Ymmärrän miksi ihmiset haluavat uskoa... Kun ei pysty oikeasti tekemään mitään muuta kuin toivomaan parasta, voi ainakin tuntea tekevänsä jotakin kun rukoilee ahkerasti. Kun ei tiedä yhtään mikä on tilanne eikä voi siihen vaikuttaa mutta tietää kuitenkin että saattaa olla monttubileet tulossa, voi lohduttautua ajatuksella taivaasta jossa saa taas tavata rakkaansa.
Paremmin selviää ilman turhaa uskomista, koska tuon toivon lisäksi se tuo paljon turhia rajoituksia elämään, ja todellinen selitys on paljon lohdullisempi ja oikeudenmukaisempi. Helppo silti ymmärtää miksi haluaa uskoa, jos ei vaan ole osannut ajatella pidemmälle.
Paremmin selviää ilman turhaa uskomista, koska tuon toivon lisäksi se tuo paljon turhia rajoituksia elämään, ja todellinen selitys on paljon lohdullisempi ja oikeudenmukaisempi. Helppo silti ymmärtää miksi haluaa uskoa, jos ei vaan ole osannut ajatella pidemmälle.
Vastaukset 52
Vanhimmat
"se tuo paljon turhia rajoituksia elämään"
Ne tavat mistä uskovaisen olisi parempi luopua,
ovat muutenkin turhia/vahingollisia ihmiselle.
"Helppo silti ymmärtää miksi haluaa uskoa, jos ei vaan ole osannut ajatella pidemmälle"
Olen sitä mieltä että uskovaiset ovat ajatelleet valintoja tehdessään todella pitkälle. Siihen on pitkä matka että ihminen aikuisten oikeasti tajuaa kuinka kusipää itseasiassa onkaan.
Miten niin esimerkiksi seksi tyttöystävän/avokin kanssa on turhaa tai vahingollista? Päinvastoin, seksuaalisuuden kieltäminen on omiaan turhauttamaan ihmisiä. Vielä kun saarnamies lyö Raamatulla päähän, niin johan rupeaa syntitaakka ahdistamaan...
Olen joskus miettinyt, että minkä takia uskikset ovat niin raivoisasti polkemassa ihmisyyttä ja sen arvoa tuolla perisyntisaastallaan. Lähentääkö se heitä mielikuvituskaveriinsa vai mikä on? Helpottaako ryhmäkoheesiota se, että kaikki ovat yhtä ahdistuneita ja henkisesti pahoinvoivia?
Ei saa tehdä sitä eikä tätä, ajattelekin noin, niin syntinen olet ja helvettiin joudut tms. Kammottavaa ja ahdistavaa ihmisen alas painamista. Tuolla krea/ID-palstalla joku oli tokaissut osuvasti: "Ymmärtämättömien mielestä elämä on vihattavaa, koska he elävät kuolemaa peläten". -Demokritos
"Ymmärtämättömien mielestä elämä on vihattavaa, koska he elävät kuolemaa peläten". -Demokritos
Loppujen lopuksi ihmisen elämä on ihan kiva kokemus vaikka se ei ihan aina siltä tunnu. Ehkä minä sitten ymmärrän jostain jotain kun en juurikaan pelkää kuolemaa ?
"Miten niin esimerkiksi seksi tyttöystävän/avokin kanssa on turhaa tai vahingollista?"
Pistit aika pahan :) Veikkaan kuitenkin että kun seksiä harrastetaan kumppanin kanssa ensimmäistä kertaa avioliitossa, niin se vahvistaa liittoa korkeammalla tasolla (huom. veikkaus). Paneskelu taas avioliiton ulkopuolella heikentää kykyä rakastaa samoin kuin masturbointi.
Mä en näe mitään järkeä siinä että pitää saada itsensä uskomaan omaan kusipäisyyteensä, ennemmin olisi tärkeää tajuta että "minä olen hyvä tyyppi, täysin kelvollinen juuri tällaisena, arvostan itseäni joten voin arvostaa myös muita".
Se on tervettä. "Minä olen huono syntinen ihminen ja Jumalan kirkkautta vailla" ei ole tervettä.
Vielä kun saisi kaverin ymmärtämään oikein todella että hän on hyvä, kelvollinen ja arvokas, sillä tavalla että hän pääsisi masennuksestaan eroon :|
"ennemmin olisi tärkeää tajuta että "minä olen hyvä tyyppi, täysin kelvollinen juuri tällaisena"
Ihmiset ovat erilaisia. Ainakin omalla kohdallani asiat ovat menneet niin että jos en vähän väliä olisi kohdannut omaa syntisyyttäni, ei olisi myöskään tullut palavaa tarvetta tehdä parannusta ja tällähetkellä pyörisin ehkä omassa ulosteessani. Uskon että Jumala puhuttelee meitä ja toisille menee perille erilainen puhe kuin toisille. Helpotuksekseni olen huomannut sen että synnintunto helpottaa mitä paremmin käyttäydyn itseäni sekä muita kohtaan.
"Vielä kun saisi kaverin ymmärtämään oikein todella että hän on hyvä, kelvollinen ja arvokas, sillä tavalla että hän pääsisi masennuksestaan eroon :|"
Hienosti ajateltu :) \o/ Masentuneelle kaverillesi lohdutus toimisi paremmin kuin synnintunto.
Kidutat itse itseäsi henkisesti, jotta kjäyttäydyt tietyn mallin mukaan.
*köh*
Kuinka kauan luulet kestäväsi?
...ja omien puutteidensa tunnustaminen on ensimmäinen askel kohti niiden hyväksymistä.
Kun itsensä hyväksyy sellaisena kuin on, pystyy rehellisesti ja liioittelematta myöntämään yhtälailla omat hyvät ja huonot puolet, ja antamaan niiden olemassaololle siunauksensa. Terve itsetunto taas on ensimmäinen edellytys sille, että kykenee suhtautumaan terveellä tavalla ja hyväksyvästi myös muihin ihmisiin.
"Kun itsensä hyväksyy sellaisena kuin on"
Hyväksyn että ihmisen/minun ominaisuuksiin kuuluu taipumus tehdä syntiä. Olen ihminen.
"hyvät ja huonot puolet, ja antamaan niiden olemassaololle siunauksensa"
No ainakaan huonot puoleni ei tule saamaan minulta siunaustani koska silloin "Tehkää parannus!" menettäisi merkityksensä.
Vaikutat kuitenkin mukavalta keskustelukumppanilta. Monet täällä foorumilla saisi ottaa sinusta mallia. Kävin muuten googlettelemassa vähän panteismista :) Tietoa on taas piirun verran lisää...
>> No ainakaan huonot puoleni ei tule saamaan minulta siunaustani koska silloin "Tehkää parannus!" menettäisi merkityksensä.
Kyllä tuossa kirjoituksessasi pointtia oli. Hyväksyn itseni loppuviimeksi jos en parannusta saa jossain asiassa aikaiseksi. Meillä on vaan tähän keskusteluun hitusen erilaiset aspektit. Minulle vaan tuntuu sopivan todella kriittinen itseni tarkastelu :)
Mun mielestä itsensä kriittinen tarkastelu ei ole mitenkään vastakkainen sille hyväksymiselle, ennemmin ne tukevat toisiaan. Siinä kriittisyydessä on hyvä muistaa toinenkin puoli: itselleen ei pidä keksiä vikoja tai suurennella olemassa olevia. Se on ihan yhtä epätervettä kuin se, ettei myönnä huonojen puoliensa olemassaoloa.
"itselleen ei pidä keksiä vikoja tai suurennella olemassa olevia"
Yritän olla tarkkana tuon kanssa.
Anteeksi hyvät ihmiset, ainakaan minä en hyväksy tuota sanaa "uskis". Sinällään jo halvennatte sillä vain itseänne, jos ette kestä kirjoittaa "uskova"-sanaa.
"Veskon Ulilla" oli paljon ajatuksia tuovia aiheita. Sellainen kuin seksi (kaikille, myös uskoville erittäin tärkeä asia), kiellot (?), turhautumiset kielloista, huonosti Raamattua käyttävä uskova ihminen (lyöjä).
Mitä lienee sanat "aikuisten oikeasti". Kuunnelkaamme lapsia, ei niinkään aikuisia, jotka tuppaavat aina olemaan oikeassa, varsinkin varhaisaikuiset, elämää elämättömät, jotka kaiken silti tietävät, kun ovat niin lukeneita.
Sano minulle, kuka on ihmisyyttäsi polkenut? Uskova ei polje ihmistä, ei voi polkea, jos itseään kristittynä pitää.
Mitä ovat "mielikuvituskaverit"? Mistä ahdistuksesta puhut? Oletko itse ahdistunut, kun epäilet sitä muissa?
Kuules, kaikkea SAA tehdä, jopa kehoitetaan tekemään (Raamattu kehoittaa), mutta kaikki ei ole HYÖDYKSI ihmiselle. On valittava ja siinä se vaikeus onkin. Tässä kohdin menee moni uskova (varsinkin nuori harhaan) ja sitten hän tulee käyttäytyneeksi ehkä henkisesti pahoivoivasti. Hän onkin sitten koko "mielikuvituskaverimaailma" ja näin on leimattuna, kunnes löytää apua vaivoihinsa ja valintoihinsa.
Ystäväsi masennusta miettivänä, antaisin sinulle vain yhden neuvon: kuuntele häntä!
Ehkä ette pääse "puuta pidemmälle" pohdinnoissanne, mutta kun on ystävä, jolle kertoa, olette jo melko lähellä mielenterveyttä.
Mikään ei mene kaatamalla kenekään päähän, ei liioin puhumalla, neuvomalla, ei rohkaisullakaan. Mutta - kun ihminen alkaa kuunnella omia sanojaan uudelleen ja uudelleen, hänelle voi aueta tie, jota kulkea. Elämällä opitaan tietämään kuka on ja miksi on täällä olemassa. Minusta tuntuu, että ystäväsi selviää masennuksestaan, kun hänellä on sinut.
rajoitukset ovat?
...turhaa itsensä vahtimista, epäloogisia moraalisääntöjä, maailmankuvan vääristymistä ja oman lahkon paremmuuteen uskomista. Ainakin.
Uskonto ei edes millään tavalla takaa, että mielenterveys pysyy kunnossa, ei yksikään uskonto. Ei edes panteismi, vaikka se onkin oma uskontoni. Tämä hengissä löytynyt mutta kuolleeksi pelätty kaveri ajattelee myös hyvin panteistisesti, mutta kun mieli järkkyy, ei mikään uskonto tai katsomus pelasta psykoosilta. Siltä ei valitettavasti pelasta edes Suomen aliresurssoitu mielenterveyshuolto...
epätoivoinen viestisi, että kukaan ei voisi auttaa psykoosiin sairastunutta kaveriasi.
Jyrkkä vastalauseeni. Kyllä voi auttaa ja on autettava!
Hänen on saatava apua ongelmiinsa, ei miltään uskontokunnalta, ei edes panteisteilta. Kaikki täytyminen vain sekoittavat häntä enemmän. Suomessa pitää olla tilanne sellainen, että apua löytyy. Todellisena ystävänä otat häntä kädestä kiinni ja ohjaat hoitoon. Jos apua ei vieläkään löydy, muista, että et ole syypää hänen epätoivoiseen tilanteeseensa. Jokaisen paikkakunnan ylilääkärin on ainakin häntä kuunneltava!
Miksi joku haluaa olla uskomatta?
Koska kuten itse sanot, se toisi rajoituksia ja "oikea" itseä mielyttä "totuus" on paljon mielyttävämpi.
Minun mielestäni ateistien syyt ovat lapsellisia.
siinä suhteessa ettet usko Allahiin etkä muutamaan tuhanteen muuhun jumalaan, niin mitkä ovat lapselliset syysi olla uskomatta?
Olet vammainen apina. Se sinä olet :D
...mä en saa lohtua kuvitellusta paikasta jossa rakkaansa voisi taas tavata. Tiedän silti että selviytyisin menetyksestä, itkisin aikani ja jatkaisin elämääni. Todella tiedän sen! Kiitos siitä tiedosta kuuluu juuri sille jonka puolesta pelkäsin eilen, siltä olen saanut niin paljon työkaluja oman mieleni hallintaan ettei uskoisi.
Eilen kuitenkin tuli mieleen kaikenlaista omasta lapsuudesta, mm. yksi kerta kun isoäiti oli juuri tullut jonkun tuttavansa hautajaisista ja kuinka hän vakuutteli itselleen tapaavansa tyypin uudelleen sitten viimeisenä päivänä. Suru laittaa monet todella sekaisin, ja sen ahdistuksen keskellä on ihan ymmärrettävää takertua edes johonkin lohduttavaan ajatukseen.
Olen todella helpottunut siitä ettei tarvinut haudata parasta ystävää (samalla surullinen siitä miten sairaalasta päässyt jätetään heitteille), mutta sitten jos/kun se hetki tulee eteen, tiedän pääseväni siitä yli. Olemmehan kuitenkin yhtä ja samaa kokonaisuutta, olemme molemmat yhtä kiinteitä osasia maailmankaikkeudesta. Elämä ei lopu, tietoisuus ei häviä, kaikki vaan muuttaa muotoaan...
Jos uskoisin Jumalaan, rukoilisin nyt parhaan ystäväni mielenterveyden puolesta. Koska en usko, aion tehdä kaikkeni sen puolesta että hän saa hoitoa eikä jää yksin selviytymään.
Tässä on ihan kiinnostava ja hyvätasoinen keskusteluketju. Älä sotke tyyliin ateistien syyt ovat lapsellisia. Huomaat kai itsekin, että se on riidan kerjäämistä. Ajatuksesi alkuosassa kiinnosti, mutta kiinnostus vaihtaa ajatuksia kanssasi lopahti viimeiseen lauseeseen.
Minäpä sitten yritän poistua tästä keskustelusta, etten enempää pilaa tämän keskustelun tasoa.
ystäväsi kohdalla. Ihmetyttää, miksi hänet poistettiin sairaalasta, ilmeisesti "avohoitoon". Vaarallinen tapa hoitaa ihmistä, varsinkin itsetuhoista. Se on suorastaan rikos, kun potilas pannaan puolikuntoisena ulos sairaalasta...
Ethän vaivaa päätäsi enempää isoäitisi virheillä. Tuskin tarkoitti, mitä sanoi ja nyt katuisi sanojaan, jos tietäisi sinun edelleen muistavan ne. Muista hänestä jotain hyvää. Sitäkin ehkä on ollut ja elää muistoissasi. On totta kun sanot, että "suru panee ihmisen sekaisin". Sanot, että et rukoile ystäväsi puolesta. Tämä viestisi oli jo rukousta, ei rukousta tarvitse niin juhlallisesti ottaa. Ehkä joku muu rukoilee.
Kysymyshän on yksinkertaisesti tyhmyydestä ja kyvyttömyydestä loogiseen ja kriittiseen päättelyyn, mikä käy surullisen selvästi ilmi noista edellä olleista hihhuleiden viesteistäkin.
Onhan monissa tutkimuksissa todettu, että uskonnollisuus on vahvasti sidoksissa alhaiseen älykkyys- ja koulutustasoon. Tyhmiä on helppo huijata taikauskoisilla höpötyksillä, viisaat taas eivät usko humpuukkia.
Luulisin, että joitain ihmisiä alkaa kiinnostaa jossain vaiheessa kysymykset "mikä on elämän tarkoitus" tai "mitä on tämän näkyväisen takana, ns. toisella puolella?". Tällainen virike voisi hyvinkin olla monien ihmisten uskon syy.
"Kun ei pysty oikeasti tekemään mitään muuta kuin toivomaan parasta, voi ainakin tuntea tekevänsä jotakin kun rukoilee ahkerasti."
-Mutta toisaalta taas ihmettelet, miksi ihmiset rajoittavat itseään uskon vuoksi. Eikö tämä elämänsä rajoittaminen ole juuri teko, eli toisin sanoen uskovainen pystyy uskomisen lisäksi TEKEMÄÄN asioita. Eli tällaiset puhtaussäädökset koskevat ihmisen tahdonvirikkeitä, ja vievät ihmisen lähemmäksi sitä jumalallista päämäärää, miunkä kukin oman uskonsa inspiroijana näkee.
Tarkoitin siis sitä, kun pelkää sydän syrjällään menettävänsä rakkaan läheisen eikä voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun mitenkään vaan ainoastaan odottaa tietoa, on ihan ymmärrettävää että haluaa tehdä edes jotain eli rukoilla läheisen puolesta. En tehnyt sitä eilen, mutta vielä muutama vuosi sitten olisin puhunut tyhjyydelle ("jos olet siellä, auta, pliis"). Eilen sen sijaan puhuin tädilleni plus järjestin yhden ihmisen käymään kaverin asunnolla, jonka jälkeen sitten paikalle saatiin ambulanssi...
Jos olisi Jumala joka auttaisi tuollaisissa tilanteissa sitä joka rukoilee mahdollisimman vilpittömästi mutta vastapainoksi vaatisi epäloogisten sääntöjen orjallista noudattamista, sellainen ei olisi kovin reilu Jumala. Joka tapauksessa jos olisi olemassa reilu Jumala joka haluaa auttaa, tämä Jumala olisi jo pistänyt mielenterveyshuollon rahoituksen kuntoon.
saada terveyttä, ystävillä saadaan!
Muistan hyvin nuorena, melkein lapsena rukoilleeni:"Jumala, jos olet olemassa, auta, että äiti tulisi pian pois kaupungilta". Kun hän sitten kaukaa näkyi, alkoivat metsämansikat maistua marjoilta ja ilo kukki sisälläni. Kyllä Jumala kuuli pienen lapsen avunhuudon.
Jos ja jos, kyllä sinä rukoilit ystäväsi puolesta, sillä rakkaus pani sinut toimimaan. Rakkaus on aina toimelias.
Jumala ei pane meidän mieliksemme mitään asioita kuntoon, sen olen huomannut. Hän panee meidät tekemään asioita, jolloin tapahtuu oikeudenmukaisuus. Ei Jumala säästänyt Jeesustakaan, vaan hylkäsi hänet ristille kuolemaan puolestamme. Siinä oli täydellinen rakkaus toiminnassa.
Miksi ihmeessä elämällä pitäisi olla jokin tarkoitus? En tiedä suurempaa narsistista superegoismia, kuin kuvitella olevansa joku äärimmäisen tärkeä maailman napa, joka vieläpä elää ikuisesti.
Vaikka oikeasti on vain mitätön maan matonen, jonka elämällä on täsmälleen yhtä paljon merkitystä ja tarkoitusta kuin sillä matosella...
koska uskis tyypillisesti ei ole millään elämänalueellaa mitenkään onnistunut, ainakaan suhteessa minäkuvaansa ja omaan egoonsa.
Tuota pientä virhettä paikkaamaan hän luo jumalan joka tekee uskiksesta tärkeän, tarkoituksenmukaisen ja antaa iukuisen elämän paratiisissa.
"koska uskis tyypillisesti ei ole millään elämänalueellaa mitenkään onnistunut, ainakaan suhteessa minäkuvaansa ja omaan egoonsa"
Nyt suosittelisin sinua harkitsemaan hitusen enemmän mitä suollat foorumille. Ei ole hyvä kirjoitella paljon mitäsattuu-kommentteja. Keskity enemmän laatuun.
Saavasi vastauksia, omiin lupauksiisi, uskooko kukaan sinua?
Uskon siihen että aine ja energia eivät häviä ihmisen kuollessa mihinkään, ja kaikki se mistä elävän yksilön tietoinen mieli koostuu, säilyy ikuisesti tässä ihan fyysisessä todellisuudessa.
Jotenkin niin ironista... Eilen kaveri jonka vuoksi pelkäsin, löytyi hengissä (tosin ei missään nimessä hyvässä kunnossa tai terveenä, Suomessa "avohoito" tarkoittaa käytännössä sitä että annetaan ryynit kouraan ja lähetetään kotiin sekoamaan uudelleen sairaalakuntoon). Kuitenkin oli ihan todellinen mahdollisuus että hän olisi joko tahallaan tai vahingossa riistänyt hengen itseltään. Siinä pelätessäni ymmärsin todella hyvin miksi ihmiset haluavat uskoa paikkaan jossa tapaavat rakkaansa uudelleen, mutta samalla tiesin että selviäisin ko. kaverin - parhaan ystävän - menetyksestä. Syy siihen miksi selviäisin on juuri nimenomainen ystävä, jonka kanssa olen keskustellut juuri näistä asioista ja jonka ansiosta olen tuon alussa selittämäni jutun tajunnut.
Olisin selvinnyt. Parempi näin. Ehkä silti taas piirun verran paremmin ymmärrän niitä jotka haluavat uskoa kuoleman jälkeiseen elämään.
Sinä uskot hienosti. Me saamme perintöä, kun tulemme, ja jätämme perinnön kun lähdemme. Yhdessä me käydään taivaat ja helvetit. Tärkeää on antaa sija kaikille rakkaille, sydämessä. Siellä voi heidät tavata. Kenties me ihmiset, joskus, jossain, löydämme todellisen voimamme.
Usko, Toivo ja Rakkaus ovat valtavia voimia.
Niiden avulla voimme löytää "taivaamme".
sellaisilta kavereilta, jotka ovat vapautuneet huumeista, alkoholista ja vankilakierteistä.
Miksi he uskovat.
He uskovat koska uskosta ei joudu vankilaan, kerta-annostus ei mitään maksa ja krapulaa ei ole. Muuten melko sama meno jatkuu, eli harhamaailmoissa hilluminen. Huume vain on vaihtunut.
riippuvuuden vaihtaminen toiseen, useinhan nämä juuri uskoontulleet ovat kiihkoilijoista pahimpia ja imevät jumalan sanaa itseensä samalla kiihkolla kuin aikaisemmin viinaa tai aineita.
What's new?
He ovat taistelleet.
..ja todennut, että juopot, narkit yms syrjäytyneet on uskiksille niin helppoa kauraa, että sietäis hävetä.
Itse vastaus on: He uskovat koska ovat tietämättömiä, perehtymättömiä ja hyvä uskoisia tarpeeksi epätoivoisia nielemään kaiken kritiikittä suoraan suoleen. Eli niinkuin jokainen uskovainen on.
Tunnen niitä sellaisia ihan riittävästi ettei tarvitse lähteä erikseen tekemään kyselykierrosta. Tunnen myös aika monta jotka ovat päässeet riippuvuudesta eroon ihan ilman mitään jumalia. Itsesuggestio on vahva voima, eikä ole mitään väliä *mihin* uskoo jos tosissaan uskoo - vaikutus on aivan yhtäläinen. Voi uskoa vaikka että maahiset käyvät yön aikana ottamassa riippuvuuden pois päästä, ja jos usko on riittävän vahva, koukku jää siihen.
>> juopot, narkit yms syrjäytyneet on uskiksille niin helppoa kauraa, että sietäis hävetä.
Mie en voi ymmärtää, miten mm. nettisivuilla ne kehtaa "mainostaa", että kuin moni juoppo yms on päässyt uskon avulla irti siitä ja siitä.
Kovin usein saa huomata myös faktan, että ne surkeimmat juopot ja syrjäytyneet on niitä pahimpia extreme-fundiksia, joille se aivopesu on ollut kuin lobotomia.
Oli kyseessä mikä tahansa muu yhteisö tms, johon pitää luiittyä tavalla tai toisella, niin ainakin raati katsoo edes jonkin verran, onko liittyvä ihminen henkisesti ok..Uskonnollisissa se katsotaan toisin päin; mitä surkeammassa jamassa, sen kovemmin toivotetaan sisälle uuteen riippuvuuteen.
aikaisemmin:
"Paremmin selviää ilman turhaa uskomista"
voit keskenäsi miettiä, missä menee turhan raja.
määritellä itse, missä menee turhan raja?
...että kun on onnistunut möhlimään elämänsä siihen jamaan, ettei enää voi uskoa tulevaisuuteensa tai omaan itseensä, niin aletaan uskoa jumalaan. Se on vähän niinkuin yksinäisillä lapsilla mielikuvituskaveri. Tutustukaa panteismiin, ei se oikeastaan ole ateismia. Itsekin olen panteisti ja siinä missä kristityt ovat olevinaan jotenkin parempia ja kaiken yläpuolella, uskon minä olevani kaikkeuden osa ja sellaisena tasan yhtä arvokas kuin sen kaikki muutkin osat. Enkä minä kuolemaa pelkää vaikken mihinkään paratiisiin uskokaan, koska tiedän etten kuoltuanikaan lakkaa olemasta: elän lapsissani, musiikissani ja töissäni, jotka jäävät jälkeeni olemaan. Itse toki muutun maaksi, ja maa on pyhä.
olet vapaa kaikista uskomuksista, liikkeistä ja mielesi ahdistajista.
Joskus tuntuu, kuin olisin petkuttanut oman uskoni paikan omassa sydämessäni. Miksi? Koska, olen ottanut "vallan" vastailla, ehkäpä tärkeisiin asioihin täysin väärin. Kun painan "Lähetä viesti", jään miettimään "kuka tästä mitään hyötyy? Muut ehkä ajattelevat toisin." Silti, mitä enemmän näitä kirjoitteluja luen, sitä voimakkaammin koen olevani etuoikeutettu, kun olen kristitty.
ja haluan mielelläni olla "Jumalan hullujen" seurassa!
mennä paikalliseen kapakkaan ja vähän kuunnella ihmisten ongelmia. Täällä kyllä pullistellaan, mutta kun arki ahertaa, niin monet itkut itketään.
Kyllä usko Jeesukseen on se joka kantaa elämässä eteenpäin.
Ei ole mitään menettänyt, vaan saanut ja paljon.
Jos elämä tulee kuntoon, olen todella kiitollinen.
Noi pullistelijat ovat todella kaukana todellisesta elämästä.
Jollakinhan se "sydän" täytetään.
>>Ymmärrän miksi ihmiset haluavat uskoa...>Paremmin selviää ilman turhaa uskomista>koska tuon toivon lisäksi se tuo paljon turhia rajoituksia elämään>Helppo silti ymmärtää miksi haluaa uskoa, jos ei vaan ole osannut ajatella pidemmälle.
Kuka sitten pystyy tekemään jotakin, jos ei Jumalaan uskova ihminen? Sellaiseenhan PANTEISTIT-kin pyrkivät monenmoisissa seremonioissaan.
Toivo ei rajoita ihmistä, se luo ylimääräisen ilon ja lohdutuksen.
Juuri kristinusko suorastaan pakottaa ajattelemaan! Joutuu valinnan eteen lähes joka päivä ja ihan henkilökohtaisesti. Hyvä ja paha asustavat lihassani=ruumiissani. Paha on aina tappelussa hyvää vastaan. Pirulla on konstinsa, viekas kun on ja langennut enkeli.
Paljon paremmin selviää, kun ei ajaudu panteistisiin menoihin. Juuri nuorena kaikki salattu kiinnostaa, erikoisuus on muotia ja siihen tähdätään. Näin pitääkin olla, mutta jos viisaus on vasta kasvun alussa, olet helposti haavoittuva, mutkikas ja hankala tie voi olla edessäpäin. En kehottaisi yhtäkään ihmistä pakenemaan panteismin "ihanuuteden".