Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Nakuilu on sallittua suomalaisillakin uimarannoilla

Nykyinen lainsäädäntö sallii alastomuuden jokaisella suomalaisella uimarannalla, eikä se edes mahdollista kuntien tekemiä alastomuuskieltoja.

Suomen Järjestyslaki kumosi kuntien tekemät järjestyssäännöt, jotka hyvin usein kielsivät alastomana uinnin ja alastomana auringon ottamisen yleisillä rannoilla.

Itse asiassa Järjestyslaki kumosi myös kuntien päätöksillä avatut nakurannatkin. Porin Kaupunki on jo virallisesti lakkauttanut Yyterin nakurannan, mutta se päätti kuitenkin jättää rajatolpat ja kyltit paikoilleen. Niitä ei tämän lakkautuspäätöksen mukaan enään huolleta, mutta ne saavat olla paikoillaan. Nakurannalla olevat WC.t pysyvät edelleen Porin Kaupungin ylläpitäminä ja ne toimivat koko uimaranta-alueen käytössä olevina saniteettitiloina.

Helsingin Kaupungin ulkoiluvirasto aitasi Pihlajasaaren nakurannan tietoisena siitä, että kaupunin toimivaltuudet eivät riitä rajaamaan alastomuutta aidatun alueen sisällä olevan keskitysleirin alueelle, mutta toimi tehtiin siksi, että näin saatiin hiljennettyä turhat valitukset alastomien "häiritsevästä" käytöksestä Pikkusaaren kalliolla. Nykyisin alastomuutta voi tavata myös Ison Pihlajasaaren rannoilta, mikä on hyvin ilahduttavaa kehitystä. Kun nakuilee siististi ja provosoimatta kireäpipoja, nakuilu onnistuu ilman valituksia jopa Karusellin ja Pihliksen vesibussin lähtöpaikan lähirannan kallioillakin (laturista telakka-alueelle päin).

Turussa voi nakuilla "entisellä nakurannalla" Kolkannokassa, jossa huvilan alue on kuitenkin nykyisin puppelipoikien miehittämä. Entinen nakuranta on edelleenkin alastomien käytettävissä, vaikka muutama tollo luulikin Turun Kaupungin tarkoittavan kieltää alastomuus, kun se uuden lain velvoittamana lopetti virallisen nakualueen.

Kunta tai kaupunki EI VOI MÄÄRÄYKSILLÄÄN erikseen rajata jotain aluetta alastomille tarkoitetuksi, eikä se voi myöskään kieltää alastomuutta uimarannoillaan.

Niillä rannoilla, missä on näköetäisyydellä lapsia, alastomien ei ole syytä harrastaa mitään seksiin viittaavaa, ei edes julkista halailua, jotta kukaan ei pääsisi valittamaan sukupuolisiveyden loukkaamisesta.
Nämä seksuaaliset toimet tulee suorittaa sen verran häveliäästi, että lapsiperheiden tiukkapipoisimmatkin vanhemmat eivät niistä häiriinny. Tämä häveliäisyys ei ole mitään alastomuuskielteisyyttä, vaan ainoastaan käytännön keino julkisen alastomuuden hyvän siveyskuvan ylläpitämiseksi.
Pidetään pelehtimiset edelleenkin suomalaiskansalliseen tapaan häveliäästi "puskissa", niin emme joudu häpeämään alastomuuttamme julkisesti.
Kesän lämpö saa hormoonit hyrräämään, eikä siinä ole mitään pahaa, kunhan "hyrräämme" häveliäästi vähän sivummalla poissa lasten silmistä.
71947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On se kummallista miten kaikki ei edelleenkään erota lakikirjojen teoriamaailmaa ja oikeaa elämää.

Tuo teksti on täynnä korulauseita joilla ei ole mitään yhtymäkohtaa todellisuuteen. Sen voi jokainen todeta suomalaisilla uimarannoila.

Tai niin se oli ainakin viime kesänä ja kymenenä kesänä sitä ennen enkä usko että talven aikana mitään mullistusta tässä on tapahtunut. En nähnyt viime kesänä ainuttakaan alastonta yli kouluikäistä ihmistä tavallisilla uimarannoilla vaikka sentään jonkun verran niilläkin vietin aikaa kun nakurantoja on niin vähän.

Toivottavaa tietysti on että jonain kesänä alastomat valtaavat joukottain kaikki maamme uimarannat- mutta mikään ei viittaa siihen että se tapahtuisi alkavana kesänä.

Seksistä julkisilla paikoilla olen kuitenkin täysin samaa mieltä. Mutta sitä ei pitäisikään oikeastaan liittää millään lailla alastomuuteen. Seksi julkisella paikalla on väärin myös vaatteet päällä. Pelkkä alastomuus taas ei ole missään tilanteessa mitään sellaista joka olisi sopimatonta nähtävää lapsillekkaan.

Äänestä
  • Syy alastomuuden puutteeseen tavallisilla uimarannoilla ei ole lainsäädännössä, vaan ihmisten ujoudessa.
    Toinen syy tähän on väärissä luuloissa ja TIEDON PUUTTEESSA, sekä erään nimimerkki Vapauden vääriin luuloihin perustuvissa pelotteluissa.

    En käsitä, miksi vapaan alastomuuden profeettana esiintyvä Vapaus haluaa pelotella ihmisiä pois tavallisilta uimarannoilta.
    Kun kerran laki sallii alastomana auringon ottamisen, niin tämä vapaan alastomuuden profeetaksi esittäytyvä peelo UHKAILEE tavallisella rannalla ALASTOMANA aurinkoa ottamista suunnittelevia POLIISILLA ja SAKOILLA.
    Tämä on käsittämätöntä toimintaa sellaiselta ihmiseltä, joka väittä pyrkivänsä edistämään alastomuuskulttuureita.

    Kiistämätön TOSIASIA kuitenkin on, että jokaisella uimarannalla VOI OTTAA AURINKOA ALASTOMANA, jos vaan kantti kestää, eikä oma ujous ole esteenä alastomuudelle.

    Kukaan ei tule sakottamaan, jos alastomuutta ei provosoiden erityisesti esitellä, eikä sukupuolielimiä esitellä pornahtavasti.

    Porin Yyterissä, Hesan Hietarannassa, Tampereen Pyynikillä, Lahden Vesijärvellä, jne on ollut alastomia auringonpalvojia kenenkään puuttumatta näiden auringonottajien alastomuuteen.

    Miksi ihmeessä tämän peelon, nimimerkki Vapauden pitää meuhkata tällä keskustelupalstalla pelottelemassa olemattomilla sakoilla näitä laillisia auringonpalvojia?

    Ketään ei ole sakotettu alastomuudesta nykyisen järjestyslain aikana. Tämä on FAKTA1

    Äänestä

  • ujoudessa kirjoitti:

    Syy alastomuuden puutteeseen tavallisilla uimarannoilla ei ole lainsäädännössä, vaan ihmisten ujoudessa.

    Mikä on peelo?

    Äänestä

  • Väitän, että yleisellä rannalla alasti aurinkoa maaten ottava ei lainsäädön puitteissa toimi laittomasti.
    Tällaisen tapauksen jos veisi oikeuteen tuomiota ei voisi saada.

    Jos taas liikut alastomana sillä rannalla lakia voidaan jo tulkita toisin.

    Äänestä

  • +++- kirjoitti:

    Väitän, että yleisellä rannalla alasti aurinkoa maaten ottava ei lainsäädön puitteissa toimi laittomasti.
    Tällaisen tapauksen jos veisi oikeuteen tuomiota ei voisi saada.

    Jos taas liikut alastomana sillä rannalla lakia voidaan jo tulkita toisin.

    Jos kierrät ympäri rantaa esittelemääsä genitaalejasi, voit sada sakot sukupuolisiveyden loukkaamisesta.
    Mutta jos otat "kiltisti" aurinkoa nakuna ollen omalla filtilläsi, etkä tee itseäsi tykö, niin mitään perusteita sakottamisellesi ei löydy.

    Äänestä

  • ujoudessa kirjoitti:

    Syy alastomuuden puutteeseen tavallisilla uimarannoilla ei ole lainsäädännössä, vaan ihmisten ujoudessa.
    Toinen syy tähän on väärissä luuloissa ja TIEDON PUUTTEESSA, sekä erään nimimerkki Vapauden vääriin luuloihin perustuvissa pelotteluissa.

    En käsitä, miksi vapaan alastomuuden profeettana esiintyvä Vapaus haluaa pelotella ihmisiä pois tavallisilta uimarannoilta.
    Kun kerran laki sallii alastomana auringon ottamisen, niin tämä vapaan alastomuuden profeetaksi esittäytyvä peelo UHKAILEE tavallisella rannalla ALASTOMANA aurinkoa ottamista suunnittelevia POLIISILLA ja SAKOILLA.
    Tämä on käsittämätöntä toimintaa sellaiselta ihmiseltä, joka väittä pyrkivänsä edistämään alastomuuskulttuureita.

    Kiistämätön TOSIASIA kuitenkin on, että jokaisella uimarannalla VOI OTTAA AURINKOA ALASTOMANA, jos vaan kantti kestää, eikä oma ujous ole esteenä alastomuudelle.

    Kukaan ei tule sakottamaan, jos alastomuutta ei provosoiden erityisesti esitellä, eikä sukupuolielimiä esitellä pornahtavasti.

    Porin Yyterissä, Hesan Hietarannassa, Tampereen Pyynikillä, Lahden Vesijärvellä, jne on ollut alastomia auringonpalvojia kenenkään puuttumatta näiden auringonottajien alastomuuteen.

    Miksi ihmeessä tämän peelon, nimimerkki Vapauden pitää meuhkata tällä keskustelupalstalla pelottelemassa olemattomilla sakoilla näitä laillisia auringonpalvojia?

    Ketään ei ole sakotettu alastomuudesta nykyisen järjestyslain aikana. Tämä on FAKTA1

    Sanon nyt viimeisen kerran tästä aiheesta: Minun tarkoitus ei ole misään nimessä ajaa ketään nakuilijoita pois tavallisilta rannoilta vaan päinvastoin saada heitä lisää.

    Ei ole kuitenkaan syytä luoda sellaista kuvaa että asiat ranta-alastomuuden suhteen olisivat niin hyvin ettei muka parannusta tarvittaisi tai että viranomaisten toiminnassa ei olisi parantamisen varaa.

    Jos naturistit on tyytyväisiä heikkoonkin tilanteeseen ja vaientavat kaikki parannusehdotukset asiat ei muutu parempaan suuntaan koskaan. Ei alastomien oikeuksia puolusta loppujen lopuksi ketkään muut kuin alastomat.

    Äänestä

  • Vapaus kirjoitti:

    Mitä höpötät?
    Et ole esittänyt mitään "parannusehdotuksia", vaan olet perustettomasti vain uhklaillut sakoilla ja muilla ikävillä seuraamuksilla laillisesta alastomuudesta.

    Sinä et ole YHDESSÄKÄÄN kirjoituksessasi ehdottanut mitään konkreettisia parannuksia alastomuuden harrastamisen suhteen.
    Olet kyllä vaatimalla vaatinut pyyhekieltoja höyrysaunoihin, pelotellut ihmisiä poliisilla, jos he riisuvat tavallisella uimarannalla jne.

    Viranomaiset toimivat tietojeni mukaan asiallisesti silloinkin, jos joku kireäpipo olisi heidät uimarannalle alastomuuteni takia soittanut.
    Pari kertaa näin on muutamia vuosia taapäin käynytkin.
    Poliisi on asiallisesti kertonut, että minun alastomuudestani on valitettu ja he ovat tulleet tarkistamaan tilanteen. Kun olen RAUHALLISESTI selittänyt, että otan vain aurinkoa, enkä esittele itseäni, enkä ole rannalla ESIINTYMÄSSÄ, niin he ovat toivottaneet hyvää jatkoa ja poistuneet paikalta. Yhtään HUOMAUTUSTA tai PUKEUTUMISKEHOITUSTA en ole saanut.
    Yhden kerran tosin kävi niin, että poliisin soittanut tiukkapipo tuli poliisin läsnäollessa paikalle rutisemaan...
    Poliisi kertoi, että pelkän alastomuuden vuoksi ei ketään voi sakottaa, niin tiukkis alkoi höpöttämään jotain "mahdollisesta tulevasta runkkaamisesta". Tähän totesin että onpas likainen mielikuvitus, johon poliisi totesi samaa sanoa jotain tyyliin, "siitä puhe mistä puute" ja kehoitti tiukkistakin kokeilemaan joskus vähän "vaputumista". Arvatkaapa, mitä tämä tiukkapiopo tällöin teki? Hän lähti niiltä sijoiltaan veke koko rannalta mutisten itsekseen jotain ihmeellistä mongerrusta länsimaisen oikeusvaltion ja pollisikunnan mädännäisyydestä...

    Ihmettelen kovasti, jos naturistit olisivat tyytymättömiä nykyiseen lainsäädäntöön, jonka mukaan alasti voi laillisesti olla millä rannalla hyvänsä.

    Tuskin oikeat naturistit haluaisivatkaan sitä, että Suomen kokoisessa maassa olisi vain KAKSI (2) virallista nakurantaa, joissa saisi olla alastomana.

    Onko nimimerkki Vapauden mielestä TODELLAKIN kaikki naturistit ahdettava nakuraservaatteihin pois muun kansan silmistä, mitä HÄH???

    Ps.
    Jokainen meistä on alaston.
    Jokainen meistä voi olla alastomana juuri siellä, missä se on luontevaa.

    Ps 2.
    Viuhahtajaa sakotettiin. Sakko ei tullut kylläkään alastomuudesta, vaan kadun ylittämisestä suojatien ulkopuolelta eli liikenteen vaarantamisesta ja samanlainen sakko annetaan myös vaatteet päällä kadun ylitse luvattomasta paikasta kulkeville.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Järjestyslaki kumosi kirjoitti:

Nykyinen lainsäädäntö sallii alastomuuden jokaisella suomalaisella uimarannalla, eikä se edes mahdollista kuntien tekemiä alastomuuskieltoja.

Suomen Järjestyslaki kumosi kuntien tekemät järjestyssäännöt, jotka hyvin usein kielsivät alastomana uinnin ja alastomana auringon ottamisen yleisillä rannoilla.

Itse asiassa Järjestyslaki kumosi myös kuntien päätöksillä avatut nakurannatkin. Porin Kaupunki on jo virallisesti lakkauttanut Yyterin nakurannan, mutta se päätti kuitenkin jättää rajatolpat ja kyltit paikoilleen. Niitä ei tämän lakkautuspäätöksen mukaan enään huolleta, mutta ne saavat olla paikoillaan. Nakurannalla olevat WC.t pysyvät edelleen Porin Kaupungin ylläpitäminä ja ne toimivat koko uimaranta-alueen käytössä olevina saniteettitiloina.

Helsingin Kaupungin ulkoiluvirasto aitasi Pihlajasaaren nakurannan tietoisena siitä, että kaupunin toimivaltuudet eivät riitä rajaamaan alastomuutta aidatun alueen sisällä olevan keskitysleirin alueelle, mutta toimi tehtiin siksi, että näin saatiin hiljennettyä turhat valitukset alastomien "häiritsevästä" käytöksestä Pikkusaaren kalliolla. Nykyisin alastomuutta voi tavata myös Ison Pihlajasaaren rannoilta, mikä on hyvin ilahduttavaa kehitystä. Kun nakuilee siististi ja provosoimatta kireäpipoja, nakuilu onnistuu ilman valituksia jopa Karusellin ja Pihliksen vesibussin lähtöpaikan lähirannan kallioillakin (laturista telakka-alueelle päin).

Turussa voi nakuilla "entisellä nakurannalla" Kolkannokassa, jossa huvilan alue on kuitenkin nykyisin puppelipoikien miehittämä. Entinen nakuranta on edelleenkin alastomien käytettävissä, vaikka muutama tollo luulikin Turun Kaupungin tarkoittavan kieltää alastomuus, kun se uuden lain velvoittamana lopetti virallisen nakualueen.

Kunta tai kaupunki EI VOI MÄÄRÄYKSILLÄÄN erikseen rajata jotain aluetta alastomille tarkoitetuksi, eikä se voi myöskään kieltää alastomuutta uimarannoillaan.

Niillä rannoilla, missä on näköetäisyydellä lapsia, alastomien ei ole syytä harrastaa mitään seksiin viittaavaa, ei edes julkista halailua, jotta kukaan ei pääsisi valittamaan sukupuolisiveyden loukkaamisesta.
Nämä seksuaaliset toimet tulee suorittaa sen verran häveliäästi, että lapsiperheiden tiukkapipoisimmatkin vanhemmat eivät niistä häiriinny. Tämä häveliäisyys ei ole mitään alastomuuskielteisyyttä, vaan ainoastaan käytännön keino julkisen alastomuuden hyvän siveyskuvan ylläpitämiseksi.
Pidetään pelehtimiset edelleenkin suomalaiskansalliseen tapaan häveliäästi "puskissa", niin emme joudu häpeämään alastomuuttamme julkisesti.
Kesän lämpö saa hormoonit hyrräämään, eikä siinä ole mitään pahaa, kunhan "hyrräämme" häveliäästi vähän sivummalla poissa lasten silmistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu