Islamista kristityksi kääntymisestä vankeutta

Egyptiläiset viranomaiset ovat vapauttaneet Bahaa el-Akkadin (58). Hän on kristitty, joka kääntyi islaminuskosta ja on ollut vangittuna yli vuoden ilman syytettä Egyptin kyseenalaisten poikkeuslakien nojalla. El-Akkad pidätettiin 6. huhtikuuta 2005, kun salainen poliisi oli saanut selville, että hän oli kääntynyt kristinuskoon. Hänelle itselleen ei koskaan kerrottu mitä lakia hän olisi rikkonut, mutta virkamiehet ovat antaneet ymmärtää syyn olleen se, että el-Akkad olisi häpäissyt islaminuskoa tulemalla kristityksi.

Iltapäivällä 28. huhtikuuta 2007 vankilavirkailija antoi yllättäen el-Akkadille taksirahaa kotimatkaa varten ja illalla hän oli jo kotona vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Mitään virallista selitystä vapauttamiselle ei annettu. Vain tunteja ennen vapauttamista kansalliset turvallisuusmiehet olivat puhuneet el-Akkadin kanssa ja sanoneet hänelle että hän jää vankilaan kymmeneksi vuodeksi ellei hän palaa islaminuskoon. El-Akkad ei ollut kuitenkaan suostunut painostukseen.

Viimeisten kuuden kuukauden aikana hänen tapaustaan on huomioitu kansainväliselläkin tasolla, aina diplomaattitasolle asti. El-Akkad ei ole vapautumisenkaan jälkeen turvassa, koska paikalliset islamistit ovat uhanneet tappaa hänet, jos hän joskus tulee ulos vankilasta.

http://ihmisoikeus.blogspot.com/
2401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ole Egyptissäkään uskonnonvapautta. Voi Muhammed mitä teit!

Äänestä
  • Islam, imaamit, Sharia, johtajat ja aivopestyt muhamettilaiset ei hyväksy uskonnonvapautta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmisoikeus kirjoitti:

Egyptiläiset viranomaiset ovat vapauttaneet Bahaa el-Akkadin (58). Hän on kristitty, joka kääntyi islaminuskosta ja on ollut vangittuna yli vuoden ilman syytettä Egyptin kyseenalaisten poikkeuslakien nojalla. El-Akkad pidätettiin 6. huhtikuuta 2005, kun salainen poliisi oli saanut selville, että hän oli kääntynyt kristinuskoon. Hänelle itselleen ei koskaan kerrottu mitä lakia hän olisi rikkonut, mutta virkamiehet ovat antaneet ymmärtää syyn olleen se, että el-Akkad olisi häpäissyt islaminuskoa tulemalla kristityksi.

Iltapäivällä 28. huhtikuuta 2007 vankilavirkailija antoi yllättäen el-Akkadille taksirahaa kotimatkaa varten ja illalla hän oli jo kotona vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Mitään virallista selitystä vapauttamiselle ei annettu. Vain tunteja ennen vapauttamista kansalliset turvallisuusmiehet olivat puhuneet el-Akkadin kanssa ja sanoneet hänelle että hän jää vankilaan kymmeneksi vuodeksi ellei hän palaa islaminuskoon. El-Akkad ei ollut kuitenkaan suostunut painostukseen.

Viimeisten kuuden kuukauden aikana hänen tapaustaan on huomioitu kansainväliselläkin tasolla, aina diplomaattitasolle asti. El-Akkad ei ole vapautumisenkaan jälkeen turvassa, koska paikalliset islamistit ovat uhanneet tappaa hänet, jos hän joskus tulee ulos vankilasta.

http://ihmisoikeus.blogspot.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu