Esim...Jotain kirjoittanut tai juuri sellaisia fani filmejä, vai kehitellyt vaan omassa mielessään?
Oletteko koskaan itse yrittänyt kehitellä omaa
Star Wars tarinaa???
381225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Kirja keskittyisi siihen aikaan, milloin Luke on kuollut ja on valittu uusi suur-mestari. Tätä suurmestaria olisivat opettaneet monien kyvykkäiden jedien haamut.
Jedivainojen aikaan sijoittuvaa tarinaa, jossa olisi pääosassa poikkeuksellisen lahjakas padawan, joka kääntyy pimeälle puolelle kun kloonit teloittavat hänen mestarinsa. Imperiumin agenttien sekä palkkasoturien ja itsensä Darth Vaderin takaa-ajamana tarinan sankari yrittää saada yhteyden erääseen pieneen joukkoon voimakkaita jedimestareita, jotka selvisivät käsky 66:sta, pyytääkseen heiltä apua pimeältä puolelta pois pääsemiseen...
asiaa niin pitkälle, että tietäisit jo tyylin tälle padawanille. Minä olen keksinyt aika hyviä suunnitelmia, mutta minun ongelamin on se, että jätän ne aina alkutekijöihinsä.
Koko juoni on toistaiseksi vain mielessäni, kun en ole saanut laitettua sitä vielä paperille yhdenkään sivun vertaa. Ajattelin ensin kirjoittaa ihan romaanin ja sitten muokata sen pohjalta käsikirjoituksen mahdollista elokuvaa varten.
Tämä kyseinen padawan on sitten tarinan alussa viittä vaille valmis jediritari, mutta ei ehtinyt saada kastettaan valitettavien ja traagisten koko galaksia koskettavien tapahtumien vuoksi. Hänen perustyylinsä on joko Makashi, Djem-Soo tai Vaapad ja hän osaa myös Jar'Kaita ja mahdollisesti ehkä jopa Juyoa.
että oliko Darth Maul Jar'Kai:n käyttäjä. Hänellähän ei oikastaan ollut kahta miekkaa...
Minulla päähenkilönä on kolme jedimestaria, jotka ovat jedineuvoston vahvimmat mestarit. He sitten ajautuvat sotiin ja tappavat sithejä. Heillä ei ole mitään niistä seitsemästä valosapelityylistä, vaan on keksitty aivan uudet tyylit. Heidän tyylinsä olisivat kuitenkin lähimpänä Nimania, Atarua ja Vaapadia ja voimakkain näistä kolmesta mestarista käyttäisi kahta kaksoismiekkaa (perin vaikeaa).
hän oli sekä Jar'Kain että Nimanin käyttäjä ja osasi myös Teras Kasia. Eli osasi siis taistella myös kahdella miekalla.
Siis ihanko kahta kaksiteräistä käyttäisi?? Wau! Kuulostaa tosiaan aika vaativalta. Ja ihan hemmetin vaaralliselta...
Eikä siis vain vihollisia ajatellen ;P
Esim...Kun profetiat ensimmäistä kertaa alkavat ennustaa valitun syntyä. Eli Yoda on just ja just syntynyt. Eli sithien välistä kamppailua ja myöhemmin syntyy noita "pimeitä jedejä."
Sitten esim..episodi ykkösen ja kakkosen välistä voisi, kun Obi-Wan kouluttaa Anakinia.
Heh..budjetti on aika alhainen, jos rupeaa kuvaamaan jotain SW-aiheista fani filmiä.
Darth Maul ollut juyo- tyylin osaaja, kuten Dath Sidiouskin?
No onhan se aika vaarallista. Kyseisen mestarin tyylissä olisi sitten pari sellaista hyppyiskua, millä Darth Sidious hyppää pöytänsä takaa, kun Mace Windu tulee pidättämään hänet.
olla myös Yodan mestarí, Mestari Gormo (en muista koko nimeä). Ja kaikki voisivat ihmetellä, että onpa tuossa lapsessa vahva voima...
osasi enemmän kuin hyvin:
Makashi,
Ataru,
Niman/Jar'Kai,
Juyo,
Dun Möch
&
Teras Kasi
sinä tuoan luit? Wookiepedian mukaan hän käyttää Juyoa, Dun Möchiä ja teräs kättä. Wikipediassa ei taittu sanoa hänen tyyliään...
sekä muutamalta muulta Star Wars-aiheiselta nettisivustolta. En kuitenkaan mistään Supershadowista tietoja hakenut, että sen suhteen voit olla huoletta :)
Joskus tietoja saa vain keräillä sieltä ja täältä, kun ei tuo Wookiepediakaan vielä ihan täydellinen ja valmis paikka ole...
I kill you! I kill you all! !Q"%68=/%¤(!&%(/½!!!
No, joka tapauksessa... Sanotaanko wikipediassa tietoa eri valosapeli-iskuista`Minä olin äsken tutkimassa niitä ja ne ovat melkeinpä kiinnostavampi aihe, kuin valosapelityylit.
http://starwars.wikia.com/wiki/Category:Lightsaber_combat
Siak ja Shun ovat minun suosikki-iskuni.
Minun suosikkejani ovat taasen Cho mai, Sai cha ja Sai tok ;D
Ou Force demet!
Tykkäät siis leikellä vihollisia... Sai cha:ssa on siis kyse siitä, että tapetaan vihollinen jos hän muodostaa suuren uhkan, kuten että hän on juuri ampumaisillaan sinut. Tarkoittaakó ``beheaded´´, että leikataan vihollisen pää poikki.
YOU WILL ALL DIE!!! #D
Demet? Don't you mean dammit? You know, short for "damn it" =)
Oh, just do whatever you like, I don't give a frack, you Force demet :)
Ja Mace Windu käyttää juuri tätä kyseistä liikettä Jango Fettiin Geonosiksen areenalla Kloonien Hyökkäyksessä.
Synonyymi sanalle "behead" on muuten "decapitate", joskin sitä käytetään useimmiten sellaisissa tapauksissa, joissa pään poikkaisu tapahtuu enemmän teloituksenomaiseen tapaan.
Tällaista hassunhauskaa informaatiota minulla taas tällä kertaa :D Toivottavasti ihan perheen pienimmät eivät eksyile lukeilemaan näitä juttuja :]
romaanisi, mitä näistä iskuista päähenkilä suurimmaksi osaksi käyttäisi?
Mitä mieltä muuten olet Darth Nihiluksesta. Hänhän oli niin vahva, että hänen ei tarvinnut usein käyttää valosapeliian vaan käytti pahimpia sith-voimatekniikoita. Yksi niistä kolmesta jedimestarista (keskenjääneessä tarinassani) olisi yhtä vahva, kuin Nihilus niin että hänenkään ei tarvitsisi käyttää valosapelia. Se yksi, josta olen jo kertonut, käyttäisi niitä kahta kaksoismiekkaa ja yhdellä olisi kuusi kättä... ja kuusi valosapelia (hän kuitenkin käyttäisi telekineettistä valosapelitaistelu- taitoa).
hyviä star wars- sivuja, että voin tästä lähin hankkia tietoa niistäkin?
kuin http://www.jediknight.net/ ja siellä on runsaasti linkkejä muille mielenkiintoisille SW-sivuille. Ei nyt tällä hetkellä tule muuta sivua mieleen...
Shiakia ja Cho sunia. Ja myös joitakin nimeämättömiä hyppyhyökkäyksiä. Hänen erikoisuutenaan saattaisi olla myös Nolla-tyyli (form Zero).
Darth Nihilus on todellakin aika hirvittävä tyyppi :O Hänhän pystyy tuhoamaan kokonaisia maailmoja pelkällä läsnäolollaan. Ja eikös häntä kutsuttukin Maailmojen nielijäksi? Kun hänet näkee vauhdissa tajuaa täysin mitä Darth Vader tarkoittaa sanoessaan Uudessa Toivossa Kenraali Taggelle, että Kuoleman Tähden kyky tuhota planeetta on merkityksetön Voiman rinnalla.
MasterGormo muuten, et sattumalta satu asumaan sen nimisessä paikassa kuin Typpö?
Isäni on sieltä kotoisin, 2 setääni ja heidän hullut koiransa asuvat siellä, sekä olen itsekin käynyt siellä pari kertaa.
Tässä pari kysymystä, jotka mietityttävät minua...
1. Mikä sopisi Darth Nihiluksen valosapelityyliksi tuon toiseksi alimmaisen kuvan perusteella. Kiinnostaisi tietää...
http://starwars.wikia.com/wiki/Darth_Nihilus
2. Kuka oli sinun mielestäsi voimakkain, Darth Sion, Darth Nihilus vai Darth Traya?
3. Voisitko kertoaa, mistä Force lightissä on kysymys, kun en oikein tajua...?
http://starwars.wikia.com/wiki/Force_Light
4. Kumpikohan voittaisi, Polvin Kut vai N'Kata Del Gormo?
Siitä ``tarinastani´´ vielä... Yksi mestareista osaisi käyttää valosapelia niin hyvin, että taistelun aikana hän voisi olla sivaltavinaan itseään selkään takaapäin, mutta sammuttaakin valosapelinsa (harhautus) ja sitten aktivoi valosapelinsa suoraan viholliseen rintakehään. Äh...vähän vaikea selittää, mutta se olisi vähän kuin kehittynyttä Tràkata:taa
http://starwars.wikia.com/wiki/Tràkata
Mutta koitan vastata niihin niin hyvin kuin pystyn.
1. Darth Nihilushan ei käytä mitään virallisesti nimettyä tyyliä vaan hänellä on aivan oma tyylinsä, joka lukeutuu ns. unorthodox-luokkaan. Unorthodox tarkoittaa tässä tapauksessa tyyliä, joka on täysin epätavanomainen ja "oppikirjaan kuulumaton". Nihiluksen tyyli muistuttaa kuitenkin eniten ehkäpä Makashia, sillä monet hänen liikkeensä ovat varsin Makashimaisia.
2. Darth Nihilus on kaikkein voimakkain. Hän saattoi olla jopa Palpatinea voimakkaampi. Darth Sion oli Nihilukselle pelkkä oppipoika ja mestariltaan Kreialta tai Darth Trayalta hän riisti helposti voimat sekä johtoaseman Sithien Varjoliitossa tehden hänestä rähjääntyneen hylkiön, joka oli vain kalpea haamukuva entisestä mahdistaan.
3. Force Light on äärimmäisen voimallinen tapa käyttää Voimaa pimeän puolen karkoittamiseen henkiolennosta, paikasta tai jopa henkilöstä (vähän kuin pahuuden poismanaamista). On mahdollista että kykyä voitaisiin käyttää myös pimeän puolen ilmentymien tai ruumiillistumien kuten Terentatekien tuhoamiseen. Terentatekit ovat harvinaisen tappavia rancormaisia suurpetoja, joiden uskotaan syntyneen suoraan pimeän puolen energioista ja jotka metsästävät väsymättömästi ja armotta kaikkien voimalle herkkien verta (Ovat yleensä immuuneja kaikelle Voiman käytölle ja siksi Jedien pahimpia vihollisia). Force Lightilla voidaan myös puhdistaa planeettoja tai muita paikkoja joille pimeä puoli on pesiytynyt. Tällaisia "pimeyden keskittymiä" ovat muunmuassa Arkania, V'jun, Byss planeetan jäänteet, Onderonin viidakkokuu Dxun sekä Korriban ja Dagobah. (Mestari Yaddle omasi tämän kyseisen voiman)
4. Sinä tietysti, oi suuri mestari N'kata Del Gormo ;)
Oman tarinani päähenkilö osaa myös käyttää mestarillisesti tätä Tràkataksi kutsuttua tyyliä (en aiemmin edes tiennyt että tyylillä on varsinaista nimeä) ja eräässä taistelussa hän ja eräs Sith-lordi yrittävät päästä toistensa puolustuksen ohi sammuttelemalla ja uudelleenkäynnistämällä sapeleitaan salamannopealla tavalla. Juu, tiedän, kuulostaa aika sekavalta, en minäkään osaa oikein kunnolla selittää. Mutta visioni mukaan taistelu tulisi ihan käytännössä toteutettuna näyttämään erittäin hienolta ja monimutkaiselta...
Asutte? Ei ole kuitenkaan pakko vastata.
Kalajoella.
Lauttasaaressa, joka on tylsän ja tympeän Helsingin kivoin paikka asua. Lauttasaarelaisittain asuinpaikkaani kutsutaan Laruksi.
kohdassa 2. oli sellainen virheellinen lause, jonka perusteella voisi hyvin luulla että Darth Sion syrjäytti Darth Trayan Sithien johtajuudesta ja karkoitti hänet hylkiöksi, mutta asia ei kuitenkaan ole näin. Puhuin kaiken aikaa Darth Nihiluksesta nyt näin selventäen...
Kukaan tulla mukaan fanifilmi projektiin nimeltä New Jedi Order se sijoittuu yuuzhan vong invaasioon.Etsin näyttelijöitä.
Olishan ihan kiva, kun muutenkin kiinnostaisi leffan teko. Riippuu iham missä päin.
sinä asut, lukepöpi? Kertoisitko vähän enemmän tästä fanifilmistä?
mutta en varmaan näyttelijänä ole kovin kummoinen. Voisin silti auttaa toimintajaksojen suunnittelussa ja miekkailukohtausten koreografoinnissa. Ensin olisi kylläkin tärkeää tietää missä päin Suomea asustelet?
herra Katarnilla. Näytteleminenkin tosin sujuisi ilman kauheaa ääntäni. Sopisin sithlordiksi aika hyvin. (Toivottavasti itsekehu ei lemahda viimeisen lauseen kohdalla kovin pahasti)
Jos minä joskus pääsen sitä omaa elokuvaani työstämään, niin Anakin Skywalkerin rooli on siinä aina sinulle avoin, m.i.c01, jos nyt todella näytät edes osaksi Hayden Christenseniltä. :)
Sanoitko jo muuten missä asuit, m.i.c01?
Asun Jyväskylässä. Kyl ainakin jonkin verran näytän.
Minä olen kyllä huvikseni kehitellyt päässäni yhden tarinan, mutta en voi kyllä sanoa että olisin itse sitä varsinaisesti keksinyt, koska se on ''pila'' versio alkuperäisestä trilogiasta (älkää ymmärtäkö väärin, pidän tähtien sodasta mutta pidän myös pila laulujen ja ''juttujen'' teosta). Sen nimi on ''Röyhtäysten Sota'' ja se kertoo aina Apina IV:lle hyökkäyksestä kuolon pavun tuhoamiseen ja Dark Bakerin paistamiseen.
Siinä sinun kirjoituksessa? Ajattelin vain kysellä etukäteen.