Suomen markkinoilta hävisi 90 -luvun vaihteessa satoja tuhansia työpaikkoja. Viisaat poliitikkomme, oltuaan muutaman vuoden lamaantuneena, ryhtyivät keksimään ideoita, joilla työllisyys saataisiin paranemaan. Työvoimakoulutus paisutettiin ennenkokemattomiin mittoihin. Ajateltiin, että ihmiset menevät töihin, kun heitä koulutetaan. Koulutus oli taikasana. Yksi pieni asia unohtui. Työpaikat. Ihmiset eivät menneet töihin koulutuksesta huolimatta, koska työpaikkoja ei ollut.
Sailas on suunnitellut ohjelman 2000 luvulle. Hän suunnittelee, että työttömiltä otettaisiin leipä suusta, vietäisiin toimeentulo, niin he menisivät töihin. Näitä banaanivaltioita riittää, joissa on sekä erittäin korkea työttömyys että oleamaton sosiaaliturva. Sailakseltakin unohtui yksi asia. Ihmiset eivät voi mennä töihin, jos ei ole työpaikkoja. Siihen ei auta koulutus eikä rahan puute. Rahan puute saa ehkä varastamaan, jos tulonsiirrot eivät muuten toimi.
Sailas kyllä suunnittelee paperissaan myös uusia työpaikkoja, miten niitä syntyisi. Hän ajattelee, että sosiaaliturvassa säästyneet menot siirretään ostovoimaksi veronkevennyksinä, jolloin työpaikkoja syntyy. Verojen kevennys on periaatteessa hyvä ajatus, jotta ihmiset saavat enemmän päättää työnsä tulosten käyttämisestä. Mutta kansantalouden ostovoimaan ja sitä kautta työllisyyteen sillä ei valitettavasti ole mitään vaikutusta. Nimittäin julkisen talouden ostovoima heikkenee saman verran, mitä yksityisten talouksien lisääntyy. Tulos on plusmiinus nolla.
Olemme siis vieläkin typerämmässä tilanteessa kuin 90 -luvulla. Silloin ajateltiin, että ihmiset menevät töihin, kun heitä koulutetaan. Nyt ajatellaan, että he menevät töihin, kun otetaan sosiaaliturva pois. Molemmissa mennään vikaan. Ihmiset menevät töihin, kun on työpaikkoja. Näitä luotaisiin PK -sektorille valtavasti esim. tekemällä yrittäminen hyvin yksinkertaiseksi ja byrokratiavapaaksi. Nythän esim. yrittäjäkoulutuksesta puolet on suurinpiirtein sitä, että opiskellaan valtion vaatimia byrokratiakuvioita ja toinen puoli varsinaiseen yrittäjyyteen liittyviä asioita. Yrittäjyys pitäisi olla niin yksinkertaista, että jokainen, joka osaa jotain tehdä, voi olla yrittäjä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Fiksua tekstiä!
Toimintamallikin olisi jo valmiina. Sen nimi on TYKA, ja löytyy kolmivaiheisena. Tutustu siihen ja yllätyt kuinka yksinkertaisesti ne tosiaan nuo uudet työpaikat syntyvätkään jos niitä halutaan. Eikä sosiaaluturvaa tarvitse leikata yhtään kuten Sailas paperisaan tekee. Puhdistetaan ensin työttömyysturva laki turhista kiemuroista, siitä se lähtee.
Vaihtoehto Sailaksen mallille löytyy:
http://www.geocities.com/kansantuote/
Ja vertailu Sailaksen malliin joko sieltä tai tästä suoraan:
http://www.geocities.com/kansantuote/9.html
Jos ei niitä työpaikkoja todella oo niin silti joka ikisen työttömän pitäs sen rahan eteen jotain mitä ne saa. Jos ei muuta niin vaikka lapioida paskaa 8-tuntia päivässä pinosta toiseen, tai pyöritellä kiviä pelon päästä toiseen. Varmasti alkais löytyyn intoa myös pyrkiin todellisiin töihin, josta jää jotain näkyvää tulosta.
Ei tää homma nykysellään toimi! Ite tiän ihan liian monta elättiä joille työ ei kelpaa, vaikka soittaa ja tarjoaa.. "kun ei kerkiä töihin".. On niin paljon mukavampi jäädä kotiin makaan tai lähteä juomaan viinaa muitten kustannuksella.
Juu juu. Ja se yksi pappakin eli 90 -vuotiaaksi vaikka poltti koko ikänsä tupakkaa. Voiko siitä päätellä, että tupakka ei ole vaarallista?
Noita juttuja siitä, kuinka joku ei tule töihin kyllä kerrotaan, mutta "opiskelijan" kaltaiset ihmiset eivät osaa ala-asteen matematiikkaa. Kun työpaikkoja on 30.000 ja todellisia työttömiä 400.000 ei summat oikein täsmää niin, että jokaiselle riittäisi töitä. Ja tuollaiset 30.000 työpaikkaa on avoinna melkein kaikissa tilanteissa, koska työpaikkoja avautuu ja täytetään koko ajan ihmisten vaihtaessa paikkaa.
Miksi ihminen pitäisi laittaa tekemään jotain työttömyyskorvauksen eteen, jos mukamas on tekemätöntä työtä. Silloinhan voidaan nämä ihmiset palkata tekemään sitä tekemätöntä työtä normaali palkkaa vastaan! Jos sinulla on avoimia työpaikkoja tarjolla, niin kokeilepa tarjota niitä vaikka täällä tai työkkärin kautta. Kohta on tekijöitä rivi tarjolla. Tai ilmoita osoitteesi, mihin työttömät voivat tulla sinulle töihin, niin kohta on ovesi takana pitkä jono.