Kai Mikael Aalto on vapautettu tehtävästään komentajana. Irtisanominen astuu voimaan heti. Aalto osoitti, ettei ole kykenevä toimimaan vaativassa virassa päinvastaisista vakuutteluistaan huolimatta.
30.05.2007, Valtakunnanjohtaja
30.05.2007, Valtakunnanjohtaja
Vastaukset 30
Vanhimmat
mitään mistä vapauttaa?
Olemattomista 'arvoista' on paha ottaa pois.
Herramme Jumala voi vapauttaa tehtävistään!
Mitään ei ole tapahtuva ilman Kaitselmuksen tahtoa.
Minussa Suomen Kansa on saanut ansaitsemansa kansanjohtajan. Turha olisi myös väittää, että olisi tapahtunut erehdys tai virhe, sillä Kaitselmus ei erehdy!
Kaitselmus on totuuden, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden ilmentymänä valinnut minut. Jos haluatte esoteerisemmin pohdiskella, miksi juuri minut, niin kannattaa tutua ensin Suomen Kansan edesottamuksiin kautta historian.
Kaitselmuksen päätöksestä ei voi valittaa.
Sinua ei ole Kaitselmus valinnut kansanjohtajaksi. Olet taas sekoittanut mielikuvituksen ja todellisuuden.
Mitä ihmeen tehtävää sillä luuserilla muka on ollut? Titteli on eri asia kuin tehtävä. Eihän se ole mitään tehnyt eikä voikaan tehdä kun mokoman tittelin haltijalla ei aikuisten oikeasti ole todellakaan mitään tehtävää.
tehtävä on ollut toimia varoittavana esimerkkinä siitä miten hukkaan elämä menee kun alkaa kuvittelemaan olevansa jonkun hienon tittelin omistaja. Parikymmentä vuotta komentajana on varmaan johtanut Aalto-ressukan köyhyyteen kun itse keksitystä komentajan virasta ei ole palkkaa saanut. Ehkä Aallolle otti liian koville myöntää itselleen ettei hänestä normaaliin työelämään ole ja sen vuoksi kehitteli natsijuttunsa ja ikioman uraputkensa.
Ei raukasta töihin ole ja on mielenheikkouksissaan luonut kuvitteelliset tittelit ja joistakin jätelumpuista kyhännyt itselleen oikein manttelinkin.
Sääli ukkelin sukulaisia ja onhan se surullista nähdä kun aikuinen(iältään siis)mies tekee itsestään pellen.
Onhan tuossa se hyvä puoli Uallon kannalta että kun harhoissa elää (hänen puolestaan toivon että myös kuoleekin niissä) ei oikea elämä lyö hänen pirstaleista mieltänsä enää.
Tavallaanhan Ualto on mielensä hajottua kehittänyt itselleen suojan maailmaa vastaan asettumalla mielikuvitusmaahan.
Siellä kun hän on niin saattaa hän ikkunasta nähdessään ajatella että kadulla kävelevätkin ovat hänen kannattajiaan ja toiselta puolelta kulkevat hänen vihollisiaan.
Saaden näin lapsenomaista jännitystä eloonsa.
Antaa harmittoman hassun olla.
SINÄ teet itsestäsi pellen kirjoittelemalla tänne tuollaisia kommentteja. .
Uniformukin ihan aito ja sitä ihan parasta armeijan kangasta. Aalto ei elä harhoissa tai haavemaailmoissa. Hän tietää mitä tekee ja koska ja milloin.
Sinä et sitävastoin tunnu tietävän. Mikä on motiivisi kirjoitella tänne tuollaisia ja huudella nimettömänä? Pellen teet itsestäsi jo sillä.
Laita kuule kuva turvastasi tänne nettiin niin katellaan, muttet taida uskaltaa.. Esiinny oikealla nimelläsi tai edes kasvoillasi.
Raukka.
Mitä sun kaltaisesi mulkku huutelee täällä nimettömänä? HÄH.
Unta näät tyttöpieni!Ei,ole olemassa edes,uniformu vaatteita!Voi,elämä että,teet naurettavaksi itsesi!Paljonko sulle paskaa lapataan kattilasta?Ja,lusikalla syöt!
Ole sinä huara hiljaa !!!
Tuollainen horoperse ja vielä kehtaa kirjoitella tänne !
Itsekin kirjoittelet nimettömänä.
käynyt tutkimassa Aallon uniformun? Ota minutkin mukaan kun seuraavan kerran vierailet sen luona.
Miksei Aalto kehtaa kommentoida potkujaan millään tapaa?
Mitään "potkuja" ei ole. Sangen yksinkertaista. Kukahan tuonkin on taas keksinyt?
Mutta eipä sitä uskalleta omalla kuvalla/nimellä kirjoitella, kun se pitää vaan trollata.
Get a life!
Sari vielä alapääskin niin voidaan varmistua sun sukupuolesta!
Vai munaa se haluaa nähdä, taidatkin olla niitä isänmaallisia.
Ehkä sivutuloja?Nim.Verottaja
joka hankkii sivutuloja vatkailemalla.
Kuka on oikea ja uusi komentaja?
Jos ei ole itse itseään erottanut. Tuskin on.
vaan ole Komentajan sivupersoonallisuus?
Olivia on oma itsensä.
Eli lumpustaja hutsuhoro..
Tyttikseni tuolla olkapääni takana luki roiskaisusii ja hänen kommentoinsa ei mairitellut sinua. Taidan poistua hetkeksi ja tehdä jotain sellaista, mikä ei sinulta kaiketi onnistu.
Sitten ees osaa kirjoittaa kyseisen henkilön nimeä oikein..
Se kertookin jo aivan riittävästi susta.
miettii,missä ittensä munaa.eiköhän sulla ole tarpeeks tekemistä ns.omissa asioissa?Tätä juttuahan voi jatkaa,niin kauan kun tietokone kestää,aivot loppuu ennemi.tutki se kansanlahko enne kun,huutelet mitään.Se näköjää kovemmi huutaa kel,vahvempi lääkitys.sua täällä palstalla ole näkyny,vasta kun nyt?sekasi hellareist,ilm.
Jottei totuus unohtuisi...
Luoma anto potkut Aallolle?
Katsokaamme:
http://valtakunnanjohtajavaali.blogspot.fi/
Aallon palli heiluu taas. Näytöt nollassa.
Näin on marjat!