Tappokytkin autoon

Elikkäs alla on vuoden 86 Nissan Micra, ja ajttelin rakentaa siihen ns. tappokytkimen.

Eli mikä johto puolesta pitää maadoittaa että auto ei käynnistyisi, mutta ei kuitenkaan hajottaisi sitä jos koittaa käynistää, eli onko siellä erikseen mm. mopoista tuttu "sammutusjohto"
44411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä teineilläkin nykyään on rima sen verran korkealla etteivät ne ainakaan tuota vie vaikka jättäisit avaimen virtalukkoon ja ison "varasta minut" kyltin katolle :)

Wanhaan hywään aikaan tuollainen kytkin rakennettiin piiloon virtalukolta lähtevään päävirtajohtoon jolloin se tietenkin sai sähköt pysymään pimeänä vaikka lukkoa ropasi miten.

Älykkäämpi vaihtoehto oli lenkittää virranjakajalle menevät 12V johto kojelaudan alle johon piilotettiin sitten tämä katkaisin. Sana "älykäs" tarkoittaa tässä yhteydessä sitä että pihalla seisoi aamulla auto josta oven lukko on rikottu, virtalukko johdotetu JA akku veivattu tyhjäksi. Mahdollisesti pellitkin potkittu harmista soiroksi.

Nerokkain temppu oli kyllä asentaa kaasarikoneessa bensaletkuun venttiili jolloin auto lähti käyntiin ja liikkeelle mutta sammui korttelin päähän keskelle ajorataa. Tällöin varkaat yleensä pakenivat paikalta välittömästi koska julkisella paikalla ei hirveästi kiinnostunut jäädä korjaamaan edes autoa saati sitten Micraa...

Äänestä

Utoon voi asentaa päävirtakatkaisijan, jka asetetaan runkoon menevän miinuskaapelin keskelle. Kaapelia voi jatkaa niin, että katkaisija voidaan piilottaa käsinelokeroon, istuimen alle tai etupuskuriin. Katkaisija voi olla myös sellainen, että siitä saa avaimen mukaan. Korjaamo-olosuhteissa päävirtakytkimen ohitus on helppoa ja nopeaa, mutta kadunvarressa asia on toinen, varsinkin, kun ei ole osannut odottaa tällaista eikä edes välttämättä tiedä, mistä on kyse. Rosmo luulee akun tyhjentyneen tai virtalukon rikkoutuneen.

Myös moottorikelkoista ja perämoottoreista tuttu kuolleenmiehen katkaisija olisi hyvä. Naru vain kiinni pyörätelineeseen ja kun toinen pää irtoaa autosta, meno loppuu siihen. Toteutus voi olla vaikeampaa. Myös virranjakajan kaapelin voi ottaa mukaansa. Joissain panssarivaunuissa on kuolleenmiehen toiminto, joka ei tosin pysäytä menoa, vaan jatkaa taistelua senkin jälkeen, kun henkilökunta on jo uuvahtanut. Automatiikka kääntää putken siihen suuntaan, mistä kuolettava ammus ammuttiin - ja laukaisee. No, tämä ei liity mitenkään aiheeseen.

Äänestä
  • Vaan kysyin mikä johto pulasta pitää maadoissaa tai katkoa jossa auto ei käynnisty, eli ei tule kipinää, tuo päävirtajuttu vaatii senverran paksua kaapelia ettei tule kysymykseenkään...

    Äänestä

  • fgvbhjnmk kirjoitti:

    Vaan kysyin mikä johto pulasta pitää maadoissaa tai katkoa jossa auto ei käynnisty, eli ei tule kipinää, tuo päävirtajuttu vaatii senverran paksua kaapelia ettei tule kysymykseenkään...

    Ensinnäkin käytit termiä "tappokytkin" joka on yleensä synonyymi ns. kuolleen miehen kahvalle eli katkaisijalle joka sammuttaa koneen jos kuski tippuu (moottoripyörän, kelkan, vesiskootterin jne) kyydistä.

    Se mitä haluat on oikeasti piilotettu katkaisija joka estää starttauksen vaikka virtalukko olisi tiirkikoitu auki tai johtoja yhdistelty pohjasta.

    Itsekin tulin selittäneeksi asian hieman pieleen koska katkaisijaa ei tarvitse asettaa virtalukon pohjasta lähtevään "päävirtajohtoon" joka on ihan eri asia kuin akun navasta tuleva kaapeli.

    Virtalukon pohjasta lähtee yksi herätevirtajohto startin solenoidille ja tähän johtoon tulee virta vain silloin kun avainta kierretään starttiasentoon. Kun piilotat tuohon johtoon katkaisijan niin auto ei starttaa mutta sytytysvirrat ovat kuitenkin päällä joten autolla voi tehdä mäkilähdön.

    Sytytysvirran voi katkaista puolaan (ei siis virranjakajaan) tulevaan 12v johtoon piilotetulla katkaisijalla tai sitten virtalukon pohjasta lähtevällä "päävirtajohdolla" jolloin kaikki sähköt ovat pimeänä paitsi startti toimii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ywsedrftgyh kirjoitti:

Elikkäs alla on vuoden 86 Nissan Micra, ja ajttelin rakentaa siihen ns. tappokytkimen.

Eli mikä johto puolesta pitää maadoittaa että auto ei käynnistyisi, mutta ei kuitenkaan hajottaisi sitä jos koittaa käynistää, eli onko siellä erikseen mm. mopoista tuttu "sammutusjohto"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu