Tuli mieleen näistä suru jutuista se mitä suretaan.Omaa ekoa,omaa sisäistä lasta.Kaikki on hyvin nyt ja vastaisuudessa,mutta ei vaan myönnetä ja luovuteta.Olisi aika olla myös rehellinen itselleen ja muille,mutta usea näyttää olevan myötäelämisen koukussa.
Näin se vaan on
Näin se vaan on
Vastaukset 7
Vanhimmat
joku kokematon taas selittää..
LUULIN sen olevan näin! Kunnes sitten eräänä koleana kevätpäivänä sain "maistaa" itse sitä itseään. Olin veljeni lapsen menetyksen "unohtanut" tyystin alle vuodessa. Tuntuihan se ensin silloin alussa pahalle mutta, sitten sen tiesin kuin omalle kohdalle KOLAHTI! Sekun tuo karmanlaki toimi ainakin omalla kohdallani turhankin tehokkaasti! Toivon ettei sinulle kävisi samoin, tätä suurinta surua maailmassa (oman lapsen kuolemaa) tosin ei kaikille anneta. Sanon suoraan että, tällaiset kommentit on parasta ajatella tykönänsä! Tuo loukkaa ja sivaltaa kuin ruoskan remmi... Olisiko se "kiva" saada omaan sydämeen joka on muutenkin tarpeeksi revitty ja rikki.
Näitä sitä sai kuulla parin viikon päästä hautajaisista; "ala elämään se ei takasi tule vaikka märiset verta!" Arvaahan kahdesti miltä tuntui?! Et sinä enää minua loukannut, Olen jo käynyt tuon läpi. Ajattelen näitä vasta rakkainpansa menettäneitä, Etenkin lastensa. Jumala kun rakkaan salli otettavan pois syystä tai toisesta, joka meiltä on salattu, Antakoon Hän Voimia kestää näitä loukkaavia kommentteja.
Toki, heti ymmärsin ettei se auta, tapahtunutta ei saa tapahtumattomaksi. Surun malja on annettu se täytyy "juoda" mahdollisimman pian tai ainakin aloittaa..siis (surun käsittely). Minä en sitä tehnyt ja tässä ollaan ja tuntuu ettei siitä pääse joka päiväisesti yli ikinä! Tiivisettynä olisin voinut sanoa: Helpommin sanottu kuin tehty! Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!! Muistan omat alku ajat,voikun olisi joku osannut olla puolustamassa..!
sinä täällä surevien palstalla olet päätäsi aukomassa?Myötäelämisen koukussa?No,sinä et näköjään siinä koukussa ole-...vielä...!!!
rehellinen,itselleni,kaikille muillekin.Mikään ei ole ennallaan,eikä tule.Mitä tulee myötäelämiseen,niin yllätys,yllätys,minulle ei kovinkaan moni ns.ystävistä ole uskaltanut soittaa,tulla käymään....kun pelätään kohdata sureva,pelätään itkua,ei tiedetä mitä sanoa.Ei ole sanoja ,eikä tarviikkaan olla.Se on totta,että surusta ei pidä tehdä "kilpeä"itselleen,että mulla on oikeus käyttäytyä näin,olenhan menettänyt läheiseni.Elämän on jatkuttava,mutta ennalleen ei mikään palaa.Muista kirjoituksesi,kun joudut joskus näiden asioiden eteen ,koukuttaako silloin???
Oletkohan sinä itse menettänyt ketään läheistäsi, jolla olisi elämä ollut kaiken järjen mukaan vasta alussa, koko elämä iloine ja suruineen vasta alkutekijöissään?
Kirjoituksestasi päätellen tuskin.
suru ahdistus ja vaikka mitä. Haluaisin olla ilman tätä raskasta oloa. Suru on ajoittain myös fyysistä kipua. Olen menettänyt rakkaan ihmisen. Tietoisuus siitä, ettei tule enää koskaan takaisin tunkee esiin kaiken arjen keskellä, jota täytyisi jaksaa jatkaa. En ole aiemmin paljon lääkkeitä tarvinnut, nyt tarvitsen kun en jaksa ilman sinnitellä. Minun kanssa samassa tilanteessa on paljon. Me tiedämme miltä tuntuu.
JOS OLET JOUTUNUT LUOPUMAAN LAPSESTASI ESIM,ET TODELLAKAAN KIRJOITTELISI TUOLLAISIA.
OLIKOHAN TÄMÄ EDES TARKOITETTU TÄLLE PALSTALLE?
TÄÄLLÄ ON MYÖS SELLAISIA IHMISIÄ JOILLA EI YKSINKERTAISESTI OLE MUUTA TOIVOA JA MUITA MYÖTÄELÄJIÄ SURUTYÖSSÄÄN.
JOS ET SATTUNUT TIETÄMÄÄN NIIN KIRJOITTAMINEN ON YKSI TERAPIAMUOTO TEHDÄ OMAA SURUTYÖTÄ,MONILLE SE AINUT KEINO PURKAUTUA.