Miksi uskoa kreationismiin?

vainenusko

Miksi jotkut uskovat kreationismiin? Miksi niin monet ihmiset hylkäävät järkiperäiset ja tieteelliset todisteet evoluutiosta? Ilmeisesti pelkkä jumalanpelko ja vääräuskoiseksi leimautuminen riittää siihen, että järki lentää narikkaan.

Tämä on kaikenlisäksi tapahtunut jo aiemminkin. Muistaako kukaan aikaa nimeltä "keskiaika"? Tuolloin kaikki tieteen kehitys pantiin kirkon toimesta jäihin, kun ihmiset alkoivat löytää järkevämpiä selityksiä ympäristömme tapahtumille, kuin raamatun asiantuntevat lausunnot.

Mahtava esimerkki on Kopernikuksen muun poppoon löytö maaPALLOSTA. Kirkko pani stopin asialle. Ei maapallo voi olla pallo kun niin ei raamatussa sanota.

Miksi nyt pitää tehdä samat virheet uudestaan kieltämällä evoluutio. Ei evoluutiota voi olla kun sitä ei raamatussa sanota.

Vai voisiko kenties tässäkin asiassa olla kyse "järkevästä Jumalasta" joka oli sen verran fiksu että loi maailman joka kykenee mukautumaan. Eikö tällöin voitaisi olla molemmissa leireissä tyytyväisiä? Tiedemiehet saisivat tällöin tehdä omaa tärkeää työtänsä rauhassa ja kirkon väki pääsisi julistamaan kuinka fiksu jumala on.

Muutokset eliöissä ovat fakta. Lajeja on kuollut sukupuuttoon ja niitä on muokkautunut uusia. Tätä ei voida kieltää sen enempää kuin maapallon pyöreyttä. Onko Jumala teidän ID-valopäiden mielestä niin tyhmä ettei kykene suunnittelemaan maailmaa itsestään mukautuvaksi ja edelleen kehittyväksi järjestelmäksi.

Raamattu on vain kirja. Se on vain ihmisten kirjoittama kokoelma kirjoja. Se kirjoitettiin yli kaksi tuhatta vuotta sitten eläneiden ihmisten toimesta. Vertailun vuoksi maaPALLO keksittiin alle viisi sataa vuotta sitten. Newton julkaisi principiansa n.kolme sataa vuotta sitten. En jaksa käydä tieteen historiaa läpi, mutta ihmisten käsitys maailmasta on muuttunut huomattavasti raamatun kirjoittamisen ajoista. Voisiko olla niin, että raamatun kirjoittaneilla ihmisillä on ollut aavistuksen verran rajoittunut käsitys maailman toiminnasta?

Raamattu on hieno ohjenuora hyvään elämään, mutta se ei ole tarkka ohjekirja jota tulee noudattaa kirjaimellisesti ja jota tulisi lukea kuin... ...no, raamattua. Raamattu on kaikesta hyvästään huolimatta vain kirja. Yli kaksi tuhatta vuotta sitten eläneiden ihmisten kirjoittama kirja. Ihmisten, joiden yleissivistys saattaisi nykystandardien mukaan olla hieman koulutettua simpanssia alempana.

Raamatun kirjoittaneet ihmiset olivat moraalisilta ideoiltaan hienoja ihmisiä ja varmasti olivat myös oman aikansa oppineita, osasivathan he sentään kirjoittaa. Mutta ei se tee heistä ihmisiä joilta minä haluaisin oppitunteja biologiasta, maantiedosta tai fysiikasta.

Eli voisiko olla niin, että raamatun "tiedot" ovat vain ohjenuora. Jumala ei luonut maailmaa kuudessa päivässä. Voisiko olla niin että raamatussa kerrotaan näin vain siksi, että tällöin muutkin kaksi tuhatta vuotta sitten eläneet ihmiset olisivat voineet sen ymmärtää. Nykyihmisen taas ei tarvitse edes olla tiedemies ymmärtääkseen että maailman luomiseen meni pikkuisen kauemmin kuin kuusi päivää.

Voisiko olla niin, että raamatun "faktat" eivät välttämättä olekaan "faktoja" vaan vain kertomuksia, jotka johtavat ajattelua oikeaan suuntaan.

15

863

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkeilyä

      "Miksi jotkut uskovat kreationismiin? Miksi niin monet ihmiset hylkäävät järkiperäiset ja tieteelliset todisteet evoluutiosta?"

      Vastaus:

      Ilmeistä järkeilyn tulosta jo pelkästään siksi, että tiede ei ole pystynyt selvittämään, mistä tuli ensimmäinen elämä pallollemme. Selitykseksi on tarjoiltu mitä mielikuvituksellisimpia tieteellisiä selityksiä, joilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa.

      • korvien sulkemista

        Itse asiassa tiedemiehillä on jo suhteellisen kauankin ollut erittäin hyvä käsitys elämän synnyn perusteista. Uskonihmisten puolelta vain on tullut huomattavaa vastustusta ja itkupotkuraivarimaista korvien sulkemista.

        Eikö nyt kuitenkin olisi mahdollista että "Jumala" laittoi elämän alkuun niin pienestä kuin se oikeastikin syntyi? Eli pienistä alkueliöistä, jotka kehittyivät eteenpäin MILJARDIEN VUOSIEN aikana.

      • Toinen näkemys

        Maailmassa on paljonkin selvittämättömiä asioita.Niitä yritetään kuitenkin selvittää.Pitäisikö se mistä elämä alkoi jättää selvittämättä,eikö saa edes yrittää? Kuinka totuudenmukainen on Raamatun luomiskertomus? Raamattua vanhemmissa tarinoissa kerrotaan luomiskertomuksia.Kuinka luotettava on sellainen kopio,jossa on muutettu vain luojan nimi ja luomisjärjestys? Luojista ja jumalista ei ole mitään todisteita.Järkevä ihminen ei usko satuja,olkoot alkuperäisiä tai jäljitelmiä.

      • järkeilyä
        Toinen näkemys kirjoitti:

        No, jo menit lukemaan väärin, kuten täällä tapahtuu niin monet kerrat.

        "Maailmassa on paljonkin selvittämättömiä asioita.Niitä yritetään kuitenkin selvittää.Pitäisikö se mistä elämä alkoi jättää selvittämättä,eikö saa edes yrittää?"

        Tarkoitatko tällä kirjoituksellasi, että en halua tutkittavan elämän alkua?

        Tarkoitatko, että luen ja ymmärrän sana sanalta Raamatun tai sumerilaisten luomismyytin?

        Tarkoitatko, että itse ymmärrät asian paremmin? Osaat siis selittää elämän syntymisen edes teoriassa, mutta tieteen luotettavuuden rajoissa?

        Tässä vain muutama kysymys, osaat niihin helposti vastata, koska esittäydyt näin: "Järkevä ihminen ei usko satuja,olkoot alkuperäisiä tai jäljitelmiä."

    • Näin se on

      Niin,yksi tällainen mainitsemasi ID-valopää oli Einstein.Harva kuitenkin ymmärtää,mitä hän tutkiessaan energian,massan ja valon suhteita toisiinsa sai kansantajuisesti selvitetyksi.Hän todisti,että vain valon nopeus tyhjiössä on vakio.Toisin sanoen mitään tässä maailmassa ei voida mitata luotettavasti,ei aikoja,nopeuksia tai matkoja,riippuen missä ollaan tai kuinka lujaa kuljetaan.Tämä huomio siksi,että evot ovat sokaistuneet kelloihin ja muihin mittalaitteisiinsa.Nämä mainitsemasi kouluaineet,niin nehän ovat vain poliittisen koulukomitean oppilaille pakkosyötettäviksi tarkoitettuja oppeja,joilla pyritään luomaan tällainen homo sosialisticus,joka ei paljon itse ajattele,nyökkäilee vain.
      No,vielä otsikkoosi."Miksi uskoa kreationismiin?"
      Tällä kertaa voisi luetella nimiä,jotka ovat kreationistejä:Einstein,Newton,Pasteur,Werner von Braun,Kelvin,Pascal ja paljon muita nimekkäitä.Käytännössä kaikki tieteen ykkösnimet.Minä ainakin uskon mieluummin heitä,kuin joitakin mäkelähorttanaisia,joita evot uskovat.Mainitsepa joitakin evotiedemiehiä,niin nauretaan.Sama,kuin uskoisi neuvostotalouteen.Yhtä hullunkurista.

      • eksyksissä

        Einstein ei todistanut valon nopeutta tyhjiössä vakioksi. Einstein oletti valon nopeuden olevan vakio tyhjiössä havaitsijan liiketilasta riippumatta (lisäksi hän oletti fysiikan lakien olevan universaaleja inertiaalikoordinaatistosta riippumatta) ja johti näistä matemaattisista lähtökohdista suhteellisuusteoriansa. Suhteellisuusteoria tekee ennusteita, joiden on osoitettu osuvan oikeaan tehtyjen havaintojen kanssa, ja tähän menessä ei ole ehty vielä havaintoja, jotka vakavasti sotisivat Einsteinin teorian lähtöoletusten kanssa. Vastaavasti evoluutioteoria lähtee perusolettamuksesta, että luonnossa havaittu perimän vaihtelu on jatkunut jo pitemmän aikaa ja selittää sen avulla nykyisin havaittavan geneettisen monimuotoisuuden ja fossiililöydöt.

        Ja mitä väliä sillä on mitä jotkut tiedemiehet ovat joskus ajatelleet asiasta, joka ei varsinaisesti edes kuulu heidän tutkimusalaansa? Ihan niinkuin heistä kukaan ei olisi ollut erehtyväinen edes omalla tutkimusalallaan. Newtonin käyttämän Galilein transformaatio on osoitettu kokeelliseksi vääräksi ja kun Einstein ei suostunut hyväksymään kvanttiteorian perusperiaatteita hän jäi täydellisesti fysikaalisen kehityksen ulkopuolelle.

      • Einstein ei ollut "ID-valopää": hän ei edes uskonut persoonalliseen jumalaan.

      • Pömpylä

        Minunkin muistaakseni Einstein omissa kirjotuksissaan suuresti ihmetteli että miksi herra hänen kustannuksellaan pilailee, ja mitä herra on oikein ajatellut tätä tehdessään, ja selkeästi tuli tulokseen ettei jumala ihan ole sitä mitä kritistyt ja juutalaiset siitä ajattelevat.

      • Näin se on
        Pömpylä kirjoitti:

        Pömpylälle,illuminatukselle ja eksyksissä olevalle.Väititte kukin,että Einstein ei olisi ollut ID uskova.Kyllä häneltä löytyy siihen kirjoihin merkitty lausunto.Hän on sanonut,että "maailmankaikkeus on niin komplisoitunut,ettei se voi olla sattuman tulosta." Hän tokaisi usein,että Jumala ei heitä noppaa.Muinaiset kasvit ja eläimet ovat saattaneet elää nopeutetussa ajassa,koska aika on venyvä ja suhteellinen käsite Einsteinin mukaan.

      • Turkana
        Näin se on kirjoitti:

        että nuo kaikki miljardien vuosien aikana tapahtuneet tapahtumat olisivat tapahtuneet 6000:ssa nykyisen ajanlaskun vuodessa?

      • Näin se on kirjoitti:

        Einstein oli panteisti kuten Spinoza t.s. luonto oli hänen jumalansa.

        Tuo "sattuman tulos" viittaa luonnonlakeihin kehityksen ohjaajana, ja "god does not play dice" taasen oli hänen kvanttimekaniikan satunnaisuusilmiöiden kritiikkiään.

        Sinä kun tuosta quote miningista pidät, niin lue nuo:

        >>I do not believe in a personal God and I have never denied this but have expressed it clearly. If something is in me which can be called religious then it is the unbounded admiration for the structure of the world so far as our science can reveal it.>I believe in Spinoza's God who reveals himself in the orderly harmony of what exists, not in a God who concerns himself with the fates and actions of human beings.>An attempt to find an out where there is no door.

      • Näin se on
        Turkana kirjoitti:

        että nuo kaikki miljardien vuosien aikana tapahtuneet tapahtumat olisivat tapahtuneet 6000:ssa nykyisen ajanlaskun vuodessa?

        Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja 1000 vuotta kuin yksi päivä. Pieni kertolasku: 6000v.x365vrk x1000=2,19mrd vuotta.Sehän saadaan jo tästäkin Raamatun tiedosta.Aika lähellä mitä tiedemiehetkin laskeskelevat.Minä uskon venyvään aikaan,jolla on säätelijä:Jumala.

      • Näin se on
        illuminatus kirjoitti:

        Einstein oli panteisti kuten Spinoza t.s. luonto oli hänen jumalansa.

        Tuo "sattuman tulos" viittaa luonnonlakeihin kehityksen ohjaajana, ja "god does not play dice" taasen oli hänen kvanttimekaniikan satunnaisuusilmiöiden kritiikkiään.

        Sinä kun tuosta quote miningista pidät, niin lue nuo:

        >>I do not believe in a personal God and I have never denied this but have expressed it clearly. If something is in me which can be called religious then it is the unbounded admiration for the structure of the world so far as our science can reveal it.>I believe in Spinoza's God who reveals himself in the orderly harmony of what exists, not in a God who concerns himself with the fates and actions of human beings.>An attempt to find an out where there is no door.

        En vastaile malttinsa menettäneille.

      • Näin se on kirjoitti:

        En vastaile malttinsa menettäneille.

        En minä malttiani ole menettänyt, kunhan vain sanon asiat suoraan: sinä siis sönkötät omiasi.

      • Turkana
        Näin se on kirjoitti:

        Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja 1000 vuotta kuin yksi päivä. Pieni kertolasku: 6000v.x365vrk x1000=2,19mrd vuotta.Sehän saadaan jo tästäkin Raamatun tiedosta.Aika lähellä mitä tiedemiehetkin laskeskelevat.Minä uskon venyvään aikaan,jolla on säätelijä:Jumala.

        että maapallo on n.4,56 miljardia vuotta vanha ja elämä on kehittynyt evoluutioteoria kuvailemalla tavalla, mutta tähän on mennyt vain 6000 nykyvuotta? Ja maailmankaikkeuden ikä on n.13,6 miljardia vuotta? Tuollainen ajatusmalli on lievästi sanottuna pahoissa vaikeuksissa.

        Koska tuo ajan kulun hidastuminen tapahtui ja mikä sen aiheutti ja miten voimme havaita, että se juuri tuolloin muuttui? Ei Einsteinkaan väittänyt, että ajan kulun nopeus muuttuisi ilman syytä.

        Onko tuo ajan hidastuminen vain paikallinen ilmiö vai voimmeko havaita sitä myös muualta avaruudesta ja miten? Miksi tiedemiehillä ei kuitenkaan todellisuudessa ole minkäänlaista havaintoa tuollaisesta ilmiöstä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 537
      8797
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      7
      3758
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2252
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      175
      1322
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      976
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      40
      814
    7. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      51
      797
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      764
    9. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      762
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      37
      672
    Aihe