Evoluutio on rauhan merkki - paratiisin vievä tie

11.5. vilautin teille jo kansainv.tiedegallup-tuloksia, Siinä mm. Japanissa evotietoisuus (ihmisevoluutio) oli hyvin korkealla lähes 80% taasolla eli about pohjoismaiden tasoa mutta USA ja Venäjä olivat evoluutiokeilteisiä vain 42-43& uskoa:

http://www.nsf.gov/statistics/seind06/c7/fig07-07.htm

Tänään MTV3 txt-tv s.112:
"Suomi yhä maailman lintukoto
Norja on tuoreen tutkimuksen mukaan edelleen maailman rauhallisin maa. Rauhallisimpien maiden joukossa ovat myös Uusi-Seelanti, Japani, useat Euroopan maat sekä Pohjoismaat. Suomi oli listalla sijalla kuusi.

Maailman rauhattomin maa on Irak, jonka jälkeen rauhattomimpia olivat Sudan, Israel ja Venäjä. Yhdysvallat oli 96:nneksi rauhattomin.

Economist Untelligense Unitin tutkimus luokiteli 121 maata mm. väkivallan järjestäytyneen rikollisuuden ja sotilasmenojen avulla."

Myös BBC:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/in_depth/6704767.stm

Kreationistiset USA ja Venäjä kuuluvat siis maailman 121:sta maasta väkivaltaisimpien maiden joukkoon (5/6 maista on rauhallisempia kuin ne).

Näin siis näemme että evoluutioepäusko on indikaattori väkivallasta ja rikollisuudesta. Sensijaan evoluutiousko..köh- tietoisuus on merkki lintukodosta eli PARATIISISTA ! :D

Älkää uskoko kreationistien panetteluja ja valheita evoluution muka rappeuttavasta vaikutuksesta, he eivät itse koskaan lue tilastoja tai dataa. He ovat itse väkivallan, muukalaisvastisuuden ja äärioikeistolaisuuden ja rikollisuuden airut. He kannattelevat kirjaa joka siunasi kansanmurhat ja sotaraiskaukset.
192075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

HAAAAAAAAAAA, saatana,marakatti,ostappa 13,2
vuotta vanha rellu viis, saat tutun alennusta.
vai,että tieto evoluutiosta rauhottaa : kun
ei jumalaa vcaan evoluutio on sen sijaan, niin
ihminen on ittensä luoja ja herra.No semmosen
täytyy siten etes yrittää käyttäytyä rauhalli-
sesti ku on ittesä syysja seuraus, joka evoluu-
tiolla luopi ittesä. No, ei siinä mitään,vaan
minä on kun olin erimieltä evouskovaisen kanssa,
niin heti oli nasauttaa ottaan ja leipoa lättyyn.
että silleen,kyllä jämpti on saatana niin

Äänestä
  • ..on olla ymmärtämättä tilastoja ja tehdä taas tilastoa yhdestä tai kahdesta henk.koht. tapauksesta..?

    Olin halvautua naurusta kun USAn kreationistimuseon perustaja Ken Ham Suomen tv2-uutisissa kertoili miten euroopassa on alhainen moraali.. Eikö kreationisti ikinä katso väkivaltatilastoja..?
    Data ei merkkaa mitään.. oma usko korvaa datan..?

    Äänestä

  • Mr.K.A.T. kirjoitti:

    ..on olla ymmärtämättä tilastoja ja tehdä taas tilastoa yhdestä tai kahdesta henk.koht. tapauksesta..?

    Olet sinänsä osittain oikeassa siinä,että kyllä Amerikassa on myös paljon nimikristittyjä,joista moni kysyttäessä kiistää evoluution mutta silti he eivät välitä rikoksen poluille ajatuneista vähäosaisista lähimmäisistään eivätkä he muutenkaan ole todellisia Jeesuksen seuraajia.

    Evoluution kiistäminen on välttämätön, MUTTA EI RIITTÄVÄ todellisen Jeesuksen seuraajan merkki.

    Tiedätkö kuka on David Wilkerson?

    Muistin virkistykseksi:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Wilkerson

    http://en.wikipedia.org/wiki/David_Wilkerson

    http://en.wikipedia.org/wiki/Nicky_cruz

    Kehtaatko vakavalla naamalla väittää, että Jumalan hänelle osoittama työ ongelmanuorten auttamiseksi olisi kasvattanut väkivaltatilastoja?

    Hän ymmärtää tämän kysymyksen paremmin kuin sinä, ja hänen kantansa voit lukea vaikka tästä.

    http://www.tscpulpitseries.org/english/2000s/ts000207.html

    Ja kyllä se evoluutiokin mainitaan heti 6:nnella rivillä.

    Eli, jos kunnioitat rehellisyyttä, niin lopetat tuollaisen asioiden mustamaalaavan vääristelyn.
    Mutta tämä taitaa olla liikaa pyydetty?

    Äänestä

  • totuudentavoittelija kirjoitti:

    Mitä ihmettä kuvittelet jollakin Wilkersonilla tms. yksittäistapauksella mahdollisesti osoittavasi?

    Uskonnot lietsovat väkivaltaa ja uppoavat keskimääräistä tyhmempiin ihmisiin.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Suomessakin saamme kokoajan nähdä kuinka Jeesuksen vastaanottaminen saa linnaveikot jättämään huumeet ja rikokset.

    Eikä heistä suinkaan kaikki ole älyltään vajavaisia, vaan moni on vielä ala-asteella hyväkin koulussa, mutta yläaste-iässä kaikenlaiset muut jutut ovat alkaneet kiinnostaa enemmän, väärä seura ja sekoilu on vienyt mennessään.
    Mutta älykkyys ei suinkaan ole mikään ihmisarvon mitta ja Jeesus tahtoo pelastaa aivan yhtä hyvin myös vähemmän älykkäät yksilöt.
    Ja kyllä moni akateeminenkin on tullut uskoon tajuttuaan evoluutioteorian epärehellisyyden ja elämän tarkoituksettomuuden ilman Jumalaa.

    Tuossa MRKATn jutussa ei ole oikeastaan mitään muuta järkeä kuin se,että kaikki itseään kristityiksi sanovat eivät välttämättä ole todellisia Jeesuksen seuraajia.

    Viime viikollakin olin yhdessä tilaisuudessa,jossa uskoontullut ex-moottoripyöräjengiläinen todisti Jeesuksen elämää muuttavasta Voimasta.

    Ei kuulemma tämänkään ex-jengiläisen tarvitse enää pelätä ja kantaa mukana asetta liikkuessaan ulkona.

    Yhdentekevää sen ison ongelman rinnalla, että tosiasiassa uskonnot ruokkivat syrjintää, sortoa ja rankempaakin väkivaltaa. Asiaa ei muuta miksikään se, että uskontojen valheet voivat auttaa elämänhallinnassaan muuten epäonnistuneita.

    >> Suomessakin saamme kokoajan nähdä kuinka Jeesuksen vastaanottaminen saa linnaveikot jättämään huumeet ja rikokset.>Eikä heistä suinkaan kaikki ole älyltään vajavaisia, vaan moni on vielä ala-asteella hyväkin koulussa, mutta yläaste-iässä kaikenlaiset muut jutut ovat alkaneet kiinnostaa enemmän, väärä seura ja sekoilu on vienyt mennessään.>Mutta älykkyys ei suinkaan ole mikään ihmisarvon mitta ja Jeesus tahtoo pelastaa aivan yhtä hyvin myös vähemmän älykkäät yksilöt.>Ja kyllä moni akateeminenkin on tullut uskoon tajuttuaan evoluutioteorian epärehellisyyden ja elämän tarkoituksettomuuden ilman Jumalaa.>Tuossa MRKATn jutussa ei ole oikeastaan mitään muuta järkeä kuin se,että kaikki itseään kristityiksi sanovat eivät välttämättä ole todellisia Jeesuksen seuraajia.

    Viime viikollakin uskonnollistaustainen väkivalta tappoi sadoittain ihmisiä.

    Äänestä

  • totuudentavoittelija kirjoitti:

    Ei kuulemma tämänkään ex-jengiläisen tarvitse enää pelätä ja kantaa mukana asetta liikkuessaan ulkona.

    >>Ei kuulemma tämänkään ex-jengiläisen tarvitse enää pelätä ja kantaa mukana asetta liikkuessaan ulkona.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Yhdentekevää sen ison ongelman rinnalla, että tosiasiassa uskonnot ruokkivat syrjintää, sortoa ja rankempaakin väkivaltaa. Asiaa ei muuta miksikään se, että uskontojen valheet voivat auttaa elämänhallinnassaan muuten epäonnistuneita.

    >> Suomessakin saamme kokoajan nähdä kuinka Jeesuksen vastaanottaminen saa linnaveikot jättämään huumeet ja rikokset.>Eikä heistä suinkaan kaikki ole älyltään vajavaisia, vaan moni on vielä ala-asteella hyväkin koulussa, mutta yläaste-iässä kaikenlaiset muut jutut ovat alkaneet kiinnostaa enemmän, väärä seura ja sekoilu on vienyt mennessään.>Mutta älykkyys ei suinkaan ole mikään ihmisarvon mitta ja Jeesus tahtoo pelastaa aivan yhtä hyvin myös vähemmän älykkäät yksilöt.>Ja kyllä moni akateeminenkin on tullut uskoon tajuttuaan evoluutioteorian epärehellisyyden ja elämän tarkoituksettomuuden ilman Jumalaa.>Tuossa MRKATn jutussa ei ole oikeastaan mitään muuta järkeä kuin se,että kaikki itseään kristityiksi sanovat eivät välttämättä ole todellisia Jeesuksen seuraajia.

    Uskossa näytät itsekin olevan: skientismiä
    tunnustat. Tiede ihmisen kautta on jumala ja
    totuus. Ihminen on ihmiselle Jumala. Äläkä
    vain väitä etteikö tätä puolustettaisi kynsin
    ja hampain : kreationistienkaan tiedekritiikki
    ei käy koska se on väärin, kun sitä esittävät
    evoluution epäuskovaisesti suhtautuvat. Vain
    tieteen sisäinen krittikki käy : paavi arvostelee omia käsityksiään. Uskossa on hyvä
    olla eikä vain ?

    Äänestä

  • Mr.K.A.T. kirjoitti:

    ..on olla ymmärtämättä tilastoja ja tehdä taas tilastoa yhdestä tai kahdesta henk.koht. tapauksesta..?

    Olin halvautua naurusta kun USAn kreationistimuseon perustaja Ken Ham Suomen tv2-uutisissa kertoili miten euroopassa on alhainen moraali.. Eikö kreationisti ikinä katso väkivaltatilastoja..?
    Data ei merkkaa mitään.. oma usko korvaa datan..?

    HAAAAAAAAAAA,saatana,jospa ne perkele tilastot
    ymmärtääkin ite ittesä,joo-o. En oo vielä turpiini meinanu saaja kretaionistilta,mutta
    kapakassa meinas joku saatanan evoluutiouskovainen juippi alkaa silitellä
    tukkaani uuteen uskoon.Etää semmosta.Kyllä
    jämpti on saatana niin

    Äänestä

  • totuudentavoittelija kirjoitti:

    Suomessakin saamme kokoajan nähdä kuinka Jeesuksen vastaanottaminen saa linnaveikot jättämään huumeet ja rikokset.

    Eikä heistä suinkaan kaikki ole älyltään vajavaisia, vaan moni on vielä ala-asteella hyväkin koulussa, mutta yläaste-iässä kaikenlaiset muut jutut ovat alkaneet kiinnostaa enemmän, väärä seura ja sekoilu on vienyt mennessään.
    Mutta älykkyys ei suinkaan ole mikään ihmisarvon mitta ja Jeesus tahtoo pelastaa aivan yhtä hyvin myös vähemmän älykkäät yksilöt.
    Ja kyllä moni akateeminenkin on tullut uskoon tajuttuaan evoluutioteorian epärehellisyyden ja elämän tarkoituksettomuuden ilman Jumalaa.

    Tuossa MRKATn jutussa ei ole oikeastaan mitään muuta järkeä kuin se,että kaikki itseään kristityiksi sanovat eivät välttämättä ole todellisia Jeesuksen seuraajia.

    "Suomessakin saamme kokoajan nähdä kuinka Jeesuksen vastaanottaminen saa linnaveikot jättämään huumeet ja rikokset. "

    Suomessakin ja ympäri maailmaa saamme kokoajan nähdä kuinka Jeesuksen vastaanottaneet ihmiset hakkaavat ja pahoinpitelevät vaimojaan ja lapsiaan. Ilmeisesti myös Jeesuksen vastaanottaminen saa hartaat ihmiset sortumaan pedofiliaan??

    Nämä vain vastapainoksi ei millään pahalla..

    Äänestä

  • jagdpanther kirjoitti:

    Uskossa näytät itsekin olevan: skientismiä
    tunnustat. Tiede ihmisen kautta on jumala ja
    totuus. Ihminen on ihmiselle Jumala. Äläkä
    vain väitä etteikö tätä puolustettaisi kynsin
    ja hampain : kreationistienkaan tiedekritiikki
    ei käy koska se on väärin, kun sitä esittävät
    evoluution epäuskovaisesti suhtautuvat. Vain
    tieteen sisäinen krittikki käy : paavi arvostelee omia käsityksiään. Uskossa on hyvä
    olla eikä vain ?

    >>Uskossa näytät itsekin olevan: skientismiä tunnustat. Tiede ihmisen kautta on jumala ja
    totuus. Ihminen on ihmiselle Jumala. >Äläkä vain väitä etteikö tätä puolustettaisi kynsin ja hampain : kreationistienkaan tiedekritiikki
    ei käy koska se on väärin, kun sitä esittävät evoluution epäuskovaisesti suhtautuvat. >Vain tieteen sisäinen krittikki käy : paavi arvostelee omia käsityksiään.>Uskossa on hyvä olla eikä vain ?

    Äänestä

  • illuminatus* kirjoitti:

    Jos ei kulje sattuman,matojen,aivojen ja
    apinoiden kautta ihmisyyteen,niin on automaatti-
    sesti väärässä. Eikö niin?
    Kuten sanoit, tiede päättää sen mikä sille
    itselleen sopii ja mikä ei.
    Kreationistien kritiikistä valtaosa puuta
    heinä, osa kaiketi totta ?
    Millä oikeudella ja millä valtuuksilla
    sanot uskovaisia typerykseksi ? Tämä
    osoittaa oman moraalisi tilan, ei muuta.
    Jos ihminen parantuu elämäntavoistaan
    Jumalan avulla,niin sanot sanot sitä
    harhoiksi ?Miten sinä voit kokea ja tie-
    tää toisen ihmisen puolesta sellaisia
    asioita, joita hän on kokenut? Saako
    ihminen uskoa vielä Jumalaan, vai
    haluatko tehdä uskovaisille saman mitä
    Stalin ?

    >>Jos ei kulje sattuman,matojen,aivojen ja apinoiden kautta ihmisyyteen,niin on automaattisesti väärässä. Eikö niin?>Kuten sanoit, tiede päättää sen mikä sille itselleen sopii ja mikä ei. >Kreationistien kritiikistä valtaosa puuta heinä, osa kaiketi totta ? >Millä oikeudella ja millä valtuuksilla sanot uskovaisia typerykseksi ? >Tämä osoittaa oman moraalisi tilan, ei muuta. >Jos ihminen parantuu elämäntavoistaan Jumalan avulla,niin sanot sanot sitä harhoiksi ?>Miten sinä voit kokea ja tietää toisen ihmisen puolesta sellaisia asioita, joita hän on kokenut? >Saako ihminen uskoa vielä Jumalaan, vai haluatko tehdä uskovaisille saman mitä Stalin ?

    Äänestä

  • totuudentavoittelija kirjoitti:

    Suomessakin saamme kokoajan nähdä kuinka Jeesuksen vastaanottaminen saa linnaveikot jättämään huumeet ja rikokset.

    Eikä heistä suinkaan kaikki ole älyltään vajavaisia, vaan moni on vielä ala-asteella hyväkin koulussa, mutta yläaste-iässä kaikenlaiset muut jutut ovat alkaneet kiinnostaa enemmän, väärä seura ja sekoilu on vienyt mennessään.
    Mutta älykkyys ei suinkaan ole mikään ihmisarvon mitta ja Jeesus tahtoo pelastaa aivan yhtä hyvin myös vähemmän älykkäät yksilöt.
    Ja kyllä moni akateeminenkin on tullut uskoon tajuttuaan evoluutioteorian epärehellisyyden ja elämän tarkoituksettomuuden ilman Jumalaa.

    Tuossa MRKATn jutussa ei ole oikeastaan mitään muuta järkeä kuin se,että kaikki itseään kristityiksi sanovat eivät välttämättä ole todellisia Jeesuksen seuraajia.

    Suomessakin saamme kokoajan nähdä kuinka Jeesuksen vastaanottaminen saa linnaveikot jättämään huumeet ja rikokset.

    Toisinsanoen toinen riippuvuus vaihdetaan toiseen. Alkoholi ja/tai huumeet vaihtuvat uskontoon. Ei myöskään kukaan sivistynyt ihminen voi tosissaan väittää, että ainoastaan uskovainen ihminen EI syyllisty rikoksiin, kuten ed. kirjoittaja vihjaa. ISO KESKISORMI!!

    Äänestä

  • totuudentavoittelija kirjoitti:

    Olet sinänsä osittain oikeassa siinä,että kyllä Amerikassa on myös paljon nimikristittyjä,joista moni kysyttäessä kiistää evoluution mutta silti he eivät välitä rikoksen poluille ajatuneista vähäosaisista lähimmäisistään eivätkä he muutenkaan ole todellisia Jeesuksen seuraajia.

    Evoluution kiistäminen on välttämätön, MUTTA EI RIITTÄVÄ todellisen Jeesuksen seuraajan merkki.

    Tiedätkö kuka on David Wilkerson?

    Muistin virkistykseksi:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Wilkerson

    http://en.wikipedia.org/wiki/David_Wilkerson

    http://en.wikipedia.org/wiki/Nicky_cruz

    Kehtaatko vakavalla naamalla väittää, että Jumalan hänelle osoittama työ ongelmanuorten auttamiseksi olisi kasvattanut väkivaltatilastoja?

    Hän ymmärtää tämän kysymyksen paremmin kuin sinä, ja hänen kantansa voit lukea vaikka tästä.

    http://www.tscpulpitseries.org/english/2000s/ts000207.html

    Ja kyllä se evoluutiokin mainitaan heti 6:nnella rivillä.

    Eli, jos kunnioitat rehellisyyttä, niin lopetat tuollaisen asioiden mustamaalaavan vääristelyn.
    Mutta tämä taitaa olla liikaa pyydetty?

    Hänenköhän rasistista tekstiään se oli se profetia, joka oli naputettu jippii-fi-sivuille ja montakohan sataa viestiä meni ennenkuin joku huomauttaa hänen mustiin kohdistamastaan rasismistansa ja se olin minä. Niin ovat kristittyjä maammekin kristityt että pitävät mustan naimisiin menon kieltämistä valkoisen kanssa luonnollisena kieltona.. pääasia ettei profetiaa kritisoida..

    ..Että se olikin joku toinen wilkerson tai häneen perustava kirja tai kirjoittaja omia profetioitaan pistänyt väliin, mutta jännin ja ikävin sosiologinen huomio oli, ettei suomalaisilla kristillisillä sivuilla moneen sataan viestiin yksikään kristitty nostanut rasistista sääntöä vastaan edes pikkusormeansa...

    Suomi on pohjolan kristityin (galluppeja on mulla) ja rasistisin maa. Jäljet pelottavat..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mrkat kirjoitti:

11.5. vilautin teille jo kansainv.tiedegallup-tuloksia, Siinä mm. Japanissa evotietoisuus (ihmisevoluutio) oli hyvin korkealla lähes 80% taasolla eli about pohjoismaiden tasoa mutta USA ja Venäjä olivat evoluutiokeilteisiä vain 42-43& uskoa:

http://www.nsf.gov/statistics/seind06/c7/fig07-07.htm

Tänään MTV3 txt-tv s.112:
"Suomi yhä maailman lintukoto
Norja on tuoreen tutkimuksen mukaan edelleen maailman rauhallisin maa. Rauhallisimpien maiden joukossa ovat myös Uusi-Seelanti, Japani, useat Euroopan maat sekä Pohjoismaat. Suomi oli listalla sijalla kuusi.

Maailman rauhattomin maa on Irak, jonka jälkeen rauhattomimpia olivat Sudan, Israel ja Venäjä. Yhdysvallat oli 96:nneksi rauhattomin.

Economist Untelligense Unitin tutkimus luokiteli 121 maata mm. väkivallan järjestäytyneen rikollisuuden ja sotilasmenojen avulla."

Myös BBC:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/in_depth/6704767.stm

Kreationistiset USA ja Venäjä kuuluvat siis maailman 121:sta maasta väkivaltaisimpien maiden joukkoon (5/6 maista on rauhallisempia kuin ne).

Näin siis näemme että evoluutioepäusko on indikaattori väkivallasta ja rikollisuudesta. Sensijaan evoluutiousko..köh- tietoisuus on merkki lintukodosta eli PARATIISISTA ! :D

Älkää uskoko kreationistien panetteluja ja valheita evoluution muka rappeuttavasta vaikutuksesta, he eivät itse koskaan lue tilastoja tai dataa. He ovat itse väkivallan, muukalaisvastisuuden ja äärioikeistolaisuuden ja rikollisuuden airut. He kannattelevat kirjaa joka siunasi kansanmurhat ja sotaraiskaukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu