Tällainen lause hirviö löytyy, kun kerrotaan kansanedustaja Sinnemäestä. Luokkayhteiskunta käsite löytyy 1960-1980 lukujen taistolaiskäsitteistaä ja ilmeisesti kansanedustaja Sinnemäki on sen imenyt äidin maidosta tai isän leivästä. Isä oli taistolaiskommunisti liikkeen kultaisina vuosina.
Kuuluuko siis kansanedustaja Sinnemäki siihen proletariaattiin, joka on kääntänyt takkinsa yhteen tai useampaan kertaan. Taistolaisuus, vasemmistovihreys ja nyt oikeistovihreys. Moni entinen taistolainen on kulkenut saman tien ja saa hyvin voidellun jokapäiväisen leipänsä tällä tavalla. Toiset menivät suoraan äärioikeiston syliiin, mutta toiset eivät ihan heti kehdanneet.
Joku voisi kyllä täsmentää mitä on "lasten luokkayhteiskunnan purkaminen".
Lapsille on annettava tulevaisuus olipa heidän kotinsa edellytykset mitkä tahansa. Lasten kunnallisessa päivähoidossakin on juuri tästä kysymys. Tulevaisuus voi vaarantua pikkunäppärillä liikkeillä, kuten nyt 0-maksuluokkakysymyksessä. Isän tai äidin tai molempien työttömyys on tuskatila, kokemuksiltaan häpeää lähellä, joka ei anna mahdollisuutta tasapainoiseen lapsista huolehtimiseen. On parempi, että lapset ovat oppimassa yhteisöllisyyttä muiden lasten kanssa, saamassa päivittäiset ateria, hoivan jne.
Vihreiden tosiasaissa hyväksymä 0-maksuluokan poistaminen, merkitsee vakavaa varaa kymmenilletuhansille lapsille nyt ja tulevaisuudessa. On kerrottu, että kyse on vain 17 € kuukaudessa. Mutta sekin on paljon työttömien perheissä. Ja periaatteellisesti väärin, jos samalla ei uudelleen arvioida niiden maksukykyä, jotka ovat maksavia vanhempina.
Uraputkivanhempi väitti jossakin maksavansa kolmesta lapsestaan 440 € kuukaudessa kokopäivähoidosta. Miettiä sopii, onko se paljon?
Saako sillä esimerkiksi piian kotiin, joka omista rahoistaan antaa täyden ruokapalvelun, antaa yhteisöllisyyten johtavan kasvatuksen edellytyksiä, ohjaa ja leikkii lasten kanssa. Ei varmasti.
Naurettavin oikeistohallituksen väittämä on, että 0-maksuöuokassa pysyy, jos lastensuojelulliset näkökohdat sitä puoltavat. Päivähoito ja lastensuojelu ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Lastensuojelussa on kysymys ehkä siitä, että lapsi otetaan kokonaan yhteiskunnan maksuttoman hoidon piiriin. Ja se paikka ei ole päiväkoti. Muuten uraputkivanhempikin voi saada tällä tavoin lapsensa maksuttoman hoidon piiriin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lait ja sopimukset mitä se tuleva uudistus rikkoisi.
Jos Vihreät ovat todellakin kaatamassa alla olevaa, niin HYI TEITÄ.
Varhaiskasvatusta ohjaavat periaatteet
Suomalainen varhaiskasvatus perustuu Yhdistyneiden Kansakuntien Lapsen oikeuksien sopimukseen12, perusoikeussäännöksiin13 sekä muuhun kansalliseen lainsäädäntöön. Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa sopimusvaltion turvaamaan lapsille osuuden yhteiskunnan voimavaroista, oikeuden osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja yhteiskuntaelämään sekä oikeuden suojeluun ja huolenpitoon. Sopimuksessa painotetaan lapsen edun näkökulmaa kaikissa lasta koskevissa toiminnoissa. YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen kirjattujen lasten oikeuksien tulee toteutua koko lapsiväestön ja jokaisen lapsen elämässä.
12 Lapsen oikeuksien sopimus (SopS 60/1991)
13 Suomen perustuslaki (731/1999)
Perustuslain perusoikeussäännöksistä varhaiskasvatuksen toteuttamisessa keskeisiä oikeuksia ovat yhdenvertaisuus, ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön vapauden ja oikeuksien turvaaminen, uskonnonvapaus sekä kielelliset ja kulttuuriset oikeudet. Erityisesti säännöksissä todetaan, että lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Perustuslain säännökset luovat julkiselle vallalle aktiivisen toimintavelvoitteen lapsen suotuisan kasvun edistämiseksi.
Myös monissa valtioneuvoston periaatepäätöksissä on tehty linjauksia, joista seuraa velvoitteita varhaiskasvatuksen toteuttamisessa. Tällaisia ovat esimerkiksi periaatepäätös hallituksen maahanmuutto- ja pakolaispoliittiseksi ohjelmaksi14, periaatepäätös hallinnon toimenpiteistä suvaitsevaisuuden lisäämiseksi ja rasismin ehkäisemiseksi15, kestävää kehitystä koskeva periaatepäätös16 sekä periaatepäätös kansanterveysohjelmasta17.
14 Valtioneuvoston periaatepäätös hallituksen maahanmuutto- ja pakolaispoliittiseksi ohjelmaksi, 1997
15 Valtioneuvoston periaatepäätös hallinnon toimenpiteistä suvaitsevaisuuden lisäämiseksi ja rasismin ehkäisemiseksi, 1997
16 Hallituksen kestävän kehityksen ohjelma.Valtioneuvoston periaatepäätös ekologisen kestävyyden edistämisestä, 1998.
17 Valtioneuvoston periaatepäätös Terveys 2015 –kansanterveysohjelmasta, 2001.
Laki ja asetus lasten päivähoidosta18 luovat edellytykset lasten päivähoidolle ja sen piirissä annettavalle varhaiskasvatukselle ja määrittävät toiminnan vähimmäisvaatimukset. Esiopetus on osa varhaiskasvatusta, josta säädetään perusopetusta koskevassa lainsäädännössä19. Silloin kun esiopetusta järjestetään päivähoitopaikassa, esiopetukseen sovelletaan täydentävänä päivähoidon lainsäädäntöä.
18 Laki lasten päivähoidosta (36/1973) ja asetus lasten päivähoidosta (239/1973)
19 Perusopetuslaki (628/1998, muutettu 1288/1999)
Lasten päivähoito on peruspalvelu, jonka järjestäminen on kunnan velvollisuus ja jonka rahoitus tapahtuu pääosin yhteiskunnan varoista. Yhteiskunnan tehtävänä on taata laadullisesti hyvän päivähoidon saatavuus siten, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus osallistua palveluihin riippumatta perheen sosioekonomisesta tai muusta yhteiskunnallisesta asemasta tai asuinpaikasta. Päivähoitopalvelujen tulee olla monipuolisia ja eri palvelumuotojen tasapuolisesta kehittämisestä tulee huolehtia. Palveluissa voi kuitenkin olla kuntakohtaisia eroja paikallisten olosuhteiden ja asukkaiden tarpeiden mukaan. Päivähoidon asiakasmaksut ovat tulosidonnaisia ja pienituloisilla on oikeus maksuttomiin päivähoidon palveluihin.
Palvelujen käyttäjien osallisuuden ja vaikuttamisen näkökulmaa korostetaan muun muassa kuntalaissa20, sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisissa laatusuosituksissa21 ja laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista22. Asiakaslain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa. Lasten päivähoidossa asiakkaina ovat sekä vanhemmat että erityisesti lapset. Oikeus päivähoitoon turvaa lapselle yhtäläiset mahdollisuudet osallistua varhaiskasvatukseen vanhempien niin halutessa. Samalla se mahdollistaa vanhempien osallistumisen työelämään ja opintoihin. Yhteiskunnassamme vallalla olevat käsitykset lapsesta ja lapsen tavasta oppia ohjaavat varhaiskasvatuksen toimintatapoja ja menetelmiä sekä koko varhaiskasvatuksen oppimisympäristön muovautumista.
on nykyään niin tärkeä itsesarvo, että ei niitä kuule tuo liiemmin hetkauta, myyvät kaikkein puolustuskyvyttömimmät alaikäiset alle 7-vuotiaat siinä ohessa, katsotaan vaikka.