Voisko joku kertoa minulle, mitä tarkoittaa, kun ihmiset sanoo, että "eläkää täysillä"? Miten eletään täysillä? Ollaanko kilttejä ja autetaan toisia yms., että jäisi maan päälle hyvä muisto tai saisi jotain "pisteitä taivaspaikkaa" varten? Vai remutaanko menemään vailla huolen häivää, tai vastuuta? Jotkut sanoo, että se on sitä, että nauttii elämän joka hetkestä. Miten siitä elämästä voi nauttia joka hetki, tai elää täysillä, kun on vastoinkäymisiä, sairautta, rahahuolia, jne? Joku sanoi minulle, että silloin elää täysillä, kun "nauttii siitä, mitä on, eikä kaipaa siitä, mitä ei ole". En voi tehdä tätäkään täysin, kun kaipaan kuollutta poikaani, mutta olen kyllä silti onnellinen siitä, että on vielä tytär ja aviomies kuitenkin rinnallani. Täysillä eläminen on varmasti vaikeaa.
Täysillä eläminen
epätietoinen.............
6355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miten eletään täysillä?
Minulle täysillä eläminen on lähellä Jumalaa elämistä. Tarkoittaa elämistä niin että hyvyys ja kaikkinainen terveys lisääntyy, Jumalan ominaisuutta totuutta ja oikeudenmukaisuuttakaan unohtamatta.
Jumalasta vieraantuminen on vajaata elämää, jolloin suunta on valheellista elämää kohti. Vieraantumisesta seuraa sairautta, riitaa ja kaikkinaista pahuutta.
Minä uskon Jumalaan. Että hän on rakkaus ja hän on minulle kaikki, ainoa kehen voin turvautua tässä tuskassani. Rukoilen ja kiitän paljon kaikesta, mutta miksi elämäniloni ei palaa? On 10,5 kk poikani kuolemasta. Voi kun saisin edes hetkeksi takaisin sen elämänilon, jota koin silloin, kun poikani vielä eli. Onko elämäni tästä eteenpäin vain tätä yhtä hirveää kipua, ikävää, tuskaa, kaipuuta...Saanko rauhan pahalle ololleni vasta kuoleman kautta?
>>Saanko rauhan pahalle ololleni vasta kuoleman kautta?
Kiitos paljon vastauksestasi. Masennus tulee todellakin elämästä, johon ei ole tyytyväinen...tarvitaan siis muutosta. Mietinkin kovasti, miten muutan elämäni suuntaa ja teenkö muutoksen oikeaan päin, jotta esim. tyttäreni ei kärsisi siitä. Olen kyllä puhunutkin hänen kanssaan paljon. Sen vain tiedän, että näinkään ei voi jatkua. Ja yritän todellakin tehdä muutoksen mahdollisimman tietoisesti parempaan päin.
Iso virtuaalihali sinulle! Yhdenkään äidin ei ikinä pitäisi joutua hautaamaan omaa lastaan, mutta niinkin voi käydä :-(
Oma pomoni (nainen siis) menetti viikko sitten oman vauvansa. Et ole surussasi yksin, ja haluan nyt yrittää lohduttaa sinua myös.
Elämä on täynnä oppimista ja olemme oppimassa ja kokemassa eri asioita. Olemme täällä vapaaehtoisina ja olemme tänne tultuamme valinneet niitä kokemuksia, joita haluamme että osallemme tulee ja opimme niistä.
Ei ollut sattumaa, että kummankaan teidän pikkuisenne lähti takaisin Taivaan Kotiin ennenkuin olisi oikeastaan pitänyt. Se oli ennalta päätettyä. Teidän kummankin "maanpäälliseen oppimäärään" kuuluu, että opitte miltä tuntuu menettää rakas ihminen, kokea se ero ja suru, ja selviytyä siitä.
Pikkuisesi on nyt Taivaan kotona Jumalan luona, tuntee tuskasi ja näkee sen. Myös Jumala kokee sen saman tuskan itse, mitä sinä koet - olethan sinäkin pieni osa Jumalaa itseän.
Aika parantaa haavat, vaikkei siltä usein tunnukaan. Anna surullesi tilaa, yritä nähdä kaikki kaunis tässä maailmassa ja - elä. Joskus suru vain on niin voimakas, ettei pysty muuhun kuin kulkemaan elämän virran mukana. Sekin riittää. Rukoile ja meditoi. Hiljenny ja kuuntele sisintäsi.
Elämänilosi palaa ennemmin tai myöhemmin. Se kaikki vaatii aikaa. Siihen voi mennä vuosiakin, mutta se tulee kyllä. Sen pitäminen mielessä, että tämä kaikki kuuluu maanpäälliseen oppimäärääsi, voi auttaa sen ymmärtämisessä, että mikä kaikki tässä oikein on järkenä ja mitä Jumalalla on ollut mielessä, kun hän kutsui lapsesi takaisin kotiin.
Kiitos sinulle paljon, kirjoitit niin kauniisti, lohduttavasti, ja annoit toivoa, että joskus tämä raskas taival muuttuu kevyemmäksi kulkea.
Tulin juuri poikani haudalta. Olen oppinut ainakin sen, että vaikka kuinka rakastaisit ja ohjaisit oikeaan rakkaitasi ja lähimmäisiäsi, niin silti voi käydä ihan miten vaan..mutta tämä on koettelemusta, täytyy vain jaksaa uskoa, toivoa, rakastaa ja rukoilla. Elämä vie todellakin minua itse eteenpäin, itse en jaksa siihen paljoakaan vaikuttaa. Pidän vain huolen, että söisin, nukkuisin ja eläisin niin, että jaksaisin aina hetken ja päivän kerrallaan.