Mistä ihmmeestä näitä "itsemurhakandeja"siunnaannuu.?Eläkee hyvät immeiset ensin ja tulukkoo sitten valittammaan,miten on kohtalo juluma ollu.Mie en väheksy kenenkkää pahhoo olloo,mut vihaks pistellöö välillä lukkee nuorriin,tervveihen immeisten kuoleman kaippuusta!Sitten kun ootta elänä elämäny viis-kuuskymppiseks,niin tiiättä mitä se on,kun sie out hauttaan suattana isän,äitin siskon,veljen, lapses,ystävän poikakaverin,aviomiehen-kyseleppä sitten,mitä elämä on-tekisköhän itsemurhan,vai paistaskohan vaikka lettuja!Niin on hepposet perustteet useimman aikkeelle tappoo ihtesä,jotta tekkööpä miel sannoo-vierottakkee ensin ihteny siitä äitin tissistä,eläkkee ja kahtokkee,mittee se huominen tarjovvaa,elekkeekä höyhöttee jonniijoutavvii!!!
Tuas pallaa pärreet!!!
Karjalan heili
211614
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Etenkin kun kyseessä on pääsääntöisesti toisten oikean surun pilkka.
Ois ylläpidolla töitä.
puhut asiaa eihän kuolemalla saa leikkiä sehän on niin väärin koko asia.. mikäpä täällä on eläessä ihan hemmetin mukavaa kaikkinen ongelmineen ja pittää mennä eteenpäin mutta että kuolla tai tehdä itsari en tosiaankaan ymmärrä.. sillon on ruuvit tosiaan löysällä..ja ajattelisivat ne edes omaisiaan
kyllä mullakin olis ongelmien kaa tehnyt monasti mieli lopettaa koko paska elämä.. mutta aina olen katsonut seuraavan päivän ja on se sillai helpottamut..ei elämä aina ole helppoa mutta asiat muuttuvat..aina
ja esitinkin ylläpidolle että saisivat oman palstan täällä.
Itse käyn jo muualla purkamassa omaa suruani enimmäkseen, mutta täältä minä apua hain ensihädässä suruuni, ja onnekseni löysinkin yhden kohtalotoverin jonka kanssa ollaan jaettu monet ajatukset ja olotilat.
Vähän tulee sellainen olo että tämä paikka on hylätty eikä kukaan välitä. Kunahn kirjoitellaan tänne kuka mitäkin.
Sitä ei vaan jaksa. vaikka asia on totisinta totta että itsemurhiakin tapahtuu. Mutta jos niitä tapahtuisi niin paljon kuin asiaa ajatellaan, maapallo ois aika tyhjä. uskon vakavasti että nekin ajatukset kuuluu nuoren ihmisen elämään. Tokihan moni vanhempikin sen itselleen tekee.
No aivan sama, onhan minulla vapaus olla täällä tai ei olla.
Mutta otsikko ei kyllä ihan vastaa tämän palstan sisältöä.
NO MONI ON SEN ITSARIN TEHNYKKIN MUTTA YKSIKÄÄM TUSKIN SITÄ KIRKONKELLOLLA KUULUUTTAA!! ETTÄ KUN OIKEIN mietin heistä ei ikinä olis uskonu että tekevät sellasta.. no nyt on sitte joitain ongelma lapsii joilla on se asia niiku hautomossa.. miksi pitää kirjoitella tänne että teen sen?? saa kait sitä huomioo muutenkin.. äiti ei ehkä anna, eikä isä voi herrajestas miten lapsellista..MUTTA NYKYÄÄN ON VÄÄRISTYNYT TÄÄ ELÄMÄN MENO.. KAIKESSA.
ihminen joka tekee itsemurhan ei ole päässyt yli vaikka nyt oman isänsä itsemurhasta niinkuin kävi serkulleni toissa yönä. hän päätti päivänsä kun ei jaksanut enää. ei ollut saanut apua tarpeeksi silloin kun isänsä teki. samallailla meni poika niinkuin isä. kamalaa ajatella. ihan sydäntä raastaa, mutta se oli hänen valintansa. mikä me olemme tuomitsemaan muiden päätöksiä...
suruahan se tuottaa mutta samallalailla kun kuolisit normaalisti vanhuuteen. tuottaa sekin surua. mutta sitä en ymmärrä kuinka joku läheinen voi selvitä siitä että löytää ihmisen joka on ampunut itseltää ns. aivot pihalle kuinka hän voi selvitä. tai ylipäätää näkee tällaisen ihmisen joka on tehnyt niinkuin serkkuni isä ja hänen poikansa nyt. pojan sisko nähnyt kummankin kuolleena. ja mikä kauheinta niin silloin kun isänsä kuoli oli tytär siivoamassa oman isän aivon jäänteitä. mä en ihan oikeasti pysty ymmärtää. pystyykö kukaan...
IHAN HIRVEETÄ JOS LASTENSA PITTÄÄ SIIVOTA JÄÄNTEITÄ
jostain asunnosta.. jäis kyllä siivoamata ,,minä muistan aikoinaan kun oli isäsä hirttänyt ittensä ja paljon paljon myöhemmin poika meni samalla tavalla
siinä oli tosi kauan välissä niissä vuosissa kaitpa se poika jäi sitä suremaan ja ei saanukkaan apua ja meni sitte kanssa isänsä luo!!eipä paljon helpottanut mutta päätöshän oli tämän eikä minkäänlaista viestiä jäljelle jättänyt.
tässä isä ja pojan kuolemien välissä 8 vuotta aikaa. ja viestistä ei tiedä onko poika mitään jättänyt, mutta siskolleen oli joku aika sitten sanonut että ei enää jaksa. mutta isäänsä suri poika niin että näin teki ei muuta syytä oikeastaan voi olla.
tarkotus keskustella näistä palstalaisista,jotka kerta toisesa jäläkkeen TÄLLÄ PALSTALLA "uhkailevat"itsemurhalla.Kuka kysellöö,miten pitkälle pitäs uija,jotta hukkuu,mihin kohttaa ampus ihtteesä,jotta jäis kaunis ruumis,montako särkytaplettii pitäs nielasta,jotta henki luiskahtas.Tuskinpa nämä sinun tuntemasi ihmiset vuosia nettipalstalla itsemurha tapoja kyselivät,vai?
no tuntuupa tosi huimilta tollaset kyselyt ..emmä ainakaan uimaan lähtis.. saatikka särkylääkkeillä.. saatikka ampuis itteään ja vielä pitäis olla kaunis ruumis.. no olihan se hyvä et olis nuorille oma sellanen palsta että saisivat kysellä tommosii..vaan onkohan ne edes tosissaan.. meitä täällä on tosi tuskissaan olevia jotka oikeasti on menettäneet, ja näköjään pikku pellejä, joillei vielä vastoinkäymiset ole todellisia. no jospa ne lopettais et jäis itse asialle aikaa.
No se poika ei sitten kestänyt..eikä jaksanut..valitettavasti
olen huomannut että monessa tapauksessa kun nuori päättää päivänsä, hän on ottanut "mallin" lähipiiristään. kun on vaikeeta, ihan kestämätöntä, niin itsari olis ratkaisu. tätä voi myös moni itsemurhakandidaatti miettiä, että haluaako antaa kyseisen mallin omille lapsilleen tai muulle lähipiirille, esim. kavereilleen.
niinpä.. kyllä täällä maalimassa saa nykyään apua joka lähtöön..kannattais kokeilla kaikki kahot ennenkun mennee siihen ratkaisuun..joka sitten on viimeinen!!!
sinun on hyvä puhua kun et voi tietää miten suuren henkisen tuskan kanssa monet nuoret kamppailevat. Itse kuulun myös valitettavasti nuihin surkeisiin nuoriin ja oma paha oloni johtuu idiooteista vanhemmistani,toinen teki pahaa ja toinen antoi pahan teon jatkua. Kaikki eivät valitettavasti ole niin vahvoja henkisesti kuin sinä.En minäkään tälläista oloa itselleni todellakaan haluaisi,mutta on vaikea sulkea ensimmäiset 17 vuotta elämästään pois...
meillä täällä kaupungissa asuu nuoria sinun ikäisiä sellasessa nuorten asunnoissa jossa jokaisella on oma kämppä.. ja ne käy koulunsa sieltä käsin ja asuvat sillai niin ku omillaan .. hommappa ittes sen tyyppiseen asumukseen niin ei tartte olla onneton. .. asut omillas ja pärjäät omillas.. anna vanhenpasi sitte asua omassa loukussaan.. ja tehdä mitä lystäävät sun ei tartte olla sellasessa kodissa missä on paha olla.. ei kenenkään tartte olla huonoissa olosuhteissa kotona kun sen kodin pitäis olla rauhan ja rakkauden tyys sija ja sitä se ei monellellekkaan ole..ja sitä paitsi se mun tuttava pääsi sit ammattiin ja töihin ja onnistu elämässään..älä kärsi rakas nuori.. mutta sun pitää itse toimia sosiaaliviranomaisten kautta..(tämä mun tuttu joutui äitiään pakoon ku se puukon kanssa ajo sitä takaa)että hulluhan se akka oli.. mutta tyttö ei todellakaan ollu ku tavallinen neiti mutta pääsi omaan rauhaan ja toivon sullekkin samaa..hommaa apua elä pelkää ..susta kyllä huolehtii moni taho jos haluat..
jo 30 vuotta-kun tyttöä satutetaan pahimmalla mahdollisella tavalla!Tiedän henkisen-ja ruumiillisen tuskan,avuttomuuden,kun on elettävä elämää,josta puuttuu luottamus toista kohtaan.Käännä kipusi voitoksi-auta ensin itsesi pois tuosta tilanteesta-sosiaaliviranomaiset antavat kyllä apua-sen jälkeen sinä voit auttaa omien kokemustesi kautta toisia.En ole kylmä,enkä kova-elämä on antanut minulle nämä kortit-pelaan nyt vaan loppuun saakka ja katson,kuka viimeinen on,joka pelipöydästa lähtee!Onnea elämääsi!!!
KERROPPA MILLASELLA TUSKALLA VOI SATUTTAA 30-vuotta?
eikö se raja tule jo vähemmästäkin täytteen..no eihän keneenkään nykyään voi luotaa.. minä en niiku luota yhteenkään ihmiseen piirtun vertaa ja se on kannattanut on mulla ystäviä mutta se 100 prossaa ei kukaan kanna...tunnut tosi pelaajalta onko ässät tallessa?? vastaappa mulle en tartte mitään sepustuksia vaan vastauksen mitä mahtuu 30- vuoteen?? kerro
uteliaisuutesi;JOUKKORAISKAUS OLLESSANI VIELÄ MELKEIN LAPSI!!!
NO nyt selvis.. on se varmasti.. ollut 30 vuoden tuskan asia..!! ei tullu mielenikään moinen sorry
nuiden muistojesi kanssa! Minä koin yhtä ja toista kotona ollessani. Minä muistan 4v kuinka minulle ainut ihminen oli isänisä. Turva ja leikkikeveri.. sitten hän kuoli. Ikävöin ja minulle sanottiin "että höpsis nyt" niin käy kun tullaan vanhaksi. Ei ollut kelle puhua, ei ketään jolta kysyä.. minua pelotti jos minäkin tuun vanhaksi ja kuolen.. Lapsen pienillä ajatuksilla (ne jäi), Poika kaverin takia sain melkein selkääni.. se olisi pitänyt jättää!
Kyllä se vähältä piti etten kuollut, ajattelin kuolla, vaan elämä jatkui ja onnen päiviäkin on nähty! Näet niitä vielä sinäkin! Nuo tunteet ovat normaalia "kehitystä" mutta ennen siitä kun piti olla hiljaa!
Hän(poikakaveri) joka oli taas ihminen johon sain turvata pitkän turvattomuuden jälkeen. Lähdin 15v kotoa enkä ole pysyvästi palannut enkä enää voikaan.
17 v. loukkausin tapaturmassa pahasti ja alaikäinen kun olin ilmoittivat vanhemmille.
Äiti oli ikävöinyt (lähtöäni kotoa)jota en tiennyt sairaalassa kun heräsin oli äiti ja isä vieressä. Äiti itki ja pyysi anteeksi. Osasin antaa! menneet oli pois. Siitä tapaturmasta kun toivuin rakennettiin välit kuntoon ja eipä niitä vanhoja kaiveta. Mutta kuinka kävikään, tyttömme kun kuoli piti minun terapeutille kertoa se kaikki papan jälkeinen lapsen suruki mikä oli läpi käymättä. Joten ymmärrän kyllä pahaa oloa ja toivottomuutta, nyt on vaan elämänkokemusta senverran että, osaan neuvoa ja kuunnella. Puhu ja vaikka kirjoita vaikka kirja mikä tekee pahan olon,kysele ym. anna se jollekin terapeutille, mutta et saa murehtia yksin! Se ei tiedä hyvää sielullesi eikä ruumiillesi. Kaikkea hyvää, ajattele positiivisesti vastoinkäymiset on tehty voitettaviksi!!
Muutin pois kotoa kun olin 16 ja silloin mukanani muutti myös n.5kk ikäinen vauvani ja olin yksinhuoltaja ensimmäiset 1,5 vuotta(omasta tahdostani). Olen minä kokenut elämässäni todella paljon hyvääkin,esim.lapseni kasvatus ja valmistun parin päivän päästä, mutta ne paskat vanhat muistot vyöryy aina mieleen ja psykologeista ei ole ollut apua vaikka kolmen eri tyypin luona olen käynyt, sisarusten kanssa ei voi puhua, äidin kanssa ei voi puhua koska se tietää että syytän sitä siitä mitä piti kokea koska monelta pahalta olis säästytty jos olis eron ottanu,äitini yritti tappaa itsensä sen takia ku tulin niin nuorena raskaaksi,mutta ei onnistunu teossa ja möläytti minulle vielä syynkin silloin. Kyllä mekin kotona juostiin puukkoa pakoon,katottiin haulikon piippua ja juostiin talvipakkasilla naapuriin turvaan pelkissä yömekoissa ja vaikka naapuriin oli vaan 150-200m sekin matka tuntui silloin ikuisuudelta,onneksi luonto puuttuu peliin jossain vaiheessa ja jonkin näköistä helpotusta elämään saatiin muutama vuosi sitten kun isäni kuoli, mutta ei ne muistot kuole.