Voiko

minulle neuvoja. Menetin puolisoni hiljattain. Olen yksinäinen ja masentunut. Aikaisemmin aktiivisemmatkin sukulaiset ovat harventaneet yhteydenottojaan. Ymmärrän sen kyllä. Minun kanssani on tässä tilanteessa varmasti ikävä jutella. Onko teistä kukaan löytänyt kodin ulkopuolelta apua, tarkoitan esim. seurakunnasta tms. Siis tarkoitan, että olisi tuntenut saavansa apua. Juhannus pelottaa jo etukäteen, kun on monta pyhää. Vaikka toisaalta yritänkin elää vain päivän kerrallaan. Hyvä kun jaksaa sen ja lienee kai kohtuutonta odottaa, että läheisen menetettyään voisi vain palautua ennalleen. Katson kateellisena pariskuntia, jotka elävät tavallista arkeaan, sitä ei hallitse ikävä.
302230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Yritän. En ole menettänyt puolisoani mutta ,lapsi hukkui -96. Ehkä voit luottaa että, jotain surusta ymmärrän ja ottaessani osaa suruusi uskot että, teen sen täydestä sydmestäni.
Mitä rakkaampi läheinen oli surukin on syvä ja vie elämänilon. Se on totta ja suruaika pitää suoda itsellensä muutoin jää "sutimaan" paikalleen joka ei ole hyväksi itsellesikään. Ammatti auttajat ovat varmasti nyt tarpeen jotta pääsisit elämän syrjään edes kiinni. Kirkoilla on myös omat kriisipuhelimet ja päivystykset esim. Perheasiainneuvottelu keskukset. Numeron saat vaikka 0100100 numeropalvelusta (tuli 1. mieleen)
Yksin on virhe jäädä. Minä sain avun edellä mainitsemastani paikasta mm.. KELA auttaa varmasti niiden velvollisuus on auttaa. Aikoinaan KELA:lta minut ohjattiin työssäuupuneiden kurssille Ouluun Merikoskelle(en ole Oulusta,halusin sinne) Odotukseni ei ollut suuret kun ajattelin ettei siellä kukaan minua ymmärrä. Siellä olikin psygologi joka ymmärsi ja omalta osaltaan laittoi surun käsittelyä eteenpäin.
Tämä on yksi kanava. Tänne kannattaa heittää ja purkaa pahimpia tuntojaan. Minä olen siinä vaiheessa että, tunnen päihittäneeni rankimman surun vaikka syntymäpäivä ja kuolinpäivä ovat päiviä joina en kertakaikkiaan pysty tekemään mitään vieläkään. Nyt otin asian niin, että minulla on lupa surra niinä päivinä niinpaljon kuin tuntuu. Ennen loukkausin lauseesta "etkö sinä pääse yli..?? Enää en, minulla on suuri valtuuttaja, Minä itse! Elänhän muina päivinä jo niinkun ei mitään olisi tapahtunut. Ajattelen että, Hän on sydämeni aitiopaikalla ja aina minun kanssani kun tehdään Joulua tai Juhannusta tai vietetään Pääsiäistä. Helluntaistakin tuli Juhla pääsiäisen lisäksi.

Eräs ystäväni jäi leskeksi yks kaks ensimmäisen sydänkohtauksen jälkeen. Eikä mitään oireita ollut ennen tätä ekaa ja viimeistä "laakia". Ystäväni oli iloinen puhelias ja positiivinen aina ja kaikesta osasi etsiä hyvän puolen.. tuli leskeksi jäätyään sellainen etten olisi tuntenut, mutta äänessä oli jotain tuttua. Meni muutama vuosi ja hän löysi uuden kumppanin ja hänen valovoimaisuutensa palasi.

On todellakin kohtuutonta vaatia että, kaikki palaisi ennalleen "taikaiskusta" ja heti.
Sekään ei ole epänormaalia tuntea kateutta. Minä kun näin 2- vuotiaita silloin alussa.. ensimmäinen jolle en voinut mitään olivat Isot Väkevät Kyyneleet! Tuokinaika menee ohi.
Vaihe vaiheelta, joskus alussa madellen mutta kuitenkin. Aika on se joka kuluu tehden eroa tuohon(kuolin) päivään joka erotti teidät, minut tyttärestäni ja miljoonat muut kerrat läheisistään. Se vie eteenpäin Päivä ja Hetki kerrallansa mutta aivan varmasti. Halauksin toivon Sinulle jaksamista ja Voimia ehtiä apua.Et ole yksin, et vaikka sukulaiset ja perhetutut vetäytyvät.. niillä on tekosyitä mutta,se EI ole Sinun huonoutta. Minutkin jätti paras ja pitkäaikeisin kaveri. Ei uskalla ensin sanoa mitään ja nyt varmaan minäkin olen hänen mielessään "kupsahtanut". Moni muu vetäytyi jotkut pitkiksikin ajoiksi. Kaksi ystävää oli tukena silloin ja jaksoi valaa uskoa huomiseen. He ovat ystäviäni edelleen. Heiltä kuoli isä ja toinen näistä kysyi minua laulamaan hautajaisiin ja otin tehtävän vastaan, vaikka se tuntui raskaalta. Nyt se on tehty ja olemme "tasoissa". He tuki minua ja nyt minä seison heidän rinnalla kuolemaan saakka. Kohdallasikin vaik'ei se nyt siltä näytä tulee aika kun kuulet lintujen laulun, tunnet auringon lämmittävät säteet ja näet Luojan ihanan niitty tarhan sekä sen kaikki kuka! Kirjoittele tänne (esim.) ethän jää yksin? Jaettu suru on puolittuva ja jaettu ilo on 2x suurempi!

Äänestä

apua ja lohtua saanut.Soitin seurakuntaani johon kuulun ja kyselin sururyhmästä.Siellä meitä yhdisti kaikkia sama asia.Itse ainakin koin helpottavana puhua ja kuunnella miten muilla on mennyt,miten he ovat selvinneet menetyksestä.Siellä voit olla juuri sellaisena kuin sinusta tuntuu,ei tarvitse pinnistellä,peittää itkuaan,voit olla myös kuuntelijana,ei tarvitse puhua jos ei jaksa.Kriisikeskus vaikkaikin se alussa "tökki",oli myös tukipilari.Sain sieltä tukihenkilön,hänen kanssaan on tavattu säännöllisesti,se on tuonut minulle uuden ystävän ,hänen kanssaan on vapauttavaa puhua kaikista asioista.Hae rohkeasti apua.Voimia sinulle ja rohkeutta hakea apua.

Äänestä

Jokaiseen kaupunkiin ja kuntaan pitäisi olla yhhteydessä kriisikeskus, he ovat surun ammattilaisia, niin myö mielenterveysseuran auttava puhelin, jossa menee vain paikallispuhelumaksu 0203 445 566, ti-la 15 - 06, su-ma 15 - 22.

Näitä kahta olen käyttänyt ja on ollut apua.

Äänestä

Minulla ei (vielä ainakaan) ole oikein neuvoja valitettavasti, mutta haluan kertoa ettei Sinun tarvitse olla yksin surusi kanssa! Minä olen myös todella yksinäinen ja masentunut ollut nyt reilut 2 kk. Menetin puolisoni silloin kuolemalle. Se tapahtui yllättäen 3.4.07, mieheni kuoli nukkuessaan otettuaan päihteitä vahingossa yliannostuksen (hänellä oli ongelmia päihteiden käytön kanssa), eli myrkytykseen hän kuoli.

Itken joka päivä, nytkin, ja olen paljon yksin vaikka oikeasti haluaisin että minulla olisi joku läheinen ihminen joka olisi vaikkapa täällä seuranani.

Mieheni oli juuri täyttänyt 30 vuotta ennen kuolemaansa. Itse olen 22-vuotias, ja parisuhteemme kesti 4 vuoden ajan, loppuen siihen kuolemaan. Tosin en tunne että se olisi loppunut vielä, pidän häntä yhä miehenäni, käyn haudalla ja vien sinne lappuja, koristeita, kukkia... Haudalla tunnen olevani lähellä miestäni, vaikka tiedän että siellä maan alla onkin pelkkä kuori miehestäni. Välillä alan yhä voida pahoin seisoessani hänen hautansa vieressä. Hautajaiset olivat todella rankat.

Minulle ei jäänyt läheisiä ystäviä, niitä ei ole oikein ollut minulla sitten lapsuuden. Äitini on ollut välillä seuranani ja lähes ainoana tukenani. Olin ollut toimintakyvytön jo pitkään, mutta mieheni kuolema pahensi toimintakyvyttömyyttäni kovasti. Päivät menee nukkuessa, nettikeskusteluissa, jotain pystyn syömään välillä, itken paljon. Olen tosin pystynyt kaksi kertaa hiljattain jo käymään kävelylenkillä! Aikaisemmin en edes kaupassa voinut käydä, ja sain jatkuvia paniikkikohtauksia sellaisissa paikoissa.

Minullekin nousee kateus aina kun näen "onnellisia" pariskuntia joilla yhä on toisensa. En voi sille tunteelleni mitään. Tiedän ettei heidänkään elämänsä ole välttämättä oikeasti onnellista, mutta silti tämä kateus riivaa mieltäni usein. Kuulemma se on kuitenkin tällaisessa tilanteessa täysin tavanomainen tunne.

Anteeksi että tulin aloittamaasi aiheeseen kertomaan oman tarinani, mutta ajattelin että haluaisit ehkä kuulla sen että jaan tunteesi, edes jotain tiedän surustasi oman kokemukseni kautta! Haluan vain sanoa Sinulle, ja muillekin Rakkaimman menettäneille että antakaa itsellenne aikaa tulla ehjäksi, koittakaa kysellä apua ja neuvoja jos vain millään jaksatte, ja muistakaa että meitä samantyyppisen kohtalon kokeneita on paljon. Minulle ovat nettikeskustelutkin tuoneet ihan vähän voimia, sillä muuten olisin vielä yksinäisempi, täysin eristäytynyt.

Paljon, paljon voimia Sinulle!!

--Ikävä Rakastani. Kaunista Enkeliäni.

Äänestä

meitä näyttää olevan paljon.rakkaani pois menosta on vasta muutama viikko.ja aika tuntuu totalisesti pysähtyneen.miten voikaan tuntua tältä.välillä itkettää ja välillä naurattaa mutta kaiken sen keskellä on vaan tyhjyys..toisaalta ymmärtää hänen menneen pois ja toisaalta sitä ei voi vaan uskoa,lähtö kun tuli niin yllättäen.olen saanut kriisiapua ja puhunut paljon muutenkin mutta sitä ei vaan voi käsittää että toista ei enään ole.on vaan muistot ja suuri kaipaus..päässä pyörii vaan sanat rakkaus ei koskaan kuole,siitä sitten sitä lohtua itselle..ei sanatkaan riitä kertomaan miltä tämä tuntuu.ota rohkeasti yhteyttä vaikka mielenterveystoimistoon,ystävään tai sukulaiseen.puhua kun on pakko.ja kuitenkin jokainen meistä suree omalla tavallaan.päivä kerrallaan.

Äänestä
  • todellakin meitä on paljon.ei se kuitenkaan auta surun hetkellä, se surevien lukumäärän tietäminen.
    läheisten tuki on todella tärkeä ainakin silloin kun suru on kaikkein vahvimpana mielessä. kaikillahan ei läheisiä ihmisiä ole lähettyvillä. mutta onneksi on myös osaavia ammattiauttajia.
    suru on raskas taakka kantaa, ja se kulkee mukana koko loppuelämän. voimia tarvitaan paljon. välillä on vaan aika voimaton ja tyhjä olo.

    Äänestä

Menetin muutama viikko sitten aikuisen lapseni. Vaikka minulla on vielä aviopuoliso jäljellä ja lapsenlapsi, suruni on aivan hirvittävä.En juurikaan jaksa mitään tehdä. Olen myös kateellinen ystäville, sukulaisille jne. kun heillä tuntuu olevan kaikki kunnossa, heidän lapsillaan menee hyvin, lapsenlapsia syntyy ja häitä juhlitaan jne. 10v. sitten menetin toisen lapseni. Tuntuu että minulta revitään kaikki pois. Kohtaloni on kohtuuttoman julma. Olen kyllä hieman saanut apua uskosta henkimaailmaan ja käynyt joskus meediotilaisuuksissa ja saanut viestejäkin. Siellä tulee lohdullinen olo kun tajuaa että kuolemaa ei ole ja ihminen jatkaa elämää henkenä ja tapaamme sitten aikanaan kun itse siirrymme henkimaailmaan. Tällaisia mietteitä, mutta siitä huolimatta suru on niin äärettömän raskas.

Äänestä
  • ja viestejä olet henkimaailmasta saanut? Ovatko ne olleet minkälaisia?

    Äänestä

  • lohtua kirjoitti:

    ja viestejä olet henkimaailmasta saanut? Ovatko ne olleet minkälaisia?

    Olen saanut meedion kautta muutaman kerran viestin mm. edesmenneeltä äidiltäni. Hän on antanut neuvoja ja kannustanut ja lohduttanut ja kuvaillut hyvin elämäntilannettani. Minusta tällaiset asiat todistavat että kuolemaa ei ole ja ikävöivämme omaiset ja läheiset voivat tulla lähelle meitä henkinä. Meedio suojaa itsensä rukouksella enkä usko että kysymyksessä on huijaus, vaikka sellaistakin varmasti on. Pitää olla tarkkana keneen uskoo.

    Äänestä

  • viestit tuonpuoleisesta olleet sellaisia että tiedät niiden olevan todellsia. En ole itse ollut koskaan meedion luona.

    Äänestä

  • nämä kirjoitti:

    viestit tuonpuoleisesta olleet sellaisia että tiedät niiden olevan todellsia. En ole itse ollut koskaan meedion luona.

    vaikuttivat sellaisilta että ne olivat totta. Miten meedio jota en ole koskaan tavannut ja jolle en ole mitään puhunut voi kertoa oikeata tietoa omaisistani ja kuvailla heidän ulkonäköään. Kyllä sellaisesta saa suurta lohtua kun tietää että kuolemaa ei ole ja saattaa joskus saada jopa yhteyden kuolleeseen. Myös unessa tapaan usein kuolleita omaisiani, tosin en tiedä onko kyseessä vain tavallinen uni.

    Äänestä

  • viestit kirjoitti:

    En halua loukata sinua,,, varmasti meediot osaa hommansa kuvailee lähei sesi saat viestejä ja silleen MUTTA RAAMATUN kanta on että niihin ei saa ottaa minkäänlaisia yhteyksiä... miksiköhän???
    ketä ne tiedon antajat siellä ovat ..otappa selvää
    - itse en ikimaailmassa menisi niihin istuntoihin
    ja meedion on turha mun asioita tietää.. tiedänhän ne itse jo ennestään..

    Äänestä

  • tota minkätakia kirjoitti:

    Voisitko kunnioittaa toisenlaisia mielipiteitä kuin omaasi, sitä ainoaa oikeaa.
    Et kait vain kuulu johonkin lestadiolaislahkoon?

    Äänestä

  • ei kiihkouskovainen kirjoitti:

    Voisitko kunnioittaa toisenlaisia mielipiteitä kuin omaasi, sitä ainoaa oikeaa.
    Et kait vain kuulu johonkin lestadiolaislahkoon?

    EN kuulu yhtään mihinkään uskoon..
    MUTTA voitko väittää ettei niin siinä kirjassa lue???
    - uskon mielipiteisiini, koska meedioitten tuskin tartte.. mun asioita mulle kertoa...mitä HYÖTYÄ siitä muka itse asiassa on.( kuolleet on kuolleita )
    mitä sanomatta jäi..tai tekemätä niin se sitte jäi..
    kuolema on täysin lopullista ( me vaan halutaan uskoo ettei niin ole) TOIVEAJATTELUA .. kyllä mää oon kuunnellu niissä istunnoissa käyneitä mutta hullua hurskaampiako nuo nyt ovat olleet!!!

    Äänestä

  • ei kiihkouskovainen kirjoitti:

    Voisitko kunnioittaa toisenlaisia mielipiteitä kuin omaasi, sitä ainoaa oikeaa.
    Et kait vain kuulu johonkin lestadiolaislahkoon?

    Kun vainaja siunataan kirkossa ja me suruväki noustaan oikeen ylös toimituksen ajaksi.
    Niin eikö se pappi sano ristin tehdessään, että maasta sinä olet ja maaksi sinä olet jäll.. jne. jne.. ja MINKÄ TAKIA sitä vainajan viimeistä lopoa ei ihmiset kunnioita ollenkaan?
    kaiken maailman istunnot ovat hautarauhan rikontaa ja pahimmasta päästä.. eikö ihminen saa olla rauhassa edes kuollessaan???? vai niinkö utelias pitää olla , monellakin varmasti on jääny paljon asiaa sanottavaksi ja silleen mutta kun monikaan ei lähtöään tiedä niin ne huolet jää jälkeenjäänneille. Annetaan läheistemme olla rauhassa siellä missä ovatkin ... kyllä sinne jokainen menee vuorollaan perässä..

    Äänestä

  • hautarauha kirjoitti:

    Taidat olla ihan pakana kun et kuolemanjälkeiseen elämään usko. Jeesuskin lupasi meille iankaikkisen elämän. Raamattu ei ole koskaan kieltänyt etteikö "kuollut" saisi ajatella eläviä. Siinä on vielä maininta "en ole kuolleiden Jumala vaan elävien. Minulle kaikki ovat eläviä. Tämä muistaakseni Johanneksen evankeliumissa. Että tällainen näkemys sattuu minulla olemaan.

    Äänestä

  • määränpää kirjoitti:

    No en takuulla ole pakanakaan.. en mä voi uskoo kuolemanjälkeiseen elämään kun en todellakaan ole sellaisesta lukenu tai silleen.. joo tiedän kyllä jeesuksen lupaukset.. no millähän tavoin kuollut ajattelee eläviä ?? raamattu sanoo ei ajatusta ei tekoa tuonelassa jonne olet menevä. MINULLE KUOLLUT on kuollut ei se ajattele eikä tunne mitään, ja jos sulla on raamattu lueppa ..käsketäänkö siellä ottaa yhteyttä kuolleisiin ja spiritismisiin istuntoihin??? ei se kielletään!!
    Mä kun en omia näkemyksiä tuokkaan esille vaan ison kirjan faktoja vaan vaikken kuulukkaan mihinkään olen kyllä sitä kirjaa lukenu ja luen tosi enemmän ku kirkkouskovat tai muut hihhulit!!!
    Näitä kieltoja voin ihan täsmentää , jos on tarvis piirun tarkkudella että voit lukea itte jos sulla edes sitä kirjaa on!!!

    Äänestä

  • kuka tahansa kirjoitti:

    että fyysinen ruumis on kuollut mutta henkipä ei. en ole uskovainen mutta sen verran olen raamattua lukaissut että sielläkin näin sanotaan. Raamattua on paljon väärinkin tulkittu. kiihkouskovaisten pelkoon perustuva vanhoillinen näkemys kieltää tämän huikaisevan totuuden että kuolemaa ei ole. ymmärrän kyllä että myös nykyajan materialististen ihmisten on vaikea tätä käsittää. takerrutaan vaan aineelliseen ja näkyvään. mitään yhteyksiä ei todellakaan vaadita. henki tulee jos katsoo sen tarpeelliseksi. mistään spiritistisestä istunnosta ei ole kysymys ja voihan edesmenneen kohdata myös unessa, näin minulle on myös käynyt.

    Äänestä

  • tietäväni kirjoitti:

    en usko että kuoleman kohdatessa on väliä millään muulla kun sillä miten itse jaksaa eteenpäin.uskokoon kukin mihin haluaa,ei se usko tai epäusko sitä menetettyä rakasta takaisin tuo.poissa hän on ja pysyy...

    Äänestä

  • tietäväni kirjoitti:

    että fyysinen ruumis on kuollut mutta henkipä ei. en ole uskovainen mutta sen verran olen raamattua lukaissut että sielläkin näin sanotaan. Raamattua on paljon väärinkin tulkittu. kiihkouskovaisten pelkoon perustuva vanhoillinen näkemys kieltää tämän huikaisevan totuuden että kuolemaa ei ole. ymmärrän kyllä että myös nykyajan materialististen ihmisten on vaikea tätä käsittää. takerrutaan vaan aineelliseen ja näkyvään. mitään yhteyksiä ei todellakaan vaadita. henki tulee jos katsoo sen tarpeelliseksi. mistään spiritistisestä istunnosta ei ole kysymys ja voihan edesmenneen kohdata myös unessa, näin minulle on myös käynyt.

    Ihan taatusti meedio istunnot ovat spiritismisiä.. ja se on toiveajattelua että henki jäisi tänne muualle..ei takuulla raamattu hengen höpinöitä luettele siellon selvät sanomat kuolleista ja ei kehoteta millään tavalla niihin yhteyksiä ottelemaan ja MITÄ hyötyä niistä muka olisi? en oo koskaan kuullu että ne olisi jollai lailla täällä olijoita auttaneet!! suru tekee ihmiselle tepposia.. en ole mikään kiihko uskovainen. ,en kuulu mihinkään uskoon en oo materialisti Otan vaan järkeni käyttöön ja NÄÄN minäkin KUOLLEISTA LÄHEISISTÄNI UNIA MUTTA
    nehän unet tulee omasta alitajunnasta!!

    sen verran pitää kuolleita kunnioittaa että antaa olla rauhassa, siellä minne siunataan! on takuulla paras vaihtoehto. ja kun kerran vaan lukaset raamattua ei se paljon ketään kyllä opeta, kun siinä on niin paljon asiaa että vuosia saa lukea
    jos meinää jyvälle päästä.. no ole toki kuolleisiin yhteyksissä tee mitä ikinä haluat niissä istunnoissas, mutta älä ihmettele jos alkaa kummitelemaan!!! ja älä sekoa!!!tv. onnellinen oman rauhan turvaaja!!!

    Äänestä

  • kuka tahansa kirjoitti:

    No en takuulla ole pakanakaan.. en mä voi uskoo kuolemanjälkeiseen elämään kun en todellakaan ole sellaisesta lukenu tai silleen.. joo tiedän kyllä jeesuksen lupaukset.. no millähän tavoin kuollut ajattelee eläviä ?? raamattu sanoo ei ajatusta ei tekoa tuonelassa jonne olet menevä. MINULLE KUOLLUT on kuollut ei se ajattele eikä tunne mitään, ja jos sulla on raamattu lueppa ..käsketäänkö siellä ottaa yhteyttä kuolleisiin ja spiritismisiin istuntoihin??? ei se kielletään!!
    Mä kun en omia näkemyksiä tuokkaan esille vaan ison kirjan faktoja vaan vaikken kuulukkaan mihinkään olen kyllä sitä kirjaa lukenu ja luen tosi enemmän ku kirkkouskovat tai muut hihhulit!!!
    Näitä kieltoja voin ihan täsmentää , jos on tarvis piirun tarkkudella että voit lukea itte jos sulla edes sitä kirjaa on!!!

    Raamattu tunnustaa henkimaailman olemassaolon.
    Joku ehkä kirjoittajista ei pidä siitä, että otetaan yhteyttä henkiin, mutta useinhan se on päinvastoin: Henget ottavat itse yhteyttä meihin ilman mediotakin.
    Se heille suotakoon.

    Äänestä

  • mielipiteeni kirjoitti:

    EN kuulu yhtään mihinkään uskoon..
    MUTTA voitko väittää ettei niin siinä kirjassa lue???
    - uskon mielipiteisiini, koska meedioitten tuskin tartte.. mun asioita mulle kertoa...mitä HYÖTYÄ siitä muka itse asiassa on.( kuolleet on kuolleita )
    mitä sanomatta jäi..tai tekemätä niin se sitte jäi..
    kuolema on täysin lopullista ( me vaan halutaan uskoo ettei niin ole) TOIVEAJATTELUA .. kyllä mää oon kuunnellu niissä istunnoissa käyneitä mutta hullua hurskaampiako nuo nyt ovat olleet!!!

    Jos nuo tapaamiset medion kanssa antavat lohtua jälkeenjääneille, niin mielestäni siinä on pelkkää hyvää.

    Äänestä

  • muistuuko mieleen? kirjoitti:

    Raamattu tunnustaa henkimaailman olemassaolon.
    Joku ehkä kirjoittajista ei pidä siitä, että otetaan yhteyttä henkiin, mutta useinhan se on päinvastoin: Henget ottavat itse yhteyttä meihin ilman mediotakin.
    Se heille suotakoon.

    NO niin tunnustaa henkimaailma on ollut olemassa jo paljon ennen ihmisiä.. siitähän tässä ei ookkaan kysymys.. joo voi hengetkin ottaa yhteyttä, mutta nyt olikin kysymys.. siitä tarvitseeko meidän tavallisten pulliaisten ottaa yhteyttä läheisiin ja
    kun kerran jo 5. mooseksen kirjassa 18: 10,11 sanoo spiritismisistä istunnoista että ei ottaa yhteyttä niin miksi leikkiä sitte??? ja galatalaisille 5 kohta 20 samaa asiaa ja on niitä lisääkin.. myöskin kuolleiden tila on ihan selvä, saarnaaja 9: 5,6,10, psalmi 146:4 jne kertonee mitä kuolema on ja ei puhuta mistään hengen jäämisestä tänne liikuskelemaan.. ETTÄ.. USKOKOON KUKA MITÄKIN MÄ USKON RAAMATTUA, NIIN JA KUNNIOITAN KUOLLEIDEN MUISTOA OMASSA SYDÄMMESSÄNI
    OLKOOT ne aina ja ikuisesti mielessäni elävänä mitään henkimaailmaa en tartte siihen.
    - jeesuksen ylösnouseminen kyllä.. muttei hänkään jääny tänne hihhuloimaan meni taivaaseen...mutta me tavalliset ihmisruumiit ei takuulla olla jeeksuksen kaltaisia.. pyhiä.. missään mielessä.. maan tomua me ollaan ja sinne palataan kuollessa!!!!

    Äänestä

  • se on okey kirjoitti:

    Jos nuo tapaamiset medion kanssa antavat lohtua jälkeenjääneille, niin mielestäni siinä on pelkkää hyvää.

    Miksi ottaa ..mitä lohtua muka??? kun niitä ei omaisilta niitä tietoja TULE....5.MOOSEKSENKIRJA 18:10, JA ERITOTEN 11 MIKSI TAIVAANISÄ KIELTÄISI SEN JOS SE OLSI MEILLE LOHTUA minä KULKISIN TASAN TARKKAAN JATKUVASTI NIISSÄ jos olisi kehotus siihen ja ihan takuulla.. rymyäisin kaikki mahdolliset paikat jotta saisin oikeat tiedot ja avun mutta ei niin ei ja kulkekoot tosiaan kuka ikinä haluaa.. se on jokaisen oma asiansa mutta mä en!!!! koska ne tiedot ovat ihan joltain muualta kun omaisiltani!!!
    ja piste ja AAMEN...

    Äänestä

  • kuka ottaa kirjoitti:

    NO niin tunnustaa henkimaailma on ollut olemassa jo paljon ennen ihmisiä.. siitähän tässä ei ookkaan kysymys.. joo voi hengetkin ottaa yhteyttä, mutta nyt olikin kysymys.. siitä tarvitseeko meidän tavallisten pulliaisten ottaa yhteyttä läheisiin ja
    kun kerran jo 5. mooseksen kirjassa 18: 10,11 sanoo spiritismisistä istunnoista että ei ottaa yhteyttä niin miksi leikkiä sitte??? ja galatalaisille 5 kohta 20 samaa asiaa ja on niitä lisääkin.. myöskin kuolleiden tila on ihan selvä, saarnaaja 9: 5,6,10, psalmi 146:4 jne kertonee mitä kuolema on ja ei puhuta mistään hengen jäämisestä tänne liikuskelemaan.. ETTÄ.. USKOKOON KUKA MITÄKIN MÄ USKON RAAMATTUA, NIIN JA KUNNIOITAN KUOLLEIDEN MUISTOA OMASSA SYDÄMMESSÄNI
    OLKOOT ne aina ja ikuisesti mielessäni elävänä mitään henkimaailmaa en tartte siihen.
    - jeesuksen ylösnouseminen kyllä.. muttei hänkään jääny tänne hihhuloimaan meni taivaaseen...mutta me tavalliset ihmisruumiit ei takuulla olla jeeksuksen kaltaisia.. pyhiä.. missään mielessä.. maan tomua me ollaan ja sinne palataan kuollessa!!!!

    Jeesuksen kaltaisia. Ollaan ihan yhtä pyhiä joka ikinen luotu. Me ollaan osa Jumalaa joka iikka. Siksi meillä on sielu. Jeesus oli vain meitä kehittyneempi. Ei meidän tarvitse ottaa yhteyttä henkiin vaan ne ottavat meihin. Myös Jeesus voi tälläkin hetkellä ottaa yhteyttä vaikka sitä ei huomaa. Me emme ole koskaan yksin, koska henkimaailma on kanssamme. Sitäpaitsi Raamattu on ristiriitainen ja epävarma kirja. Siinä ei kaikki tiedot ole oikein.

    Äänestä

  • oltais kirjoitti:

    Hyvä isä sentään kuunteleppa uutisia, lueppa lehtiä
    ja niin edelleen MITÄHÄN PYHÄÄ sinä IHMISISSÄ NÄET ?

    kyllä on aika suppea sun näkökantasi, mikähän osa sinsta jumalaa on? miksi jumala olisi tänne meidät luonu ja mitä hänellä ittelläs tehtäis jos näin olisi.. ja mitä varten jeesus täällä oikeen oli..Taidat olla niiden henkies vallassa koko ihminen.. ei todellakaan raamattu ole ristiriitainen kirja ..paljonko olet sitä lukenu ja paljonko sitä älyät.. jutuistas päätellen - 0..
    raamatussa on kannesta kanteen ihan oikea teema jos nyt olet sitä edes lukenu.. se on hieno kirja ja aivan ihana kun sen tajuaa.. kukaan ei oo pystynyt kumoamaan sen opetuksia!!!
    mutta siehän saat olla henkiesi kanssa ja uskoa ihan mihin lystäät AIVAN SAMA !! JA USKO MIHIN LYSTÄÄT tee mitä lystäät mutta turha luulla olevasi jokin muu kun ole tavallinen mätänevä ja kuoleva lihakasa...!!!!

    Äänestä

  • kuka ottaa kirjoitti:

    NO niin tunnustaa henkimaailma on ollut olemassa jo paljon ennen ihmisiä.. siitähän tässä ei ookkaan kysymys.. joo voi hengetkin ottaa yhteyttä, mutta nyt olikin kysymys.. siitä tarvitseeko meidän tavallisten pulliaisten ottaa yhteyttä läheisiin ja
    kun kerran jo 5. mooseksen kirjassa 18: 10,11 sanoo spiritismisistä istunnoista että ei ottaa yhteyttä niin miksi leikkiä sitte??? ja galatalaisille 5 kohta 20 samaa asiaa ja on niitä lisääkin.. myöskin kuolleiden tila on ihan selvä, saarnaaja 9: 5,6,10, psalmi 146:4 jne kertonee mitä kuolema on ja ei puhuta mistään hengen jäämisestä tänne liikuskelemaan.. ETTÄ.. USKOKOON KUKA MITÄKIN MÄ USKON RAAMATTUA, NIIN JA KUNNIOITAN KUOLLEIDEN MUISTOA OMASSA SYDÄMMESSÄNI
    OLKOOT ne aina ja ikuisesti mielessäni elävänä mitään henkimaailmaa en tartte siihen.
    - jeesuksen ylösnouseminen kyllä.. muttei hänkään jääny tänne hihhuloimaan meni taivaaseen...mutta me tavalliset ihmisruumiit ei takuulla olla jeeksuksen kaltaisia.. pyhiä.. missään mielessä.. maan tomua me ollaan ja sinne palataan kuollessa!!!!

    Mooseskaan ei aina ole mitenkään yleispätevä, hän oli tavallinen pulliainen siinä missä mekin.

    Äänestä

Onhan täällä kaiken maailman juttelu mahdollisuudet olemassa , sinun vaan pitää itse tilata aika.. ihan missä ikinä pystyt käymään.. se helpottaa itseäsi paljon ihan tosi..siellä kuunnellaan sinua ei tarvitse yksin olla. Itse kanssa käyn juttelemassa ja nyt oikeen odotan että pääsen sinne taas puhumaan, mulla on tosi ammattilainen se terapeutti tulee todella hyvä olo..

Äänestä

johan menee alkuperäinen aiheesta kukkaruukkuun.eikö voi aloittaa sitten keskustelua ihan uutta tuosta uskomis aiheesta(jollei sellaista jo ole).jaksamista sinulle!olet menettänyt sellaista mitä ei oikein voi vielä ymmärtää.minulta nukkui pois mies myös hiljattain ja suru on niin yksilöllistä ja ihmiset erilaisia..minua myös ahdistaa ajatus juhannuksesta.onneksi se on viikonloppuna eikä keskellä viikoa.menee viikonloppu sitten samalla tavalla kuin aikaisemmatkin.olen puhunut paljon läheisteni kanssa ja ihan välillä myös mielessäni mieheni kanssa.kuulostaa hullulta mutta niin se vaan on.olen myös miettinyt että menisin mielenterveystoimistoon missä sain kuoleman jälkeen kriisiapua mutta en juuri nyt tunne tarvitsevani keskustelu apua heiltä.onhan minulla muita joille puhua.mutta tarpeen vaatiessa otan kyllä heihin yhteyttä.puhuminen hänestä ja omista tunteistani kun helpottaa ja auttaa käsittelemään asioita niin ettei tarvitse niitä omassa päässä koko ajan pyöritellä.yritin myös etsiä seurakuntani nettisivuilta tietoa sururyhmistä mutta sellaista en vielä ainakaan löytänyt..onkohan tässä sepostuksessa mitään tolkkua taas:)no sain ainakin nyt purettua sitä tänne mikä auttaa aivan hirveästi(olen aina ollut kova kirjoittamaan:)).ei muuta kun anteeksi että tungin tämän juttuni tänne(on ainakin alkuperäiseen viestiin liittyvää,ei asiasta poikkeavaa)tsemiä kaikille läheisensä menettäneille!

Äänestä

Otan osaa raskaaseen suruusi. Itse olen samassa tilanteessa, poikamme kuoli auto-onnettomuudessa aivan vasta. Jäin töistä sairauslomalle ja jouduin menemään uudelleen lääkärin vastaanotolle, kun ahdistukseni ja suruni aiheutti niin kovan fyysisen sydänoireen.Lääkäri puhui lämpimästi ja viisaita ajatuksia ja soitti siltä istumalta läpi kaikki mahdolliset paikat joista luuli minulle löytyvän kriisiapua.Hänen mielestään on ensiarvoisen tärkeää nyt saada ammattiapua. Minulle se löytyi työterveyshuollosta. Toivottavasti nyt jaksat lähteä vaikka terveyskeskuslääkärille ja vaatia itsellesi apua. Minustakin tuntui kyllä tosi raskaalta se lähtminen, mutta koska oireeni olivat niin rankat muuta vaihtoehtoa ei ollut. Koko sydämestäni toivon sinulle voimia ja ajattelen, että meillä on nyt lupa surra, pysähtyä ja käpertyä elämään tätä vaikeaa aikaa täysillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku kertoa kirjoitti:

minulle neuvoja. Menetin puolisoni hiljattain. Olen yksinäinen ja masentunut. Aikaisemmin aktiivisemmatkin sukulaiset ovat harventaneet yhteydenottojaan. Ymmärrän sen kyllä. Minun kanssani on tässä tilanteessa varmasti ikävä jutella. Onko teistä kukaan löytänyt kodin ulkopuolelta apua, tarkoitan esim. seurakunnasta tms. Siis tarkoitan, että olisi tuntenut saavansa apua. Juhannus pelottaa jo etukäteen, kun on monta pyhää. Vaikka toisaalta yritänkin elää vain päivän kerrallaan. Hyvä kun jaksaa sen ja lienee kai kohtuutonta odottaa, että läheisen menetettyään voisi vain palautua ennalleen. Katson kateellisena pariskuntia, jotka elävät tavallista arkeaan, sitä ei hallitse ikävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu