...Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.
Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa...
Mikä on rukous ja miksi me rukoilemme? Rukous on alttiutta yhteydenpitoon Taivaallisen Isän kanssa. Rukous on hyvin monitahoinen asia. Meille saattaa syntyä hengessä sisäinen tarve jollain tapaa pitää yhteys Jumalan kanssa. Se on kuin sellainen sisäinen pakko ja halu puhua Jumalalle. Aina ei ole edes sanoja, ei tunnu olevan edes aihetta jota voisi käyttää. Sisäisessä maailmassa tuntuu kuin tuskainen paine, joka etsii Herraa. En tiedä onko tämä yleistä? Silloin ei voi muuta kuin löytää hiljainen paikka, jossa voisi alkaa viritellä sielunsa kannelta ylistystä Jumalalle. Kaikki mikä sisältä purkautuu on totuudellista viedä Jumalan eteen, sittenkin vaikka se ei vaikuttaisi kovin kauniilta. Se on sitä ihmisestä lähtevää sielullista totuutta, joka jotakuinkin pohjautuu elämän puskemiin. Totuus joka ylhäältä tulee on puhdasta, rauhaisaa, pyhää ja siunaavaa. Sitä totuutta me emme voi antaa Jumalalle. Sellaisina ihanina taivashetkinä, kun pystymme ylistyksessä ihailemaan ja korottamaan Jumalan kaikkivaltiutta rohkenen sanoa, että sekin on lähtöisin Pyhästä Hengestä. PyhäHenki siinä näkee totuuden ja kertoo sen meidän kauttamme Jumalalle.
Annetaan toki, annetaan sen mennä perille, sinne se kuuluu – sielumme instrumentin välityksellä lähetettynä. Ollaan Jumalan ihanassa läheisyydessä ja suostutaan Pyhän Hengen instrumenteiksi.
Totiset rukoilijat, mitä se sitten on, eikö saa hymyillä tai näyttää olevansa onnellinen. En usko Jeesuksen olevan mitenkään tosikko, mutta mitä hän on hän on vakavissaan suhteessaan Jumalaan, ja hän suhtautuu myös vakavissaan yksilöihmiseen. Jos minä teen työtä, minä kunnioitan ja arvostan sen työn onnistumista, samoin minä kunnioitan omaa mainettani työnlaadun suhteen, sillä minä tiedän, että työnantajani arvostaa minua sen mittarin läpi. Tämä ei tarkoita, että omaisin huumorintajuttoman tai muuten vain yksioikoisen luonteenlaadun. Siispä vaikka olisimme millaisia velikultia hyvänsä ihmisinä, me voimme rukoilla Isää hengessä ja totuudessa ja olla ns. totisia rukoilijoita.
Onko rukous sitten aitoa ja millä tuota mitataan. Joskus on niin, että jos alamme rukoilla julkisesti jonkin ihmisen puolesta ja rukouksemme päätarkoitus (joka kuitenkin on vain sivutarkoitus) tahtomme ei tapahdukaan, saatamme alkaa epäillä omaa taitoamme saada yhteys Jumalaan. Tuo toinen ihminen joka kovasti odottaa tilanteensa muuttuvan, tuntee pettymystä siitä, että asiat eivät sitten taaskaan muuttuneet mihinkään. No mutta onko sitten näin tai näin? Olen vähän sitä mieltä, että kyllä se rukous on perille mennyt, samoin kaikki toistot. Mutta mikä ei onnistu niin se, että meillä olisi mahdollisuutta vaikuttaa maailmankaikkeuden asioihin nenänvertaa, silloin kun se ei käy Jumalalle. Toisaalta, näpäkkä totuus on myös se, etteivät asiat luoviinnu paikalleen vain siksi, että minä rukoilin :-) Mikä sitten on päätarkoitus, se on että me viemme asiamme Jumalan alttarille tutkittaviksi ja pidämme Isään yhteyden, siunaamme ihmisiä, vaikka tulisikin hetkellisesti se puhahdus ja tuiskumieli, että ei rukous mitään auta – nyt tarvitaan sitä nöyrtymisen viisautta. Anteeksi, Isä että minä sinulle taas suutuin, minä olen vain sinun palvelijasi ja sinä sanot minulle mitä minun on tehtävä ei päinvastoin.
…Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'…
Ei ole paikkaa, ei aikaa jolloin et olisi Kaikkivaltiaan kasvojen edessä, siitä on hyvä lähteä elämässä. Siispä yhteyttä voi pitää milloin vain ja ylistäminen on soveliasta. Hei Jumala rakastaa sinua niin että sattuu….
Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa...
Mikä on rukous ja miksi me rukoilemme? Rukous on alttiutta yhteydenpitoon Taivaallisen Isän kanssa. Rukous on hyvin monitahoinen asia. Meille saattaa syntyä hengessä sisäinen tarve jollain tapaa pitää yhteys Jumalan kanssa. Se on kuin sellainen sisäinen pakko ja halu puhua Jumalalle. Aina ei ole edes sanoja, ei tunnu olevan edes aihetta jota voisi käyttää. Sisäisessä maailmassa tuntuu kuin tuskainen paine, joka etsii Herraa. En tiedä onko tämä yleistä? Silloin ei voi muuta kuin löytää hiljainen paikka, jossa voisi alkaa viritellä sielunsa kannelta ylistystä Jumalalle. Kaikki mikä sisältä purkautuu on totuudellista viedä Jumalan eteen, sittenkin vaikka se ei vaikuttaisi kovin kauniilta. Se on sitä ihmisestä lähtevää sielullista totuutta, joka jotakuinkin pohjautuu elämän puskemiin. Totuus joka ylhäältä tulee on puhdasta, rauhaisaa, pyhää ja siunaavaa. Sitä totuutta me emme voi antaa Jumalalle. Sellaisina ihanina taivashetkinä, kun pystymme ylistyksessä ihailemaan ja korottamaan Jumalan kaikkivaltiutta rohkenen sanoa, että sekin on lähtöisin Pyhästä Hengestä. PyhäHenki siinä näkee totuuden ja kertoo sen meidän kauttamme Jumalalle.
Annetaan toki, annetaan sen mennä perille, sinne se kuuluu – sielumme instrumentin välityksellä lähetettynä. Ollaan Jumalan ihanassa läheisyydessä ja suostutaan Pyhän Hengen instrumenteiksi.
Totiset rukoilijat, mitä se sitten on, eikö saa hymyillä tai näyttää olevansa onnellinen. En usko Jeesuksen olevan mitenkään tosikko, mutta mitä hän on hän on vakavissaan suhteessaan Jumalaan, ja hän suhtautuu myös vakavissaan yksilöihmiseen. Jos minä teen työtä, minä kunnioitan ja arvostan sen työn onnistumista, samoin minä kunnioitan omaa mainettani työnlaadun suhteen, sillä minä tiedän, että työnantajani arvostaa minua sen mittarin läpi. Tämä ei tarkoita, että omaisin huumorintajuttoman tai muuten vain yksioikoisen luonteenlaadun. Siispä vaikka olisimme millaisia velikultia hyvänsä ihmisinä, me voimme rukoilla Isää hengessä ja totuudessa ja olla ns. totisia rukoilijoita.
Onko rukous sitten aitoa ja millä tuota mitataan. Joskus on niin, että jos alamme rukoilla julkisesti jonkin ihmisen puolesta ja rukouksemme päätarkoitus (joka kuitenkin on vain sivutarkoitus) tahtomme ei tapahdukaan, saatamme alkaa epäillä omaa taitoamme saada yhteys Jumalaan. Tuo toinen ihminen joka kovasti odottaa tilanteensa muuttuvan, tuntee pettymystä siitä, että asiat eivät sitten taaskaan muuttuneet mihinkään. No mutta onko sitten näin tai näin? Olen vähän sitä mieltä, että kyllä se rukous on perille mennyt, samoin kaikki toistot. Mutta mikä ei onnistu niin se, että meillä olisi mahdollisuutta vaikuttaa maailmankaikkeuden asioihin nenänvertaa, silloin kun se ei käy Jumalalle. Toisaalta, näpäkkä totuus on myös se, etteivät asiat luoviinnu paikalleen vain siksi, että minä rukoilin :-) Mikä sitten on päätarkoitus, se on että me viemme asiamme Jumalan alttarille tutkittaviksi ja pidämme Isään yhteyden, siunaamme ihmisiä, vaikka tulisikin hetkellisesti se puhahdus ja tuiskumieli, että ei rukous mitään auta – nyt tarvitaan sitä nöyrtymisen viisautta. Anteeksi, Isä että minä sinulle taas suutuin, minä olen vain sinun palvelijasi ja sinä sanot minulle mitä minun on tehtävä ei päinvastoin.
…Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'…
Ei ole paikkaa, ei aikaa jolloin et olisi Kaikkivaltiaan kasvojen edessä, siitä on hyvä lähteä elämässä. Siispä yhteyttä voi pitää milloin vain ja ylistäminen on soveliasta. Hei Jumala rakastaa sinua niin että sattuu….
Vastaukset 1
Vanhimmat
kiitän
:-)
Siunausta sinulle !
Jeesus on Herra !
Kiitos
Amen