Vuonna 2002 jaoimme isän kuolinpesän ja asuntoauto tuli minulle. Neljän kesän reissut on nyt ajettu ja Mersu on toisella omistajalla. Kokemus oli tavallaan hauska ja opettavainen.
Ensimmäinen kesä ajettiin, kuin hullut. Se kuulemma on taudin merkki. Piti neljässä viikossa ehtia Ruotsi ja Norja ja sitten se Lappi siksakkia. Yö siellä ja tielle 400-500 kilsaa. Yö tuolla ja taas tielle.
Toinen kesä rundattiin Ruotsi - Tanska - Saksa - Puola ja Balttia. Kielivaikeuksia, korjauksia autoon ja hemmetillinen valvominen tavaroista ja välillä melkein hengestäänkin. Ei ollut meidän harrastusta maailmalla.
Nämä muut kesät on nyt kierretty tapahtumia ja pysytty enemmän paikoillaan. Ei sekään muutaman sesongin jälkeen tunnu miltään. Lopulta tuli päätös asumiskelpoisesta veneestä, joka oli tarjolla. Kolme kuukautta 11 metrisessä veneessä (suihku/sauna, kaksi makuuhyttiä, kookas pentry ja messi, sekä etukannella nelijöittäin tilaa) Näsillä hintaan 2200 euroa tuntuu hyvältä. Nyt on runsaan viikon kokemus.
Tämä venejuttu on vasta kiireetöntä, kun sen niin päätää. Rannat ja maisemat vaihtuu muutamankin solmun nopeudella. Meillä on puoli Suomea vetenä allamme. Lähin yönaapuri on ollut ehkä kilometrin päässä. Lintuja, eläimiä ja luonnon ihmeitä sitä vastoin aina vieressä.
Kirjoitan tätä kannella ja vertaan autoon, niin tulee ajatus, että olisinpa tehnyt tämän jo aikaisemmin!
Ensimmäinen kesä ajettiin, kuin hullut. Se kuulemma on taudin merkki. Piti neljässä viikossa ehtia Ruotsi ja Norja ja sitten se Lappi siksakkia. Yö siellä ja tielle 400-500 kilsaa. Yö tuolla ja taas tielle.
Toinen kesä rundattiin Ruotsi - Tanska - Saksa - Puola ja Balttia. Kielivaikeuksia, korjauksia autoon ja hemmetillinen valvominen tavaroista ja välillä melkein hengestäänkin. Ei ollut meidän harrastusta maailmalla.
Nämä muut kesät on nyt kierretty tapahtumia ja pysytty enemmän paikoillaan. Ei sekään muutaman sesongin jälkeen tunnu miltään. Lopulta tuli päätös asumiskelpoisesta veneestä, joka oli tarjolla. Kolme kuukautta 11 metrisessä veneessä (suihku/sauna, kaksi makuuhyttiä, kookas pentry ja messi, sekä etukannella nelijöittäin tilaa) Näsillä hintaan 2200 euroa tuntuu hyvältä. Nyt on runsaan viikon kokemus.
Tämä venejuttu on vasta kiireetöntä, kun sen niin päätää. Rannat ja maisemat vaihtuu muutamankin solmun nopeudella. Meillä on puoli Suomea vetenä allamme. Lähin yönaapuri on ollut ehkä kilometrin päässä. Lintuja, eläimiä ja luonnon ihmeitä sitä vastoin aina vieressä.
Kirjoitan tätä kannella ja vertaan autoon, niin tulee ajatus, että olisinpa tehnyt tämän jo aikaisemmin!
Vastaukset 15
Vanhimmat
asian ydintä...
Kyllä, veneily on hienoa ja kielitaitokin riittää, "Nysse uppoo"
Minäkin pidän Veneeni Tampere - Virrat välillä. Monta kesää se oli Paraisilla ja pari kesää Lappeenranta - Savonlinna välillä. Nyt ei enää siirretä, kuin Karibialle konsanaan.
Saimaalla pörrää mielipuolia jokaisessa lahdelmassa ja saaren rannassa. Puolet pääkaupungin hölmöjä ja loptu muuten saatanallisia savolaisia.
Paraisilla olin finne, vaikka puhuin ruotsia paremmin, kuin siellä kukaan murteen murtaja. Näsillä on satoja lahdelmia, joissa ei moottorivene ole käynytkään. Kymmeniä kirkonkyliä, joihin voi purjeen laskien tulla ostoksille melkein marketin viereen.
Hienoa että olet löytänyt veneen lomamuodoksi. Veneellä pääsee lähelle luontoa ja naapuri ei ole 4 metrin päässä, voipi olla 4 km päässä. Aina veneellä löytää oikein luonnonpaikkoja. Itse veneilin yli 30 vuotta, käyden kaikissa itämeren maissa, sekä Norjassa ja Englannissa. Nyt vain niin on että veneily on tullut minulla täyteen ja siirryin Matka-autoiluun mikä on myös oiva peli liikkua. Eurooppaa on tullut nähtyä laidasta laitaan, tosi ihania paikkoja löytynyt. Myös ystäviä saa uusia mikäli menee leirintäalueille. Autokuntamme tosin tykkää n.s. vapaaparkeista mitä löytyy melkein aina matkan varrelta luonnon helmasta. Kertaakaan eivät varkaat ole kiusanneet, koska emme ole antaneet heille siihen tarvetta/mahdollisuutta.
Hyvää veneilykesää venekunnallenne.
EX-veneilijä
Siis veneilijä voi olla 4 km: päässäkin? Vaunuilija voi olla 40 km:kin päässä toisistaan. Olen itse veneillyt kaksi vuotta ja kovin isolla kysymysmerkillä ihmettelen kun veneet parkkeerataan laituriin TOINEN TOISIINSA kiinni. Ei siis minkäänlaista turvaväliä!!
Pitääkö tapahtua kymmenien veneiden yhteispalo, ennenkö tajutaan tuokin asia?
Veneissä on ymmärtääkseni sammatusvesi aivan vieressä?
Mitä varten sinä makuutat kallista venettäsi koko kesän laiturissa kaveriesi kanssa? Missä on niin tyhmä klubi ja ihmiset?
Olet aivan oikeassa että toinen vaunuilija voi olla 40 km päässä. Mutta siihen väliin mahtuu monta muuta vaunuilijaa. Tällä 4 km matkalla tarkoitin sitä että välissä on vain luontoa, ei toista veneilijää tai mitään loma-asuntoa. Olet siinäkin ihan oikeassa että kiinnitytään laituriin toinen toistensa kylkeen kiinni, siinä ei ole kylläkään minkäänlaista rauhaa. Turvaväliä ei ole määritelty huviveneilyssä, kun kiinnitytään laituriin. Eipäs ole myöskään näkynyt minkäänlaista yhteispaloa. Vene ja asuntovaunu on kaksi ihan eri asiaa turvallisuuden suhteen. Kymmenien veneiden massapalo on mahdottumuus. Hyvin harvoin olen olut näissä huvivenesatamien laitureissa kylki kiinni toisessa, vaan aina olen pyrinnyt etsimään rauhallisen lahdenpoukaman missä saa nauttia luonnonrauhasta. Samalla tavalla olen liikenteessä asuntoautolla, aina etsimme rauhallisen paikan emmekä käytä yhteisiä karavaanalueita, koska siellä vasta ollaan lähekkäin toisiaan ja voidaan vieläpä olla vuosia samassa paikassa, mitä en voi ymmärtää. No huvinsa kullakin.
Voi himskatti! Menes äkisti varoittaan noita älyttömiä vaunukauppiaita, ne kun latovat pihat täyteen vaunuja ja autoja niin lähekkäin ettei saa kunnolla edes ovea auki kun ottaa naapurin seinään kiinni.
Voi kauhia millainen suurpalo siitä tuleekaan kun koko pihallinen palaa kerralla. Oo ny viksu ja mee valistaan noita ahnehia turvallisuudesta.
Nyt kirjoitan tätä lahdelmasta, jossa ei ole ainuttakaan mökkiä! Jonkinlainen moottorivene meni tunti sitten kaukana ulapalla ja näytti siellä purjekin hiipivän. Jäämme tähän yöksikin.
Ongin viisi kohtalaista särkeä ja kolme ahventa mato-ongella! En ole harrastanut tätä ihmettä 40 vuoteen. Kaloista tehtiin soppaa.
Uin ennen ruokailua kierroksen ja nyt naputan tiedot maailmalle. Taidan pitkän viskin jälkeen oikaista kannelle kantamaani lepotuoliin.... ho hoijaa!
Takana 45 vuotta purjehdusta, josta 20 vuotta kovaa kilpapurjehdusta ja loput retkeilyä saaristomerellä omalla veneellä....Tänä keväänä myin pois kun automatkailu jätti veneen käyttämättömäksi.
Nyt on matkamme 8. päivä järvellä matkalla Tampereelta Ruovedelle ja Virroille. Eilen vähän kännäsin, ongin, rentouduin, uin ja katselin luonnon kummallisuuksia.
Tänään liikuimme vain 8-9 kilsaa pohjoiseen ja "omimme saaren" itsellemme. Hiekkarantainen saari, jossa kaikki luonnontilassa. Emme nouse sinne häiritsemään, mutta onhan vesilintua asumassa siinä!
Tänään ei porota, saattaa jopa tihkutaa kohta, joten sopisi vaikka lukea mutamaa kirjaa ja kuunnella sateen ropinaa kanteen ja veteen.
Eukko lupasi ottaa pakasteesta sapuskat (röstirerunat, pippurikastike ja yrttisoosi Olvi-oluen ja kasteenraikkaan kossun kanssa) täksi päiväksi. Itse ojennan odotellessa käteni vähän parempaan kiljulasiin (Long John) nimeltään.
Ihmisiä en ole nähnyt tänään kilometriä lähempänä. Ainuttakaan asumusta ei ole tässä näkösällä ja maantien äänet hukkuvat metsään. Tätä ei asuntoautossa saanut koskaan kokea. Höörpss..
Tosin veneily on jäänyt vähemmälle, kun siinä on niin älyttömät kiinteät kulut. Samat itikaiset rannat ja kiviset lahdenpohjat voi katsella maalta päin kun käyttää m- autoa. Meillä on ollut m- autoja jo 70 luvulta lähtien ja välillä vaihdettiin veneeseen, mutta pian tultiin takaisin autoon. Kesäpaikkakin löytyy.
Meille matkailu ja kokemeusten saaminen on niin arvokasta, että hiljaisuutta ja etäisyyttä voi parhaiten siihen yhdistää muilla keinoilla kuin veneellä. Finnlinesin Saksan lauttoja en laske veneeksi. Käytetään siis koko repertuaaria: Lentokoneella reissataan pallolla ja yhdistetään kohteessa reissuja sekä autoon että m- autoon.
Ei halveksita myöskään junaa eikä bussia. Toistasataa maata on kierretty ja yllättäen lento- ja m- autokilometrejä on tullut likipitäen samanverran eli n. 600 000 km kumpaakin yli sadan maan käynneillä (monissa useita kertoja ja 3 kertaa pallon ympäri).
Lappi on pysynyt ainoana kohteena, minne pitää mennä 2-3 kertaa vuodessa m- autolla, mutta usein vuokrataan myös mökki. Ihmisen pitää toteuttaa omia halujaan ja MATKAILU on aina sen arvoista.
Kirjoitustasi lukiessani tuli mieleeni, mitä jos olisit perinytkin isältäsi veneen. Olisit reissannut "hulluna" 400-500 kilsaa päivässä koko kesän, olisit varmaan kesän lopussa tullut ajatuksiin, josko muutakin maailmaa olisi kuin tuo samanen järvi. Leikki leikkinä, veneily ja asuntoautoilu/-vaunuilu ovat harrastuksia ja tuskin niitä tarvitseekaan laittaa paremmuus järjestykseen. Tärkeintähän on se, että viihtyy harrastuksensa parissa.
mikään ei jurpi niin kuin herätä siihen puttarin putputukseen sillä järvellä, "missä on niin rauhallista", ei yhtään ajatella rannalla asujia... pohjatulpat irti vain.