Ikuisesti syntinen lahkolainen

"Tunnustamalla syntinsä seurakunnan edessä ihminen uudesti syntyy ja saa syntinsä anteeksi".

Noinhan se pääpiirteittäin menee hajanaisessa helluntai-opissa.

Mutta syntiseksi syyttäminen jatkuu kuitenkin kuolemaan asti ja armoa vailla hänen on tunnustettava syntinsä yhä uudelleen.

Yksi tunnustus ja kerta ei riitä vaan sitä jatketaan elämän loppuun asti.

Kristinuskon alkuaikoina sama tehtiin usein toisella tavalla eli mentiin mestautettavaksi ja saatiin marttyyrin kuolema ihan kuten Jeesuskin meni mestattavaksi ollen Mooseksen lakia kunnioittava fariseus loppuun saakka.

2

210

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sam.Andreevitsh

      *

      En tiedä, mitä mahdoit tarkoittaa tolla lauseella "Tunnustamalla syntinsä seurakunnan edessä...". Sitäkö, että pitäisi kaikille julkisesti kertoa, mitä kaikkea syntiä on tehnyt?

      Sellaiseen vaatimukseen en muista helluntaiseurakunnissa koskaan törmänneeni, enkä kyllä muissakaan seurakunnissa Suomessa.

      Sellaista kyllä saatetaan tehdä, että esim. uskoontulosta kerrottaessa ihmiset kertovat, minkälaista heidän elämänsä oli ennen uskoontuloa. Näissä yhteyksissä ihmiset kyllä saattavat kertoa siitäkin, minkälaisissa syntiriippuvuuksissa he ovat eläneet.

      *

      Tähän sitten vielä lainaus Johannekselta. Jokainen voi miettiä, mitä tämä syntien tunnustaminen tarkoittaa.

      1 Joh 1:9,10: Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

      *

      • on tärkeää, että

        uskovaisuus näkyy ja kuuluu. Jotkut täällä ovat sanoneet, ettei sellaisella uskolla ole juuri mitään arvoa (eikä sillä pelastu), jos uskotaan hiljaa itsekseen.

        Näin ollen synnitkin pitänee tunnustaa julkisesti. Näin käsittäisin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1433
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      230
      648
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe