Olen synnyttänyt neljä lasta, joista ensimmäinen kuoli yhden kuukauden vanhana. Nuorimmaiseni teki itsemurhan hirttäytymällä, kuusivuotta sitten.Syynä rakkaan pettäminen. Nyt toiseksi vanhin on niin elämänhaluton (löysi rakkaan veljensä hirrestä ) ettei välitä mitä hänelle sattuu ja on tällähetkellä kärsimässä linnatuomiota toisten pahoinpitelystä yms. Ainut mikä enää pitää minut hengissä on yksi lapseni ja hänen lapsensa. Onko kenelläkään neuvoa kuinka selviytyisin. Kaipaan ja suren kokoajan.Elämä on yhtä ikävää.
haluan apua
itkevä
121812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
minä voin sanoa sinulle että ymmärrän tuskasi syvyyden. minun ainoani päätti myös päivänsä oman käden kautta erittäin julmalla tavalla. olen surrut todella paljon ja tuntenut syyllisyyttä kunnes olen todennut ettei se johda mihinkään. sanoisinkin sinulle että koeta huolehtia itsestäsi ja koeta tehdä elämäsi niin hyväksi kuin pystyt, kaikesta kauheudesta huolimatta. jokainen vastaa myös omasta elämästään, miten sen käyttää. jos jaksat, koeta osallistua johonkin mielekkääseen tekemiseen joka hetkeksi edes tuottaa jotain iloa itsellesi ja poistaa mielestä synkkyden. koeta myös olla rohkea ja luoda valoa jäljellejääneiden sisarusten elämään. ehdota pojallesi joka rötöstelee, osallistumista terapiaan jossa hän voi käydä läpi raskaan menetyksen. myös itsellesi olisi hyvä saada terapiaa tai vaikka osallistuminen sururyhmään voisi tuoda helpotusta.
kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista toivoo kohtalotoveri.
Minulla on 3 lasta ensimmäisestä liitosta ja 3uudesta.. mämä vanhimmat lähtivät jo useita vuosia sitten omilleen ja yksi niistä ei niinku päässyt elämän syrjästä kiinni vaikka kuinka koetin puhua auttaa tukea ihan kaikki tehtiin.. välillä juttelin asiallisesti ja välillä riitelin.. mutta silläkään ei ollut sitä omaa halua elää kunnolla.. ja lopuksi kävi niinku vuosia pelkäsin hän kuoli... vuosien tuska unettomuus hermoilu ja kaikki sitten tapahtui.
JA minuun koskee niin paljon se asia.MIETIN missä tein väärin, mutta en löydä syytä..Minulla on päässä lukko en hyväksy millään sitä kuolemaa, MINÄ YMMÄRRÄN MILTÄ SINUSTA TUNTUU..kaipaan ja suren minäkin koko ajan.. minulla on masennus..ollut jo 1.5 vuotta kaikista vastoin käymisistä..mutta en anna periksi kun minua tarvitaan vielä ja kun en voi kenenkään elämää puolesta elää.. eikä siihen voi aikuisen ihmisen elämään puuttua juuri millääm tavoin.. yritän ulkoilla ja tehdä pieniä pihatöitä ja kuunnella mieli musiikkiani..keinot on tosi vähissä..KÄRSIMYSTÄ ON TÄMÄ ELÄMÄ ..ET OLE AINUT.
tahdon kertoa sinulle kun luin kirjoittamasi viestin tunnen tuskasi ja oletvarmasti jo tehnyt parhaasi. Elämän iloa sinulle sitä sinulla on vielä!Kaikki kysymykset jotka jäävät ilman vastausta enemmän tai vähemmäksi aikaa tulevat kyllä vastauksen saamaan. Kaikki ne Miksi??! kysymyksetkin täytetään. Alussa ne olivat ja kaikuivat korvissa, ne ikäänkuin takertui pääni sisälle. Ne saivat minut elämään toisessa maailmassa. Olin elävä kuollut; kaikki tunteet oli eläviä kohti poissa (ainakin siltä se tuntui) Oli kuin olisin etsinyt tytärtäni saadakseni sen takaisin. Sitten kuulin tarinan joka lienee osaksi totta. "Pienessä kylässä äidiltä kuoli lapsi ja Hän suri sitä niin että, Jumala lupasi hänelle sen kaiken läpi käytyään mikäli Äiti niin tahtoisi. Jumala käski tämän äidin kysymään ja etsimään toisilta kylän äideiltä ovatko he menettäneet lasta. Jos hän löytäisi yhden hän saisi lapsensa takaisin.
Kävipä niin että, kaikki olivat pienenä lapsen menettäneet. Äiti huusi Jumalalle tahdon lapseni takaisin..! Jumala vastasi; Rakastan sinua, annan sinulle toisenkin mahdollisuuden uskon ettei sinun rakkautesi riitä hakea lastasi takaisin silti annan sinun yrittää jotta ymmärtäisit. Äiti halusi matkaan. Entin sinun pitää ylittää vuori ja laittoi äidin ison vuoren juurelle sen päällä olisi tehtävä rakkauden teko, auttaa hädässä olevaa. Äiti kiipesi ja oli lopen uupunut mutta saavutti päämääränsä. Siellä oli köyhä vaimo joka oli eksynyt. Äiti lupasi auttaa ja Jumalan tahto tuli täytetyksi hän suoriutui siitä. Jumala oli iloinen mutta jatkoi; nyt sinun pitää laskeutua alas mutta, jos putoat ei rakkautesi täyty ja varoitti putoamasta sillä paholainen saisi hänet kiinni. Siellä jälleen sinua odottaa tehtävä joka rakkaudellasi täytät. Olet aivan lähellä jotta saat lapsesi. Äiti laskeutui vaivalloisesti alas jäistä lähes pystysuoraa kalliota joka kovin uuvutti Äidin. Rakkaus ei jättänyt äitiä ja Jumala antoi hänelle lapsen joka pitää saattaa perille sinne missä hänenkin lapsi oli. Äiti otti lapsen kädestä ja he lähtivät matkaan edessä oli loputtomalta tuntuva suo jossa oli silmäkkeitä valmiina nielaisemaan heidät ja niin jäisi tehtävä kesken. Valillä kun lapsi uupui hän kantoi sitä, itki Äidi lohdutti sitä ja vihdoin tuli kovalle maalle ja he levähtivät hetken muttei voineet antaa periksi sillä aikaa kului ja määränpäähän oli matkaa. Lopulta he saapuivat suurelle portille jota vartioi vanha mies. Äiti pyysi päästä sisälle vanhus sanoi että sisälle pääsee kun on kulkulupa mutta sieltä ei pääse pois. Äiti selitti ja sai vanhuksen vakuuttuneeksi jotta tämä voisi avata portin heille. Näin tapahtui,he saapuivat paratiisiin siellä hän näki oman lapsensa niin iloisena ja onnellisena jossa oli niin ruuri Rakkaus läsnä ettei hennonut edes kysyä lastansa mukaa vaan sanoi Jumalalle: tapahtukoon sinun tahtosi ei minun. Nyt hänen lapsen kanssa oli myös lapsi joka johdatti Äidin perille tänne. Äiti tahtoi kotiin mutta, ilman lastaan. Jumala oli näyttänyt niin suuren Rakkauden jolle oma Äidin rakkaus hävisi, hän tunsi sen. Jumalan suunnitelma on täydellinen mitäpä hän sitä ihmisenä muuttaisi.
Vihdoin hän avasi silmänsä, päästi surustaan irti. Äidin ympärillä oli koko pienen kylän asukkaat kokoontuneet, he olivat luulleet Äidin kuolleen kuumetautiin jonka kourissa Äiti oli ollut monta päivää. Äiti ei kertonut tätä kuin yhdelle joka uskoi. Äiti oli onnellinen hänen lapsellaan ei ollut mitään hätää ja eli kunnes hänenkin oli aika päästä tuonne lapsensa luo." Tämä tarina sai minut vahän havahtumaan ja tämä lopetti lapsen haluamisen takaisin. Ikävä säilyi ja säilyy tietenkin minun kuolemaani asti joka on sitten kun minä olen tehnyt sen ja ne tehtävät mitkä minulle on suotu. Rakkaus on Jumalan lahja, niin on myös elämä ainutkertainen lahja jota pitää vaalia. Jaksamista elämääsi
kiitos siitä. Mitäpä tähän paljon lisättävää, kuin tukeni ahdistuksen ja hädän aikana. Psalmi 50:15 lupaus : Huuda minua avuksesi hädän päivänä! Minä pelastan sinut ja sinä kunnioitat minua.
NO niin olen yrittänytkin tehdä , ja olen kysellyt muilta lapsiltakin MISSÄ tein väärin mutta muut sanoo et en missään.. he onneksi ovat päässeet elämästä kiinni. Minä tunnen kovasti tuskaa sen yhden puolesta , mutta surua on paljon ja mutta elämän haluja on todellakin jäljellä.. mulle tosiaankin jäi vielä jotka tarvitsee minua..OLEN OIKEASTI HYVIN AUTTAVAINEN . lähimmäisen rakas ja tunteellinen ihminen en jätä koskaan ketään pulaan en koskaan ja koko ajan ajattelen vaikka naapureita jos vaikka leivon on pullat naapureillekkin.. en tiiä..en vietä mitään rietasta elämää ,en oo rikas( mutta rikas oon kun on paljon lapsia) ja asiat hoidan olen sellainen järki ihminen .. monet äidiksi tulleet tyttöset tulevat näyttään mulle pieniään.. jäivät silleen tutuiksi aikoinaan naapureina..en usko että minä hirvee syntisäkki olen.. ja kuitenkin elämä koettelee minua kaikilla keinoin.. MUTTA MINÄ RUKOILEN PALJON, JOKA ILTA OLEN RUKOILLUT ja nyt tuntuu että niihin aletaan vastaamaan.. kiitos tästä tarinasta..MINÄ SELVIÄN KYLLÄ VIELÄ.. kaikesta huolimatta minulla on elämän halu vaikka ..meinasi se välillä jo mennäkkin jaksamisiin sulle..
Lapset ovat myös omia itsejään. Tekevät ihan omia ratkaisujaan. He eivät ole pelkästään sitä miksi heidät on kasvatettu tai mitkä geenit he ovat perineet. Sitä on elämä.
Emme äiteinäkään vaoi vaikuttaa kaikkeen, mitä valintoja lapsemme elämässään tekevät, vaikka kuinka haluaisimme ja siihen pyrkisimme.
Näin sanoi minulle eräs psykologi, kun syyllistin itse itseäni lasteni pahoinvoinnin takia. Hyvin sanoikin.
siitä jostain. Yksikin oljenkorsi riittää.
En minä ole ketään neuvomaan , mutta jollakin tavalla haluan auttaa.
Ei sitä äitinä voi lastaan hylätä. Kun lapsi on pulassa hän tarvitsee äitiään eniten.
Jostain se voima sinullekkin tulee, usko pois.
Lapsissa on se voima..vaikka tiedän ettei se paljon lohduta mutta uskon että kuollut lapsesikin toivoisi sinun olevan onnellinen.
Niin minunkin toivoisi.
Yksi äiti sanoi. Kun hän vihdoin uskalsi päästä irti, kaipaus ei kadonnut, eikä lapsi unohtunut.
Lapsi oli yhä läsnä tavallaan mutta uudessa valoisammassa elämässä.
Tähän pyrin itse, siihen voi toki mennä aikaa.
JUST NIIN PUHUT TÄYTTÄ ASIAA.. äidille se rentuinkin voi välillä olla rakkain..ja jos vaan mitenkään voi niin antaa ymmärtää sen sille pojalle..MINÄ AUTOIN LASTANI PITKÄN AJAN.. VAIKKA tiesin taustat.. AUTOIN VAIKKA TIESIN MITÄ SE PUUHAA sillä ei oo väliä, sillä äidin rakkaudella on vaan väliä ja nyt tiedän että hyvä kun autoin .. ei oo paha mieli kun hän kuoli jos olisin kieltänyt kaikki niin oloni olis paljon huonompi.. hän eli tavallaan ja me muut tavallaan.. ei saa tuomita toista. ettei sitte tuomita minua , sinua ja muita.. ja se että parhaasi yritit lohduttaa surussa.. ja on kivempi jatkaa asioilla jotka ei paina mieltä!!!
SINUN POIKASI ON NÄHNYT NIIN TRAUMAATTISEN TAPAHTUMAN että jos vaan voit yritä vaikka vankein hoidon kautta saada apua pojallesi.. jotenkin nille voi tulla se kovis rooli mutta kun ne peittää sen tuskansa ja ahdinkonsa muihin.. otappa yhteyttä sinne !!!
ja kait sinuakin voidaan kuunnella.. hänhän tarvitsee APUA ei oman elämän pilaaminen tuota onnea ,mutta monillakin nuorilla vääristyy tuo elämän katsomus ( en oo itte uskovainen).. SINUN POIKASI YRITTÄÄ TUOTTAMALLA TUSKAA OLEMALLA KOVA JA menee hukkaan koko hyvä poika.. ei se vielä pilalle oo menny mutta ,kun ei välitä,, sepä siinä nyt sun pitäis saada apua ammatti auttajilta äkkiä
apua että sen omat traumat saatais purettua ja sen elämä kohdalleen.. toivon sulle ihan tosi voimia.. toimi äiti!!!
lapses tää toiseksi vanhin sekä toinen lapsesi ja hänen lapsensa ja lähtekää yhdessä matkalla mahdollisimman kauas Suomesta. Kärsivä lapsesi tarvitsee aikaa ja tukea ja yhdessä oloa. Jostain hänen olisi läydettävä se mistä hän kauan, kauan sitten oli kiinnostunut ja alettava edetä sitä kautta. Jos sinä suret ja hän suree ette kohtaa vaan suru kiertää kehää. Lopeta ensin oma suremisesi(näytä hänelle esimerkkiä että muutoinkin voi elää.)
en muistanut että toinen lapsesi on vankilassa. Surun/vihan ja katkeruuden kierre on ensin katkaistava vain siten voi tulla uutta elämää tai lapsesi on seuraavat 10 v vankilassa. Kuten sanoin lopeta ensin oma sureminen, PÄÄSTÄ IRTI, se ei ole helppoa, ett hylkää häntä, ett unohda häntä vaikka päästät irti. Uskot itse mihin uskot. Jos ett usko jälleen näkemiseen ett usko jos uskot siihen niin uskot. Sinulta vaaaditaan nyt TODELLA PALJON mikälä haluat auttaa lastasi ja ennenkaikkea ITSEÄSI. (sinun täyttyy ensin auttaa itseäsi.)
Vähiin ne käy, lähimmäiset. Vielä voit kuitenkin nauttia siitä yhdestä ja lapsenlapsestasi. Ehkä joskus siitäkin, joka on vankilassa.
Elämässä on vain osattava antaa arvoa sille mitä on, ei sille mitä on menettänyt.
Tämä yksi lapsineen varmasti kaipaa myös sinua. Ei hänelläkään kait niin montaa ihmistä ole lähellä?
Pitäkää huolta toisistanne. kaikki me täältä joskus lähdemme. Ei olisi kiva olla se viimeinen läheinen, kenellekään.
Tee pieniä hyviä tekoja, muista läheisiäsi. Se auttaa sinuakin.