ME-auto

ME-Auto (http://www.meauto.fi ) on viho viimeinen paikka tehdä autohankintoja. Ole erittäin huolellinen kun / jos asioit tässä liikkeessä.

Erehdyksessä hankimme Hyundai merkkisen auton, jonka takuuehtojen mukaiset huollot tulee tehdä kyseisessä 'merkkiliikkeessä', muuten auton takuu raukeaa.

Onko Muilla ollut kyseisen laitoksen kanssa ongelmia? Liike myy etupäässä Hyundaita.

Toimme auton huoltoon, huollossa ensiksi rikottiin auton sisötilojen merkkivalokytkin. Jouduimme varaamaan uuden huoltoajan kyseistä korjausta varten, liike myönsi kyseisen rikkomisen.

Kun toimme auton tähän kyseiseen korjaukseen, autoa oli kolhaistu siten, että auton etukulman muoviosista oli maali lähtenyt. Auton maali oli mennyt ihan pölymäiseksi hilseeksi kyseiseltä kohdalta ja auto saatettiin heti kyseiseen liikkeeseen takaisin.

LIIKE KIELTÄYTYI KORVAAMASTA AIHEUTTAMAANSA VAHINKOA. LIIKE RIKKOO AUTOSI, MUTTA EI SUOSTU KORVAAMAAN AIHEUTTAMAANSA VAHINKOA.

Huoltopäällikkö Lasse Ahlberg kyseli auton omavastuuosuuksia ja niiden ollessa liian suuret ilmoitti, että liike ei halua maksaa korjaustyötä. Hän väitti, että vahinko ei huoltomiesten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen ole tapahtunut heidän liikkeessään. VARMASTIKAAN KUKAAN HUOLTOMIES EI MYÖNNÄ KYSEISTÄ VAHINKOA, mutta kyseisen vahinkopinnan maali oli vielä irtonaista hilsepölyä, joka osoittaa vahingon tapahtuneen liikkeessä. Pikaisen 'meikkauksen' aiheuttamastaan vahingosta liike suoritti samantien.

Härskiä toimintaa, varokaa todellakin tätä liikettä tai jos olette jo 'asiakkaina' olkaa huolellisia ja tarkistakaa autonne aina ennen kuin vastaanotatte auton huollosta.

Asia ei meidän osalta jää tänne, aiomme valittaa kuluttajavalituslautakuntaan ja kuluttaja-asiamiehelle ja harkitsemme myös vahingonkorvauskanteen nostamista käräjäoikeuteen.
224139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

merkkiliikkeessä ja piste.

Äänestä
  • ei ole pakko huoltaa koskaan jos ei halua, mutta jos ei huolla takuu raukeaa.

    Äänestä

  • API kirjoitti:

    ei ole pakko huoltaa koskaan jos ei halua, mutta jos ei huolla takuu raukeaa.

    onk Lasse lähtenyt Länsiautost litoon ja ny on jossai MEEEEE-Tos ???
    Ei se kuule valehtele sulle, ookko varma ettei joku krokotiilin poikanen* oo osunt siihe sun kiesiin jonka miina on ollut kans huollos?

    Sisäpaisti ei sun tartte käyttää sitä vaan siellä huollossa takuun säilymisen takia vaan muutkin viralliset huollot käy (sanoi kulukalletoimiston setä joskus).

    *Krokotiilin poikanen (lat.nim. handlessdriver)on autoilijatyyppi joilta lähtee ranteet hartioista näin ollen heidän ohjausreaktio ei ole niitä nopeimpia.

    Äänestä

MEILLÄ KÄVI TUURI JO AUTONOSTOVAIHEESSA,ME HUOMATTIIN TÖYKEYS HETI,SANOIN VAIHTOAUTONI ARVIOINTI VAIHEESSA ETTÄ MINUA EI TUOMMOISELLA KÄYTÖKSELLÄ SAA AUTON OSTOON.
MYYJÄ HUUSI PERÄÄN OSTAKAA AUTONNE MUUALTA.
VALITIN AUTOTALON JOHTAJALLE MYYJÄN KÄYTÖKSESTÄ,JOHONKA EN SAANUT VASTAUSTA.

Äänestä
  • KUN TÖYKEÄÄ!!! MUTTA OTA CAPS LOCK PÄÄLTÄ JOOKO?

    Äänestä

  • Oikolukija kirjoitti:

    KUN TÖYKEÄÄ!!! MUTTA OTA CAPS LOCK PÄÄLTÄ JOOKO?

    Asia on tärkein ei näsäviisaus.
    Miksi pyörit täällä,sovit tuonne terveyspalstalle ongelmiesi takia.

    Äänestä

  • Ei varmaan tee mieli enää asioida liikkeessä uudestaan?

    Myyjän kannattaisi ehkä opetella käyttäytymään, niin kauppakin kävisi paremmin.

    Äänestä

Millaista on maali, joka on mennyt pölymäiseksi hilseeksi?? Ja mikä on sisätilojen merkkivalokytkin?? Muista heittää myös Tarjaa kirjeellä.

Äänestä

Oot samantapasen sadun jo aikaisemmin kertonut.

Äänestä
  • Ei puutu muuta kuin että kehuis vielä saamaansa palvelua eräässä toisessa liikkeessä...:))))

    Äänestä

  • ceeeveeee kirjoitti:

    Ei puutu muuta kuin että kehuis vielä saamaansa palvelua eräässä toisessa liikkeessä...:))))

    HYVÄ PALVELU KANNATTAA TÄNÄÄN,SAAT ASIAKKAITA JATKOSSAKIN.HYVÄ PALVELU KAUAS KUULUU HUONO PALVELU VIELÄ KAUEMMAKSI.

    Äänestä

  • 123.... kirjoitti:

    HYVÄ PALVELU KANNATTAA TÄNÄÄN,SAAT ASIAKKAITA JATKOSSAKIN.HYVÄ PALVELU KAUAS KUULUU HUONO PALVELU VIELÄ KAUEMMAKSI.

    se caps lock... please.

    Äänestä

  • Oikolukija kirjoitti:

    se caps lock... please.

    oikolukijallakaan olla lääkitys nyt kohillaan...

    Äänestä

  • Noniin Me-puljussa on herätty, kannattaisi asiakkaita kohdella kunnolla niin ei tarttisi täällä saduista selitellä.

    Äänestä

siina se

Äänestä
  • Tää kaveri on kertonut saman sadun jo moneen kertaan
    aikaisemmin.Haluaa vain provosoida.Siinä se.

    Äänestä

  • jo aikaisemmin kirjoitti:

    Tää kaveri on kertonut saman sadun jo moneen kertaan
    aikaisemmin.Haluaa vain provosoida.Siinä se.

    juntti.

    Äänestä

  • Hieno auto kaikilla herkuilla!

    Ei mitään moitittavaa autossa.
    Kulkee kuin bemari.
    Tilava kuin mese.
    Tavaratilaa kuin volvossa.
    Huollot toimii kuin vehossa.
    Polttoaine kulutus kuin hondassa.
    Bemari mese e volvo on ihan oikeasti sonata.

    Äänestä

enkä voi moittia palvelua. Päinvastoin! Taidan vaihtaa siellä autoa joskus toistekin kunhan se aika koittaa.

Äänestä


  • buahahaa kirjoitti:

    Entä jos kyse olikin käytetystä?

    toivo ettet ostanut liian vanhaa autoa ja ettei autoon tule vikoja muuten olet ongelmissa vaikka lupaavatkin 5 vuoden takuun.

    Takuuehdoissa suuri osa korjauksista on rajattu takuun ulkopuolelle...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


entinen asiakas kirjoitti:

ME-Auto (http://www.meauto.fi ) on viho viimeinen paikka tehdä autohankintoja. Ole erittäin huolellinen kun / jos asioit tässä liikkeessä.

Erehdyksessä hankimme Hyundai merkkisen auton, jonka takuuehtojen mukaiset huollot tulee tehdä kyseisessä 'merkkiliikkeessä', muuten auton takuu raukeaa.

Onko Muilla ollut kyseisen laitoksen kanssa ongelmia? Liike myy etupäässä Hyundaita.

Toimme auton huoltoon, huollossa ensiksi rikottiin auton sisötilojen merkkivalokytkin. Jouduimme varaamaan uuden huoltoajan kyseistä korjausta varten, liike myönsi kyseisen rikkomisen.

Kun toimme auton tähän kyseiseen korjaukseen, autoa oli kolhaistu siten, että auton etukulman muoviosista oli maali lähtenyt. Auton maali oli mennyt ihan pölymäiseksi hilseeksi kyseiseltä kohdalta ja auto saatettiin heti kyseiseen liikkeeseen takaisin.

LIIKE KIELTÄYTYI KORVAAMASTA AIHEUTTAMAANSA VAHINKOA. LIIKE RIKKOO AUTOSI, MUTTA EI SUOSTU KORVAAMAAN AIHEUTTAMAANSA VAHINKOA.

Huoltopäällikkö Lasse Ahlberg kyseli auton omavastuuosuuksia ja niiden ollessa liian suuret ilmoitti, että liike ei halua maksaa korjaustyötä. Hän väitti, että vahinko ei huoltomiesten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen ole tapahtunut heidän liikkeessään. VARMASTIKAAN KUKAAN HUOLTOMIES EI MYÖNNÄ KYSEISTÄ VAHINKOA, mutta kyseisen vahinkopinnan maali oli vielä irtonaista hilsepölyä, joka osoittaa vahingon tapahtuneen liikkeessä. Pikaisen 'meikkauksen' aiheuttamastaan vahingosta liike suoritti samantien.

Härskiä toimintaa, varokaa todellakin tätä liikettä tai jos olette jo 'asiakkaina' olkaa huolellisia ja tarkistakaa autonne aina ennen kuin vastaanotatte auton huollosta.

Asia ei meidän osalta jää tänne, aiomme valittaa kuluttajavalituslautakuntaan ja kuluttaja-asiamiehelle ja harkitsemme myös vahingonkorvauskanteen nostamista käräjäoikeuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu