapsi toi kännykkäkotelon, jota oli rakkaudella tehnyt ajatellen ilostuttaa äitinsä.
Paskan marjat! Kännykkäkotelo jota kannetaan kaulassa on epäterveellinen, kännykkä pitäisi olla vyötärön korkeudella.
Toisekseen kaulassa roikkuessaan se on tiellä heiluessaan ja naurettavan näköistä kantaa avaimia tai kännykkää kaulassa (mautonta).
Kotelo oli niin kapea, että sai taistella saadakseen kännykän ulos sieltä.
Tuote oli niin huonoa laatua (askartelu huopaa) että ei kestäisi käyttöä.
Kaunis se oli, mutta turha!
Näin taas pahoitimme lapseni mielen ja sain ylimääräisen tilan viejän, kun samalla olisin voinut oikeasti saada vaikka laukun olkaimeen roikkuvan kestävämmän kännykkä kotelon jota olisin ylpeänä lapsen tekemänä kantanut ja lapsi olisi onnellisena nähnyt sen ja huomannut kuinka kunnioitan hänen tekemää ja rakastan häntä.
En rupea valehtelemaan, että tämäpä on tarpeellinen kiitos kovasti ja sitten piilotan sen kaappiin.
Mitä luulette lapsen ajattelevan, kun en sitten käytäkkään sitä ja hän huomaa aikojen saatossa sen olevan kaapin perällä?
Muistelkaapa omaa lapsuuttanne!
Tottakai hän tajuaa, että valehtelin hänelle ja hän kuvittelee minun valehtelevan, koska en rakasta häntä!
Mutta hän ei uskalla kysyä, koska pelkää saavansa vastaukseksi etten todellakaan rakasta häntä ja tämä kyräilevä ilmapiiri on valmis ja saanut alkunsa vain näistä typeristä käsitöistä.
Siksipä kerronkin ihan rehellisesti, että taasko teillä teetätettiin tuollaista rojua?
Kyllä sinä oletkin tehnyt sen hyvin, mutta ei tälläkään oikeasti mitään tee. Tässä on tätä ja tätä vikaa.
Pannaan se nyt vain taas muistojen joukkoon.
Kyllä minä kulta sinua silti rakastan eikä tämä ole sinun vikasi vaan opettajan, joka on laiska miettimään valmiiksi otettuihin ohjeisiin parannuksia jotta tästä työstä saisi tomivan ja hyödyllisen.
Mielestäni sellaisella valehtelulla en kunnioita lapsen älykkyyttä ja tunteita. On uskallettava sanoa suoraan.
Vikahan ei ole lapsen vaan opettajien, jotka näitä romuja teetättävät.
Ainoastaan voin vain kehua hyvin tehdystä kauniista työstä ja kertoa, että se on turhanpäiväinen eikä sitä voi käyttää ja laitan sen vintille menemään.
Lapseni on kyllästynyt, että kaikki menee vintille ja toivoisi järkevimpiä töitä, mutta ei ole hänen asiansa valistaa aikuista opettajaa siitä, joka nyt haluaa hieman askarrella.
Tuleekin mieleen että opettajan askartelun tarpeeseenko näitä rojuja teetätetään?
Muuta tarvetta en näille löydä.
Onneksi opettajan ei tarvitse viedä niitä töitään kotiinsa.
Kehtaisikohan hän viedä niitä edes omalle äidilleen?
Voisi olla terapeuttista kantaa niitä parin vuoden ajan sinne, niin jo rupeaisi varmasti hänelläkin korvat punottamaan.
Ryhdistäytykää opettajat!
Muutamalla niksillä tuokin kotelo olisi ollut ihana ja toimiva.
Älkää enää panko mukulaa kantamaan kaikenmaailman rojua kotiin ja pahoittamaan mieltään, kun minä haukun sinut opettaja mitä teetätät lapsellani.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Palatakseni vielä asiaan...
Miten olisi mitä ajattelisitte opettajat omien lastenne ajattelevan kun kantaisitte sitä rojua kotiin heidän nähtäväkseen.
Totuus on etteivät he niitä arvosta ja katsovat teitä vähän kieroon, aikuisia ihmisiä ja mietivät miksi te niitä oikein teette.
Miksi te olette niin lapsellisia.
Teidän itsennekin pitäisi kasata ne vintille.
Haluaisimpa nähdä opettajan joka itse käyttäisi niitä rojuja, vaan eipä ole osunut tielle.
Onko sulla kaamee kapula/oletko muuten vain tuollainen?
Ei minulla ole krapulaa.
Minä olen äiti, eikä äidit minun maailmassani juo.
Oletteko tosiaan sitä mieltä, että nämä lahjat mitä lapset tekevät ovat tarpeellisia?
Miksi sitä samaa summaa ei voitaisi laittaa tarpeellisiin lahjoihin, tai sitten voisi jättää ne lahjat tekemättä.
Minä en halua valehdella lapsilleni, että ne ovat tarpeellisia ja kuitenkin laittaa ne piiloon kuten jo mainitsin, se vain pahoittaisi lapsen mielen.
Onko tämä säästöä panna turhuuksiin rahaa?
Minut on pienestä pitäen opetettu, että sen mitä tekee tekee sen sitten hyvin. Tämä ei ole sitä.
Itse teimme koulussa tarve esineitä, eikä silloin ollut edes niin paljon rahaa kouluilla kuin nyt.
Nyt tehdään usein ja kaikki turhaa.
Missä on lasten tekemät patalaput?
Karheita pesukintaitakin voisi tehdä.
Voisi tehdä laudeliinoja.
Miten olisi lapsen kirjailema käsipyyhe?
Kävisikö käsinvirkatut tampit kotona oleviin tampittomiin pyyhkeisiin?
Voisi tehdä vaikka urheilukangaskassin maalattuna kangasvärein. Tämä korvaisi muovikassin jossa kosteat vaatteet hautuu ja rupeaa haisemaan.
Mikrokuitukankaasta voisi tehdä mikrokuitu liinoja siivoukseen.
Voisi tehdä esiliinoja.
Voisi tehdä muovi suikaleista tai villalangasta tai sulista pölyhuiskuja.
Voisi tehdä savesta jonkin kannellisen pienen rasian vc:n hyllylle.
Miten olisi kirjailtu pitkä kaitaliina ruokapöydälle ja samaa sarjaa vuoden kuluessa eteenpäin jokaiselle perheenjäsenelle kirjailtuina omat ruokaliinat?
Voisi askarrella perheen juhlia varten paikka kortteja.
Voisi askarrella omalle työpöydälleen kynä ja kumi telineen.
Voisi askarrella hiusdonitseja.
Miten olisi koulu laukkuihin kiinnittettävät nimi korut?
Olisiko avaimen perä mitään?
Syksyisin ennen pimeän tuloa, voisi aloittaa tekemään jokaiselle laukkuun heijastin koru ja vaatteeseen heijastin nauhat.
Jospa lapsi pyytäisi aikuiselta kuluneen t-paidan koulun käsityö tunnille ja siitä tehtäisiin lapselle kirjailemalla, rypytyksin ja kangas värein sekä hieman leikkausta muuttamalla yö paita.
Tässä ei ainakaan kuluisi koulun rahoja.
Lapset voisivat tehdä itselleen huivin, mielikuvitus rajana.
Äitienpäiväksi olisi voinut tehdä äideille lahjaksi vaikka helmet tai helmisen rannekorun tai pienistä helmistä kesäksi nilkkakorun.
Niitäkin olisi voinut pitää ja ne olisi olleet hauskoja.
Äitienpäiväksi olisi koko luokalle ostaa pussillinen vaikka auringonkukan siemeniä ja antaa ne parinviikkoiset taimet, yksi per oppilas.
Kotona olisi voinut kasvattaa sen loppuun.
Tämäkään ei olisi vienyt paljon koululta rahoja.
Nämä ideat heitin hetken mielijohteesta päästäni ja niitä hetken mietittyäni tulisi varmasti lisää.
Näillä tekisikin jotain eikä nämä siirtyisi jonninjoutavina kaapin kätköihin.
Ei tarvitse opettajilta paljoa, jos hekin käyttäisivät niitä aivojaan siihen mistä heille palkkaa maksetaan.
Jos joku opettaja nykypäivänä muutakin kuin puuhastelisi sielä koulussa ja saisi aikaiseksi oikeasti jotain tarpeellista koulusta tuomisiksi olisin kyllä perin juurin hämmästynyt.
mutta itse en laittaisi hiusdonitsia päähäni vaikka maksettaisiin, enkä tekisi mitään ruokaliinoilla. ne menisi heti kaapin pohjalle! mutta kännykkäkotelo olisi ihan kiva vaikka kesällä uimarannalla! Eli siis, toiselle tarpeeton krääsä voi olla tosielle tarpeellista! Riippuu ihmisestä! ei kukaan opettaja voi keksiä sellaista käyttötavaraa että joka ikinen äiti siitä tykkäisi!
kannattaa sanoa lapsellesi ettei seuraavana äitienpäivänä anna sinulle mitään, niin eipä tarvitse tästäkään asiasta enää napista!!
Kännykkä kotelo ei kestä, koska se on tehty askarteluhuovasta ja siitä ei saa kännyä edes ulos.
Joten jos et halua vastata puhelimeen, tai haluat kadotella pitkin teitä kännysi tämä on sinulle oiva lahja.
Sen minkä tekee se pitäisi tehdä kunnolla ja tämä on ajan, materian ja rahan tuhlausta.
En puhu pelkästään äitienpäivä lahjoista, vaan niistä muistakin turhanpäiväisistä väkerryksistä mitkä eivät kestä mitään, kun ovat niin huono laatuisia materiaaliltaan tai kehitystyö on jätetty puolitiehen, että niiden käyttö on mahdotonta.
Onko se nyt niin vaikea ymmärtää, että romu on romua ja laatu on laatua.
Se mikä tehdään tekemisen ilosta ei sitten olekkaan minkään arvoista käytössä, kun se ei kestä.
Miksi teetättää roskaa lapsella joka kotiin tuotuaan saa kuulla, jotta sitä ei voi käyttää koska se ei kestä edes muutaman kerran käyttöä, tai että se ei toimi käytössä, että teillä nyt vain on teetätetty jotain jotta olette tyytyväisiä.
Miten siinä lapsi pettyy, kun tuote ei toimikkaan sitten oikeassa käytössä, vaan koulussa on annettu ymmärtää että toimii ja lapsi pettyy totuuden edessä.
Ei kyse ole nirsoilusta ja siitä etten pidä, vaan siitä että niitä ei voi käyttää niiden huonon suunnittelun sekä laadun vuoksi.
Voisin toki itse korjata tuon kotelonkin laukkuun asetettavaksi, mutta kun siitä ei sitä kännyä saa ulos eikä se askartelu huopa kestä kulutusta vaan hyvä jos kestää kerran kaksi ja känny putoaa kadulle.
Näin on muidenkin töiden kohdalla.
Ei tässä mitään järkeä ole ja jos sinä et sitä tajua olet yhtä tyhmä kuin nuo opettajatkin.
Ihan vain pienenä sivuhuomautuksena; oletko huomannut että kännyköitä on erikokoisia ja -mallisia?
..en tosiaan ole lapsesi!!
Sama se onko se lahja turhaa krääsää tms.
Mutta SINUN lapsesi on tehnyt sen rakkaudella SINUA varten!!! Sääli lapsiasi!!!
Sehän siinä niin ikävää onkin että lapsi on tehnyt sen rakkaudella.
Ei rakkautta ole valehdella ja olla käyttämättä.
Mielestäni opettajat syyllistyvät lasten huijaamiseen tunnepuolella kun teetättävät noita rojuja.
Kummallista kyllä en ole kenenkään vanhemman nähnyt käyttävän niitä töitä.
Voin ja osaan sanoa rakastavani lapsiani ja he ymmärtävät kyllä kun lahjoja ei käytetä.
Mitä merkitystä kännykän koolla on siinä tilanteessa kun kotelo ei kestä käyttöä?
Onko nyt niin että jengi ei tajua lukemaansa?
Miten niin vaikea on ymmärtää mitä minä sanoin?
HUONO LAATUINEN JA TOIMIMATON minä sanoin.
Ei kyse ole ettei kelpaisi.
Käykö täällä vain imbesillejä?
Toisekseen kouluissa kierrätetään vanhoja kirjoja, kun ei uusiin ole varaa ja sitten teetätetään huonolaatuista roskaa johon tuhlataan ne vähätkin varat.
Mikä pirun järki tässä nyt oikein on.
Enkä odota enää tältä kouluttamattomalta ihmiseltä kommenttia.
kukaan ei jaksa hämmentää jo valmiiksi hämmennettyä:)
Mitä merkitystä sillä on onko lapsi tehnyt käsityön rakkaudella vai ei, eikö se tarkoitus ole itseis arvo.
Oma lapseni ainakin tuo ihan nolona jälleen kerran käsityönsä kotiin tietäen ettei sillä tee mitään.
Ei sen käsityön arvo ole pois hänen rakkaudestaan ja sen hän tietääkin, mutta häntäkin ärsyttää jälleen kerran tehdä taas tarpeetonta "rojua".
Jos sinulla on aikaa klo: 03.00 aikaan aamuyöllä moittia netissä lastesi tekemiä äitinepäivälahjoja, niin sanon sinulle:
Olet itsekäs, typerä ja lähes kelvoton äiti !
Sinulla ei saisi olla yhtään lasta !
Kirjoitin väärän kellon ajan mutta loppukommentti on sama.
Paatoksella olet asiaasi paneutunut. Jopa niin paatoksella, ettet vaikuta aivan täyspäiseltä.
Olen saanut lapsiltani yhtäsuntoista lahjaksi vuosien varrella. Mikään esine, minkä minun lapseni on omin pikkukätösin tehnyt, ei ole turha. Nekin tavarat, joita ei ole voinut käyttää, ovat tallessa ja hypistelen niitä aina silloin tällöin suurta rakkautta tuntien. Omien lasten tekeleet sisältävät sellaista energiaa, että turhia ne eivät voi olla koskaan.
Olen samaa mieltä joidenkin sinulle vastanneiden kanssa: Onneksi en ole sinun lapsesi. Ja onneksi minun lapsillani ei ole tuollaista äitiä!
On sullakin ongelmat, kaltaistesi idioottien ei edes pitäisi lisääntyä...