”Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä Hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja Hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi Hänen ilmestyä, ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme Hänen kanssaan sen jälkeen, kuin Hän oli kuolleista noussut. Ja Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että Hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo Häneen, saa synnit anteeksi Hänen Nimensä kautta." Apt.10:39-43.
Ja siihen lisäksi sivujwen osoite:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
_________________________________
Evankelioitko?
1
460
Vastaukset 1
- joopa niin
Jumalan sana virvoittaa ja hänen läsnäolonsa.
Herran laki on täydellinen;se virvoittaa sielun.
Herran todistus on vahva,se tekee tyhmästä viisaan.(ps.19:8.)
sillä kaikki,mikä ennen on kirjoitettu,on kirjoitettu meille opiksi,että meillä kärsivällisyyden ja raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.(room.15:4.
sillä Herran sana on oikea,ja kaikki hänen tekonsa ovat tehdyt uskollisuudessa.(ps.33:4.)kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana?siten,että hän noudattaa sinun sanaasi.(ps.119:9.)minä kätken sinun sanasi sydämeeni,etten tekisi syntiä sinua vastaan.(ps.119:11.)
sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.(ps.119:105.)niin Herra on sorretun linna,linna ahdingon aikoina.ja sinuun turvaavat ne,jotka sinun nimesi tuntevat;sillä sinä et hylkää niitä,jotka sinua etsivät,Herra.(ps.9:10-11.).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571460Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1281160Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216859- 64782
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus60685- 46655
- 51642
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187558En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o29552