Tapahtui jo vuosia sitten:
Olin mökillä Hämeen suunnalla. Vatsaa alkoi pistää ja kipu vain paheni. Vaimo lähti ajamaan kohti Hämeenlinnaa ja meikäläinen vääntelehti vieressä. No jossain vaiheessa pääsin lääkärin pakeille ja hoitona oli iso tablettijööti kai jotain rauhoittavaa ja pantiin pariksikymmeneksi minuutiksi lepäämään. No kohta ei kipua tuntunut ja meikäläinen lähetettiin pois. Olo tuntui varsin kevyeltä ja hiukan sumuiselta. Lähdin junalla kohden Helsinkiä.
Tuskin olin junaan päässyyt, kun kipu alkoi palata. Loppumatka oli tuskien taival.
Otin taksin Meilahteen HYKSiin ja menin ensiapuluukulle. Vastaanottoapulainen luukulla kyseli tiedot ja huikkasi kolleegalleen, että: "Täällä on taas umpparipotilas, naamasta näkee"
Leikkauksen jälkeen lääkäri totesi, että umpisuoli oli osin mennyt kuolioon. Eli aika täpärällä oli ettei käynyt pahemmin.
Tälläista "hoitoa" vieraspaikkakuntalainen sai Hämeenlinnassa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eräänä yönä jokin aika sitten
mummolle tuli rintakipuja ja koska hänellä oli niitä ollut ennenkin ja nitrot eivät kunnolla auttaneet tytär vei hänet terveyskeskukseen
TK:ssa lääkäriä odotellessa mumo meni käymään WC:ssä ja sai siellä (sydän ?)kohtauksen lyyhistyen lattialle
Hoitajat riensivät paikalle lääkärin kanssa ja mummolle annettiin tuhtia kipulääkettä ja jotakin rauhoittavaa,
koska mummo hätääntyi niin että ei "osannut hengittää"... ????
Sitten hänet kärrättiin kadun toisella puolella olevaan keskus-sairaalaan
Keskus-s. lääkäri tutki (lue hutki) mummon ja kirjoitti decursukseen seuraavasti:
Tutkittavana iäkäs naishenkilö, joka tuotu aamuyöstä tervk. rintakipujen vuoksi.
Siellä potilas luuhistynyt WC:n lattialle ja hänelle annettu kipulääkettä ja relaksovoivaa lääkettä klo: ...
Tällä hetkellä potilaalla ei kipuja juuri ole ja hän on hyvin rauhallinen,
joten kyse ei liene sydäninfarktista ja liotushoidolle ei ole indikaatiota.
Potilaan voi siirtää sisätautiosastolle tarkkailuun yön ylitse ja huomenna voi kotiuttaa. Tarvittaessa voi antaa kipu- ja unilääkettä sitä ja sitä .... ja tarv. nitroja sepelvaltimo-oireisiin.
Minkä virheen lääkäri teki ???
Hän kirjoitti asianmukaisesti tk:ssa annetut lääkkeet, mutta ei ajatellut
Eipä tietenkään mummolla ollut enää niin kovia kipuja ja oli rauhallinen,
koska hänet oli lääkitty hyvin noin puolituntia aiemmin
Liotushitoa veritulppaan ei siis aloitettu .....
Arvatkaas mitä sitten tapahtui ???
mutta miten jatkuu? osaan ehkä arvatakin, mutta kerro ihmeessä!