voi helvetti

Eikä mikään auta, tai Tramal auttaisi kipuun , mutta
se vei tajunkin, on semmoinen myrkky.

Joku paha tulehdus riivaa, lonkkaa ja oikeaa jalkaa, eikä sekään riitä, kun vasenkin jalka on onnettomuuden jäljiltä ihan tohjona.

Olen kärsinyt näistä kivuista jo kaksi vuotta,joskus vähemmän joskus enemmän.

Kun on hyvä jakso, tuntuu, että elämä voittaa!
Kun olen kivuliaampi, voisin sanoa heippa vaan kaikille, ja lähteä taivaallisiin ilmavoimiin.
Enkä halua enää lääkäriinkään, en saa sieltä apua ja inhoan jo valmiiksi sinne lähtemistäkin.
7500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mulla kaksi siskoa kärsii kovista jatkuvista kivuista, toisella selässä, toisella jalassa.
tramalit ym on jatkuvassa käytössä.
he ovat vaan niin auktoriteettiuskollisia etteivät luota muuhun kuin lääkärinviisauteen.
homeopaatit osaavat hoitaa sen jälkeenkin kuin lääkäreiltä loppuu keinot. ne saa tulehdukset helposti hoidettua ja kipuihin helpotusta. tilaa heti aika lähimmälle homeopaatille ilman ennakkoluuloja.
meillä hoidetaan monet vaivat homeopaatin avulla.
onnea matkaan. kerro sit kuinka kävi.

Äänestä
  • käynyt akupunktiossa ja vyöhyketeraputila ja saanutkin joksikin aikaa apua (kivut eivät ole kokonaan poistuneet, muutta helpottaneet)
    Mutta hoidot ovat hinnakkaita, raha tekee tiukkaa muutenkin.
    Mutta olen kyllä kiinnostunut ja tiedän , että ihmiset ovat saaneet apua.
    Kiitti!

    Äänestä

  • että koskee kirjoitti:

    käynyt akupunktiossa ja vyöhyketeraputila ja saanutkin joksikin aikaa apua (kivut eivät ole kokonaan poistuneet, muutta helpottaneet)
    Mutta hoidot ovat hinnakkaita, raha tekee tiukkaa muutenkin.
    Mutta olen kyllä kiinnostunut ja tiedän , että ihmiset ovat saaneet apua.
    Kiitti!

    hei .kuinka pahasti loukkasit jakasi,kun kerroit että tohjona? mun vasen jalka loukkaantui äkkinostossa raskasta takkaa,ja oohje ja akillesjänteen lihakset vieläki kävelyarat ja mustelma nilkan kohdalla.lääkäri puhuu ohimenevästä lihasrevähtymästä,tuntuu ikuisuudelta palautuminen. ei kuvattu lainkaan! alan itsekin hermostua kun paranemista ei ala tapahtua....eikä kaverit aehi moikkaamaan saati jeesaamaan.itse joudun rappuja ylös alas liikkumaan asioita,puhettakaan että voisin levätä ja toiset auttavat.olenko ainoa onneton? tosipaikan tullen ihmiset eivät välitä-ainakaan minusta,ketä yleensä kaivataan paikalle kuin paikalle-kipeenä lusin yksin !voimia t,samallalilla kettuuntunut urheiluvapaata pielevä naikkonen.

    Äänestä

  • vasenta varoen kirjoitti:

    vääntyi lonkasta polvesta ja nilkasta.
    Minun epäonneni oli ettei mitään (luita)mennyt poikki, vain lihakset vääntyivät ja polven ristisiteestä katkesivain "säikeitä" ei koko ristiside.
    Mangneetikuvat on otettu ja lääkärin mukaan kaiken pitäisi parantua itsestään.
    Nilkkaa kirveltää(kuulemma hermo puristuksissa, parantuu itsekseen). Kaksi vuotta on jo kulunut.
    Polven päällä jatkuva turvotus, ja väännössä nivelrustot vaurioituivat, ei pitäisi lääkärin mukaan menoa haitata, vaikka polvi runksahtelee ja juuri siinä runksahduksessa koskee.
    Ja sitten kun vauhtiin pääsin tässä, niin linkutettuani kuukausi kaupalla sain lähetteen fys.kaaliseen, kun ise sitä pyysin. Samoin Akupunktioon lähete piti pyytää itse.(kela korvaa vähän)
    Linkutus aiheutti oikean puolen lonkan kipeytymisen ja melkein on tässä hermot menneet,koska kaikki vaikuttaa kaikkeen.
    Työhöni en voi enää palata, jalka eikä lonkka kestä.
    Ja helkkari, vain sen takia, ettei leikattu, kuten yksi lääkäri puolenvuoden päästä sanoi.
    Että kiitti vaan veroeuroista, ne kyllä kelpaa, mutta nyt olen ÖÖ-mapissa, koska en ole työssä.
    Voimia sinnekin.

    parantaa,kuten lääkärit aina sanovat.voisiko kunnalliselta tai yksityiseltä lääkäriltä pyytää magneettikuvausta? kallistahan se on mutta tarkkaa,ilman että joutuisi itse maksamaan? entä tietokonetomografia näkyisikö siinä kaikki mahdolliset vammat? alan hermostua itsekin jo liikkuvana ihmisenä kun en voi liikkua montaa sataa metriä ilman kipua,tai kantaa kassia.koita kestää ja hyvää kesän odotusta -geeliä yritän josjo parantaisi vammani-kuka tietää jospa se aika sitten...

    Äänestä

  • jospa aika sitten... kirjoitti:

    parannuskeino on metri multaa päälle. Niin se on.
    Polven rustovaurioon söin 3 kk:n korjaavan kuurin, ei mitään apua.
    Ja polvi on myös katsottu ultralla, 3 eri lääkäriä erimieltä, mitä pattipoveni on "syönyt"
    Vikaa on , mutta onko sitä riittävästi, mitä sille pitäisi tehdä, eikö tehdä mitään?????? Jumalauti, ollaan sitten vaan, kun ei tolkkua tule.
    Tein kuminauhajumppaa, vesijumppaa, kävelin jos pystyin, se oli ihme että pyörällä ajaminen ei koskenut. Mutta kivut pysyivät.
    Itse en mangeettia maksa. Kaksi vuotta sitten sen maksoi vakuutus, tapaturmasellainen ja lasku oli 1400 e.
    Nyt tuolle summalle ei taida maksajaa löytyä.
    Kylmägeeli on hyvä ja kun istun, niin mahdollisuuksien mukaan hieron kädelläni polvea, se parantaa verenkiertoa ja omegat on käytössä, liekö noista apua.
    Hyvää alkavaa kesää sinnekin, kesä tulee kivut pysyy.

    Äänestä

mieto opioidi,kipusi taitavat olla aika pieniä viellä jos pärjäät ilman tai tramalilla.itselläni kivut olivat aikoinaan sitä luokkaa että saivat sairaalassa tehdä mitä vain jos pientäkin helpotusta olisi luvassa,nyt syön opioideja,niitä vahvinpia että pääsen edes kävelemään eikä toivoakaan että en ottaisi lääkkeitäni,sillä hermo särky selästä jalkoihin vie hermon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

että koskee kirjoitti:

Eikä mikään auta, tai Tramal auttaisi kipuun , mutta
se vei tajunkin, on semmoinen myrkky.

Joku paha tulehdus riivaa, lonkkaa ja oikeaa jalkaa, eikä sekään riitä, kun vasenkin jalka on onnettomuuden jäljiltä ihan tohjona.

Olen kärsinyt näistä kivuista jo kaksi vuotta,joskus vähemmän joskus enemmän.

Kun on hyvä jakso, tuntuu, että elämä voittaa!
Kun olen kivuliaampi, voisin sanoa heippa vaan kaikille, ja lähteä taivaallisiin ilmavoimiin.
Enkä halua enää lääkäriinkään, en saa sieltä apua ja inhoan jo valmiiksi sinne lähtemistäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu