YLE:n "Suomi express" ohjelmassa tuomittiin Lapua työvoimapulasta kärsiväksi rasismin tyyssijaksi. Ohjelman tekoon oli selkeästi haettu oppia DDR:n propagandaoppaista.
Ohjelmassa haastateltiin EK:n Antti Ala-Talkkaria ja HAMI:n Kalevi Katajaa. Kummankin mielestä alueella on työvoimapula joka koettelee pahiten metalliteollisuutta. Ohjelmassa annettiin selkeästi ymmärtää, että venäläisiä koulutetaan nimenomaan metallialalle.
Ohjelmassa jätettiin kertomatta että:
-Satoja venäläisiä koulutetaan HAMI:ssa ja JAMI:ssa myös sellaisille aloille joilla ei ole pienintäkään työvoimapulaa, kuten esimerkiksi suurtalouskokeiksi, maatalouslomittajiksi jne.
-Verorahoista kustannetaan kaikki ulkomaalaisten asumisesta ja ruokailusta lähtien.
-Etelä-Pohjanmaalla ei ole työvoimapulaa metallia lukuunottamatta.
Haastateltavien mielestä kouluttamisella tuetaan pohjalaisten yritysten kansainvälistymistä. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että verovaroilla koulutetaan venäläiset hitsaajat, minkä jälkeen metallipajat voivat siirtää työt rajan taakse Karjalaan. Siellähän on sitten osaavaa Suomessa koulutettua työvoimaa odottelemassa.
En halua millään tavalla syyllistää venäläisiä, jotka vain tavoittelevat lisää voita leipänsä päälle. He ovat vain joutuneet kiistan välikappaleeksi maakunnassa, jossa vapaa markkinatalous määritellään tasan siten kuin se suuremmille yrityksille sopii.
Sen sijaan voin todeta, että HAMI:n, JAMI:n ja TE-keskuksen koulutusprojekti yrittäjäjärjestöjen tuella on maakunnan typerin hanke vuosiin.
HAMI:n koulutusprojekti
17
1603
Vastaukset
- tekijöille
Lähetä tämä kirjoituksesi TV 2:n palauteosastoon. Lukevat ainakin ne, jotka ohjelman tekivät.
- asiatonta
Kataja sanoi ohjelmassa että nettikirjoittelu on ollut täysin asiatonta. Vois kysyä että eikös harhaanjohtaminen ole asiatonta? Jos jättää monta asiaa tietoisesti kertomatta niin eikö se ole tavallaan valehtelua?
- paremapaa tulevaisuutta
Onko se niin vaikea ymmärtää, että kouluttamalla eri aloille ulkomailtakin tulleita osaajia rakennetaan koko alueen asukkaiden tulevaisuutta? Jos ei tästä pidetä huolta näivettyy koko talousalue. Nyt toteutettava koulutusprojekti on vasta ensimmäisiä askeleita tulevaisuuden rakentamisessa.
- mielenkiintoinen näkemys
Ilmeisesti sinun parempi tulevaisuus on sellainen, että maakunnan oma väki joutuu muuttamaan muualle töiden perään, kun hommat annetaan halvemmalla työskenteleville ulkomaalaisille?
USA:ssa meksikolaiset halpatyöntekijät ovat laskeneet palkat monella alalla niin alas, ettei niillä pysy enää hengissä muuten kuin asumalla asuntovaunussa ja syömällä kynsiä.
Mikä siinä on niin vaikea tajuta, että tässä on kyse lähes pelkästään halpatyövoiman käytöstä ja parin taantuvan ammattikoulun tekohengittämisestä. - se menee
mielenkiintoinen näkemys kirjoitti:
Ilmeisesti sinun parempi tulevaisuus on sellainen, että maakunnan oma väki joutuu muuttamaan muualle töiden perään, kun hommat annetaan halvemmalla työskenteleville ulkomaalaisille?
USA:ssa meksikolaiset halpatyöntekijät ovat laskeneet palkat monella alalla niin alas, ettei niillä pysy enää hengissä muuten kuin asumalla asuntovaunussa ja syömällä kynsiä.
Mikä siinä on niin vaikea tajuta, että tässä on kyse lähes pelkästään halpatyövoiman käytöstä ja parin taantuvan ammattikoulun tekohengittämisestä.Kyllä se niin on, että ulkomailta tulevat työntekijät mahdollistavat taloudellisen toiminnan lakeuksilla. Oma työvoima ei riitä. Siitä seuraa se, että työpaikkojen tarjoajat nostavat kytkintä. Ulkomainen työvoima Suomessa, Lapaullakin on suomalaisen lainsäädännön alaisena. Palkkausperusteet ovat kuin lapualaisilla, he maksavat verot kuten muutkin.
Ottaessaan vastaan työpaikan he samalla varmistavat työpaikan säilymisen Pohjanmaalla. Näin se menee. Ne alueet, joihin ei saada työvoimaa näivettyvät. Kun näivettuymiskierre lähtee sitä on lähes mahdotonta pysäyttää. - Muut kuin EU-kansalaiset
se menee kirjoitti:
Kyllä se niin on, että ulkomailta tulevat työntekijät mahdollistavat taloudellisen toiminnan lakeuksilla. Oma työvoima ei riitä. Siitä seuraa se, että työpaikkojen tarjoajat nostavat kytkintä. Ulkomainen työvoima Suomessa, Lapaullakin on suomalaisen lainsäädännön alaisena. Palkkausperusteet ovat kuin lapualaisilla, he maksavat verot kuten muutkin.
Ottaessaan vastaan työpaikan he samalla varmistavat työpaikan säilymisen Pohjanmaalla. Näin se menee. Ne alueet, joihin ei saada työvoimaa näivettyvät. Kun näivettuymiskierre lähtee sitä on lähes mahdotonta pysäyttää.Voiko opiskeluaikana tehdä työtä?
Opiskelija voi tehdä rajoitetusti työtä opiskelua varten myönnetyllä oleskeluluvalla, jos työ on tutkintoon sisältyvää työharjoittelua tai lopputyön tekemistä, tai jos osa-aikaisen työn määrä on enintään keskimäärin 25 tuntia viikossa. Kokoaikaista työtä voi tehdä aikana, jolloin oppilaitoksessa ei järjestetä varsinaista opetusta, käytännössä yleensä kesä- ja joululomilla.
Osa-aikaisesta työstä lukukauden aikana saatavat palkkatulot voivat viranomaisen harkinnan mukaan pienentää rahasummaa, joka opiskelijalla edellytetään olevan toimeentuloaan varten. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ensimmäistä oleskelulupaa haettaessa. - maalaisjärki älä jätä
se menee kirjoitti:
Kyllä se niin on, että ulkomailta tulevat työntekijät mahdollistavat taloudellisen toiminnan lakeuksilla. Oma työvoima ei riitä. Siitä seuraa se, että työpaikkojen tarjoajat nostavat kytkintä. Ulkomainen työvoima Suomessa, Lapaullakin on suomalaisen lainsäädännön alaisena. Palkkausperusteet ovat kuin lapualaisilla, he maksavat verot kuten muutkin.
Ottaessaan vastaan työpaikan he samalla varmistavat työpaikan säilymisen Pohjanmaalla. Näin se menee. Ne alueet, joihin ei saada työvoimaa näivettyvät. Kun näivettuymiskierre lähtee sitä on lähes mahdotonta pysäyttää.On täyttä roskapuhetta väittää, että lakeus tarvitsisi kipeästi ulkomaista työvoimaa "työvoimapulaansa". Etelä-Pohjanmaalla on ainoastaan metallialalla työvoimapula. Muilla aloilla on huutava pula Työpaikoista.
Ja on nähty monet kerrat, että ulkomaalaisille jätetään maksamatta ylityökorvaukset, viikonloppulisät, eikä palkkakaan välttämättä noudata työehtosopimuksia. Tämä jos mikä on rasismia.
- vähän
"-Verorahoista kustannetaan kaikki ulkomaalaisten asumisesta ja ruokailusta lähtien. "
niin myös suomalaisten. hmm
"-Etelä-Pohjanmaalla ei ole työvoimapulaa metallia lukuunottamatta."
no onko vai ei, itsehän jo myönnit tossa virkkessä. hmm
"-Satoja venäläisiä koulutetaan HAMI:ssa ja JAMI:ssa myös sellaisille aloille joilla ei ole pienintäkään työvoimapulaa, kuten esimerkiksi suurtalouskokeiksi, maatalouslomittajiksi jne."
pitää paikkaansa. insinöörejäkin koulutetaan ihan likaa suomessa.
"Haastateltavien mielestä kouluttamisella tuetaan pohjalaisten yritysten kansainvälistymistä. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että verovaroilla koulutetaan venäläiset hitsaajat, minkä jälkeen metallipajat voivat siirtää työt rajan taakse Karjalaan. Siellähän on sitten osaavaa Suomessa koulutettua työvoimaa odottelemassa. "
metallipajat ei tähän "verorahojen tuhlaukseen" kuulu!? kenellekkään ei kuulu mikä yritys siirty halpamaihin! jos paikka ei pysty kilpailemaan yrityksistä niin ei sitten yrityksiä!
no kaikkihan oli vaan mun mielipidettä.- Et haluakkaan ymmärtää
Tottamooses suomalaisten asuminen ja ruokailu kustannetaan suomalaisten verorahoista. Mutta pitääkö sitä kustantaa samat palvelut ulkomaalaisillekin?? Joudumme itse maksamaan kaikesta jos lähdemme Venäjälle opiskelemaan.
"no onko vai ei, itsehän jo myönnit tossa virkkessä. hmm"
Metallialalla on työvoimapulaa, mutta millään muulla alalla ei. Onko sinulla lukihäiriö, kun et ymmärrä lukemaasi?
Metallin työvoimapulan varjolla tänne on tuotu läjäpäin venäläisiä opiskelemaan sellaisia aloja, joilla ei ole eikä koskaan tule olemaankaan työvoimapulaa.
"kenellekkään ei kuulu mikä yritys siirty halpamaihin! jos paikka ei pysty kilpailemaan yrityksistä niin ei sitten yrityksiä!"
Se kuuluu, että täällä koulutetaan verorahoilla yrityksille valmiiksi halpamaissa työskentelevät ihmiset! Sen kun vain siirtää toiminnan sinne, valmiiksi koulutetut työntekijät siirtyvät mukana.
- etelästä
Taas olisi hyvä katsoa hieman omaa napaa pidemmälle.
Pidemmän aikaa on jo ollut trendinä, että pitää vähintään olla amk tutkinto, mielellään yliopistotaso. Yhä harvempaa kiinnostaa mm juuri tuo amiksen metallipuoli. Täten koulutettua porukkaa siis tarjolla vähän. Insinöörien määrä on todella kasvussa. Ainoa ongelma, ja valitettavan iso, vain on ettei sitten näiltä insinööreiltä löydy käden taitoja! Miksei siis hyödyntää naapurimaan innokasta nuorisoa, joka on valmis jäämään vielä töihinkin täyttämään tuota työvoimapulaa?
Vai onko se mentaliteetti sitten parempi, ettei muille anneta mitään vaikkei itseäkään kiinnosta? :) siispä mietintää...- faktoja peliin
Jos mennään 3 vuotta taaksepäin, oli metallialan työtilanne todella heikko. Jatkuvia irtisanomisia, lomautuksia ja tyhjiä tilauskirjoja. Ei kai kukaan ole niin hullu, että lähtee tässä tilanteessa opiskelemaan alaa, jolta ei löydy töitä. Kyllä suomalaiset amikseen menee, jos sitä kautta vain saa töitä.
Aiemmin oli luulo, että yliopiston ja AMK:n kautta löytyy varmasti töitä. Mutta kyllä nuo luulot ovat karisseet samaa tahtia hakijamäärien kanssa.
Mielestäni on törkeää huijata ihmisiä maakunnan työvoimapulalla, jos pulaa esiintyy tasan yhdessä ammattiryhmässä. Tiettyjen tahojen tarkoitus on muokata maaperää sopivaksi ulkomaisen halpatyövoiman tulolle. - on .......
faktoja peliin kirjoitti:
Jos mennään 3 vuotta taaksepäin, oli metallialan työtilanne todella heikko. Jatkuvia irtisanomisia, lomautuksia ja tyhjiä tilauskirjoja. Ei kai kukaan ole niin hullu, että lähtee tässä tilanteessa opiskelemaan alaa, jolta ei löydy töitä. Kyllä suomalaiset amikseen menee, jos sitä kautta vain saa töitä.
Aiemmin oli luulo, että yliopiston ja AMK:n kautta löytyy varmasti töitä. Mutta kyllä nuo luulot ovat karisseet samaa tahtia hakijamäärien kanssa.
Mielestäni on törkeää huijata ihmisiä maakunnan työvoimapulalla, jos pulaa esiintyy tasan yhdessä ammattiryhmässä. Tiettyjen tahojen tarkoitus on muokata maaperää sopivaksi ulkomaisen halpatyövoiman tulolle.vielä tänäkin päivänä suomen surkeimmat työehtosopimukset voimassa, ketä nuorta se vois kiehtoa surkeat palkat joilla olisi vielä tultava toimeen euroaikanakin? eikö työvoimapula jossakin ammattiryhmässä ole juuri merkki siitä, että jotain on pielessä, metalliliiton kuuluisi reagoida asiaan vaan onko kuultu mitään koko liitosta?
- niin se on
Kyllähän nuo ulkomaanelävät mukavia ihmisiä on. Mutta kyllä tosi on se että omaa jalkaa sahataan jos niitä aletaan täällä ilmaiseksi kouluttaa.
- päinvastoin!
Kouluttamalla myös ulkomaisia kaikkiin ammatteihin tuetaan mahdollisuutta pitää alue asuttuna. Työpaikat pysyvät siellä missä on riittävästi tekijöitä. Vain näin voi hyvinvointi jatkua. Lyhytnäköinen kateus vie elinmahdollisuudet pohjalaisilta.
- mummonmarkkaa
päinvastoin! kirjoitti:
Kouluttamalla myös ulkomaisia kaikkiin ammatteihin tuetaan mahdollisuutta pitää alue asuttuna. Työpaikat pysyvät siellä missä on riittävästi tekijöitä. Vain näin voi hyvinvointi jatkua. Lyhytnäköinen kateus vie elinmahdollisuudet pohjalaisilta.
rapsahti tililleni kuukaudessa kun kävin ammattikoulua kolme vuotta aikoinani.eihän tolla leveesti eletty mutta pärjättiin kun kotoa piti lisää ruikuttaa :)
- ja tämäkö
päinvastoin! kirjoitti:
Kouluttamalla myös ulkomaisia kaikkiin ammatteihin tuetaan mahdollisuutta pitää alue asuttuna. Työpaikat pysyvät siellä missä on riittävästi tekijöitä. Vain näin voi hyvinvointi jatkua. Lyhytnäköinen kateus vie elinmahdollisuudet pohjalaisilta.
"Kouluttamalla myös ulkomaisia kaikkiin ammatteihin tuetaan mahdollisuutta pitää alue asuttuna. Työpaikat pysyvät siellä missä on riittävästi tekijöitä. Vain näin voi hyvinvointi jatkua."
tämäkö ei siis koske suomalaista työvoimaa vai onko ulkomaalaisa(venäläisiä) helpompi saada tarpeeksi halvalla töihin?
"Lyhytnäköinen kateus vie elinmahdollisuudet pohjalaisilta."
ja oudot kommentit vaan jatkuu! metalli alalla on työvoimapula koko suomessa, ei pelkästään pohjanmaalla.
nyt jos koskaan olisi aika parantaa metallialan työehtosopimuksia, suunnata valtion varoja siihen suuntaan, eikä tokikaan ulkomaisten kouluttamiseen! päinvastoin! kirjoitti:
Kouluttamalla myös ulkomaisia kaikkiin ammatteihin tuetaan mahdollisuutta pitää alue asuttuna. Työpaikat pysyvät siellä missä on riittävästi tekijöitä. Vain näin voi hyvinvointi jatkua. Lyhytnäköinen kateus vie elinmahdollisuudet pohjalaisilta.
WANNABE :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492278- 261993
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161394- 1211361
- 181045
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107894Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78876Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863