kamala olo

Olen 18 vuotias mies. Tiedän, että selässä on yksi nikama liikaa ja kylkiluitakin taisi olla ainakin toisela puolella liikaa. Ei kuitenkaan ole ollut mitään kipuja.

Nyt kuitenkin on ollut usein raskas olo ja joskus rinnasta sattuu hiukan kun kumarrun tai liikun vastaavanlaisesti. Joskus se tapahtuu myös oikealta puolelta. Hengitys on joskus kovin raskasta. Joskus (varsinkin yöllä, jos ei ole saanut nukuttua) tuntuu, että olisi koko ajan hengästynyt, vaikka kuinka puhkuisi.

Kunto ei ole koskaan ollut kovin hyvä. Joskus ei hengitystä jaksa kunnolla pidättää edes 10 sekuntia. Joskus (tai ainakin ennen) voi pidättää minuutin. Minuutin juoksun jälkeen sydän hakkaa.

Kaiken lisäksi käteni/jalkani kipeytyvät helposti. Joskus kun teen jotain tai kävelen edes ihan hetken, joku kohta tulee hirveän kipeäksi ja sattuu joka liikkeestä. Nivelet naksuvat aina silloin tällöin. Välillä pystyn kuitenkin kävelemään useita kilometrejä ilman mitään enempiä oireita, ehkä jalat vain väsyvät vähän.

Mikä mahtaa olla vialla? En uskaltaisi lääkäriinkään mennä, ellei kyse ole sitten melkein elämästä ja kuolemasta. Voisiko se johtua siitä, että univelkaa on aika paljon? Joskus tulee nukuttua kauan, mutta yleensä vain muutamia tunteja.
1220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ala heti paikalla selvittää tautiasi,ennenkuin se on kuolemaksi. Jos 18-v jalat väsyvät parin kilometrin kävelystä,on jotain pahasti vialla.Istutko kuinka monta tuntia tietokoneella päivässä ? Oletko aneeminen ! Äkkiä apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VOIHH.... kirjoitti:

Olen 18 vuotias mies. Tiedän, että selässä on yksi nikama liikaa ja kylkiluitakin taisi olla ainakin toisela puolella liikaa. Ei kuitenkaan ole ollut mitään kipuja.

Nyt kuitenkin on ollut usein raskas olo ja joskus rinnasta sattuu hiukan kun kumarrun tai liikun vastaavanlaisesti. Joskus se tapahtuu myös oikealta puolelta. Hengitys on joskus kovin raskasta. Joskus (varsinkin yöllä, jos ei ole saanut nukuttua) tuntuu, että olisi koko ajan hengästynyt, vaikka kuinka puhkuisi.

Kunto ei ole koskaan ollut kovin hyvä. Joskus ei hengitystä jaksa kunnolla pidättää edes 10 sekuntia. Joskus (tai ainakin ennen) voi pidättää minuutin. Minuutin juoksun jälkeen sydän hakkaa.

Kaiken lisäksi käteni/jalkani kipeytyvät helposti. Joskus kun teen jotain tai kävelen edes ihan hetken, joku kohta tulee hirveän kipeäksi ja sattuu joka liikkeestä. Nivelet naksuvat aina silloin tällöin. Välillä pystyn kuitenkin kävelemään useita kilometrejä ilman mitään enempiä oireita, ehkä jalat vain väsyvät vähän.

Mikä mahtaa olla vialla? En uskaltaisi lääkäriinkään mennä, ellei kyse ole sitten melkein elämästä ja kuolemasta. Voisiko se johtua siitä, että univelkaa on aika paljon? Joskus tulee nukuttua kauan, mutta yleensä vain muutamia tunteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu