Olen alle kolmenkymmenen. Elämässä on ollut hankalia vastoinkäymisiä.
Usein ajattelen sitä kun olen vaikka vanhainkodissa ja ehkä kuolen sitten kahdeksankymppisenä. Pääsen ehkä taivaan kotiin jos suodaan. Unissani voin olla jo siellä tai sen kaltaisissa paikoissa -tai vaan jossain paremmassa paikassa, jossa on ystävällisiä ihmisiä ja ystäviä.
Mies on hankala sekä jättää minua. On ollut jo hankalia suhteita minulla ennestään. Kaikki eivät kiinnostu minusta, olin minkälainen vaan. Harva arvostaa yhtään. On tarpeeksi taisteltavaa työ ym -paikoista-. Ja se että saisi toimeentulon. Pari sairauttakin (ei liian vakavia) on taustalla olemassa. Minulla ei ole sukulaisia eikä perheenjäseniä. Nytkin olen kuumassa asunnossa, kesä menee ohi. Ilkeisiin ihmisiinkin olen törmännyt, lapsellisiiin ja sellaisiin jotka eivät tue. Toivon hyviä ihmisiä.
Vikka olisin iloinen tai minkälainen vaan, en voi toisille mitään miten he käyttäytyy. Itseäni aina voin muuttaa, en muita. Mutta muiden pitäisi itse tajuta... mutta moni ei muutu. Olen surullinen.
Nyt lähden ulos ilta-aurinkoon. Ja toivon että onni tipahtaisi, niin ei käy välttämättä. Kaipuu on syvä, syvempi, loppumaton, että kaikki palapelinpalaset olisi kasassa -se ei vain käy. Koitan olla onnellinen siitä mitä on. Vaikka moni näyttää inhonsa minuun. Jopa se lähin ihminen.
Usein ajattelen sitä kun olen vaikka vanhainkodissa ja ehkä kuolen sitten kahdeksankymppisenä. Pääsen ehkä taivaan kotiin jos suodaan. Unissani voin olla jo siellä tai sen kaltaisissa paikoissa -tai vaan jossain paremmassa paikassa, jossa on ystävällisiä ihmisiä ja ystäviä.
Mies on hankala sekä jättää minua. On ollut jo hankalia suhteita minulla ennestään. Kaikki eivät kiinnostu minusta, olin minkälainen vaan. Harva arvostaa yhtään. On tarpeeksi taisteltavaa työ ym -paikoista-. Ja se että saisi toimeentulon. Pari sairauttakin (ei liian vakavia) on taustalla olemassa. Minulla ei ole sukulaisia eikä perheenjäseniä. Nytkin olen kuumassa asunnossa, kesä menee ohi. Ilkeisiin ihmisiinkin olen törmännyt, lapsellisiiin ja sellaisiin jotka eivät tue. Toivon hyviä ihmisiä.
Vikka olisin iloinen tai minkälainen vaan, en voi toisille mitään miten he käyttäytyy. Itseäni aina voin muuttaa, en muita. Mutta muiden pitäisi itse tajuta... mutta moni ei muutu. Olen surullinen.
Nyt lähden ulos ilta-aurinkoon. Ja toivon että onni tipahtaisi, niin ei käy välttämättä. Kaipuu on syvä, syvempi, loppumaton, että kaikki palapelinpalaset olisi kasassa -se ei vain käy. Koitan olla onnellinen siitä mitä on. Vaikka moni näyttää inhonsa minuun. Jopa se lähin ihminen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pahoittelen virhettä. Kahdeksankymppisenäkö piti lukea
mutta koita nyt vähän pistyä. Onhan ne ystävät olemassa ja tukemassa. Eikös vain?
Ystävillä on puolisot ja työkiireet. Yksi on sinkku (vielä) jonka kanssa juttelen päivittäin lähes.
on monella muullakin, turha enää edes yrittää ymmärtää mitä pahaa on tehnyt edellisessä elämässä...
En halua pahaa kenellekään ainakaan. Edellinen elämä.., toivon etten olisi tehnyt silloin mitään (niin ja uskooko jälleensyntymään). Se karma tulee itsellekin mieleen. Nyt olen koittanut olla hyvä, niin vaikea uskoa että olisi edel. elämässä ollut joku hirveä:( jos sitä mahdollisuutta pohtii. Vaikka ei tiedä koskaan. Tässä elämässä on tahattomasti voinut sanoa nuorena jonkun väärän sanan tyhmyyttään, ehkä joku loukkaantui:(.. mutta aikuisena koittaa olla fiksumpi.
Koitan uusiakin ystäviä löytää, mutta se ei ole halppoa sekään. Parempi yksi ystävä edes, kun asioiden kanssa elää.
Tai on minulla yksi vanhempi elossa, mutta hän on myös kovasanainen ja kaukainen minulle. On raskasta esittää että on tässä hyvät välit, kaikin keinoin, kun se toinen ei rakenna yhtään suhdetta.. ennemmin töksäyttelee. Mikään varovainen puhe ei saa häntä ymmärtämään, eikä tarvitse enää. Ehkä hän kuvittelee että kaikki on ok. Mutta ei voi mitään. Mutta ei tunnu että on perhettä.
Mutta tämä asia ei ollut se mistä oikeastaan haluan puhua, koska on hankala.
:)
puhua? Kuulostata masentuneelta. Onko siihen joku syy, vai ilmestyikö se vaan jostain?
Itse en juuri masennu, vaikka olen asunut yksin melkein koko elämäni. Alan jo hiukan tottuakin siihen. Se vaan pelottaa, miten käy, kun on yksin ja vanha, eikä ole sukulaisia ja perhettä pitämässä huolta. Ja talo on vielä hankkimatta, mutta säästän käsirahaa varten, mitä voin.
Jos joskus tunnen, että kaikki kaatuu päälle, olen huomannut, että siihen yleensä auttaa pari tosi pitkään nukuttua yötä, hyvän päivällisen päälle. Usein en muista syödä kunnolla, kun ruoka maksaa, ja sen laittaminen vie aikaa, eikä ole nälkäkään. Mutta se kostautuu voimien uupumisena. Energiaa saa ravinnosta. Ja positiivisista ajatuksista, uskoisin. Oletko ajatellut tehdä jotain hyvää jollekin toiselle? Jotain pientä, vaikka tuntemattomallekin, mitään siitä vastineeksi odottamatta. Se antaa sinulle hyvän mielen, ja tunteen siitä, että sinulla on jotain annettavaa. Ihmiset, jotka ovat aina ottamassa toisen aikaa ovat kovin rasittavia ympäristölleen. Jos ei muuta, niin juttele jonkun yksin elävän vanhuksen kanssa, ja anna hänen kertoa omasta elämästään. Jätä omat huolesi kokonaan syrjään. Tuotat hänelle iloa, ja ilahdutat itseäsi samalla.
Ulkona menee paljon pareja yhdessä. Kesällä näkyy vielä enemmän. Itse on aina yksin. Mutta mikäpä tässä jos terveyttä riittää.