Minusta suurin ongelma on ihmisten todellisuuteen perustumaton näkemys pyhistä teoksista.
Uskontojen kannattajilla on taipumus rakentaa omaa uskonnollista imperiumia ympäri maailmaa ja vaatia muita ajattelemaan samalla tavalla. Nämä samat ihmiset myös mielellään omivat uskonnollisen totuuden itselleen ja haluavat kaikin keinoin nähdä omat pyhät teoksensa Jumalan ilmoituksena, vaikka teokset polkisivat ihmisyyttä ja ihmisarvoa mennen tullen sivuillaan. Pyhien teosten historiallisista epäkohdista vaietaan mieluusti eri uskonnoissa. Kun taju pyhien teosten inhimillisestä ja historiallisesta luonteesta on kateissa, ihmisiä on helppo vaatia noudattamaan vanhentuneita ja järjenvastaisia opetuksia toisessakin kulttuurissa toisena ajankohtana niiden “jumalallisuuteen” vetoamalla.
Oma oikeassa olemisen varmuus ja ehdottomuus on suvaitsemattomuuden lähde nyt ja aina. Tähän liittyy kiinteästi helvetillä tai tuomiopäivällä pelottelu. Kukaan ei kuitenkaan pysty todistamaan omia uskonnollisia opetuksiaan tässä ajassa lopulliseksi totuudeksi, joten kaikilta luulisi löytyvän nöyryyttä kohdata myös toisella tavalla ajattelevia.
Kilpailutaloudessa vaurastuminen tapahtuu aina toisen kustannuksella. Kaikki eivät voi voittaa minusta kilpailutaloudessa. Olen aikoinani ehdottanut uutta sosiaalitalousmallia tämänkin yhteiskunnan päättäjille, mutta ei ole kelvannut. Kaikki ovat päiväkodista alkaen sisäistäneet, että vain kilpailu on ainoa vaihtoehto. Kaikki muu on kuvitelmaa. Kuitenkin kuvitelmia sallitaan jopa uskonnoissa, miksei myös muualla elämässä ja taloudessa.
Kuten viestistäni voi päätellä, en kannata vanhoja uskontoja ja kilpailutaloutta. Maailma tarvitsee muutosta tervehtyäkseen. Kompassi ja Marian tunnustus ovat ehdotukseni uskontojen päivittämiseen ja ne ovat vasta alkua.
Ihminen pärjää elämässä oikein hyvin ilman uskontojakin. Tieteellinen maailmankuva ja humanistiset järkevät arvot kantavat koko elämän eteenpäin. Ihmisen ei tarvitse pakosti elää ikuisesti ja helvetillä on halpamaista pelotella ketään. Helvetti on minusta jo looginenkin mahdottomuus eikä sovi mitenkään yhteen Jumalan rakkauden kanssa, mutta kylläkin vanhan ja keskiajan ihmisen maailmankuvaan ja pelkoihin.
Tärkeintä on elää ystävyydessä ja rakkaudessa. Se tuo sisältöä elämään. Elämän tarkoitusta on tehdä parhaansa omalla tontillaan sekä toteuttaa toiveitaan tai unelmiaan. Kun tuhlaa elämänsä uskonnolliseen väkivaltaan ja ahdasmielisyyteen elämä jää elämättä ja katkeruus voittaa vanhempana muiden tasapainoisten ihmisten elämäniloa ja rauhaa näkiessä.
Tyytyväisyys syntyy pienistä arjen asioista ja kanssakulkemisesta toisen ihmisen vierellä - vaikkei koskaan saavuttaisikaan rikkauksia tai "sitä ainoaa oikeaa". Ihmiset pettyvät vaatiessaan toisiltaan liikaa ja unohtamalla kulkea vain vieressä ja jakaa arkea. "Sitä ainoaa oikeaa" tuskin on edes olemassa, vaan on olemassa meitä lähempänä ja kaueampana olevia ihimisiä. Parisuhde on elämää arjessa ja ponnistelua yhteisen matkanteon eteen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
oikeassa, että oikeassaolematon on oikeassa. Ettei vaan kävis niin, että persuksesi kärvistyy, kunhan Jeesus lopettaa sen istuskelunsa itsensä oikealla puolella, kerää taivaalliset sotajoukkonsa ja alkaa itsensä isänä ja poikansa pyhänä henkenä viimeiseen taistoon muiden muassa lohikäärmettä vastaan.
Maapallo pannaan tuusan nuuskaksi ja vanhurskautetut tempaistaan ylös, mikä ilmansuunta se nyt taivaallisessa mielessä onkaan.
Jatkuu seur. num.
Mikäli Jumala on olemassa, niin tuskin minun "persukseni kärvistyy". Miksi kärvistyisi? Uskon Jumalaan ja Jeesukseen sekä hänen sanomaansa, mutta en väitä olevani oikeassa tai väärässä enkä syytä myöskään muita harhaoppisiksi. Erilaiset tulkinnat mahtuvat Jumalan rakkauteen. Uskovien pitäisi elää rakkaus todeksi myös jo tässä ajassa. Tiedon haluisille lisää opastusta kotisivuiltani. Kompassi tai Marian tunnustus näyttää suuntaa.
http://www.pasi.toivonen.fidisk.fi/site/Tervetuloa.html
minusta on hienoa, jos uskonnollisuus tuottaa ihmiselle iloa ja rikastuttaa elämää.
Jos kärsimyksen kokonaismäärä maailmassa sillä vähenee se on hyvä.
Mutta tällä palstalla tulee mieleen, että kuinka paljon puhdasoppinen katolinen usko on lisännyt turhaa kärsimystä maailmassa.
nimittäin puuttuva jumala.
Mainitsemasi asia ei ole minusta ongelma. Kukaan ei voi todistaa tieteen keinoin jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta. Me emme yksinkertaisesti tiedä asiaa vielä. Ehkä jonain päivänä kylläkin. Jumaluus on siis mahdollinen. Erilaiset havainnot tukevat tai horjuttavat luottamusta Jumalaan.
Mikäli Jumalaa ei olisi, jäljellä olisi kyllä anteeksiantamus ja rakkaus. Uskonnoista tulisi silloin eettisiä järjestelmiä. Tämän päivän kannalta suurimmat ongelmat uskonnoissa liittyvät minusta niiden pyhien teosten historiallisen luonteen unohtamiseen, minkä vuoksi erilaisia järjen- ja ihmisyydenvastaisia elämänohjeita vaaditaan edelleen noudatettavaksi eri puolilla maailmaa. Näin uskontojen nimissä voidaan vetoamalla vanhentuneiden opetusten "jumalalliseen" luonteeseen tehdä paljon pahaa ja aiheuttaa kärsimystä sekä loukata ihmisoikeuksia. Valitettavasti.
etiikkaa, jossa kiduttaminen, tappaminen, kanssaihmisten henkinen pahoipitely, pelottelu, epätasa-arvo olisivat ok?