Minulla on aina ollut lapsenusko Jumalaan. Olen saanut Jumalan armosta kymmeniä vuosia sitten syntyä uudestaan Hengestä. Mutta vähitellen rukouselämäni alkoi sammua. En olekkaan enää varma uskostani enkä saadusta armosta. Elämäni on mennyt kotiäitinä lapsiani kasvattaen ja hoitaen, nyt he jo asuvat omissa perheissään, myös hoidin dementisen äitini kotona hänen kuolemaansa asti. Välillä olin niin väsynyt etten jaksanut rukoilla. Siitä se uskonelämäni sitten vähitellen hiipuikin kuivaksi kuin erämaa. Olin pitkään edes ajattelematta Jumalaa. Kaikki oli ennen niin helppoa, tunnistin hyvin pahan ja hyvän eron, nyt se ero on ikäänkuin hämärtynyt, esimerkiksi ennen oli ihan selvää minulle että kahden samaa sukupuolta olevan suhde on syntiä, olin ehdoton , nyt olen mielestäni monessa asiassa suvaitsevaisempi, vaikka se olisikin Raamatun mukaan syntiä.
Olen uudestaan alkanut rukoilla, mutta itse tunnen sen ikäänkuin hengettömäksi, tyhjiksi sanoiksi. se myös tuntuu jotenkin raskaalta ja pakolliselta. Rukoilemisestani on tullut kuin pelosta tehtävä velvollisuus joka on päivisin käytävä läpi. Olenko loukannut Pyhää Henkeä niin että nyt olen Jumalan Armon hylkäämä? Miten tyhjäksi ja kuivaksi tunnenkaan sieluni. En ole edes tapa kristitty enää. Onko niin että niin kauan kuin vanhempani elivät ja esirukoilivat puolestani heidän rukouksensa kantoivat minua?
En tosiaankaan haluaisi pelosta yrittää olla Jumalan lapsi, vaan todellisesta rakkaudesta Herraan ja haluaisin lapsenuskoni takaisin.
Kiitos hänelle joka jaksaa tämän sekavan sepustuksen lukea ja ehkä vastatakkin minulle pimeydessä kulkevalle.
Olen uudestaan alkanut rukoilla, mutta itse tunnen sen ikäänkuin hengettömäksi, tyhjiksi sanoiksi. se myös tuntuu jotenkin raskaalta ja pakolliselta. Rukoilemisestani on tullut kuin pelosta tehtävä velvollisuus joka on päivisin käytävä läpi. Olenko loukannut Pyhää Henkeä niin että nyt olen Jumalan Armon hylkäämä? Miten tyhjäksi ja kuivaksi tunnenkaan sieluni. En ole edes tapa kristitty enää. Onko niin että niin kauan kuin vanhempani elivät ja esirukoilivat puolestani heidän rukouksensa kantoivat minua?
En tosiaankaan haluaisi pelosta yrittää olla Jumalan lapsi, vaan todellisesta rakkaudesta Herraan ja haluaisin lapsenuskoni takaisin.
Kiitos hänelle joka jaksaa tämän sekavan sepustuksen lukea ja ehkä vastatakkin minulle pimeydessä kulkevalle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että oppisit enemmän sisäistämään Jumalan armon.
Jumala ei vaadi sinulta pelastukseesi mitään suorittamista. Jeesuksen sovitustyö tekee sinut Jumalalle kelpaavaksi ja otolliseksi. Silloinkin, kun et jaksa rukoilla. Jeesus sanoi ristillä: "Se on täytetty!" Kaikki on jo lähes 2000 vuotta sitten tehty, että sinä ja minä ja kuka tahansa Jeesukseen turvautuva ihminen pääsee taivaaseen.
Jos haluat olla ehdoton, niin ole ehdoton siinä, että pelastut täysin armosta Kristuksen työn tähden! Jos jaksat, niin lue vaikka Thomas Wilcoxin "Kallis hunajanpisara".
Kiitos sinulle vastauksestasi. Muistutuksesi siitä että tosiaan Jeesus teki Ristinkuolemansa kautta minutkin kelvolliseksi armoon, vaikka tämä uskonelämäni onkin tämmöistä kompuroimista ja välillä epäuskoakin. Siis Jeesuksen sanat ristillä "se on täytetty" on minuakin varten, kosketti tosiaankin jotain sisimmässäni, olenhan sen oikeastaan tiennyt, mutta niinkuin sanoit en ehkä ole sitä sisästänyt minuakin koskevana armona.
Kiitos myös kirja vinkistä, hankin sen luettavakseni.
Se voi kuule hyvinkin olla niin, että se on Jumalan vetoa ja puhuttelua, että Hän on nyt sydämesi laittanut kyselemään ja pohtimaan asioita...
Ymmärrykseni mukaan; paatunut sydän ei edes kyselisi ja olisi huolissaan sydämensä tilasta...
Tiedätkö; kaikki nuo ajatuksesi Jumala tietää. Tietää pelkosi ja huolesi. Vaikka rukouksesi olisi kuinka rutiininomaista... Hän kyllä tietää huolesi mikä siihenkin liittyy, eihän mikään ole Jumalalta salassa.
Kiitos sinullekkin vastauksestasi. Tosiaankin sanasi saivat minut muistamaan että Jumala tietää kaiken minun huolistani ja mitä onkaan oikeasti sydämessäni ja rutiininomaisen rukoukseni takana. Ehkä se onkin Jumalan puhuttelua minulle niinkuin sanot. Ainakin nyt olen saanut ajattelemisen aihetta viestienne kautta, ja asiat jotka vuosia sitten olivat minulle päivänselviä uskon factoja alkavat uudestaan nousemaan ajatuksiini.
Morjens
Lainaan sinua itseäsi:
"Olen saanut Jumalan armosta kymmeniä vuosia sitten syntyä uudestaan Hengestä.."
"En tosiaankaan haluaisi pelosta yrittää olla Jumalan lapsi.."
- Ajatteleppa jos oma lapsesi, jonka olet synnyttänyt, päättäisi yrittää olla sinun lapsesi. Eikö tilanne olisi hiukan hassu? Jos lapsesi rikkoisi sinua vastaan tai unohtaisi sinut, lakkaisiko hän olemasta lapsesi? Etkö silti rakastaisi häntä, vaikket pitäisi kaikesta mitä hän tekee? Uskotko että Jumala on jossain suhteessa huonompi vanhempi kuin itse olet? ;-)
Kiitos kun minulle vastasit, ja kiitos hyvästä vertauksesta. Vaikka minulla on 6 omaa lasta en koskaan olisi tullut ajatelleksi miten hassua olisi jos he yrittäisivät "olla lapsiani". Minullehan äitinä on päivänselvää että he ovat ja pysyvät lapsinani. Autoit minua ymmärtämään suhdettani Jumalaan ja eritoten Jumalan kärsivällisyyttä ja rakkautta minua kohtaan.
Minullakin on perhe ja monta lasta. Uskoon olen tullut jo nuorena ja elämässäni on ollut ylä- ja alamäkiä, välillä on menty metsikköön pahasti ja sitten taas oltu kukkulan laella ihailemassa avaria näkymiä. Elämässäni on ollut vaiheita, jolloin kaikinpuolin on mennyt ihan hyvin, mutta uskonelämäni on ollut jotenkin aika näkymätöntä, ei kauheasti rukousta, ei hengellisten asioiden miettimistä, mutta silti perusvarmuus Jumalan olemassa olosta ja siitä, että olen Hänen omansa on taustalla ollut. Sitten välillä on ollut aikoja, jolloin olen kokenut uskonelämässäni hyvin vahvoja jaksoja, useita hengellisiä kokemuksia, olen rukoillut paljon, olen lukenut Raamattua paljon, illalla kun olen ummistanut silmäni, Jumala on ollut mielessäni ja heti aamulla herätessäni taas olen jutellut Jumalalle.
Olen huomannut, että en kuitenkaan jaksa sulatella määräänsä enempää hengellisiä asioita (aivan kuin hyvää ruokaa paljon syödessä, ei heti tule seuraava ruokailu mieleen). Välillä täytyy levätä (sulatella asioita), elää vain elämäänsä läheistensä kanssa tämän yhteiskunnan jäsenenä ja silti hengellistä kasvua voi tapahtua sitten ihan siinä arkielämässä, ilman että sitä itse edes huomaa.
Jos Jumala olisi jotenkin juuri sinuun niin suiviintunut, että haluaisi syyttää sinua PyhänHengen pilkasta ja ohittaa Jeesuksen antaman armon pelastukseen kohdallasi, luuletko että sinä pystyisit edes kuvittelemaan että sinulla on velvollisuus rukoilla Jumalan puoleen?
Ei niin ei ole, sinulla ei olisi siihen mitään mielenkiintoa.
Vain Jumalan vaikutusta on että olet alkanut uudelleen rukoilemaan ja uudelleen miettimään taivasasioita. Jos Jumalan Henki näin vaikuttaa sinussa ja vetää sinua Jeesuksen tykö, kenen luulet haluavan opastaa sinua kaikkinaiseen arkuuteen ja pelkoon "yrittää" olla Jumalan lapsi? Pelko ja pelko on kaksi eri asiaa Jumalan pelko on hyvä ja terve asia, se ei ehdollista Jumalasuhdetta se näyttää auktoriteetin ja kunnioituksen. Se toinen ei sitten olekaan enää Jumalasta (ei ainakaan siitä joka kirjoitetaan isolla kirjaimella).
Sitten yks toinen juttu. Sanoit haluavasi päästä takaisin lapsen uskoon. Lapsen usko on turvallinen ja hyvä asia mutta se on tarkoitettu lapsia varten. Sinä olet aikuinen sinua varten on aikuisen usko joka johdattaa sinut Kristuksen alttarille polvistumaan ja tekemään parannusta syntielämästä. Jokainen, joka lähestyy Jeesusta Pelastajana saa Herralta synnit anteeksi ja joka Herramme laumaan yhtyy, sitä hän ei heitä pois. Ystäväni Jeesus on näes Hyvä Paimen. Me lauman lampaan olemme joskus konstikkaita ja saatamme unohtua vääriin laaksoihin aterioimaan. Mutta niinkuin juuri sinä: Olet kuullut Paimenesi äänen ja palajat ehkä hieman savipellon kautta oikaisseena mutta kuitenkin. Näet että villasi ovat likaiset. Älä pelkää sillä sinulle on tullut valkeus ja se valkeus on ihmisten valo.
Joh.1:12 Mutta kaikille jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi niille jotka uskovat Hänen Nimeensä.