Eutanasiaa?

Eikö palliatiivinen sedaatio (uneen vaivuttaminen) kuitenkin ole eutanasiaa, jos siihen liittyy ravinteiden antamisen lopettaminen potilaalle?

Ravinnon pois jättäminen on aktiivinen teko, joka edistää kuoleman tuloa.

Käsitteiden rinnastamisen hyväksyminen vähentäisi eutanasia-sanan ympärillä olevaa hysteriaa.

:::Wikipedia:::

Eutanasia (kreikkaa, eu-thanatos, hyvä kuolema) on armosyistä tehty teko tai tekemättä jättäminen, joka aiheuttaa toisen ihmisen elämän päättymisen.

Uneen vaivuttaminen on saattohoidon viimeinen potilaan kivun lievitykseen ja kuolemanpelkoon liittyvä hoitomuoto. Potilaalle taataan mahdollisuus kivuttomaan kuolemaan viimeisten tuntien ja päivien aikana. Potilaan ruokinta yleensä lakkautetaan uneen vaivuttamisen aikana, mutta potilas on mahdollista herättää ruokintaa ja juomista varten.
111057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Onhan se mielestäni juuri sitä.mietin pari vuotta sitten kun eräs ystäväni hengityskone sammutettiin,ei pystynyt enää ilman hengittämään.Lääkärit sanoiva ettei lääketieteellisesti ole enää mitään tehtävissä.Olen siksi miettinyt että onhan sitä oikeassa elämssä ,mutta miksi sitä ei voi tehdä jos ihminen tosi sairas tai ei halua elää.Olen sitä mieltä että armokuolema pitäisi laillistaa koska sitä jo kumminkin tehdään.esim.kuka haluaa elää esim."kasvina" tai koomassa josta ei herää tai hengityskoneessa sen varassa,itse en halua sellaista kohtaloa.mielummin kuolen kun eläisin elämää jota ei olisi.Eli tämmönen mielipide mulla asiasta eutanasia.

Äänestä
  • Siinä on kyllä ristiriita, että eutanasialle sanotaan jyrkkä ei, ja kaikki ovat suhteellisen tyytyväisiä. Samalla kuitenkin aktiivisesti ja aivan normaalisti autetaan kuolemista, muilla termeillä tosin!!!

    Äänestä

  • Ennen lopullista valtaantuloaan toimi Hitler Saksan terveysministerinä!
    Hänen ensimmäinen toimensa oli laillistaa eutanasia.
    Hän kirjoitti sitten lääkäreille ohjeistuksen, kirjasen nimeltä "Arvottoman elämän lopettaminen", niin että lääkärit pystyivät näiden kriteerien pohjalta tappamaan ruiskeilla yhteiskuntaa rasittavat yksilöt: parantumattomasti sairaat, vanhukset, mielisairaat, kehitysvammaset j n e.

    Illalla hoitajat antoivat ruiskeita lääkärin valitsemille potilaille ja aamulla nuo potilaat olivat vainajia sängyissään.

    Kun näiltä hoitajilta kysyttiin, eivätkö he ymmärtäneet antavansa tappavia ruiskeita potilailleen, he vastasivtat, että kyllä he ymmärsivät, mutta koska lääkäri määräsi niin he tottelivat vain täten lääkärin määräyksiä.

    Niin että säästösyistä näin meneteltiin jo Hitlerin terveysnministeriaikana 30-luvulla.

    Meillä on tulossa vanhoiksi suuret 40-luvulla syntyneet ikäluokat ja eutanasiaa vaaditaan yhä kovempiäänisesti.

    Ja kuten Hitlerinkin aikana meillä lääkärit jo toteuttavat tätä eutanasiaa melko vapaasti vaikka sen sallivaa lakia ei vielä olekaan.

    Tänä päivänä on käytössä passiivinen eutanasia, eli hoidon ja ruoan ja juoman lopettaminen, kiduttamalla tappaminen.

    Hoidon laiminlyöntiä ei pidetä rikoksena.

    Ja lääkärit häärivät taas innokkaasti mukana tässä jutussa, aina lääkärit ovat innolla mukana niin keksimässä uusia vankien kidutusmenetelmiä kuin harjoittamassa kuolmaan johtavia hoitoja, jopa omaisistakin välittämättä.

    Jokainen hoitopäivä on kallista ja niitähän säästyy kun niin sanotut arvottomat elämät lopetetaan, esim dementoitunut sairaalabakteeria poteva vanhus.

    Eutanasialle yritetään todellakin luoda pohjaa, niin että sitä voitaisiin alkaa toteuttamaan reippaammin koskien suuria ikäluokkia.

    Minusta tämä on kauhea suunta.

    Äänestä

  • Tiello kirjoitti:

    Siinä on kyllä ristiriita, että eutanasialle sanotaan jyrkkä ei, ja kaikki ovat suhteellisen tyytyväisiä. Samalla kuitenkin aktiivisesti ja aivan normaalisti autetaan kuolemista, muilla termeillä tosin!!!

    Sitä kutsutaan passiiviseksi eutanasiaksi: ei lääkitä, ei ruokita, ei juoteta.
    Lääkärit johtaa, omaisten yli kävellään kun kyseessä on dementiapotilas.
    Julmaa ja hirvittävää.

    Äänestä

  • hän laillisti eutanasian kirjoitti:

    Ennen lopullista valtaantuloaan toimi Hitler Saksan terveysministerinä!
    Hänen ensimmäinen toimensa oli laillistaa eutanasia.
    Hän kirjoitti sitten lääkäreille ohjeistuksen, kirjasen nimeltä "Arvottoman elämän lopettaminen", niin että lääkärit pystyivät näiden kriteerien pohjalta tappamaan ruiskeilla yhteiskuntaa rasittavat yksilöt: parantumattomasti sairaat, vanhukset, mielisairaat, kehitysvammaset j n e.

    Illalla hoitajat antoivat ruiskeita lääkärin valitsemille potilaille ja aamulla nuo potilaat olivat vainajia sängyissään.

    Kun näiltä hoitajilta kysyttiin, eivätkö he ymmärtäneet antavansa tappavia ruiskeita potilailleen, he vastasivtat, että kyllä he ymmärsivät, mutta koska lääkäri määräsi niin he tottelivat vain täten lääkärin määräyksiä.

    Niin että säästösyistä näin meneteltiin jo Hitlerin terveysnministeriaikana 30-luvulla.

    Meillä on tulossa vanhoiksi suuret 40-luvulla syntyneet ikäluokat ja eutanasiaa vaaditaan yhä kovempiäänisesti.

    Ja kuten Hitlerinkin aikana meillä lääkärit jo toteuttavat tätä eutanasiaa melko vapaasti vaikka sen sallivaa lakia ei vielä olekaan.

    Tänä päivänä on käytössä passiivinen eutanasia, eli hoidon ja ruoan ja juoman lopettaminen, kiduttamalla tappaminen.

    Hoidon laiminlyöntiä ei pidetä rikoksena.

    Ja lääkärit häärivät taas innokkaasti mukana tässä jutussa, aina lääkärit ovat innolla mukana niin keksimässä uusia vankien kidutusmenetelmiä kuin harjoittamassa kuolmaan johtavia hoitoja, jopa omaisistakin välittämättä.

    Jokainen hoitopäivä on kallista ja niitähän säästyy kun niin sanotut arvottomat elämät lopetetaan, esim dementoitunut sairaalabakteeria poteva vanhus.

    Eutanasialle yritetään todellakin luoda pohjaa, niin että sitä voitaisiin alkaa toteuttamaan reippaammin koskien suuria ikäluokkia.

    Minusta tämä on kauhea suunta.

    ei kyllä tietääkseni missään päin suomea jätetä ketään kuolevaa tai huonokuntoista ilman hoivaa ja hoitoa.

    Kuolevan potilaan hoito on osa hoitoa ihan kuin mikä tahansa hoito.

    Tämä palliatiivinen sedatio on uusi ja varmasti hyvä hoito. Kuvitelkaa omalle kohdalle kuolevan kivut tai hengitysvaikeudet. Potilasta ei siinä tapeta vaan hänen oireita helpotetaan eli tuotetaan hänelle hyvää oloa.

    Tuota eutanasiaa ei pidä samaistaa tohon hoitoon. Onkohan kellään teistä harmainta hajuakaan koko eutanasiasta????

    Äänestä

  • asia kirjoitti:

    lopettaminen tuo potilaalle hyvää oloa? voitko selittää!

    Äänestä

  • kidutetaan hengiltä kirjoitti:

    Sitä kutsutaan passiiviseksi eutanasiaksi: ei lääkitä, ei ruokita, ei juoteta.
    Lääkärit johtaa, omaisten yli kävellään kun kyseessä on dementiapotilas.
    Julmaa ja hirvittävää.

    Totta, sumessa on eutanasia käytössä haluttiin sitä tai ei, sillä on vain niin monta peitenimeä ja ihmisiä murhataan ja omaisia harhutetaan. Ihan sama on laki tai ei kun sanaa voi muuttaa tarpeen mukaan, mutta loppurulos - murha - on sama.

    Äänestä

  • asia kirjoitti:

    ei kyllä tietääkseni missään päin suomea jätetä ketään kuolevaa tai huonokuntoista ilman hoivaa ja hoitoa.

    Kuolevan potilaan hoito on osa hoitoa ihan kuin mikä tahansa hoito.

    Tämä palliatiivinen sedatio on uusi ja varmasti hyvä hoito. Kuvitelkaa omalle kohdalle kuolevan kivut tai hengitysvaikeudet. Potilasta ei siinä tapeta vaan hänen oireita helpotetaan eli tuotetaan hänelle hyvää oloa.

    Tuota eutanasiaa ei pidä samaistaa tohon hoitoon. Onkohan kellään teistä harmainta hajuakaan koko eutanasiasta????

    hajua. Kun lääkäri sairastuu nin PIIKKI
    perseeseen!

    Äänestä

  • kyllä on kirjoitti:

    hajua. Kun lääkäri sairastuu nin PIIKKI
    perseeseen!

    perseeseen?

    Äänestä

  • piikki kirjoitti:

    perseeseen?

    Juu, minustakin lääkärit ovat oikeia kohderyhmä alkaa soveltaan tuota tappamista.
    Saavat ansionsa mukaan.
    Hammas hampaasta ja piikki piikistä.

    Äänestä

  • asia kirjoitti:

    ei kyllä tietääkseni missään päin suomea jätetä ketään kuolevaa tai huonokuntoista ilman hoivaa ja hoitoa.

    Kuolevan potilaan hoito on osa hoitoa ihan kuin mikä tahansa hoito.

    Tämä palliatiivinen sedatio on uusi ja varmasti hyvä hoito. Kuvitelkaa omalle kohdalle kuolevan kivut tai hengitysvaikeudet. Potilasta ei siinä tapeta vaan hänen oireita helpotetaan eli tuotetaan hänelle hyvää oloa.

    Tuota eutanasiaa ei pidä samaistaa tohon hoitoon. Onkohan kellään teistä harmainta hajuakaan koko eutanasiasta????

    Vai ei jätetä ilman hoitoa ja ravintoa.
    Hei kuule, mee jo jonnekki muualle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

P. Sedaatio kirjoitti:

Eikö palliatiivinen sedaatio (uneen vaivuttaminen) kuitenkin ole eutanasiaa, jos siihen liittyy ravinteiden antamisen lopettaminen potilaalle?

Ravinnon pois jättäminen on aktiivinen teko, joka edistää kuoleman tuloa.

Käsitteiden rinnastamisen hyväksyminen vähentäisi eutanasia-sanan ympärillä olevaa hysteriaa.

:::Wikipedia:::

Eutanasia (kreikkaa, eu-thanatos, hyvä kuolema) on armosyistä tehty teko tai tekemättä jättäminen, joka aiheuttaa toisen ihmisen elämän päättymisen.

Uneen vaivuttaminen on saattohoidon viimeinen potilaan kivun lievitykseen ja kuolemanpelkoon liittyvä hoitomuoto. Potilaalle taataan mahdollisuus kivuttomaan kuolemaan viimeisten tuntien ja päivien aikana. Potilaan ruokinta yleensä lakkautetaan uneen vaivuttamisen aikana, mutta potilas on mahdollista herättää ruokintaa ja juomista varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu