Tällä hetkelllä kuulun kirkkoon lähinnä perinteen vuoksi. Tunnen, että tarvitsen jonkin välineen maailmaa selittämään, mutta kristillinen näkemys ei vastaa ajatuksiani. Kirkollisvero ei ole syyni erota kirkosta, sen voin kyllä maksaa köyhänä opiskelijanakin. Opiskelen luonnontieteitä, mutta pelkkä tiedekkään ei täytä kaikkia kohtia. Kysynkin siis minkälaisen elämänkatsomuksen kirkosta eronneet ovat löytäneet tilalle ja miten omaa maailmankuvaansa voi lähteä määrittämään.
Millainen elämänkatsomus tilalle?
maailmankuva hukassa
251208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ala kuule harrastamaan sieluntiedettä. Ala tutkimaan asioita ja ottamaan niistä selvää. Kirkkoveroa ei kannata maksaa koska kirkkovero lisää käännyttäjiä kun lisää käännyttäjä kirjoja ja henkilöitä niillä lisätään.
Uusi maailmankuvasi avautuu ulkona kun menet luontoon, siellä näet kaiken selvästi. Katsele kukkasia kuinka niistä mehiläiset lentävät sekä syövät mettä kukasta. Katsele taivasta ja ajattele kauniita asioita. Ajattele että tuolla jossakin on joku joka katselee minua ja miettii samaa. Kun ilta tulee, ala katselemaan taivaalle, katsele kaunista pimeän huumaa. Lähde vaikka metsän laidoille kävelemään ja nauttimaan luonnosta.
Koulunkirjoista ei saakkaan kaikkea irti, se pitää itse kokea ja totea. ;)
Niin tuosta sieluntieteestä, eli se on semmoista missä sinun pitää löytää itsesi tästä maailmasta. Itse en ole vielä aivan löytänyt itseäni tästä maailmasta että kuka olen, mutta tässä kohta löytyy, olen löytänyt jo jotain itsestäni ja kokoajan etsintä parantuu kun syvemmälle omaan sieluni tietoihin menen. Omiin sielun tietoihin pääsee käsiksi kun rentouttaa itsensä ja miettii asioita. Kyllä ne joskus aukeavat sieltä kun tarpeeksi harjoittelee.
Annan kaikki lasteni pieneksi jäävät vaatteet eräälle suurperheelle (en huonoja, vain sellaiset, mitä itsekin voisin pitää lasten päällä!) ja teen lahjoituksia suomalaisia lapsia ja nuoria auttaville yhdistyksille. Pyrin aina auttamaan lähimmäisiäni ja yritän kasvattaa omista lapsistani kanssaihmisiään kunnioittavia, vilpittömiä ihmisiä. Olen huomannut, että aika vaikea on tällaisen ihmisen pärjätä maailmassa, joka tänä päivänä perustuu niin työ- kuin yksityiselämässäkin hyväksikäyttöön, epärehellisyyteen ja rahanahneuteen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pienistä puroista kasvaa iso joki. Minä ainon olla se pieni puro ja lapseni kasvattavat puroa taas vähän isommaksi.
Minä en tarvitse mitään selitystä millekään asialle, sillä tiedän, että minun aikani maan päällä on lyhyt henkäys eikä sitä kannata kuluttaa turhien miettimiseen. Yritän täyttää paikkani ihmisenä, jonka lapseni ja muut läheiseni muistavat hyvänä, ystävällisenä ja avuliaana ihmisenä. Muuhun minun ei tarvitsekaan ylettää.
oletan että olit aikaisemmin luterilainen, mutta siellä esittämäsi kristilliset periaatteet eivät päässeet mitenkään esille. Eihän se ole mikään ihme.
Miksi et löytäisi itsellesi oikeaa kristillistä yhteisöä, joka ei pyri yksilön ylentämiseen, vaan haluaa huomioida myös kaikkein vähäisimmät ja tehdä laupeudentyötä.
Luterilaisuus on Martin Lutherin luoma protestanttinen liike, sinä voisit hakeutua kirkon jäseneksi ja elä sitä kristillisestä elämää johon olet jo valmentautunut. Varo lahkoja, jos olet jo yhdestä lopunut.
pitää, koska evlut srk. on Roomalaiskatolisesta kirkosta eronnut lahko! Periaatteessa kaikki kristilliset yhteisöt ovat lahkoja, koskapa vain juuutalaiset ovat ei- lahkolaisia. Juutalaisilta olemme saaneet Raamatun.
Ateenassa ryhdyttiin Jeesukseen uskovia ensimmäiseksi nimittämään kristityiksi ja Paavali esim. oli juutalaisten mukaan Nasaretin lahkon päämies. Eli kristityt ovat sen mukaan lahkolaisia, kirkkokuntaan, tai uskonnolliseen yhdyskuntaan katsomatta.
Eli, ei kannata varoa lahkoja! Koskapa olet lahkolainen, ellet ole juutalaissyntyinen.
Tv; Ei juutalainen, eli lahkolainen
Martti Lutherin kirja "Juutalaisista ja heidän valheistaan" niin sieltä löytyy se minkälaisia arvoja se psykopaatti kannatti.
ei Luther mikään psykopaatti ollut. Pientä polemiikkia oli juutalaisten kanssa puolin ja toisin.Juutalaiset herjasivat ja yrittivät eksyttää Paavin kourasta pelastettuja lampaita ja Luther ei tästä ilostunut.
voi vain hauskasti elellä tällä Telluksella, miksi sinulla pitää olla jokin toisilta omaksuttu elämänkatsomus. Ei tätä maailmaa noin vain selitetäkään. Eikä sen puoleen maailmankaikkeuttakaan. Miksi pitäisikään? Olet matkalla tässä elämässä. Pidä hauskaa!
Etkö sinä sitten kaipaa jonkinlaista selitystä? Etkö janoa tietoa ympäröivästä maailmasta ja siitä kuinka se toimii? Minulle se tuntuu olevan juuri se liikkeellepaneva voima. En toki tahdo omaksua jotain valmista "pakettia", ainakaan sellaisenaan. Katson uskonnonkin olevan henkilökohtaisia, vaikka kuuluisikin esim. kirkkoon. Kyseessä olikin se, etten tiedä mihin suuntaan lähtisin etsieässäni omaa käsitystäni maailmasta ja luulen, ettei se pelkästään itseäni kuuntelemalla aukea, sillä uskon myös keskusteluun ja siihen, että muiden kokemuksista voi oppia.
on niin paljon kuin ihmisiäkin. Mitä väliä sillä on mistä tämä alkoi ja mihin tämä päättyy. Sellaisia kun alkaa pohtimaan voi jäädä elämä elämättä. Ajatustenvaihto esimerkiksi tällä palstalla on kuitenkin mielenkiintoista, mutta mahtuu sitä maailmaan paljon muutakin. Hyvää matkaa.
Maailmankuvaa ei voi oikein kaupan hyllyltä ostaa, vaikka jotkin järjestöt yrittävät ehkä sellaistakin vaihtoehtoa tarjota.
Mieti mitä sinä maailmasta haluat tietää? Mitkä kysymykset ovat sinulle tärkeitä? Perehdy sitten niiden tutkimuksiin ja kirjoituksiin jotka noita sinulle tärkeitä ja kiinnostavia ovat tutkineet ja pohtineet. Eiköhän se siitä ala hiljalleen hahmottua.
Valmiita vastauksia elämää suurempiin kysymyksiin ei ole. On vain loputonta etsintää. Ja niin kuin joku viisas sanoi, luota niihin jotka etsivät totuutta, mutta epäile niitä jotka väittävät sen löytäneensä.
uskon Jeesukseen ja Jumalaan
Totanoin. Ei kai sitä elämänkatsomusta vaihdeta kuin lakkia päässä. Onhan kaikilla jonkinlainen elämänkatsomus koko ajan, kuului johonkin uskontokuntaan tai ei. Muuttuuko elämänkatsomuksesi jotenkin oleellisesti jos eroat kirkosta?
Yleensä elämänkatsomuksen muuttuminen on syynä kirkosta eroamiseen, eikä päinvastoin. Kukin määrittää itse oman maailmankuvansa. Ei kai sitä kukaan toinen voi toisen puolesta tehdä.
Tiede ja psykologia ovat hyviä keinoja ymmärtää ihmisten tarpeita ja maailmaa. Uskosta ei vastausta näihin löydy...ehkä joskus 2000 vuotta sitten raamattu antoi näihin vastauksia, mutta ei enää. Tyhmäkin sen tajuaa ettei kaikki maailman eläimet esimerkiksi mahdu Nooan arkkiin ja ketään ei käy piilottelemassa fossiileja takapihoillemme. Fossiilejakaan ei synny 6000 vuodessa, ei sitten millään.
Maailmankuvaansa voi lähteä kehittämään ämpäristä luopumalla uskosta ja miettimällä asioita ihan itse.
Rakkaus, elämä ja kuolema ovat osa elämäämme uskoimme tai emme. Sitä en tietenkään väitä, että tiedän mitä kuoleman jälkeen on ja että ei ole mitään. Sitä emme voi tietää niin pitkään kun elämme.
Jos uskonto oli sinulle jotain, jolla täytit tietämyksen aukkoja, niin vastaus on helppo: täytä ne aukot tiedolla.
Jumala tuntuu monelle olevan jonkinlainen "aukkojen jumala" tai kuten itse kutsuisin: "pimeiden nurkkien jumala". Se siirtyy aina sinne huoneen pimeimpään nurkkaan, jonne valo ei vielä ylety. Kun tuot valon sinnekin, huomaat, ettei se jumala sielläkään ollut.
... on siitä tiedosta, mistä olemme tulleet ja miten maailma on saanut alkunsa? Keskittykää maailmankatsomuksenne luomisessa olennaiseen: miten voin elää niin, että sekä minulla että ympärilläni olevilla ihmisillä olisi mahdollisimman hyvä olla? Tässä riittää miettimistä ja toteuttamista yhden elämän ajaksi ja sittenhän sitä siirrytäänkin jo luonnon kiertokulkuun :)
Sitäkin voitte miettiä, miten arvokkaaksi arvioitte vapaa-ajan. Onko raha ja materia niin tärkeitä, että uhraatte sen alttarille lastenne ja läheistenne hyvinvoinnin?
Kaikista suurin (ja tärkein) on rakkaus. Ja hyvät ihmissuhteet yleensä. Niihin ei tarvita rahaa vaan aikaa, muistakaa se. Loppujen lopuksi ihminen tarvitsee todella vähän tavaraa, mutta hyvät ihmissuhteet ovat kultaakin kalliimpia, sillä ne tekevät elämästä elämisen arvoisen.
Ja vaikka välillä raamatun sanoja lainailenkin, niin en kuulu kirkkoon enkä mihinkään lahkoon. Koen kuitenkin, että joku suuri voima tätä kaikkea ohjaa, kutsun itse sitä luonnoksi. Se voi olla yhtä kuin Jumala, en minä tiedä, enkä välitäkään tietää. Haluan vain tehdä mahdollisimman vähän pahaa muille ja itselleni, mutta auttaa, kuunnella ja kannustaa niin paljon kun vain jaksan.
Rakastakaa, antakaa anteeksi, auttakaa!
Jos tieto on kaikki, miten selität rakkauden?
Elämällä ei ole mitään perimmäistä tarkoitusta. (Ei uskontojenkaan mukaan: mikä olisi kuolemanjälkeisen elämän tarkoitus?). Meillä on mahdollisuus elää silti hyvää ja mielekästä elämää ja luoda ikäänkuin oman elämämme tarkoitus.
Mitään ihmistä ylempää ei ole, ja ihmiset puolestaan - vaikka älynsä ja kykyjensä määrän puolesta toisistaan eroavat - ovat likimain samalla tasolla, ilman laadullista eroa. Suuriin Johtajiin ei kannata liikaa luottaa, koska hekin ovat ihmisiä. Demokratia vaikuttaa hyvältä, mutta jos yksi ihminen voi olla väärässä, voi enemmistökin olla. Sananvapaus on olennaista, koska sen rajoittajiksi kelpaisivat vain muita laadullisesti viisaammat ihmiset, joita siis ei ole.
Hyvyys ja onnellisuus eivät yleensä ole ristiriidassa keskenään. Jos tietää toimineensa oikein, on ensiksi itsellä parempi olo, ja toiseksi ei tarvitse pelätä minkään ikävän asian esilletuloa. Vaikka on olemassa moraalisia dilemmoja, ne ovat reaalimaailmassa harvinaisia. Jos joku kaatuu, auta nousemaan ylös.
"Elämän tarkoitus" ei ole myöskään suuri omaisuus itselle tai BKT:n kasvu valtiolle. Niillä on vain välinearvoa. Jos elämällä olisi jokin tuollainen tarkoitus, olisi osa ihmisistä turhia - kaikki eivät kasvata BKT:ta. Mutta jos elämä on itsessään oma tarkoituksensa, on jokainen ihminen arvokas ihan vain ihmisenä.
Kaikki päättyy kuolemaan. Voit keskittyä elämään, kuolema tulee aikanaan varmasti.
Et vastannut, kuinka pääsisin syytöksistä, jotka kalvavat mieltäni niin etten rauhaa saa. Olen ELÄNYT väärin. Kuinka löydän rauhan? En haluaisi kuolla tällaisena. Kuinka saan rauhan itselleni? Anteeksi en voi pyytää, koska minulla ei ole enää yhteyttä heihin. Olen puhunut psykologille, mutta hän sanoi lähinnä, että älä välitä. Se ei auttanut. Minulla on selittämättömän paha olo syyllisyyteni vuoksi. Auta ateisti, kerro vastaus. Olen ollut vankilassa, mutta sekään ei poistanut syyllisyyttä. Pelkään olevani kadotettu tässä elämässä ja tulevassa. Pelkään.
Tuo on kai kysymys, johon jokaisen pitää itse löytää ratkaisu. Suurimmalla osalla tietysti ei taustalla ole vankilaa, mutta jotain kaduttavaa kumminkin.
Itse en tietysti mihinkään tulevaan elämään ja kadotukseen usko.
Psykologi en ole, mutta kuten kerrot, eivät psykologitkaan aina osaa auttaa. Kerrot että "et saa yhteyttä heihin", tosin en tiedä mitä tarkemmin tarkoitat. Ilmeisesti täysin teknistä asiaa, eli et tiedä ketkä ovat olleen jonkin tekosi uhreja tai et tiedä miten heidät nyt tavoittaa.
Ehkä syyllisyyttä ei pidäkään saada pois. Kenties kannattaa ajatella, että nimenomaan olet syyllinen ja olet tehnyt virheitä. Ja sitten jatkaa ajatusta siihen, että on turha miettiä asiaa jolle ei enää voi mitään. "Mene, äläkä enää syntiä tee" -linjalla siis, jos näin raamatullista lausetta käyttäisi.
Olennainen kysymys kuitenkin aina tässä hetkessä on se, miten elää tätä ja tulevaa päivää - ei murehtia menneitä. Tietenkin kannattaa miettiä miksi teki aiemmin kuten teki, varsinkin jos sen ansiosta voi neuvoa muita toimimaan paremmin.
Olet ilmeisesti nuori? Itsekin aikanaan tein sellaista, jonka anteeksiantaminen itselle vei yli 20 vuotta. Älä sinä tuhlaa niin paljon aikaa syyllisyyden kantamiseen, sillä syyllisyyden tunteminen on turhaa. Tehtyä ei saa syyllisyyttä tuntemalla tekemättömäksi. Sinun tulee ymmärtää, että olet tekosi ja sitä seuranneen katumuksen kautta saanut opetuksen ja kasvanut ihmisenä, etkä enää tekisi samoin. Anna itsellesi anteeksi ja koeta tuntea kiitollisuutta saamastasi opetuksesta. Mikäli toiset tapahtumaan osalliset eivät anna sinulle anteeksi, se osoittaa vain heidän henkistä tasoa.
Itse olen hyvittänyt tekoni sekä lain edessä että korvausten muodossa. Tajuan nyt, etten koskaan pyytänyt kohteelta anteeksi, mikä olisi kyllä pitänyt tehdä. Nyt se on myöhäistä, sillä kyseinen henkilö kuoli syöpään muutama vuosi sitten.
Minun ohjeeni on, että anna itsellesi anteeksi (sano se vaikka peilin edessä itsellesi), pyydä anteeksiantoa teoistasi kärsineiltä ja tee täydellinen parannus ko. asian suhteen (minkä olet ilmeisesti tehnytkin).
Riittää hyvin kun ymmärtää ja hyväksyy sekä toimii Jumalan ja Jeesuksen tahdon mukaisesti eikä niitä vastaan niinkuin kristinusko on koko olemassa olonsa ajan tehnyt.
Uskomaton juttu ja hyvin oivallettu! Kirkolla ja raamatulla ei ole enää mitään tekemistä keskenään. Raamattu on kuitenkin hyvä elämänviisauksien kirja ja jos sen mukaan elää, ei kovin pahasti pieleen heitä. Siis tarkoitan nimenomaan elämänohjeiden osalta.
Katsokaa tätä maailmaa tänään, kun raamatun opetukset ovat menettäneet merkityksensä. Näyttääkö se teistä hyvältä? Riistoa, hyväksikäyttöä, väkivaltaa. Toisinkin voisi olla.
Kun hän petti minua? Näin raamatussa lukee. Kannattaako tätäkin neuvoa totella? Minun mielestäni ei.
ne kristilliset arvot kumpuavat Kysy vaikka Päivi Räsäseltä, hänellä on raamattu yöpöydällä.
Ihmiskunta on sivistyneempi ja tuon kaltaiset rangaistukset eivät tietenkään ole enää käyttökelpoisia, mutta tuon sinällään väkivaltaisen ja peruuttamatonta vahinkoa aiheuttavan ohjeen sanoma voisi olla se, miten pettämnen vaikuttaa perheeseen.
Tänä päivänä ihmiset perustavat perheen kevytmielisesti ja tekevät lapsia tajuamatta, että kun tähän maailmaan on lapsia saatettu, niin parisuhteeseen tulee sitoutua, vaikkei aina niin ruusuista olisikaan. Väkivalta on tietysti asia erikseen. Jos sitä esiintyy, on syytäkin erota, sillä lapsille väkivaltainen perhe-elämä tuskin tarjoaa hyvää kasvupohjaa. Samoin lienee parantumattoman alkoholismin tai muiden päihteiden kanssa.
Olen itse eronnut suhteellisen kevytmielisestä syystä: en kokenut olevani onnellinen. Lapseni ovat saaneet kärsiä todella kovasti siitä, ettei rakastava isä asu enää kanssamme. Isän tilalla on minulle mieleinen mies, jota lapset eivät kuitenkaan koskaan hyväksy, vaikka hän heille hyvä onkin. Ongelmat näkyvät kaikessa: minä lellin lapsia, isä lellii lapsia tahollaan ja heistä on siksi tullut välinpitämättömiä, kärsimättömiä, laiskoja ja epäkiitollisia. Minulle ja uudelle miehelleni tulee riitoja siitä, kun lapset ovat häntä kohtaan ilkeitä ja hän luonnollisesti hermostuu tästä. Ex-miehelläni on sama ongelma uuden puolisonsa ja lastemme kanssa. Kummallakaan uusista puolisoista ei ole omia lapsia - onneksi!
Kaiken tämän jälkeen minulle on avautunut erittäin hyvin sanonta "kohtaloon tyytyminen". Minulle sanonta tarkoittaa sitä, että jokaisen ihmisen pitäisi oman elämänsä soppaa keittäessään muistaa, että sitä soppaa sitten on syötäväkin. Ainekset on siis valittava sen mukaan.
Kuinka monen kasvatus sitten antaa pohjat valita juuri oikeat ainekset? Minun kotini ja vanhempani eivät ainakaan antaneet minkäänlaisia valmiuksia, mutta eivätpä he olleet saaneet sellaisia itsekään. En siis syytä tästä tilanteesta sen enempää itseäni kuin vanhempianikaan, vaan yritän opettaa omille lapsilleni, miten tärkeä ja harkintaa vaativa asia puolison valinta ja erityisesti lasten hankkiminen on.
Kiitos mielenkiinnostasi :)