Eilen perkasin kukkapenkkiä, leikkasin ruusuja, otin aurinkoa, poistelin maaleja terassilta joten monenlaista toimintaa oli.
Yöllä nukkumaan mennessä alkoi kainalossa hirvittävä kutina. Kävin katsomassa pelistä, niin oli yksi ikään kuin paarman purema kainalossa.
Laitoin kortisonivoidetta ja menin takaisin maata.
Kutina vaan yltyi ja levisi selän puolelle ja sitten alkoi reisissä, vatsassa ja korvissa kutisemaan.
Ei muuta kuin ylös ja taas peilistä katsomaan. Lähes koko keho oli kuin satoja paarmoja olisi pistellyt.
Eli sellaisia ihon värisiä 1-2cm läpimitaltaan olevia paukamia joka paikka täynnä ja ihan vieri vieressä.
Vahtasin koko sängyn läpi, näkyykö mitään ötököitä siellä, mutta ei.
Piti kuitenkin vaihtaa pertivaatteet varoiksi.
Ja kutina sen kuin yltyi.
Otin lopuksi aamuyöstä Cetirizin lääkettä ja se helpotti n. tunnin kuluttua, kortisonivoiteesta ei ollut mitään apua.
Nyt on kutina hävinnyt kokonaan, iho on muhkurainen vielä paukamista.
Voisiko tämä olla jotakin nokkosihottumaa, eilisistä harrasteista tullutta vai mistähän voisi olla kysymys?
Katselin yöllä netistä, niin luultavasti ei ainakaan lintukirpun puremia, kun ei mitään punotusta ole ollut ja paukamia on niin paljon ja lähekkäin, osa melkein päällekäin. Nokkosihottumastakin oli, että punottaisi mutta voisiko tämä silti olla sitä vaikka mitään punotusta ei esiinnykään?
Allerginen olen huonepölylle ja eläimille, mutta en siitepölyille.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostipa samanlaiselta kuin minulla kolmisen viikkoa sitten. Minä myös perkkasin kukkapenkkiä, leikkasin ruusuja ja sain aurinkoa, maalien kanssa en ollut tekemisissä. Tosin se tapahtui edellispäivä, seuraavana kävin kauppa-asioilla isossa kaupungissa ja ihan tavallisia juttuja ja sitten alkoi yhtäkkiä kauhea kutina. Levisi iltaan mennessä ja yöhön joka paikkaan (melkein) ja poistui lopulta sormien ja varpaiden kautta.
Minä en ottanut mitään lääkettä, kortisonivoidetta hyvin lievää laitoin ja ehkä se vähän auttoi, eipä paljon.
Luin, että oireet olisivat sopineet nokkosihottumaan. Parit kraapaumat jäi ja kasvoissa oli vielä seuraava päivä vähän, sekin häipyi.
Kaikkea sitä on.
Minulla oli paikoin iho ikäänkuin koholla niiden paukamien lisäksi. Ei kovin punoittavaa ollut.