Kuluttaako autonne öljyä?Ainakin Opelin ja wolkkarin dieselit kuluttaa.Eikö nykyaikana osata tehä koneita jotka ei pure litratolkulla öljyä?Taitaa olla HDI koneet jotka osataan valmistaa niin hyvin että ei tarvii olla lisäilemässä.Onko muita?
Öljynkulutus
Dieseleissä
71565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mersun cdit ei kuluta öljyä ainakaan ensimmäisen 150tkm matkalla. Sen vanhemmista en tiedä.
Mutta jotkut hieman enemmän.
Tuon öljynkulutuksen suhteen on 70 luvulta jäänyt keskustelu päälle. Koneet väljäähtyi silloin aika nopeasti ja kuluttivat paljon öljyä, mikä oli "häpeä".
Nykyyään asialla ei ole mitään merkitystä. Niin väljäksi ei koneita kukaan viitsi ajaa, jo pelkän savutuksenkin takia.
Saman merkin samoilla moottorityypeilläkin voi olla eroja. Kulutuksen syyt kulminoituvat erittäin pieneen yksityyiskohtaan, eli männänrenkaan ja sylinteriseinämän väliseen kontaktiin, sekä noiden kahden elementin pintojen rakenteeseen. Tai on väärin sanoa edes kontakti, kun pitäisi olla aina öljykalvo välissä.
Ja näihin em. seikkohin, tai siihen millaisiksi ne käytössä muotoutuvat, vaikuttaa myös käytettävä öljy, ajotapa ja olosuhteet
Mutta kuten sanottu, ammoisista ajoista öljynkulutus on ollut herkkä aihe, ja jos on hiemankin merkkifanaattisuutta veressä, niin tavallista suurempaa kulutusta ei hevillä tunnusteta.
Kun otit puheeksi HDI-dieselit ja puheittesi mukaan se ei varsinaisesti kuluta öljyä, ehkä näin on. Mutta kai jonkinlaiseski kulutukseksi katsotaan se jokatalvinen öljyjen ulos-sylkeminenkin.
On myös moottoreita, joissa öljymäärä pyrkii lisääntymään. Miettikääpä mistä johtuu ja verratkaa sitten tilanteeseen jossa määrä ei muutu vaikka tiedetään pienen määrän öljyä aina siirtyvän palotilaan. Mitähän siellä mahtaisi tapahtua jollei öljyn määrä vähene.
Autoissakin on yksilöitä. Vain yksi tähän mennessä omistamistani autoista on tarvinnut lisää öljyä ensimmäiselllä huoltovälillä enemmän kuin 1l. Tämä yksittäinen auto sitten vaatikin ennen ensimmäistä varsinaista huoltoa 6l lisäöljyä ja kolmet öljynvaihdot. Auto menikin takaisin liikkeeseen ja sain uuden tilalle. Uusi vastaava auto taas ei ole esimmäisen huollon jälkeen öljyn lisäystä kaivannut, kuten eivät muutkaan tähän mennessä omistamani autot.
Mitä tulee yleensä öljyn 'kulutukseen' niin kaikissa moottoreissa se olisi suotavaa, sillä jos sitä ei kulu niin öljy ei tee tehtäväänsä eli ole pinnoilla vähentämässä kitkaa. Toisissa moottoreissa sitä kuluu enemmän ja toisissa vähemmän - osittain sen vuoksi, että eri valmistajilla on eri pituisia huoltovälejä eri moottoreille. On sanomattakin selvää, että jos öljyt vaihdetaan kaksi kertaa useammin niin ei sitä voi niin paljoa joutua lisäilemään huoltojen välillä kuin tupla matkan kuluessa.
Onko siis hirveätä jos puolet enemmän ajoa sallivaan moottoriin lisätään 1l huoltovälillä öljyä, kun taas puolet lyhyempää huoltoa vaativaan lisätään öljyä koko sen moottorin öljytilavuus eli reilut 3l jollei enemmänkin?
Joka koneeseen joutuu litratolkulla öljyä lisäämään ainakin huollon yhteydessä. Toisiin useammin ja toisiin harvemmin.
Mulla on tuollainen moottori citikan kuorilla. Koneella on ajettu 330tkm. Öljyn vaihtoväli on 20tkm.
Edellisellä öljynvaihtovälillä vilkuilin välillä tikkua, koska auto on mulla ensimmäistä vuotta. Eipä tikun mukaan pinta pudonnut kuin nimeksi 1-2mm (vastaa 2-3dl). Kyllähän se asteittain muuttui tummemmaksi, muttei kuitenkaan aivan tervaa ollut vaihdon hetkellä.
Itselläni on Seat Toledo 1,9 tdi 110 hp vm 2000 ajettu 158000 km, eikä ole koskaan tarvinnut lisätä huoltojen välillä öljyä, vaikka olen vetänyt asuntovaunuakin melko paljon huoltojen välissä. Vaihtoväli 15000km. Öljyn pinta laskee noin 1-2mm tänä aikana.Kyllä VAG konsernista hyviäkin moottoreita löytyy.
ainakin öljyt lisäätyy.