Olisin toivonut, että Saddam joko:
- 1) luopuu vallasta tai
- 2) rupeaa kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja vapauttaa Irakin kansan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Yhdysvallat haluaa, että kaikki maailman ihmiset saavat elää vapaasti.
Kai tiedätte että Saddam Husseinin poliisit tulivat yöllä toisinajattelijoiksi epäiltyjen taloihin, hakkasivat ja kiduttivat heitä, että he tunnustaisivat. Kun he sitten tunnustavat, siitä seuraa joko teloitus ampumalla ja vähintäänkin kielen amputaatio.
Toivon, että Irakista tulee nyt sodan jälkeen demokraattinen valtio, kuten kaikki länsimaat.
Irakista tulee vielä maailman rikkaimpia valtioita.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Eiköhän niitä vaihtoehtoja yritetty ainaski 10 vuotta, olisko pitänyt yrittää vielä seuraavat 10vuotta. Tai odottaa kun aika jättää Saddamin.
USA:n valloitusretken perustelu ei ollut sen mm. Iranin sodassa tukeman S. Husseinin vallan kumoaminen - vaan joukkotuhoaseista riisuminen. Odottaisitte nyt sen verran, että jenkit saa vietyä omia hermokaasujaan paikan päälle ja ehtii löytää ne. Sitten nuo teidän sensaatiotarinanne voisivat taas tehotakin
Tyyppiesimerkki yksipuolisesta ajattelutavasta saatiin taas "aikuisen" kyynisestä tekstistä.
Kaikille laajasti asioita ymmärtäville on ajat sitten USA itsekin selvittänyt, että iskulla Irakiin oli useampi tarkoitus, kuten:
-joukkotuhoaseiden käytön estäminen joko löytämällä ja tuhoamalla ne tai ainakin varmistamalla, ettei niitä tulla käyttämään
- tuon tavoitteen saavuttamiseksi oli välttämätöntä saada Saddamin hallinto kaadetuksi
-vapaamman ja toivon mukaan tulevaisuudessa demokraattisemman hallinnon muodostuminen Irakiin
-useiden väestöryhmien (kurdit, shiiat,oppositiosunnit,pienet vähemmistökansat) sorron lopettaminen
-öljykaupan vapauttaminen irakilaisten omaksi talousresurssiksi, josta toki USA:kin taloudellisesti hyötyisi
-lähi-Idän sotilaallisen arvaamattomuuden väheneminen Irakin osalta strategisella alueella
-yhden Israelin kansaa uhkaavan vaaratekijän kontrollointi
-vakavan varoitussignaalin antaminen muille diktatuureille tai ns.rosvovaltioille
Tässä oli muutama hyötynäkökohta sinänsä valitettavan sotilaallisen voiman käytöstä Irakin sortohallituksen kaatamiseksi.
Saattaahan se ehkä rikastua, mutta mitäs sitte ku öljy loppuu? Ruvetaanko elämään turismista...
Saddam luopui vallasta!!! Ei vaan sanonut sitä sanallisesti, mutta käytännössä teki sen. Pakeni häntä koipien välissä maasta.
vahingossa palstalla maailman menoa."Kotipesäsi" on ilmiselvästi palsta Vitsit.
>Yhdysvallat haluaa, että kaikki maailman ihmiset saavat elää vapaasti.
USA on se valtio, joka on sekä tukenut että nostanut valtaan eniten diktaattoreita maailmassa(mm. arabimaissa, kaukoidässä ja keski- ja eteläamerikassa) Haluatko luettelon.
1. olisi lopetettu sanktiot ja aloitettu vuoropuhelu nöyryyttämisen sijaan.
2. olisi odotettu sen ensimmäisen jöötin jälkeen irakin vastausta ja vaikka neuvoteltu hetken aikaa
3. ja vaikka sota alkoikin niin olisihan siinä voinut kuvitella vähän säästettävän vaikka rypälepommeissa. ja vaikka otettavan ihan vähän enemmän omia tappioita säästämällä irakilaisia siviileitä.
4. ei olisi tehty mitään ja sittenkin lopputulos olisi ollut todennäköisesti parempi kuin tämä mikä nyt on tapahtumassa.
turha näitä on tietysti sanoa kun juuri tuollainen paskasota kaikkine iljettävyyksineen on usanistien mielestä ihanampi kuin ne irakilaisten orjuuttamiset (jotka tapahtuivat ajat sitten usan myötävaikutuksella. )
ei ne henkiin herää niinkuin ei ne nytkään tapetut
irakhan oli tyypillinen diktatuuri, jossa olot oli kamalat ja kamaluudesta suuren osan takasi usan vaatimat ja ylläpitämät sanktiot
...ihminen, jolla ei ole tajua tämän maailman todella julmista pelisäännöistä.
Suren toki itsekin, etteivät tuollaiset pehmeämmät keinot näytä tässä maailmassa kelpaavan, mutta se on valitettavasti fakta.
Pari kysymystä kirjoittajalle:
Kenen kanssa olisi vuoropuhelu aloitettu?
Jos aiot vastata, että Saddamin, et ole silloin tajunnut tuon miehen tavasta toimia paljonkaan.
Eikö USA ensi iskun jälkeen selvästi antanut Irakin johdolle aikaa harkita neuvotteluja?
Yrittikö liittouma koko sodan ajan mahdollisimman tarkasti jo maailman reaktioidenkin takia estää siviilitappioita noinkin massiivisissa ilmaiskuissa?
Että ei olisi tehty mitään?
Entä sen "ei mitään" tekemisen aikana tapahtuneet ihmisoikeusrikkomukset irakilaisia vastaan Saddamin hallinnon toimesta?
Eikö noin kahden miljoonan surmansa saaneen irakilaisen uhraus tyranninsa tahdosta ollut jo riittävä luku?
Tuntuu välillä siltä,ettei täällä Suomessa osata edes kuvitella sitä painajaista, minkä vallassa Saddamin hallinnon tyyppisessä maassa elävät joutuvat koko ajan kamppailemaan.
kirjoittaa ihminen, jolla ei ole tajua tämän maailman todella julmista pelisäännöistä.
ITSE ASIASSA MINÄ TIEDÄN ETTÄ ON OLEMASSA VAIHTOEHTOJA JA VALINTATILANTEITA JA TOKI TIEDÄN MYÖS MIKSI VALINNAT TEHDÄÄN YLEENSÄ RIISTÄJÄN EHDOILLA
Suren toki itsekin, etteivät tuollaiset pehmeämmät keinot näytä tässä maailmassa kelpaavan, mutta se on valitettavasti fakta.
ET SINÄ OIKEASTI SURE; ET VAIN USKALLA MYÖNTÄÄ SITÄ MISSÄ JOUKOISSA SEISOT
Pari kysymystä kirjoittajalle:
Kenen kanssa olisi vuoropuhelu aloitettu?
Jos aiot vastata, että Saddamin, et ole silloin tajunnut tuon miehen tavasta toimia paljonkaan.
MINÄ OLEN ASUNUT TUOLLA ALUEELLA JA VÄITÄN TIETÄVÄNI TASAN VARMASTI ENEMMÄN ARABIMENTTALITEETISTA KUIN 99 % LÄNSIMAALAISISTA
VAHVAN ASEMASTA ON AINA VARAA KOKEILLA JOS HALUAA: USA EI HALUA
Eikö USA ensi iskun jälkeen selvästi antanut Irakin johdolle aikaa harkita neuvotteluja?
EI
Yrittikö liittouma koko sodan ajan mahdollisimman tarkasti jo maailman reaktioidenkin takia estää siviilitappioita noinkin massiivisissa ilmaiskuissa?
EI TODELLAKAAN; SIITÄ ON TODISTEENA MM: RYPÄLEPOMMIT JA DU_AMMUKSET
Että ei olisi tehty mitään?
Entä sen "ei mitään" tekemisen aikana tapahtuneet ihmisoikeusrikkomukset irakilaisia vastaan Saddamin hallinnon toimesta?
EI OLLUT MITÄÄN AKUUTTIA KÄYNNISSÄ
Eikö noin kahden miljoonan surmansa saaneen irakilaisen uhraus tyranninsa tahdosta ollut jo riittävä luku?
NE OLI PÄÄOSIN JO KUOLLEET JA USA VASTASI KÄYTÄNNÖSSÄ OMALTA OSALTAAN PUOLESTA NIISTÄ 2 MILJOONASTA
Tuntuu välillä siltä,ettei täällä Suomessa osata edes kuvitella sitä painajaista, minkä vallassa Saddamin hallinnon tyyppisessä maassa elävät joutuvat koko ajan kamppailemaan.
JOO NIIN MINUSTAKIN JA SINÄ EDUSTAT JUURI SITÄ TAJUAMATONTA OSAA. MENE LÄHI_ITÄÄN JA OPETTELE KIELI JA KULTTUURI JA TULE SITTEN KESKUSTELEMAAN
Sotako on ratkaisu väkivallalla ei ratkaista mitään ongelmian päin vastoin lisätään niitä.