Mistä tiedot saatu?

tommosia lähteitä - mutt miltäs aloilta sun mielestä täällä sitä tietoa niin pirusti on?

”Me emme ole humpuukimaakarteita, vaan sanomme täysin selkeästi, että tässä maailmassa ei mihinkään saa selvyyttä. Vain typerykset ja humpuukimaakarit tietävät ja ymmärtävät kaiken.” (Troyat, Tsehov)

Ystävänsä avulla Einstein sai vuonna 1902 toimen Bernin patenttiviraston kolmannen luokan asiantuntijana ja hoiti sitä aina vuoteen 1909 asti.
”Patenttikaavojen laadinta oli minulle suureksi siunaukseksi. Se pani ajattelemaan paljon fysiikkaa ja antoi siihen herätteitä. Sitä paitsi käytännöllinen ammatti koituu yleensä pelastukseksi minunlaisilleni ihmisille: akateeminen ura pakottaa nuoren miehen suoltamaan jatkuvasti tieteellisiä tuotteita ja vain voimakkaimmat luonteet voivat tällöin vastustaa pintaliitoisen analyysin houkutusta.”
(Kuznetsov, Einstein. ss. 37-38)

Kun kysyn itseltäni mistä johtuu, että juuri minä olen luonut suhteellisuusteorian, niin minusta tuntuu, että syy on seuraava. Normaali aikuinen ei ylipäätään pysähdy ajattelemaan ajan ja avaruuden ongelmaa. Hän katsoo miettineensä tätä ongelmaa jo lapsena. Minä taas kehityin älyllisessä suhteessa niin hitaasti, että aika ja avaruus alkoivat askarruttaa ajatuksiani kun olin ehtinyt aikuisikään. Täten saatoin luonnollisestikin tunkeutua ongelmaan syvemmälle kuin normaalilahjainen lapsi.
(Kuznetsov, Einstein. ss. 35, 105-106)

Niinpä menestystäni tiedemiehenä, oli se arvioitava millaiseksi hyvänsä, ovat määränneet sikäli kuin voin päätellä, mutkikkaat ja moninaiset henkiset ominaisuudet ja olosuhteet. Tärkeimpiä näistä ovat olleet rakkaus tieteeseen, rajaton kärsivällisyys pohtiessani pitkään mitä hyvänsä aihetta, uutteruus havaintojen teossa ja tosiasioiden keräämisessä sekä kohtalainen annos oivalluskykyä ja tervettä järkeä. On todella hämmästyttävää, että olen näillä vaatimattomilla kyvyilläni voinut vaikuttaa huomattavassa määrin siihen mitä tieteellinen maailma joistakin tärkeistä asioista uskoo.
(Darwin, Elämäni ss. 83-85, 76, 87)


Itse kukin tarvitsee myös ulkoisten olosuhteiden suosiota. Luontomme ei ole itseriittävä suhteessa mietiskelyyn, vaan ruumiin tulee olla sitä varten terve ja sen tulee saada ruokaa ja muuta hoitoa. Mutta jos ihminen ei voikaan olla onnellinen ilman ulkoista hyvää, ei pidä ajatella, että onnellinen tarvitsisi sitä paljon ja monenmoista. Riippumattomuuteen ja toimintaan ei tarvita liikaa. Voimme tehdä jaloja tekoja, vaikka emme hallitsekaan maata ja merta. Vaatimattomin edellytyksin voi toimia hyveellisesti. Tämä on selvää, sillä yksityisten ihmisten ajatellaan tekevän hyviä tekoja yhtä hyvin kuin hallitsijoiden - ja itseasiassa enemmän.
(Aristoteles, Nikomakhoksen etiikka. ss. 199-200)


Suuri aika tarvitsee suuria ihmisiä. On olemassa sankareita, väärinymmärrettyjä ja vaatimattomia, joilla ei ole Napoleonin mainetta ja historiaa. Tutkielma heidän luonteestaan saattaisi varjoon jopa Makedonian Aleksanterin maineen. Voitte nyt kohdata Prahan kaduilla nukkavierun miehen, joka ei itse tiedä, mitä hän oikeastaan merkitsee uuden suuren ajan historiassa. Hän kulkee vaatimattomana tietään, ei häiritse ketään eivätkä häntä liioin häiritse haastattelua pyytävät lehtimiehet. Jos kysyisitte hänen nimeään, hän vastaisi teille yksinkertaisesti ja ujosti:” Nimeni on Svejk. . . ”
Ja tämä hiljainen, hyväntahtoinen ja nukkavieru mies on todellakin vanha kunnon sotamies Svejk, tuo sankarillinen ja uljas mies, jonka nimi oli kerran Itävallan aikoina kaikkien kansalaisten huulilla Böömin kuningaskunnassa ja jonka maine ei tasavallassakaan koskaan häviä.
Pidän hyvin paljon kunnon sotamies Svejkistä ja kun kirjoitan muistiin hänen seikkailunsa maailmansodassa, olen varma siitä, että te kaikki tunnette myötätuntoa tätä vaatimatonta väärinymmärrettyä sankaria kohtaan. Hän ei sytyttänyt palamaan Efesoksen temppeliä, kuten teki tuo pässinpää Herostratos päästäkseen sanomalehtiin ja koulukirjoihin.
Ja se riittää.
(Hasek, Kunnon sotamies Svejkin seikkailut toisessa maailmansodassa. ss. 7-8)

Vaeltava ritari on hullu, ja kirjava ihmisten maailma, jossa hän seikkailee, on - ellei välttämättä viisaskaan, niin ainakin täytin oma itsensä. Don Quijoten maailmaa parantava mieli ei pääse mitenkään väärentämään todellisuuden kuvaa; todellinen maailma ja kuviteltu maailma eivät sekoitu toisiinsa, ne voivat vain törmätä vastakkain, ja silloin syntyy tragikoomillinen taistelu, jossa toisinaan voittaa haave, mutta paljon useammin ja tehokkaammin todellisuus. Salliessaan sankarinsa joutua kerran toisensa jälkeen pahoin pidellyksi ja lopullisestikin kukistetuksi Cervantes saa samalla tilaisuuden osoittaa järkevälle lukijalleen, kuinka rajattoman mieletöntä on maailman meno, kuinka haurasta silmänlumetta ihmisen elämässä kaikki, kun sitä tarkastellaan tuhoon tuomitulta absoluuttiselta näkökannalta
(Hollo, Don Miguel ja Don Quijote: Suomentajan alkusanat Cervantesin teokseen Don Quijote. ss. 10-11)

Olkoon tämä luonnoksena sitä, mitä hyvä on, sillä on ensiksi hahmoteltava suurin piirtein ja täydennettävä sitten yksityiskohtaisemmin. Näyttää siltä, että kuka tahansa pystyy jatkamaan ja täsmentämään siitä, mikä on hyvin hahmoteltu, ja aika on hyvä keksijä ja auttaja tässä työssä. Tähän perustuu myös taitojen kehitys. Ja meidän tulee myös muistaa mitä on sanottu edellä eikä pyrkiä kaikessa samanlaiseen tarkkuuteen. Kussakin tapauksessa on tavoiteltava sellaista tarkkuutta, minkä käsiteltävänä oleva asia sallii ja mikä on ominaista kyseessä olevalle tutkimukselle. Samalla tavalla on toimittava muissakin asioissa, ettei sivuseikoista tulisi pääasioita. Eikä ole vaadittava, että kaikissa tapauksissa voitaisiin samalla lailla selvittää syyt; joissakin tapauksissa riittää sen selvä osoittaminen, että jokin on jotain. Se että jokin on jotain on primaarista, muodostaa lähtökohdan. Kaikkia prinsiippejä on tutkittava luonnollisella tavalla ja ne on pyrittävä määrittämään oikein, sillä niillä on suuri vaikutus siihen, mitä niistä seuraa. Sanotaan, että alku on enemmän kuin puolet kokonaisuudesta ja se selittää paljon siitä mitä etsitään.

Kun nyt olemme käsitelleet näitä asioita ja hyveitä sekä ystävyyttä ja nautintoa pääpiirteissään riittävästi, voimmeko pitää tehtäväämme suoritettuna? Mutta on sanottu, että tehtävien asioiden kohdalla päämäärä ei ole niiden tutkiminen ja tietäminen vaan pikemminkin niiden tekeminen.
(Aristoteles, Nikomakhoksen etiikka ss. 16, 200)

LÄHTEET

Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka. Gaudeamus Oy,
PainokaariOy, Helsinki 1989

Darwin Charles: Elämäni./PROMETEUS/ Gummerus, Jyväskylä 1987

Hasek Jaroslav: Kunnon sotamies Svejkin seikkailut toisessa maailmansodassa.
Kansankulttuuri, Yhteistyö, Helsinki 1978

Hollo J.A. Don Miguel ja Don Quijote: Suomentajan alkusanat Cervantesin teokseen don Quijote WSOY, Juva 1994

Kuznetsov Boris: EINSTEIN. Elämä. Kuolema. Kuolemattomuus. Progress, Moskova 1987

de Spinoza Benedictus;  Etiikka.
Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1994

Troyat Henri:Tsehov.
WSOY, Juva 1992