Punaisten vetäytyessä järjestyneesti keväällä -18, eli paetessa pää kolmantena jalkana, kohti Venäjän rajaa, paha valkokaarti motitti heidät Viipuriin. Kovan kohtalon synkkä pilvi varjosti maailmanparantajia, kettutyttöjen edeltäjiä ja sen ajan rauhanaktivisteja.
Kuultiinpa huhu, että "johtajat ovat lähdössä lipettiin, ja raahaavat arvotavaroita, perheitään ja hutskujaan Viipurin satamassa olevaan laivaan". Suuttui punakaarti, ja varsinkin sen hevosvetoinen tykkipatteri jolla oli vielä yksi kuorma ammuksiakin.
Nopeasti nelisti patteri sataman suulla olevaan niemeen, ja asemiin. Putket kohti laivaväylää, ja etäisyyksiä laskemaan. Joka laaki olisi täysosuma siltä etäisyydeltä. Tuli agitaattoreille ja rauhanlaulujen kurkku suorana ja niska kenossa veisaajille hätä. Eivät auttaneet edes pitkät loppuvokaalit.
Nyt puhuivat punapapit kauniimpia sanoja, kuin heidän viinan pilaamista kurkuistaan oli koskaan lähtenyt. He paasasivat kuin henkensä edestä. Saarnasivat ja lirkuttelijat paremmin kuin Matti Rossi, tuo palkittu kirjailija, jolta lähti kirjeitä jopa puna-gestapollekin, mutta se onkin jo toinen juttu.
"Työväen johtajat lähtevät Pietariin hakemaan apua Leniniltä ja bolseviikeilta!" "Luottakaa meihin, me emme petä!!" ...ja tyhmä vasemmistoväki luotti. Hurraa-huutojen saattamina lähti Suomen vasemmiston parhaimmisto kohti "työväen isänmaata" l. Neuvosto-Onnelaa, jossa tosin Stalin myöhemmin tapatti lähes jokaisen heistä.
Sitten tulivat kaupunkiin valkoiset ja korpraali Kekkonen Kajaanista, ja teurastus alkoi...
Mitä tästä opimme? Jos olet vielä demari tai vasuri, et ole oppinut mitään.
Venceremos! Hasta la Victoria siempre! Patria o muerte!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos teillä on vielä nämä Che-Guevara -paidat päällä, niin kerron että idolinne tapettiin Boliviassa neuvostomielisten kommareiden ilmiantamana.