Musiikki soi täysillä. Valot välähtelivät. Ihmisillä oli hauskaa. Kuten myös minulla. Rakastin tanssimista. Kuunnella vain musiikin rytmiä ja antaa sen viedä.
Dj oli hyvä ystäväni ja hän soitti lempimusiikkiani. Tunsin kuinka musiikin rytmi kietoutui ympärilleni ja pakotti minut tanssimaan.
Annoin musiikin viedä. En aistinut mitään muuta kuin musiikin. Tanssin silmät kiinni, enkä nähnyt mitään.
Yllättäen tunsin omassa kädessäni käden. Se oli viileä, ihanan viileä. Avasin silmäni ja tuijotin suoraan sinun silmiisi. ”Hei..” kuiskasin ja tuijotin silmiisi. Olin jo unohtanut miten kauniit ne ovat. ”Hei sinullekin”, sanoit. Silmäsi olivat meren siniset. Tuntui että niihin silmiin pystyi hukkumaan.
Laskit kätesi lantioilleni ja vasta silloin huomasin että biisi oli hidas. Katsahdin Dj:n puoleen ja hän näytti peukkuja. ”niinpä tietysti”, ajattelin itsekseen.
Kiedoin käteni kaulasi ympärille ja nojasin rintaasi vasten. ”Mistä tiesit että olen täällä?” kuiskasin. ”Tiesin vain”, kuiskasit korvaani.
”Mieleeni nousi kun tapasimme kuukausi sitten. Se ilta oli ollut taianomainen. Olit tanssinut monta tuntia ja istahdit baariin tiskille juomaan lasillisen. Katselit baarissa olijoita, ja mietit miksi he olivat täällä. Se nuoripari oli varmaan juhlistamassa vuosipäiväänsä, se naisporukka mahdollisesti ystävänsä polttareita. Se vanha mies hukutti murheensa alkoholiin… Jokaisella tarinansa.. Minä mietin pitkään sinun tarinaasi” kuiskasit korvaani.
”Sinä et juo paljoa, et ollut naislaumassa, vaan yksin. Nautit tanssimisesta. Et hukuttanut murheitasi alkoholiin, et tuntenut pelkoa avioliitoon astumisesta, et tiennyt että joudut pian jättämään rakkaan kumppanisi… Sinä vain tanssit”, jatkoit vasten hiuksiani. ”Ja nyt… Tanssit jälleen. Sydämesi kyllyydestä”, kuiskasit.
Kappale alkoi hiljalleen vaihtua ja tiesin että katoaisit.
”Älä mene”, kuiskasin. ”Joudun menemään… Ensi kertaan”, kuiskasit ja suutelit minua pitkään. Lämpö valtasi minut, ja tiesin että tulisit takaisin. ”Ensi kertaan”, kuiskasin ja katosit ihmismassaan….
________________________________________________
Jef-nikin kirjoittama, Tekijäoikeudet koskee siis
Tämä on ollut jo kerran aikasemminkin, mutta laitoin uusiksi, sillä on jatko osa.
Musiikin vaikutus
0
144
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7091723Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss272898- 67857
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö107659- 32581
- 88557
- 32540
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E61539- 42522
- 37520
