Olin eilen kuuntelemassa RSO:n nuorten solistien konserttia. Se oli aivan upea kokemus, on hienoa nähdä, miten muusikkous syntyy vuosia kestävän sitkeän harjoittelun (ja musikaalisuuden) tuloksena. Toivon noille eilisille solisteille kaikkea hyvää!
Vastaukset 4
- toivon vain hyvää
Minäkin toivon heille vain hyvää. Toivottavasti tajuavat lopettaa pimputtelun ennen kuin on myöhäistä. Kunnon bisnesalalle kannattaa siirtyä jo nuorena. Muusikoksi ei kannata enää ryhtyä ellei ole miljoonaperijä. Koulut maksavat muutaman euron tunnilta. Sillä ei tavallinen pulliainen elä. Poppi on ainoo musiikin ala jota voi ajatella. Mutta silloin edellytetään näköä ja show-taitoja. Eli rumat ja köyhät pois musiikimaailmasta. Se on nykyajan henki.
RSO:n nuoret solistit olivat -niiltä osin, kuin itse konserttia ehdin radiosta kuulla- varsin kehityskelpoista sakkia. Toisaalta karsinta on jo tähän mennessä ollut melkoinen, eli solisti-iltaan pääseminenkin on monelle jo uran tähänastinen huippuhetki. Onnea valitsemallaan tiellä!
- soitot maksaa
Kuka noiden soitot maksaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7062171Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss3721207- 741010
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö175936Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E65666- 46634
- 33627
- 88597
- 33589
- 40554