raportin mukaan raskauteen ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot ovat 15-19 vuotiaiden naisten yleisin kuolinsyy maailmanlaajuisesti.
Ketä kiinnostaa?
Ketä kiinnostaa?
Kehitysyhteistyöjärjestö
Planin
14600
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niinhän siinä raportissa todetaan. Ja todetaan myös, että tyttöjen/naisten syrjintä alkaa jo ennen syntymää ja on elinikäistä ja maailmanlaajuista.
Katolilaisena olen pahoillani, että paavillisissa kannanotoissa feminismistä on viime vuosina puhuttu negatiiviseen sävyyn. Kirkon pitäisi olla edelläkävijä siinä, että naiset saisivat äänensä kuuluviin, niin vastuuta kuin päätösvaltaa (en tarkoita naispappeutta, niin että älköön siitä vedettäkö herneitä nenään tässä yhteydessä). Toivoisin paljon lisää naisia kirkon näkyviin ja päättäviin toimielimiin.
Feminismi on liike, jota katolisen kirkon tulisi tukea. Naisille on kaikkialla taattava miesten kanssa yhtäläiset oikeudet koulutukseen, terveydenhoitoon, työhön, omaisuuden hallintaan, päätöksiin oman elämän suhteen jne.
Planin raportti on surullista luettavaa. Hyvä paavi Benedictus: katoliselta kirkolta odotetaan kiireellisesti aktiivisuutta naisten oikeuksien puolesta - feminismiä.
vaihtaa, jos katolinen kirkko ei ota tarpeeksi huomioon naisasiaa.
Monet kristilliset yhteisöt Suomessa hyväksyvät ehkäisyn, avioeron, on naispappeuttakin.
Pelastus uskoville on sama kaikissa.
En halua vaihtaa toiseen kirkkokuntaan. Uskon, että Kristuksen kirkko on katolisessa kirkossa.
Haluan oman kirkkoni ajavan aktiivisesti naisten asiaa kaikkialla maailmassa, koska se on oikein. Olen pahoillani siitä, että feminismi tuntuu olevan katolisen kirkon ylimmälle johdolle (ja ilmeisesti monissa hiippakunnissa alemmallekin, sen puoleen) kauhistus.
Ilman feminismiä - mitä meillä suomalaisilla naisillakaan olisi? Ei äänioikeutta. Ei miesten kanssa yhtäläista oikeutta periä ja omistaa ja hallita omaisuuttamme. Emme opiskelisi yliopistossa emmekä harjoittaisi itsenäisesti ammatteja.
Valitettavasti naisten palkkaus on täällä edelleen miehistä jäljessä, feminismiä tarvitaan edelleen Suomessakin. Monin verroin suuremmalla syyllä sitä tarvitaan hitaammin kehittyneissä maissa. Kirkossa olisi oltava myönteistä asennetta ja kannustusta naisliikkeelle, ja naisten on saatava myös osallistua kirkon päätöksentekoon.
Tyttöjen ja naisten jo ennen syntymää on ikävä tosiasia. Kiinassahan varsinkin yleinen linjaus on johtanut siihen, että naispuoliset vastasyntyneet usein hylätään (kuolemantuomio) tai sitten tapetaan suoraan. Intiassakin on samaa muistaakseni.
Mutta niin, näistä asioistahan ei sovi puhua, koska näistä maista puhuttaessa ei enää voidakaan syyttää kristittyjä eikä katolista kirkkoa ja paavia. Niinpä asiasta voidaan vaieta.
En oikein ymmärrä, miksi sanot: "näistä asioistahan ei sovi puhua, koska näistä maista puhuttaessa ei enää voidakaan syyttää kristittyjä eikä katolista kirkkoa eikä paavia". Kyllähän tyttösikiöiden valikoivasta abortoinnista Kiinassa, Intiassa ja muissa maissa sopii puhua ja puhutaan. Yksittäistä syyllistä tälle surulliselle käytännölle on silti vaikea nimetä. Tyttöjen ei anneta syntyä, koska vanhemmat uskovat, että poikalapsen tuleva elämä on parempi, onnellisempi, menestykkäämpi kuin tyttölapsen.
Maailma vain on edelleen miesten, niin kuin se on aina ollut. Se on sitä kyllä kristityissäkin maissa, siitä huolimatta, että pyhän kirjamme mukaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
Olen samaa mieltä tyyriin tyllerön kanssa siitä, että katolisen kirkon pitäisi olla aktiivinen naisten oikuksien puolustaja maailmassa. Naisten ja miesten asemassa on suuria eroja myös katolisissa maissa.
Niin kuin tyllerö kirjoittaa, kirkko voisi näyttää maailmalle esimerkkiä hyväksymällä naisten pääsyn korkeisiin hallinnollisiin ja virkoihin ja asiantuntijatehtäviin (eikä vain hyväksymällä vaan suosimalla virkanimityksissä naisia - ei kai nytkään ole puute periaatteellisesta "hyväksymisestä" vaan käytännöstä). Olisihan se jonkinlainen viesti ei-kristittyjen maidenkin suuntaan siitä, että tyttöjä ja naisia pidetään maailmanlaajuisessa katolisessa kirkossa yhtä tärkeinä ja arvokkaina ihmisinä kuin poikia ja miehiä.
Ihan sivuhuomautuksena en voi olla toteamatta, että olin surullisen huvittunut, kun paavi Benedictus kirjoituksessaan oli väittänyt feminismin olevan uhka perheen keskeiselle merkitykselle yhteiskunnassa. Johan piispa Wróbel kärkkäästi riensi omassa saarnassaan esittämään saman ajatuksen omanaan. Piispa ei mitenkään perustellut väitettä, toipa vain julki vanhoillisen suhtautumisensa feminismiin ja naisten oikeuksien ajamiseen.
Sanan "feminismi" voi määritellä monin tavoin. Ei ole tärkeää, että katolinen kirkko julistautuu feministiseksi, vaan että se ajaa tasa-arvoa.
Tietysti on tärkeämpää toimia kuin julistaa jotakin sellaista, jota ei itse noudata. Mutta sattuu syvälle, kun paavi puhuu feminismistä saattaen koko käsitteen jotenkin epäilyttäväksi ja kunniallista, kristillistä elämää vaarantavaksi.
ehkäisynkieltäjiä, paitsi jos tavoite on naisten tappaminen.
Valitettavasti näyt olevan oikeassa. Lapsiäitien terveys ja elämänodotukset eivät näy paljon täällä keskustelijoita puhuttavan. Aborttikeskustelussa tuossa vähän alempana sen sijaan mielipiteenvaihto käy kuumana, vaikka abortista on palstalla keskusteltu jo moneen otteeseen ennenkin.
Ex-rousku on siinä keskustelussa, tuoreessa vastauksessaan Mevlanalle, todennut, ettei aikuisten oikeudesta elämään ole mitään keskustelemista, koska siitä kaikki ovat samaa mieltä. Mutta eikö keskustella pidä niistäkin asioista, joista ollaan samaa mieltä, jos käytännössä asiat kuitenkin menevät toisin kuin hurskaasti toivotaan? Kun lapsina tai ennen aikuisuutta raskaaksi tulleille raskaus on, etenkin kehitysmaissa, usein elämää uhkaava tila, meidän katolilaisten pitäisi asiasta puhua ainakin jossakin suhteessa siihen keskusteluun, jota käydään näiden lapsiäitien sikiöiden oikeudesta elämään.
Onko kukaan katolisista palstalaisista kuullut yhdessäkään messussa rukoillun alaikäisten raskaana olevien puolesta, että he säilyttäisivät raskauden takia vaarantuneen henkensä ja fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveytensä? Olen kyllä useamman kerran kuullut esirukouksia sen puolesta, että kukaan, lapsiäitikään, ei abortoisi sikiötään.
En vastusta kirkon halua puolustaa ihmisen elämää sen alusta alkaen, aina ja kaikissa olosuhteissa. Mutta sen verran pitää olla selkärankaa, että myöntää tämän kannan tinkimättömän noudattamisen tuovan mukanaan paljon inhimillistä kärsimystä etenkin kaikkien heikoimmassa asemassa oleville naisille ja nuorille tytöille. Siitä kärsimyksestä on kirkonkin kannettava huolta ja vastuuta ja tehtävä oikeasti jotakin.
Ja kyllä siitä asiasta luulisi olevan keskusteltavaa meillä katolisilla maallikoillakin. Ei riitä pelkkä hymistely, että olemme kaikki samaa mieltä näiden tyttöjen kohtalon kovuudesta. Tarvitaan muutosta kirkossa, sen asenteissa ja käytännöissä syntyneidenkin lasten ja nuorten tyttöjen elämän puolustamiseksi. Sanon taas: kirkossa tarvitaan feminismiä.
"Ex-rousku on siinä keskustelussa, tuoreessa vastauksessaan Mevlanalle, todennut, ettei aikuisten oikeudesta elämään ole mitään keskustelemista, koska siitä kaikki ovat samaa mieltä. Mutta eikö keskustella pidä niistäkin asioista, joista ollaan samaa mieltä, jos käytännössä asiat kuitenkin menevät toisin kuin hurskaasti toivotaan? Kun lapsina tai ennen aikuisuutta raskaaksi tulleille raskaus on, etenkin kehitysmaissa, usein elämää uhkaava tila, meidän katolilaisten pitäisi asiasta puhua ainakin jossakin suhteessa siihen keskusteluun, jota käydään näiden lapsiäitien sikiöiden oikeudesta elämään."
Tietyssä mielessä olet varmasti oikeassa, että asia on keskustelun arvoinen, muttei se tarkoita, että tämä keskustelu silti käytäisiin niiden ihmisten välillä, jotka ovat asiasta samaa mieltä mutta eivät toisiaan kummemmassa asemassa asiaan vaikuttamiseksi. Keskustelu ei ole itseisarvo, vaan nämä aiheet ovat sitä tärkeämpiä. Jos puhun kehitysyhteistyöjärjestön johtajan kanssa, hän saattaa olla kanssani sinänsä samaa mieltä, mutta minulla on suuri toivo että hän päätyy keskustelun myötä vaikuttamaan asiaan suuremmin kuin minä ikinä pystyn. Jos taas puhun toisen tavallisen kansalaisen kanssa, ei sinänsä keskustelu tuo uutta hyvää jos olemme jo samaa mieltä; kumpikin todennäköisesti tekee jo sen minkä katsoo asiakseen. Jos taas olemme eri mieltä, voin toivoa hänen ymmärtävän perusteluni ja vaikuttavan kansalaisena asiaan.
Pelkkien nettipalstojen perusteella ei voi päätellä ihmisten aktiivisuutta yhteiskunnallisessa keskustelussa tai toiminnassa eikä messurukousten perusteella kirkon aktiivisuutta.
(Mainittujen henkilöiden elämä ja kuolema ei ole kiinni jonkun henkilön päätöksestä. Heidän pelastamisekseen tulee tehdä kaikki mahdollinen, mutta heillä ei koskaan ole vaaraa, että heidät surmattaisiin.)
Kirkko haluaa hallitusten lopettavan lailliset abortit ja iloitsee, kun Nicaraguassa kaikki abortit kriminalisoidaan. Miksei kirkko voi myös painostaa Nicaraguan hallitusta huolehtimaan, että raskaus ei ole naisille kohtuuton rasite ja huolehtimaan erityisesti hyvin nuorten odottavien äitien terveydenhollosta ja sosiaalisesta tukemisesta.
Ja miksei raiskaajia ja insestiin syyllistyneitä miehiä saada kiinni. Miksei se ole kirkon syvän huolen aihe.
En kirjoita kysymysmerkkejä näiden ajatusten perään, koska vastausta ei niihin saa. Mutta voisi messuissa sentään rukoilla kehitysmaiden nuorten odottavien äitien puolesta, ihan heidän itsensä puolesta eikä vain syntymättömien lasten.
Julkisesti puhumalla ja pitämällä asioita esillä voi tavallinen ihminenkin jotakin. Kaikki alkaa asenteiden muuttamisesta, herättelystä. Ei minusta tämä palstakeskustelukaan ihan turhaa ole.
Monikohan Suomen katolilaisista edes on jäsenenä jossakin kehitysyhteistyöjärjestössä ja jäsenmaksullaan tukee oikeudenmukaisuuden edistämistä maailmassa? Moniko on jäsenenä katolisessa Caritaksessa esimerkiksi? Arvaan, että alle 10% meistä.
Suomen Caritas on mm. tehnyt työtä Intian kastittomien naisten hyväksi ja Kenian paimentolaisnaisten hyväksi. On se jotakin maksaa edes vuosittainen jäsenmaksu. Jos nettikeskustelua luettuaan joku päättää liittyä Caritaksen jäseneksi, se on pieni mutta hyvä teko kehitysmaitten naisten hyväksi.
Nicaraguan hallitus ei voi kansalaisiaan tukea, koska sillä ei yksinkertaisesti ole rahaa eikä resursseja.
Nicaraguan vuotuinen väestönkasvu on hirmuisen korkea (2,7 %), mikä käytännössä merkitsee, että elämä on yhtä taistelua jokapäiväisestä leivästä, eikä siinä kenelläkään ole aikaa tai resursseja tukitoimintoihin.
Jotta kehitysavulla olisi positiivisia vaikutuksia, sen tulisi keskittyä väestökasvun rajoittamiseen. Jos päästäisiin Suomen (0,4 %) tai vielä parempi, jos päästäisi Espanjan (0,1 %) tasolle, syntyisi edellytyksiä köyhyyden ja teiniraskauksien vähentämiselle.
Teiniraskaudet ja laittomat abortit eivät yleisesti ottaen ole seurausta raiskauksista, vaan ihan normaalista inhimillisestä käytöksestä, jonka hallintaan sikäläinen koululaitos ja kirkko eivät ole pystyneet valmentamaan. Sitä vastoin kaupalliset taidot ovat kyllä riittäneet kahden tunnin hotellien ja salaisten aborttiklinikoiden perustamiseen.
Jos todella haluaa panostaa kehitysavun kehittämiseen, niin tulisi nimenomaan keskittyä toimintaan, jonka ensisijaisena tavoitteena on väestökasvun rajoittaminen. Kaikki muu tähtää vain rikkaiden lahjoittajien kaksinaismoralistiseen omankuvan pönkittämiseen. Vasta sen jälkeen kun väestönkasvu on saatu kestävälle tasolle, voidaan tuki- ja sosiaalipalveluja ruveta kehittämään koska sitä ennen ei yksinkertaisesti ole varaa.